Avaa päävalikko

Pekka Haavisto

suomalainen poliitikko ja Suomen ulkoministeri

Pekka Olavi Haavisto (s. 23. maaliskuuta 1958 Helsinki) on suomalainen poliitikko, joka on Suomen ulkoministeri, Vihreän liiton kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja. Haavisto on toiminut kansanedustajana vuosina 1987–1995 ja uudelleen vuodesta 2007. Hän oli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Lipposen I hallituksessa 1995–1999 sekä kehitysministeri Kataisen ja Stubbin hallituksissa 2013–2014.[1] Haavisto nimitettiin Suomen ulkoministeriksi 6. kesäkuuta 2019.

Pekka Haavisto
Haavisto Helsingin kirjamessuilla vuonna 2017.
Haavisto Helsingin kirjamessuilla vuonna 2017.
Suomen ulkoministeri
Rinteen hallitus
6.6.2019–10.12.2019
Marinin hallitus
10.12.2019–
Edeltäjä Timo Soini
Vihreiden puheenjohtaja
3.11.2018–15.6.2019
Edeltäjä Touko Aalto
Seuraaja Maria Ohisalo
1993–1995
Edeltäjä Pekka Sauri
Seuraaja Tuija Brax
Kehitysministeri
Stubbin hallitus
24.6.2014–26.9.2014
Kataisen hallitus
17.10.2013–24.6.2014
Edeltäjä Heidi Hautala
Seuraaja Sirpa Paatero
Ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri
Lipposen I hallitus
13.4.1995–14.4.1999
Edeltäjä Sirpa Pietikäinen
Seuraaja Satu Hassi
Kansanedustaja
21.3.2007–
21.3.1987–23.3.1995
Ryhmä/puolue Vihreä eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt 23. maaliskuuta 1958 (ikä 61)
Helsinki
Ammatti kansanedustaja
Puoliso Nexar Antonio Flores
Tiedot
Puolue Vihreä liitto
Koulutus ylioppilas (1976)
Uskonto evankelis-luterilainen
Aiheesta muualla
www.pekkahaavisto.com

Haavisto oli Vihreän liiton ehdokkaana Suomen presidentinvaaleissa 2012, jolloin hän oli Sauli Niinistön vastaehdokkaana toisella kierroksella, sekä uudestaan vuonna 2018, jolloin hän sai jälleen ehdokkaista toiseksi eniten ääniä, mutta Niinistö valittiin jo ensimmäisellä kierroksella.

Haavisto oli vihreiden puheenjohtaja vuosina 1993–1995. Vuosina 2000–2006 Haavisto toimi Euroopan vihreän puolueen puheenjohtajana. Hän johti vihreiden eduskuntaryhmää vuosina 1987–1988, 1993 ja 2011–2013.[1] Marraskuussa 2018 hänet valittiin jälleen vihreiden puheenjohtajaksi johtamaan puolue 2019 eduskuntavaaleihin.[2] Lisäksi Haavisto on toiminut erilaisissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä.

Lokakuussa 2016 Haavisto nimitettiin Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtajaksi. Hän seurasi tehtävässä YK:n Syyria-lähettilästä Staffan de Misturaa.[3][4]

TaustaMuokkaa

Haaviston isä oli Munkkivuoren yhteiskoulun rehtori Jouko Haavisto.[5] Haaviston äiti Anja Haavisto työskenteli saman koulun fysiikan ja kemian opettajana.[6]

Pekka Haavisto valmistui vuonna 1976 ylioppilaaksi Munkkivuoren yhteiskoulusta ja aloitti sen jälkeen valtiotieteiden opinnot Helsingin yliopistossa.[7] Opinnot jäivät kuitenkin kesken vajaan vuoden jälkeen. Myöhemmin Haavisto suoritti vielä erinäisiä yleisopintoja.[8] Haavisto suoritti vuonna 1985 siviilipalveluksen Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.[9]

Koijärvi-liikkeessä toiminut Haavisto oli vuosina 1979–1982 Komposti-lehden päätoimittaja, 1982–1987 Suomi-lehden päätoimittaja ja vuonna 1983 Vihreän Langan päätoimittaja.[1]

