Jaakko Laakso

suomalainen poliitikko ja toimittaja
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Keskimatkojen juoksija Jaakko Laaksosta on eri artikkeli.

Jaakko Tapani Laakso (s. 20. toukokuuta 1948 Turku) on suomalainen poliitikko ja toimittaja. Laakso oli Vasemmistoliiton kansanedustaja vuosina 1991–2011 ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen 1973−2012.[1] Ennen edustajuuttaan Laakso työskenteli Tiedonantajan toimittajana, ja hän kuului Suomen kommunistisen puolueen opposition eli taistolaisten keskeisiin vaikuttajiin[2].

Jaakko Laakso
Jaakko Laakso Sanomatalossa 2017
Jaakko Laakso Sanomatalossa 2017
Henkilötiedot
Syntynyt20. toukokuuta 1948 (ikä 76)
Turku
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti toimittaja
Poliitikko
Puolue Vasemmistoliitto
Entiset puolueet SKDL
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Koulutus Valtiotieteiden maisteri (1973)
Moskovan yhteiskuntatieteellinen instituutti (1979)
Jaakko Laakso Vietnamin sodan vastaisen mielenosoituskulkueen lähtöpaikalla Senaatintorilla 1970.

Laakso oli Euroopan neuvoston yhtyneen vasemmistoryhmän puheenjohtaja vuosina 1992–2003.[1]

Poliittinen ura muokkaa

Laakso valmistui valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta 1973 ja opiskeli Moskovan yhteiskuntatieteellisessä instituutissa 1978–1979. Hän työskenteli vähemmistökommunistien äänenkannattajan Tiedonantaja-lehden eduskuntatoimittajana 1976–1991 ja varapäätoimittajana 1989–1991.[1] Hän toimi myös luottamustehtävissä SKDL:n puolue-elimissä.

Laakso aloitti yhteiskunnallisen vaikuttamisen koululais- ja opiskelijaliikkeessä 1960-luvulla. Laakso oli ensimmäisen kerran ehdolla eduskuntaan vaaleissa 1975.[2] SKP:n ja SKDL:n kannattajien ryhmityttyä Vasemmistoliitoksi Laakso nousi vaaleissa 1991 eduskuntaan uuden puolueen listalta. Kansanedustajana hän keskittyi ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin ja toimi koko eduskuntauransa ajan puolustusvaliokunnan jäsenenä. Vuosina 1991–2007 hän oli valiokunnan varapuheenjohtaja. Vuosina 1992–2003 Laakso toimi myös Euroopan neuvoston yhtyneen vasemmistoryhmän puheenjohtajana Strasbourgissa.[1]

Kun Euroopan neuvostossa vuonna 2000 harkittiin Venäjän vastaisia toimia toisen Tšetšenian sodan vuoksi, neuvoston yleiskokous äänesti Venäjän äänioikeuden jäädyttämisestä. Äänestyksessä suomalaisvaltuuskunnan jäsenistä Laakso, SDP:n vasemman laidan Mikko Elo ja Keskustan Tytti Isohookana-Asunmaa äänestivät Venäjän äänioikeuden jäädyttämistä vastaan, muut suomalaisedustajat, keskustalainen Anneli Jäätteenmäki ja kokoomuslainen Martti Tiuri muiden länsieurooppalaisten rinnalla äänioikeuden jäädyttämisen puolesta.[3]

Laakso on arvostellut kärkevästi niin EU:ta kuin Natoakin, ja oli usein törmäyskurssilla puolueensa maltillisen puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen kanssa. Siimes erosi Vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävästä 2. maaliskuuta 2006 ilmoittaen, että ei halua olla tukemassa entisten taistolaisten valitsemista eduskuntaan, ja mainitsi vastustajikseen kokemistaan henkilöistä nimeltä Laakson. Siimes oli valittu Uudenmaan vaalipiiristä kuten Laaksokin. Laakson ja Siimeksen henkilökohtaista välirikkoa kuvasi, että Siimes kieltäytyi jyrkästi lähtemästä ehdolle vuoden 2007 eduskuntavaaleissa samalla listalla Laakson kanssa.[4]

Laakso on tunnettu puhujanlahjoistaan. Hänet on valittu vuoden puhujamestariksi äidinkielen opettajien liiton kesätapahtuman yhteydessä järjestetyssä leikkimielisessä väittelyn suomenmestaruuskilpailussa.

