Mikko Elo

suomalainen poliitikko

Mikko Juhani Elo (s. 26. huhtikuuta 1943 Pori) on suomalainen poliitikko, joka toimi sosialidemokraattien kansanedustajana vuosina 1979–1991 ja 1995–2007. Varsinaiselta ammatiltaan hän on kieltenopettaja ja koulutukseltaan filosofian lisensiaatti. Kansanedustajana ollessaan Elo toimi muun muassa Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana 1995–2007.[1] Valtiopäiväneuvoksen arvonimi Elolle myönnettiin vuonna 2012.[2]

Mikko Elo
Kansanedustaja
24.3.1979–21.3.1991, 24.3.1995–20.3.2007
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Satakunta
Henkilötiedot
Syntynyt 26. huhtikuuta 1943 (ikä 77)
Pori
Ammatti kieltenopettaja

Elämä ja uraMuokkaa

KoulutusMuokkaa

Elo kirjoitti ylioppilaaksi Porin suomalaisesta yhteislyseosta vuonna 1962, ja opiskeli sen jälkeen filologiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä Turun yliopistossa. Hän suoritti humanististen tieteiden ja filosofian kandidaatin tutkinnot 1966, ja filosofian lisensiaatin tutkinnon 1974. Ennen kansanedustajan uraansa Elo työskenteli Porin teknillisessä oppilaitoksessa lehtorina ja yliopettajana. Myöhemmin hän on opettanut ruotsia ja englantia Satakunnan ammattikorkeakoulussa.[1]

KunnallispolitiikkaMuokkaa

Elo oli Porin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1973–1992 ja 2001–2009, sekä Porin kaupunginhallituksen jäsen 1977–1980 ja 2007–2008. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja hän oli 1985–1991 ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja 2007–2008.[1] Elo oli Porin ääniharava viisissä kunnallisvaaleissa. Vuoden 1988 vaaleissa Elo sai 2 529 ääntä, joka säilyi Porin suurimpana äänimääränä vuodeen 2017 saakka, ja on edelleen prosentuaalisesti suurin Porin kunnallisvaaleissa saatu ääniosuus.[3] Kesäkuussa 2007 hänet valittiin kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi tehtävästä eronneen Ahti Salmen tilalle.[4] Vuoden 2010 alussa Elo erosi Pori kaupunginvaltuustosta protestina kaupungin menettelylle Porin satamaa koskevissa investoinneissa.[5]

Elolla on ollut oma Porissa toiminut sosialidemokraattinen yhdistys Karhukaupungin Demarit. Vuonna 2012 hän oli perustamassa Porin Demarit ry:tä, jonka tarkoituksena arveltiin olleen Porin Työväenyhdistyksen ja sen tukijärjestöjen valta-aseman horjuttaminen. Taustalla oli muun muassa vuonna 2010 käyty kamppailu kaupunginvaltuuston sekä sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtajien paikoista. Marraskuussa 2012 Elo erosi SDP:n jäsenyydestä protestina Porin sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön toiminnalle, mutta palasi jäseneksi helmikuussa 2013.[6][7]

KansanedustajanaMuokkaa

Elo valittiin ensimmäistä kertaa eduskuntaan vuoden 1979 vaaleissa. Hän putosi eduskunnasta kolmen kansanedustajakauden jälkeen vuonna 1991. Elon mukaan putoaminen johtui siitä, että hän oli kolme vuotta aikaisemmin pitänyt kunnallisvaalien teemanaan kaupungin toimintojen tehostamista, mikä ei ollut kunta-alan ammattiliiton KTV:n mieleen. Vuoden 1995 vaaleissa Elo palasi eduskuntaan saatuaan yli 9 700 ääntä.[3] Syksyllä 2005 tuli ilmi, että Elo oli Kemiran hallintoneuvoston varapuheenjohtajana toimiessaan tehnyt lukuisia osakekauppoja sisäpiiriläisten kaupankäyntirajoituksista välittämättä.[8] Vuonna 2007 Elo ei enää pyrkinyt jatkokaudelle eduskuntaan.[9] Samana vuonna julkaistiin Elon muistelmat Politiikkaa ja persoonia.[10]

UrheiluvaikuttajaMuokkaa

Elo on toiminut Porin Pyrinnön puheenjohtajana sekä Työväen Urheiluliiton Satakunnan ja Länsi-Suomen piirien puheenjohtajana. 1970–1980-luvuilla hän oli myös TUL:n varapuheenjohtaja, ja kuului vuosina 1979–1988 Kansainvälisen työläisurheiluliiton CSIT:n johtokuntaan. Valtion urheiluneuvoston puheenjohtajana Elo toimi 1984–1989.[1]