PolitiikkaMuokkaa

Haavisto oli Vihreiden eduskuntaryhmän ensimmäinen ryhmäsihteeri 1983.[10] Ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan vuonna 1987 esiintyminen Yleisradion suuressa vaalikeskustelussa nosti Pekka Haaviston eduskuntaan. Hän sai ennen vaalikeskustelua päättyneessä ennakkoäänestyksessä toista sataa ääntä, mutta varsinaisena äänestyspäivänä 7 891 ääntä.[11][12]. Hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1988–1992 ja 2005–2008[1]

Haavisto putosi eduskunnasta vuoden 1995 vaaleissa.[13] Hänestä tuli kuitenkin ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Lipposen ensimmäiseen hallitukseen vuosiksi 1995–1999, mikä teki hänestä maailman toisen ja Suomen ja Länsi-Euroopan ensimmäisen vihreän ministerin.[14][15][16] Haavisto pyrki eduskuntaan vuoden 1999 vaaleissa, mutta jäi varaedustajaksi Anni Sinnemäen tullessa valituksi.[17]

Vuoden 2007 vaaleissa Haavisto palasi eduskuntaan noin 5 400 äänellä.[18] Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hän sai 7 470 ääntä.[19] Hän jatkoi eduskunnassa vuoden 2015 vaalien jälkeen keräten Vihreiden suurimman äänisaaliin valtakunnallisesti – 14 204 ääntä. Haavisto oli myös vaalien kahdeksanneksi eniten ääniä kerännyt ehdokas.[20]

Marraskuussa 2018 Haavisto valittiin uudestaan Vihreän liiton puheenjohtajaksi. Hän asettui ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja uusi kansanedustajapaikkansa 20 163 äänellä.[21] Haaviston äänisaalis oli koko maan ehdokkaista neljänneksi suurin.

Haavisto on eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja vuodesta 2015. Hän on ollut jäsen myös ulkoasiainvaliokunnassa (1991–1994, 2007–2013 ja 2014–), puolustusvaliokunnassa (2007–2013 ja 2015), suuressa valiokunnassa (2007–2008 ja 2011), lakivaliokunnassa (1991–1992) ja sivistysvaliokunnassa (1987–1990).[1]

Toiminta kansainvälisissä tehtävissäMuokkaa

 
Pekka Haavisto vihreiden vaalimökillä Helsingissä huhtikuussa 2011.

Pudottuaan eduskunnasta Haavisto toimi YK:n tehtävissä. Hän vastasi YK:n köyhdytettyä uraania koskevista kenttätutkimuksista Kosovossa, Montenegrossa, Serbiassa ja Bosnia-Hertzegovinassa.[1] Vuosina 2000–2006 Haavisto johti YK:n ympäristöohjelma UNEP:n tutkimuksia eri konfliktien ympäristövaikutuksista.[1][22] UNEP:n edustajana Haavisto oli muun muassa selvittämässä Romaniassa Baia Maren kaivosonnettomuutta.[1] Hän toimi myös Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa ja Liberiassa.[13] Haavisto osallistui Euroopan unionin Sudanin erityisedustajana neuvotteluihin Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta 2005–2007. Vuonna 2007 hän toimi myös YK:n erityisasiantuntijana Darfurin kriisissä.[13] Haavisto on ottanut osaa neuvotteluihin vielä EU-erityisedustajan työn jälkeenkin.[23][24] Haavisto on toiminut myös ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä, erikoisalueenaan Sudanin ja Somalian konfliktit.[13][25]

Haavisto on ollut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa erityisalueenaan Venäjään liittyvät kysymykset ja uudet turvallisuusuhat sekä vierailevana luennoitsijana Bristolin yliopistossa aiheenaan kansainväliset ympäristökysymykset. Haavisto luennoi säännöllisesti Helsingin yliopistossa ja NATO-koulussa Oberammergaussa.[13]