Laakso ei asettunut ehdolle enää huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa[2].

Syytökset muokkaa

KGB- ja Stasi-yhteydet muokkaa

Osana niin kutsutun suomettumisen jälkipyykkiä toimittaja Harri Nykänen kirjoitti Helsingin Sanomiin toukokuun lopussa 1993 uutisen, jonka mukaan Suojelupoliisi ei ollut vuonna 1983 uskaltanut varmasta näytöstä huolimatta asettaa silloin Tiedonantajan toimittajana työskennellyttä Laaksoa syytteeseen maanpetoksesta, koska tämä oli ollut ”poliittisesti liian arkaluonteinen henkilö”. Nykäsen mukaan Laakson sijaiskärsijäksi poimittiin paljon harmittomampi, Yleisradion toimittajana työskennellyt Matts Dumell, joka tuomittiin vankeuteen. HS:lle toimittamassaan vastineessa Laakso kiisti jyrkästi syyllistyneensä maanpetokselliseen toimintaan ja vakuutti halunneensa vain omalta osaltaan edistää Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.[5] Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen on myöhemmin sanonut Laakson ”pelanneen” niin taitavasti, ettei hänen toimintansa ollut täyttänyt rikoslain määritelmää maanpetoksesta. Tiitisen mukaan Laakso ei myöskään ollut korkeimpien neuvostodiplomaattien suosiossa; esimerkiksi ministerineuvos Viktor Vladimirov oli suhtautunut Laaksoon hyvin kielteisesti.[6]

Kirjassaan Vasemmalta ohi (2007) Alpo Rusi epäili Laakson toimineen Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin lähteenä. Vuonna 2003 Jaakko Laakso kertoi Iltalehdessä toimineensa KGB:n konsulttina, kun poliitikot ja virkamiehet tarvitsivat yhteyksiä. Helsingin Sanomat vihjasi kirjoituksessaan, että Jaakko Laakso oli sotkeutunut maanpetturuuteen, mutta Suojelupoliisi ei nostanut syytettä Laaksoa vastaan.[7] Kirjassaan Politiikan julkisivu (2007) Suvi-Anne Siimes epäili, että Laakso ei ollut varsinaisesti agentti mutta Laakso toimi Neuvostoliiton edun mukaisesti ja antoi mielellään itsestään kuvan Tehtaankadun sisäpiiriin kuuluvana.

Verkkouutiset uutisoi 31. heinäkuuta 2014, että Laakson nimi nousi esiin Britanniassa Churchill Archives Centressä julkaistuissa Mitrohinin arkistossa, jotka käsittelevät KGB:n arkistonhoitaja Vasil Mitrohinin lännen tiedustelupalveluille vuotamia agenttien nimilistoja. Aineiston mukaan Laakson koodinimi oli Jan ja hänet oli värvätty KGB:n palvelukseen vuonna 1973.[8]

Lobbaus Azerbaidžanin puolesta muokkaa

Vuonna 2018 julkaistussa Euroopan neuvoston korruptiota tutkineen ryhmän raportissa kerrotaan Laakson toimineen Azerbaidžanin lobbarina vähätellen maan ihmisoikeusloukkauksia.[9] Laakso myönsi lobbauksen.[10] Kesäkuussa 2018 Euroopan neuvoston sääntökomitea katsoi Laakson loukanneen lievästi neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen eettisiä sääntöjä ja antoi tälle elinikäisen porttikiellon Euroopan neuvoston ja parlamentaarisen yleiskokouksen tiloihin. Tutkimusryhmän raportin mukaan Laakso nähtiin usein lobbaamassa parlamentaarikkoja yleiskokouksen käytävillä Azerbaidžanin puolesta.[11]

