Jaakko Laakso

suomalainen poliitikko ja toimittaja
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Keskimatkojen juoksija Jaakko Laaksosta on eri artikkeli.

Jaakko Tapani Laakso (s. 20. toukokuuta 1948 Turku) on suomalainen poliitikko ja toimittaja. Laakso oli Vasemmistoliiton kansanedustaja vuosina 1991–2011 ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen 1973-2012.[1] Ennen edustajuuttaan Laakso työskenteli Tiedonantajan toimittajana, ja hän kuului Suomen kommunistisen puolueen opposition eli taistolaisten keskeisiin vaikuttajiin[2].

Jaakko Laakso
Jaakko Laakso Sanomatalossa 2017
Jaakko Laakso Sanomatalossa 2017
Henkilötiedot
Syntynyt 20. toukokuuta 1948 (ikä 72)
Turku
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti toimittaja
Poliitikko
Puolue Vasemmistoliitto
Entiset puolueet SKDL
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Koulutus Valtiotieteiden maisteri (1973)
Moskovan yhteiskuntatieteellinen instituutti (1979)

Laakso oli Euroopan neuvoston yhtyneen vasemmistoryhmän puheenjohtaja vuosina 1992–2003.[1]

Poliittinen uraMuokkaa

Laakso valmistui valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta 1973 ja opiskeli Moskovan yhteiskuntatieteellisessä instituutissa 1978–1979. Hän työskenteli vähemmistökommunistien äänenkannattajan Tiedonantaja-lehden eduskuntatoimittajana 1976–1991 ja varapäätoimittajana 1989–1991.[1] Hän toimi myös luottamustehtävissä SKDL:n puolue-elimissä.

Laakso aloitti yhteiskunnallisen vaikuttamisen koululais- ja opiskelijaliikkeessä 1960-luvulla. Laakso oli ensimmäisen kerran ehdolla eduskuntaan vaaleissa 1975.[2] SKP:n ja SKDL:n kannattajien ryhmityttyä Vasemmistoliitoksi Laakso nousi vaaleissa 1991 eduskuntaan uuden puolueen listalta. Kansanedustajana hän keskittyi ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin ja toimi koko eduskuntauransa ajan puolustusvaliokunnan jäsenenä. Vuosina 1991–2007 hän oli valiokunnan varapuheenjohtaja. Vuosina 1992–2003 Laakso toimi myös Euroopan neuvoston yhtyneen vasemmistoryhmän puheenjohtajana Strasbourgissa.[1]

Laakso on arvostellut kärkevästi niin EU:ta kuin NATOakin, ja oli usein törmäyskurssilla puolueensa maltillisen puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen kanssa. Siimes erosi Vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävästä 2. maaliskuuta 2006 ilmoittaen, että ei halua olla tukemassa entisten taistolaisten valitsemista eduskuntaan. Siimes oli valittu Uudenmaan vaalipiiristä kuten Laaksokin.

Laakso on tunnettu puhujanlahjoistaan. Hänet on valittu vuoden puhujamestariksi äidinkielen opettajien liiton kesätapahtuman yhteydessä järjestetyssä leikkimielisessä väittelyn suomenmestaruuskilpailussa.

Laakso ei asettunut ehdolle enää huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa[2].

SyytöksetMuokkaa

Osana niin kutsutun suomettumisen jälkipyykkiä toimittaja Harri Nykänen kirjoitti Helsingin Sanomiin toukokuun lopussa 1993 uutisen, jonka mukaan Suojelupoliisi ei ollut vuonna 1983 uskaltanut varmasta näytöstä huolimatta asettaa silloin Tiedonantajan toimittajana työskennellyttä Laaksoa syytteeseen maanpetoksesta, koska tämä oli ollut ”poliittisesti liian arkaluonteinen henkilö”. Nykäsen mukaan Laakson sijaiskärsijäksi poimittiin paljon harmittomampi, Yleisradion toimittajana työskennellyt Matts Dumell, joka tuomittiin vankeuteen. HS:lle toimittamassaan vastineessa Laakso kiisti jyrkästi syyllistyneensä maanpetokselliseen toimintaan ja vakuutti halunneensa vain omalta osaltaan edistää Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.[3]

Kirjassaan Vasemmalta ohi (2007) Alpo Rusi epäili Laakson toimineen Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin lähteenä. Vuonna 2003 Jaakko Laakso kertoi Iltalehdessä toimineensa KGB:n konsulttina, kun poliitikot ja virkamiehet tarvitsivat yhteyksiä. Helsingin Sanomat vihjasi kirjoituksessaan, että Jaakko Laakso oli sotkeutunut maanpetturuuteen, mutta Suojelupoliisi ei nostanut syytettä Laaksoa vastaan.[4] Kirjassaan Politiikan julkisivu (2007) Suvi-Anne Siimes epäili, että Laakso ei ollut varsinaisesti agentti mutta Laakso toimi Neuvostoliiton edun mukaisesti ja antoi mielellään itsestään kuvan Tehtaankadun sisäpiiriin kuuluvana.