Presidenttiehdokkuus 2012 ja 2018Muokkaa

Vihreän liiton puoluekokous päätti kesäkuussa 2011 nimetä Pekka Haaviston puolueen presidenttiehdokkaaksi. Jo aiemmin hankkeen ajamiseksi oli perustettu tukiyhdistys.[26] Haavisto sai vaalin ensimmäisellä kierroksella 18,8 % äänistä ja eteni toiselle kierrokselle Sauli Niinistön kanssa.[27] Toisella kierroksella Sauli Niinistö valittiin 62,6 % kannatuksella presidentiksi Haaviston saadessa 37,4 % äänistä.[28] Haavisto oli Suomen ensimmäinen avoimesti homoseksuaali presidenttiehdokas.[16]

Helmikuussa 2017 Haavisto valittiin Vihreän liiton ehdokkaaksi vuoden 2018 presidentinvaalissa.[29] Hän sai ehdokkaista jälleen toiseksi eniten ääniä (12,4%), mutta Sauli Niinistö valittiin presidentiksi toiselle kaudelleen 62,6 % kannatuksella jo ensimmäisellä kierroksella.

Kehitys- ja omistajaohjausministeri 2013–2014Muokkaa

Vihreä liitto valitsi Haaviston ehdokkaaksi kehitysyhteistyöstä ja valtion omistaja-ohjauksesta vastaavaksi ministeriksi 16. lokakuuta 2013 Heidi Hautalan päätettyä erota tästä tehtävästä.[30] Tasavallan presidentti nimitti hänet virkaan seuraavana päivänä.[31] Hän toimi tehtävässä syyskuuhun 2014, jolloin vihreät erosi hallituksesta.[32]

Vihreän liiton puheenjohtajana 2019 vaaleihinMuokkaa

Haavisto valittiin marraskuussa 2018 Vihreiden puheenjohtajaksi Touko Aallon luovuttua tehtävästä. Edellisen kerran hän oli johtanut puoluettaan vuosina 1993–1995. Haavisto asettui ehdolle sen jälkeen, kun varapuheenjohtaja Maria Ohisalo jättäytyi kisasta pois.[33] Haavisto toimi puheenjohtajana kesän 2019 puoluekokoukseen asti eli käytännössä johti puolueen 2019 eduskuntavaaleihin ja europarlamenttivaaleihin.[2] Hän ilmoitti jo etukäteen, ettei tavoittele varsinaista puheenjohtajakautta kesällä 2019.[2]

Kevään molemmissa vaaleissa vihreät sai historiansa parhaan vaalituloksen. Eduskuntavaaleissa vihreiden kannatus oli 11,5 prosenttia (nousua 3,0 prosenttiyksikköä 2015 vaaleista) ja paikkamäärä 20 (lisäystä 5 edustajaa).[34] Haavisto valittiin Helsingin vaalipiiristä eduskuntaan 20 163 äänellä, mikä oli koko maan ehdokkaista neljänneksi eniten.[21] Eurovaaleissa vihreät nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi 16,0 prosentin kannatuksella ja puolueen paikkamäärä kasvoi yhdestä kahteen.[35]

Ulkoministeri 2019–Muokkaa

Haavisto nimitettiin Rinteen hallituksen ulkoministeriksi 6. kesäkuuta 2019. Rinteen hallituksen kaaduttua hänet nimitettiin Marinin hallituksen ulkoministeriksi 10. joulukuuta 2019.

Suomalaisten lasten ja naisten kotiuttaminen Al-Holin pakolaisleiriltäMuokkaa

Ilta-Sanomien mukaan ”Operaatio Korpi” oli ulkoministeriön suunnitelma, jonka tarkoituksena oli syksyllä 2019 kotiuttaa Al-Holin pakolaisleirillä Syyriassa olevat Isis-taistelijoiden puolisoiden suomalaislapset Suomeen ilman äitejään. Ilta-Sanomien mukaan ulkoministeri Haavisto yritti taivutella ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomista kotiuttamaan niin sanotut Isis-lapset ulkoministeriön kustannuksella ja vaati Tuomisen tekevän päätöksen omissa nimissään. Ilta-Sanomien mukaan Tuominen ilmoitti, ettei hän vastuullisena yksittäisenä virkamiehenä voi toteuttaa lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa operaatiota. Tuominen siirrettiin syksyllä pois tehtävästään.[36] Haaviston mukaan tällaista suunnitelmaa ei ole ollut ja Tuomisen siirto tehtävistään oli tehtävien normaalia kiertoa.[37][38] Ulkoasiainvaliokunnan enemmistön mukaan Haaviston selvitys oli riittävä, mutta valiokunnan puheenjohtajan Mika Niikon mukaan selitys ei ollut aukoton. Haaviston väitetystä toiminnasta tehtiin useita kanteluita sekä rikosilmoitus virkavelvollisuuden rikkomisesta.[39] Myöhemmin Haavisto ilmoitti, että Tuominen saa jatkaa tehtävässä.[40]

Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistyksen puheenjohtaja Jukka Parikka kertoi 8. joulukuuta 2019 että ulkoministeriön henkilöstön luottamus ulkoministeri Haavistoon on horjunut pahasti. Hän ei muista vuodesta 1985 alkaneen virkauransa aikana kenenkään ministerin saaneen osakseen yhtä laajaa epäluottamusta ministeriön sisällä kuin Haavisto. Luottamuksen horjuminen liittyy ministeriön sisäisiin erimielisyyksiin siitä, miten suomalaisten avustamisesta al-Holin pakolaisleirillä pitäisi päättää. Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvosteli Helsingin Sanomien haastattelussa ulkoministerin johtamistapaa ja sanoi, että ministeriössä on pelon ilmapiiri.[41]

Eduskunnan kyselytunnin yhteydessä 12. joulukuuta 2019 kansanedustajat vaativat ministereiltä vastauksia muun muassa siihen, milloin hallitus tekee linjauksen al-Holin tapaukseen liittyen. Ulkoministeri Haavisto vetosi siihen, että asiaa on valmisteltu ulkoministeriössä virkavastuulla.[42] Ulkoministeriössä on usean median tietojen mukaan syksyn aikana on laadittu suhteellisen pitkälle viety suunnitelma siitä, miten al-Holin leirillä olevia lapsia ja naisia voitaisiin kotiuttaa. Kotiutussuunnitelmista ei ole tehty julkista poliittista päätöstä. Toimintalinja on käsitelty hallituksen epävirallisessa iltakoulussa 31. lokakuuta, jolloin se sai paikallaolijoilta "hiljaisen hyväksynnän".[43] Suojelupoliisi pitää Isis-naisia turvallisuusriskinä.[44] [45] Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen vahvisti 12. joulukuuta Ylelle, että Syyrian al-Holin leirin suomalaisten palautukset suunniteltiin 9. joulukuuta alkavalle viikolle. Pekka Haavisto totesi toimittajille, ettei voi kommentoida poliisiylijohtajan dokumentteja.[46]

Oppositiopuolueet ovat jättäneet 11. joulukuuta välikysymyksen al-Holin Suomen kansalaisten kotiuttamistoimista, maan hallituksen päätöksenteosta ja ulkoministeri Haaviston toiminnasta. Hallitus aikoo vastata välikysymykseen 17. joulukuuta.[47][48]

Iltalehden 11.–13.12.2019 teettämässä kyselyssä 53 prosenttia suomalaisesta aikuisväestöstä oli sitä mieltä, että ulkoministeri Pekka Haavisto on toiminut väärin yrittäessään edistää al-Holin lasten tuomista Suomeen ilman hallituksen poliittista päätöstä ja jättämällä kertomatta asioita muille poliittisille toimijoille sekä julkisuuteen. 32 prosenttia oli sitä mieltä, että Haavisto on toiminut oikein yrittäessään hoitaa vaikeaa ja poliittisesti tulenarkaa tilannetta lasten oikeuksia ajatellen, vaikka onkin käyttänyt poikkeuksellisia menetelmiä. 16 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa. Puoluekannan mukaan tarkasteltuna eniten Haavistoon luottivat hallituspuolueiden osalta vasemmistoliiton (66%), vihreiden (64%) ja SDP:n (57%) äänestäjistä. Keskustan äänestäjistä 65% katsoi että Haavisto on toiminut kohussa väärin. Perussuomalaisten äänestäjistä 91% ja kokoomuksen äänestäjistä 73% katsoi Haaviston toimineen väärin. Tutkimuksen virhemarginaali oli 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.[49]

Poliittiset näkemyksetMuokkaa

Pekka Haavisto puhumassa ydinvoimasta vuonna 2012.