Laakso oli vuonna 2012 järjestänyt poliittisten nuorisojärjestöjen vierailun Azerbaidžaniin Euroopan parlamentin Euronestin kustantamalle matkalle, jossa mukana oli Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden, Keskustanuorten, Demarinuorten ja Vasemmistonuorten edustajia muun muassa silloinen puheenjohtaja Li Andersson, joka myöhemmin tuomitsi Laakson toiminnan.[12] Euroopan neuvoston Vasemmistoryhmä antoi Laaksolle porttikiellon ryhmän kokouksiin[13] .

Laakso toimi huhtikuussa 2018 bulgarialaisen Gisdi-nimisen järjestön edustajana vaalitarkkailijana presidentinvaaleissa. Raportin mukaan vaalit olivat demokraattiset, mutta raportin kuvaus vaalien avoimuudesta eroaa jyrkästi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin tekemistä huomioista.[14]

Yksityiselämä muokkaa

Laakson poika on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton entinen puheenjohtaja, edelleen vihreässä liikkeessä aktiivinen Tapio Laakso, joka on toiminut Anni Sinnemäen erityisavustajana.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Jaakko Laakso Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b c Ervasti, Pekka: Kommunisti-ikoni Jaakko Laakso jättää eduskunnan Suomen Kuvalehti. 29.10.2010. Viitattu 24.4.2011.
  3. Jukka Tarkka: Venäjän vieressä: Suomen turvallisuusilmasto 1990–2012, s. 315–316. Helsinki: Otava, 2015. ISBN 978-951-1-28667-7.
  4. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2007, s. 81. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-21080-7.
  5. Harri Nykänen: Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä, s. 131–133. Jyväskylä: Docendo, 2015. ISBN 978-952-291-180-3.
  6. Suomettuminen: Iltalehden erikoislehti, s. 55. Helsinki: Alma Media, 2015.
  7. Vuosikymmenen takaisen vakoilutapauksen tausta: Suojelupoliisi teki Dumellista varoittavan esimerkin Supo ei uskaltanut kytkeä Jaakko Laaksoa Dumell-juttuun. Helsingin Sanomat, 1.6.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.4.2011.
  8. Juha-Pekka Tikka: Verkkouutiset Extra: KGB:n arkistojen suomalaisnimiä julki. verkkouutiset.fi 30.7.2014
  9. Talouselämä: Euroopan neuvoston tutkimusryhmä väittää vasemmistoliiton Jaakko Laakson toimineen Azerbaidzhanin lobbarina Yle Uutiset. 23.4.2018. Viitattu 21.1.2024.
  10. De Fresnes, Tulikukka; Parkkari, Jani: Ex-kansanedustaja vastaa korruptioväitteisiin: Myöntää lobbauksen, mutta kiistää lahjukset – "Täysin perätön väite" Yle Uutiset. 23.4.2018. Viitattu 21.1.2024.
  11. Summanen, Kasperi: Vasemmistoliiton ex-kansanedustaja Jaakko Laaksolle porttikielto Euroopan neuvostoon Verkkouutiset.fi. 6.7.2018. Viitattu 6.7.2018.
  12. Koskinen, Mika: Li Andersson osallistui Jaakko Laakson isännöimälle Azerbaidžanin-matkalle vuonna 2012 – ”On hyvin mahdollista, että vierailua käytettiin myös propagandatarkoituksessa” Iltalehti. 24.4.2018. Viitattu 27.7.2023.
  13. Li Andersson sanoutuu irti Jaakko Laakson toiminnasta Euroopan neuvostossa KU. 23.4.2018. Viitattu 28.7.2023.
  14. Tästä on kyse ex-kansanedustaja Jaakko Laakson elinikäisessä porttikiellossa Euroopan neuvostoon – taustalla lahjontaa ja lobbausta Ilta-Sanomat. 6.7.2018. Viitattu 24.1.2024.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Matti Markkola: Punatulkku. Ylioppilaslehti 14.11.2008.