Silvia Modig
Anna Silvia Modig (s. 8. heinäkuuta 1976 Helsinki) on suomenruotsalainen poliitikko ja radio- ja televisiotoimittaja.
Silvia Modig | |
---|---|
![]() Silvia Modig vuonna 2012. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 8. heinäkuuta 1976[1] Helsinki |
Poliitikko | |
Puolue | vasemmistoliitto |
Asema | Euroopan parlamentin jäsen |
Vaalipiiri | Helsingin vaalipiiri |
Kotipaikka | Helsinki |
Aiheesta muualla | |
www.silviamodig.fi/in-english | |
Modig on ollut kansanedustaja vuosina 2011–2019, Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2019–2024 ja Helsingin kaupunginvaltuutettu vuodesta 2008 alkaen. Hän edustaa vasemmistoliittoa.
Modig on toiminut useita vuosia Oranssi ry:n omistaman Oranssi Asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtajana.[2][3]
Modig nousi julkisuuteen 1990-luvulla television lasten- ja nuortenohjelmien kautta. Hän juonsi muun muassa Yleisradion nuorten makasiiniohjelma Tiikeriä.[4]
Toimittajana
muokkaaLapsuutensa Silvia Modig asui Itä-Helsingissä. Hänen uransa televisiossa alkoi 18-vuotiaana Helsingin kaupungin Sinisessä Verstaassa, minkä jälkeen hän teki töitä Yleisradion lasten- ja nuortenohjelmissa.[5] Sittemmin hän on juontanut ja toimittanut viihde- ja asiaohjelmia televisiossa ja radiossa.
Poliitikkona
muokkaaHelsingin kaupunginvaltuustossa
muokkaaModig valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran vuoden 2008 kunnallisvaaleissa. Hän oli ehdolla vasemmistoliiton sitoutumattomana ehdokkaana ja sai 895 ääntä. Hän uusi paikkansa kaupunginvaltuustossa vuoden 2012 kuntavaaleissa 2 003 äänellä[6]. Vuoden 2017 vaaleissa Modig valittiin kolmannelle kaudelleen 2 300 äänellä. [7]
Modig on ollut myös Helsingin kaupunginhallituksen jäsen.
Eduskunnassa
muokkaaKansanedustajaksi Silvia Modig valittiin vasemmistoliiton listalta vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.[8] Samana vuonna hän liittyi vasemmistoliiton jäseneksi.
Vuoden 2015 vaaleissa Modig valittiin toiselle kaudelle.[9] Hän toimi sen jälkeen ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajana. Aiemmin hän on ollut muun muassa sivistysvaliokunnan, Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan sekä Yleisradion hallintoneuvoston jäsen.
Vuosina 2011–2015 Modig oli vasemmistoliiton eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja.[10]
Modig oli yksi kolmesta vasemmistoliiton kansanedustajasta, joka allekirjoittivat lakialoitteen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumisesta.[11]
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Modig sai 5 676 ääntä ja jäi varasijalle.[12][13]
Euroopan parlamentissa 2019–2024
muokkaaVuoden 2019 europarlamenttivaaleissa Modig valittiin 51 844 äänellä.[14] Hän ei asettunut seuraavissa vaaleissa enää ehdokkaaksi.[15]
Televisiotyöt
muokkaa- Tiikeri, juontaja (1996–2000)
- Iskuryhmä, juontaja
- OH-KesäSommar, juontaja (1997)
- H2O-KesäSommar, juontaja (1998)
- Summeri, juontaja (1999)
- Sohva, juontaja
- Pop-komissio, juontaja, toimittaja (2001–2002)
- Makaroff&Modig, juontaja (2003)
- Sessions, juontaja, toimittaja (2004)
- Baari, juontaja (2006)
- Not Born to Rock, juontaja (2007–2008)
- Mitkä Vaalit, juontaja, toimittaja (2008)
- Kamrat-Ruotsi, toimittaja (2008)
- Rockmenu, juontaja (2010)
- Popkult, juontaja (2009–2011)
Radiotyöt
muokkaa- Radio Helsinki
- Uusi Kiss -kanavan Aamuklubi (2005)
- Radio Nova
- Radio Q (2003)
Yksityiselämä
muokkaaModig on kertonut syyllistyneensä nuorena törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenteen vaarantamiseen ja ajokortitta ajoon.[16]
Modig oli rekisteröidyssä parisuhteessa toimittaja Rakel Liekin kanssa, mutta pari erosi syksyllä 2011.[17][18] Vuosina 2019–2023 Modig oli naimisissa toimittaja-kirjailija Meri Valkaman kanssa.[19][20]
Modig osallistui tosi-tv-ohjelma Amazing Racen Suomen ensimmäiselle tuotantokaudelle, joka lähetettiin Nelosella ja Ruudussa syksyllä 2023, parinaan Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen.[21]
Lähteet
muokkaa- ↑ Vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokkaat Helsingissä 19.6.2008. Vasemmistoliitto. Arkistoitu 8.12.2008. Viitattu 6.9.2009.