Verkkouutiset uutisoi 31. heinäkuuta 2014, että Laakson nimi nousi esiin Iso-Britanniassa Churchill Archives Centressä julkaistuissa Mitrohinin arkistossa, jotka käsittelevät KGB:n arkistonhoitaja Vasil Mitrohinin lännen tiedustelupalveluille vuotamia agenttien nimilistoja. Aineiston mukaan Laakson koodinimi oli Jan ja hänet oli värvätty KGB:n palvelukseen vuonna 1973.[5]

Vuonna 2018 julkaistussa Euroopan neuvoston korruptiota tutkineen ryhmän raportissa kerrotaan Laakson toimineen Azerbaidžanin lobbarina vähätellen maan ihmisoikeusloukkauksia.[6] Laakso myöntää lobbauksen.[7] Kesäkuussa 2018 Euroopan neuvoston sääntökomitea katsoi Laakson loukanneen lievästi neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen eettisiä sääntöjä ja antoi tälle elinikäisen porttikiellon Euroopan neuvoston ja parlamentaarisen yleiskokouksen tiloihin. Tutkimusryhmän raportin mukaan Laakso nähtiin usein lobbaamassa parlamentaarikkoja yleiskokouksen käytävillä Azerbaidžanin puolesta.[8]

Euroopan neuvoston Vasemmistoryhmä oli antanut Laaksolle porttikiellon jo aiemmin.[9] Hänen entinen avustajansa ja ”oppipoikansa” [10] Antero Eerola on myös toiminut Azerbaidžanin puolesta.[11]

Laakso toimi huhtikuussa 2018 bulgarialaisen Gisdi-nimisen järjestön edustajana vaalitarkkailijana presidentinvaaleissa. Raportin mukaan vaalit olivat demokraattiset, mutta raportin kuvaus vaalien avoimuudesta eroaa jyrkästi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin tekemistä huomioista.[12]

YksityiselämäMuokkaa

Laakson poika on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton entinen puheenjohtaja, edelleen vihreässä liikkeessä aktiivinen Tapio Laakso, joka on toiminut Anni Sinnemäen erityisavustajana.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Jaakko Laakso Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b c Ervasti, Pekka: Kommunisti-ikoni Jaakko Laakso jättää eduskunnan Suomen Kuvalehti. 29.10.2010. Viitattu 24.4.2011.
  3. Harri Nykänen: Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä, s. 131–133. Jyväskylä: Docendo, 2015. ISBN 978-952-291-180-3.
  4. Vuosikymmenen takaisen vakoilutapauksen tausta: Suojelupoliisi teki Dumellista varoittavan esimerkin Supo ei uskaltanut kytkeä Jaakko Laaksoa Dumell-juttuun. Helsingin Sanomat, 1.6.1993. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.4.2011.
  5. Juha-Pekka Tikka: Verkkouutiset Extra: KGB:n arkistojen suomalaisnimiä julki. verkkouutiset.fi 30.7.2014
  6. Talouselämä: Euroopan neuvoston tutkimusryhmä väittää vasemmistoliiton Jaakko Laakson toimineen Azerbaidzhanin lobbarina Yle, 2018
  7. Ex-kansanedustaja vastaa korruptioväitteisiin: Myöntää lobbauksen, mutta kiistää lahjukset – "Täysin perätön väite" Yle, 2018
  8. Summanen, Kasperi: Vasemmistoliiton ex-kansanedustaja Jaakko Laaksolle porttikielto Euroopan neuvostoon Verkkouutiset.fi. 6.7.2018. Viitattu 6.7.2018.
  9. Ex-kansanedustaja Laakso ei ole tervetullut vasemmistoryhmän kokouksiin. Uusi Suomi 23.4.2018
  10. Puhujamestari ja oppipoika Jaakko Laakso ja Antero Eerola muistuttavat toisiaan. Helsingin Sanomat 27.5.1997
  11. Finnish journalist accuses Europe of “indifferent” position on Nagorno-Karabakh conflict. Azertac 14.10.2016
  12. Tästä on kyse ex-kansanedustaja Jaakko Laakson elinikäisessä porttikiellossa Euroopan neuvostoon. Ilta-Sanomat 6.7.2018

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Matti Markkola: Punatulkku. Ylioppilaslehti 14.11.2008.