Kulutus

hyödykkeiden ostaminen ja käyttäminen
Tämä artikkeli käsittelee kulutusta taloudessa. Polttoaineenkulutuksesta, katso ajoneuvon polttoaineenkulutus.

Kulutus on taloustieteessä jonkin hyödykkeen käyttämistä ja nauttimista yleensä muussa kuin tuotantotarkoituksessa. Se osa tuloista, jota ei kuluteta, on säästöä. Kulutuksen tekijää kutsutaan kuluttajaksi.

Tuotannon ja kulutuksen teoria

John Maynard Keynes kehitti kulutusfunktion käsitteen. Kulutusfunktio C(Y) kertoo kulutuksen määrän tulojen Y funktiona. Kulutuksen muutosta tulojen muuttuessa dC/dY kutsutaan rajakulutusalttiudeksi.

Keynesin mukaan kulutusfunktio määräytyisi seuraavien lakien mukaan:

  • kulutus lisääntyy tulojen kasvaessa
  • kulutuksen osuus laskee tulojen kasvaessa

Lineaarisen kulutusfunktion tapauksessa C = a + bY voidaan havainnollistaa lakien vaikutusta seuraavasti. Tällöin rajakulutusalttius b on välillä 0 ja 1 sekä vakio a > 0.

Kuluttamisen kritiikki

muokkaa

Kuluttaja- tai kulutustoiminnan kritiikin alku voidaan nähdä Rousseaussa. Hänen mukaansa kuluttamisella oli symboli- tai statusarvo ja se oli merkki turhamaisuudesta ja siitä pääsisi eroon vain palaamalla alkuun (luontoon), maalaisidylliin.

Katso myös: Konsumerismi

Kulutusjuhla

muokkaa

Suomen Pankin johtaja Rolf Kullberg lanseerasi termin kulutusjuhlat: talous voi kärsiä, mikäli kulutetaan väärin, yli varojen.

Suomessa toimi vuosina 2006–2017 Mari Koistisen perustama sivusto www.kulutusjuhla.fi, jossa kirjoitettiin kuluttamisesta ja kerättiin kuluttajien nettikeskusteluista kommentteja. Kulutusjuhla äänestettiin Suomen parhaaksi yhteiskunnalliseksi blogiksi Digitodayn blogiäänestyksessä keväällä 2008[1].

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Lehtonen, Turo-Kimmo: Rahan vallassa: Ostoksilla käyminen ja markkinatalouden arki. (Väitöskirja: Helsingin yliopisto) Helsinki: Tutkijaliitto, 1999. ISBN 952-5169-12-X.
  • Ojala, Kari: Irti tavarasta. Helsinki: Etukeno, 2009. ISBN 978-952-99593-9-6.
  • Pantzar, Mika: Kuinka teknologia kesytetään: Kulutuksen tieteestä kulutuksen taiteeseen. (Hanki ja jää) Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0870-8.
  • Pantzar, Mika: Tulevaisuuden koti: Arjen tarpeita keksimässä. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16693-X.
  • Naish, John: Riittää jo – Irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa (Enough – Breaking Free From the World of More). Kääntänyt Heli Naski. Atena, 2009.

Aiheesta muualla

muokkaa