- ↑ Launonen, Samuli: Silvia Modig – Mediaihme metroradan varrelta. Metro Live 43/2007. 26.10.2007. Sanoma News Oy / Sanoma Kaupunkilehdet. Arkistoitu 27.11.2010. Viitattu 22.3.2009.
- ↑ Nuori Silvia Modig ajoi humalassa tyttöystävänsä auton päin seinään: ”Se oli elämäni käännekohta” Me Naiset. 5.1.2019. Viitattu 26.5.2019.
- ↑ Jokelainen, Jarkko: Tiikeri - nyt se alkaa! Helsingin Sanomat. 22.3.1996. Viitattu 1.8.2023.
- ↑ Paju, Anna: Silvia Modigin kädessä pysyvät mikrofoni ja vasara Kansan Uutiset. 3.10.2008. Viitattu 22.3.2009.
- ↑ Helsingin vaalipiiri - Helsinki - Uusi valtuusto Kuntavaalit 2012 - tulospalvelu | yle.fi. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Kuntavaalit 2017: Puolueiden kannatus - Helsinki Yle. 11.10.2017.
- ↑ Silvia Modig: ”Räyhääminen auttoi” Iltalehti. 17.4.2011. Viitattu 21.4.2011.
- ↑ Eduskuntavaalit 2015 - tulospalvelu | yle.fi Eduskuntavaalit 2015 - tulospalvelu | yle.fi. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Silvia Modig www.eduskunta.fi. Viitattu 10.7.2016.
- ↑ Lakialoite LA 41/2017 vp
- ↑ Helsingin vaalipiiri: Oikeusministeriö vahvistieduskuntavaalien 2019 tulokse Oikeusministeriö. 18.4.2019. Viitattu 18.4.2019.
- ↑ Tiina Länkinen: He ovat putoamassa eduskunnasta: Jussi Niinistö, Jyrki Kasvi, Silvia Modig, Paavo Väyrynen – Siniset: Puolueen lakkautuspäätöstä ei ole Yle. 14.4.2019. Helsinki: Yle Uutiset. Viitattu 15.4.2019.
- ↑ Vaalikone Yle. Viitattu 30.5.2019.
- ↑ Silvia Modig jättää EU-parlamentin www.iltalehti.fi. Viitattu 6.2.2024.
- ↑ Laakso, Kimmo: Ehdokkaiden x-files City-lehti. 13.4.2011. Viitattu 21.10.2024.
- ↑ Rytkönen, Annika: Silvia Modigin rakas on ex-pornotähti Iltalehti.fi. 20.4.2011. Viitattu 20.4.2011.
- ↑ Nurmisto, Inka: Liitto ohi! Iltalehti. 4.11.2011. Viitattu 1.8.2023.
- ↑ Europarlamentaarikko Silvia Modig meni naimisiin – myös vaimo vasemmistoliiton riveistä MTV Uutiset. 16.6.2019. Viitattu 1.8.2023.
- ↑ Ylitie, Heta: Silvia Modig ja Meri Valkama: Ero! Ilta-Sanomat. 31.7.2023. Viitattu 1.8.2023.
- ↑ Nämä 12 paria lähtevät elämänsä seikkailuun – Amazing Race Suomi starttaa tänään Helsingistä Nelonen.fi. 18.7.2023. Viitattu 18.10.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Silvia Modig Wikimedia Commonsissa
- Silvia Modigin virallinen sivu
- Silvia Modig Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Silvia Modig Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.
- Silvia Modig Internet Movie Databasessa. (englanniksi)