Presidentinvaalien yhteydessä Haavisto totesi muun muassa, että pohjoismainen yhteistyö ja Venäjä ovat Suomen ulkopolitiikassa tärkeitä. Haaviston mielestä Suomella on taloudellisia mahdollisuuksia myös Euroopan ulkopuolella.[50] Haavisto ei ole Suomen Nato-jäsenyyden kannalla.[51] Afganistanista Suomen tulisi vetäytyä.[52] Turvapaikanhakijoita on autettava ensisijaisesti paikan päällä.[53]

JulkaisutMuokkaa

Haavisto on kirjoittanut muun muassa kirjan Kesä Balkanilla kokemuksistaan YK-työssä. Vuonna 2010 Haavisto julkaisi Afrikan kehityssuuntia kuvaavan raportin Afrikan tähteä etsimässä ja elämäkerrallisen teoksen Hatunnosto.[13] Lokakuussa 2011 julkaistiin Haaviston vaalikirja Anna mun kaikki kestää – Sovinnon kirja.[54]

Haavisto kirjoitti 1970-luvulla interrail-oppaita kokemuksistaan matkareissuiltaan Euroopasta.[55]

YksityiselämäMuokkaa

Haavisto tapasi puolisonsa, Ecuadorista kotoisin olevan Nexar Antonio Floresin (s. 28. heinäkuuta 1978[56]) vuonna 1997 ollessaan matkalla Bogotássa. He rekisteröivät parisuhteensa vuonna 2002.[57] Haavisto liittyi kirkkoon Ylivieskan kirkon tuhopolton jälkeen vuonna 2016.[58]

Palkinnot ja tunnustuksetMuokkaa

  • Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran (ETMU) tunnustuspalkinto merkittävästä työstä etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen kysymysten parissa.[59]
  • Sotilasansiomitali[60]
  • Ranskan kunnialegioonan ritarimerkki (Chevalier dans L’ordre de la Légion d’honneur)[61]

TeoksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Pekka Haavisto Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b c Pekka Haavisto valittiin vihreiden johtoon murska­äänin 40–1 – puolueella on Touko Aallon uupumisen myötä ”peiliin katsomisen paikka” Helsingin Sanomat. 3.11.2018. Viitattu 4.11.2018.
  3. Pekka Haavisto nimitetty Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtajaksi, Aamulehti 7.10.2016.
  4. Pekka Haavisto: President of EIP’s Board of Governors. Viitattu 15.4.2019.
  5. Munkkivuoren yhteiskoulu Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalinen matrikkeli. Salminen, Jari ja Yksityiskoulujen Liitto. Viitattu 5.2.2012.
  6. Mickelsson, Rauli: Haavisto, Pekka (1958–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 15.4.2014. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.11.2014.
  7. Kuka Pekka Haavisto? (Internet Archivesta, tallennettu 18.4.2012) haavisto2012.fi. Viitattu 13.1.2012.
  8. Waris, Olli: Tämän verran Haavisto opiskeli iltalehti.fi. 30.1.2012. Iltalehti. Viitattu 3.6.2012.
  9. Julku, Mari: Energinen, kekseliäs ja nirso. Iltalehti, 28.–29.1.2012, s. 26–27.
  10. Korhonen, Jarmo: Vallantavoittelijat, s. 59. Tammi. ISBN 978-951-31-9027-9. Teoksen verkkoversio.
  11. Björksten, Tuomo: Kaksi sankaria. Aamulehti, 29.1.2012, s. 6–10.
  12. Eduskuntavaalien tulokset. Aamulehti, 18.3.1987.
  13. a b c d e f CV pekkahaavisto.net. Viitattu 23.1.2012.
  14. Historia Vihreät – De Gröna. Viitattu 15.6.2019.
  15. Laturi, Panu: Viron vihreät nousevat Vihreä Lanka. 9.2.2007. Viitattu 15.6.2019.
  16. a b Vihreiden verkot vasemmalle (pääkirjoitus) Iltalehti. 9.6.2011. Viitattu 19.1.2012.
  17. Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertailulukunsa 1999 (XLS) Tilastokeskus. Viitattu 19.1.2012.
  18. Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri 21.3.2007. Oikeusministeriö. Viitattu 23.1.2012.
  19. Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri 13.5.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 19.1.2012.
  20. Kokeile HS:n vaalikoneella, kenen ehdokkaan arvomaailma on lähimpänä sinua www.vaalikone.fi. Viitattu 11.11.2018.
  21. a b Eduskuntavaalit 2019: Helsingin vaalipiiri Vaalit.fi. 23.4.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2019.
  22. Airhart, Marc: Cleaning Up After War Scientific American. 15.9.2003. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  23. Haavisto, Pekka: Sudanissa sataa (Arkistoitu sivu) Haavisto-blogi. 24.8.2007. Viitattu 14.3.2015.
  24. Sivari, joka sai sotilasansiomitalin Rauhanturvaaja. 1/2010. Viitattu 23.1.2012.
  25. Soini nimitti Pekka Haaviston erityisedustajakseen Maaseudun tulevaisuus. 17.8.2015. Viitattu 9.12.2019.
  26. Presidenttiehdokas!. Iltalehti, 30.4.2011, s. 17.
  27. Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto selviytyivät toiselle kierrokselle presidentinvaalissa 2012 26.1.2012. Tilastokeskus. Viitattu 14.3.2015.
  28. Sauli Niinistö on maamme 12. presidentti Yle Uutiset. 5.2.2012. Viitattu 14.3.2015.
  29. Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto: Emme tarvitse uusia viholliskuvia Yle uutiset. 12.2.2017. Viitattu 18.12.2017.
  30. Terhi Uusivaara: Haavisto toivoo eduskunnalta realismia omistajaohjausasioissa 16.10.2013. Yle Uutiset. Viitattu 16.10.2013.
  31. Pekka Haavistosta uusi kehitysministeri Yle Uutiset. 16.10.2013. Viitattu 14.3.2015.
  32. Nyt on nimet paperissa – vihreät ministerit jättivät eronpyyntönsä Ilta-Sanomat. 22.9.2014. Viitattu 15.6.2019.
  33. Jarno Hartikainen: Pekka Haavisto piti Ohisaloa parhaana vaihtoehtona vihreiden johtoon – ”Kun Maria ilmoitti, ettei hae, se oli aikamoinen tenkkapoo” Helsingin Sanomat. 2.11.2018. Viitattu 4.11.2018.
  34. Eduskuntavaalit 2019: tulokset Vaalit.fi. 23.4.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2019.
  35. Europarlamenttivaalit 2019: tulokset Vaalit.fi. 29.5.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2019.
  36. Haapala, Timo: Mystinen operaatio: Pekka Haavisto yritti junailla ”Isis-lapset” salaa Suomeen – kiistää painostaneensa virkamiestä Ilta-Sanomat. 2.12.2019. Viitattu 3.12.2019.
  37. Haavisto kiistää painostusväitteet al-Holin asiassa – Suomalaislasten tilannetta selvittämään nimetty erillinen virkamies Yle uutiset. 2.12.2019. Viitattu 3.12.2019.
  38. Ulkoministerin vastaus viime päivien keskusteluun ja esitettyihin kysymyksiin Ulkoministeriö. 6.12.2019. Ulkoministeriö. Viitattu 6.12.2019.
  39. Kauppinen, Ina: Haavistosta tehty useita kanteluja ja rikosilmoitus – ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ei niellyt ministerin selitystä Ilta-Sanomat. 3.12.2019. Viitattu 3.12.2019.
  40. Kuplinta ulkoministerin ympärillä jatkuu – Haavisto: "Olen useaan kertaan varmistanut toiminnan oikeudellisen pohjan" Turun Sanomat. 6.12.2019. Viitattu 8.12.2019.
  41. Virkailijayhdistyksen puheenjohtajalta vakavia huomioita Haaviston toiminnasta Verkkouutisille – ei muista vastaavaa pitkältä uraltaan demokraatti.fi. 8.12.2019. Viitattu 14.12.2019.
  42. marika.lumme@media.fi: Kansanedustajat vaativat ministereiltä linjausta al-Holista eduskunnan kyselytunnilla Imatralainen. Viitattu 13.12.2019.
  43. Alec Neihum: Eduskunta kuumeni al-Holista: Syytöksiä pelkuruudesta ja vastuun pakoilusta sekä vaatimuksia lisätiedosta – Haavisto: "On asioita, jotka ovat erittäin luottamuksellisia" mtvuutiset.fi. 12.12.2019. Viitattu 13.12.2019.
  44. Antti Kuronen & Simo Ortamo: Al-Holin leirillä on kaksi kuolleen suomalaisnaisen lasta – orpojen omaiset ovat vedonneet viranomaisiin, jotta heidät noudettaisiin Suomeen Yle uutiset. 2.9.2019. Viitattu 5.9.2019.
  45. Antti Kuronen & Päivi Kerola & Simo Ortamo: Suomalainen Minna al-Holin leirillä: "Menen mieluummin sharia-valtioon kuin Suomeen" – Muut naiset toivovat paluuta kotimaahan Yle uutiset. 31.8.2019. Viitattu 5.9.2019.
  46. Al-Holin kotiuttamissuunnitelmat: Poliisiylijohtajan kommentit hämmensivät, ministerit vaitonaisia Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 13.12.2019.
  47. STT: Al-Holin leiriläisten kohtalossa on monta kysymystä, joihin selvyyttä odotetaan eduskunnan välikysymyskeskustelussa | SSS.fi sss.fi. Viitattu 13.12.2019.
  48. Al-Holin suomalaisten kotiuttaminen jakaa puolueita – perussuomalaiset auttaisi vain orpolapsia, vihreistä lapsen etu turvallisuusuhan edellä www.iltalehti.fi. Viitattu 13.12.2019.
  49. IL-kysely: Enemmistö suomalaisista tyrmää Pekka Haaviston toiminnan al-Hol -kohussa www.iltalehti.fi. Viitattu 14.12.2019.
  50. Rautio, Yrjö: Niinistö vs Haavisto (Arkistoitu sivu) Apu. 22.12.2011. Viitattu 14.3.2015.
  51. Camp, Walter de: Pekka Haavisto vs. Paavo Väyrynen City-lehti. 24/2011. Viitattu 14.3.2015.
  52. Numminen, Mikko: Tehtävä Suomessa, Pekka Haavisto Image. 25.11.2011. Viitattu 14.3.2015.
  53. Pekka Haavisto 24/2011. Väestöliitto. Viitattu 23.1.2012.
  54. Räsänen, Saija: Kuka ostaa vaalikirjoja? Vihreä Lanka. 3.11.2011. Viitattu 30.12.2011.
  55. Saarikko, Elise: Pekka Haaviston interrail-oppaat pääsivät museoon: Varo huumeita, käytä kumia Länsiväylä. 26.4.2015. Viitattu 15.6.2019.
  56. ¡Nexar le da calorcito con su rica sazón! Extra.ec. 27.1.2012. Viitattu 14.3.2015. (espanjaksi)
  57. Häkli, Laura: Mutta kuka kumma on Antonio? 13.1.2012. Vihreä lanka. Viitattu 23.1.2012.
  58. Presidenttiehdokkaat avoimina arvoistaan: Kuka uskoo luomisoppiin, kuka liittyi kirkkoon, kuka on absolutisti? mtv.fi. Viitattu 11.9.2018.
  59. ETMU-palkinto: Aiemmat palkinnot Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura. 2015. Viitattu 22.10.2015.
  60. Tunnetulle sivarille sotilasansiomitali uusisuomi.fi. 4.6.2008. Viitattu 16.4.2019.
  61. Tuula Haataiselle ja Pekka Haavistolle ranskalainen kunniamerkki ambafrance.org. 2019. Viitattu 15.4.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Pekka Haavisto.
Edeltäjä:
Timo Soini
Suomen ulkoministeri
2019
Seuraaja:
Edeltäjä:
Pekka Sauri
Touko Aalto
Vihreän liiton puheenjohtaja
1993–1995
2018–2019
Seuraaja:
Tuija Brax
Maria Ohisalo