Poliittisia näkemyksiäMuokkaa

Eloa on luonnehdittu populistiksi.[11] Kansanedustajana Elo tunnettiin vuonna 1993 SDP:n puheenjohtajaksi valitun Paavo Lipposen kriitikkona ja vastustajana, minkä katsottiin estäneen hänen nousunsa ministeriksi. Elon mukaan myöskään Satakunnan sosialidemokraattinen piirijärjestö ei milloinkaan ehdottanut hänen valitsemistaan hallitukseen.[10] Lipposen ohella Elo on 2000-luvulla kärkkäästi arvostellut myös Porin sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön johtoa sekä Porin sosialidemokraattista kaupunginjohtajaa Aino-Maija Luukkosta.[6][12]

Elo tunnetaan Suomen Nato-jäsenyyden kiivaana vastustajana, joka suhtautuu kriittisesti myös Yhdysvaltoihin ja Euroopan Unioniin. Kansanedustajanuransa jälkeen hän on ollut julkisuudessa Venäjän presidentin Vladimir Putinin hallinnon näkyvimpiä suomalaisia puolustajia.[13] Elo on toiminut myös venäjämielisen Vastavalkea-verkkolehden pääkolumnistina, ja kuulunut sivustoa ylläpitävän yhdistyksen hallitukseen.[14] Vuonna 2014 hän järjesti Porissa yhdessä putinisti Johan Bäckmanin kanssa keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin muun muassa Itä-Ukrainan kriisiä.[15] Vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien alla Elo kertoi tukevansa monia Donald Trumpin ulkopoliittisia näkemyksiä, kuten Naton rahoituksen pienentämistä sekä Yhdysvaltain sotilaallisen läsnäolon vähentämistä Euroopassa. Trumpin muslimivihasta tai abortinvastaisuudesta Elo ei kuitenkaan kertonut pitävänsä.[16]

Elokuussa 2018 Elo jakoi Facebook-sivullaan kehotuksella ”soitelkaa” toimittaja Jessikka Aron neljä vuotta vanhan päivityksen, jossa näkyi hänen puhelinnumeronsa. Tämän seurauksen Aro sai lukuisia ahdistelusoittoja Venäjä-trolleilta. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tuomitsi Elon toiminnan ja kutsui sitä ”lokakampanjaksi”. Elo arvosteli myös Yleisradiota ja Aroa Venäjän trollien tutkimisesta.[17] Putinin trollit -kirjassaan Aro kertoo, että Elo oli aloittanut häntä koskevan valheellisen lokakirjoittelun Uuden Suomen blogialustalla jo syksyllä 2017.[18]

TeoksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Mikko Elo Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 8.12.2005.
  2. Kuhna, Matti: Elo tyytyväinen valtiopäiväneuvoksen arvonimeen 11.2.2012. Satakunnan Kansa. Viitattu 7.11.2012. [vanhentunut linkki]
  3. a b Aalto, Harri: Mikko Elo ei anna periksi – ”olen yhä moraalinen äänikuningas” 10.4.2017. Satakunnan Kansa. Viitattu 10.4.2020.
  4. Mikko Elo Porin hallituksen johtoon 12.6.2007. Turun Sanomat. Viitattu 10.4.2020.
  5. Mikko Elo eroaa Porin valtuustosta - eduskuntavaalit suunnitelmissa? 16.11.2009. Yle Uutiset. Viitattu 7.11.2012.
  6. a b Laakso, Antti: Lopettaako Mikko Elon ero demarikiistat Porissa? 5.11.2012. Yle Uutiset. Viitattu 7.11.2012.
  7. Laakso, Antti: SDP:stä eronnut valtiopäiväneuvos Mikko Elo palaa puolueeseen 5.2.2013. Yle Uutiset. Viitattu 21.12.2013.
  8. Kansanedustaja Mikko Elo kompastui sisäpiirisääntöihin (vain tilaajille) 2.9.2005. Talouselämä. Viitattu 10.4.2020.
  9. Pohjonen, Kirsti: Kansanedustajista 15 ei asetu ehdolle seuraavissa vaaleissa 8.3.2006. Turun Sanomat. Viitattu 10.4.2020.
  10. a b Nyman, Pertti: Lippos-kaunaa po­ri­lai­sit­tain STT. 13.9.2007. Kaleva. Viitattu 10.4.2020.
  11. Massinen, Aimo: Pääministeri tarvitsee omiensa tuen 6.4.2002. Turun Sanomat. Viitattu 10.4.2020.
  12. Hammarberg, Ville: Elo haukkuu läksiäisiksi kaupunginjohtajankin 31.10.2008. Satakunnan Kansa. Viitattu 6.11.2008. [vanhentunut linkki]
  13. Tiilikainen, Teppo: Putinin ystävät lännessä: Äärioikeistoa ja äärivasemmistoa (maksullinen artikkeli) 15.8.2014. Suomen Kuvalehti. Viitattu 10.4.2020.
  14. Antaa kaikkien kukkien kukkia 5.5.2017. Voima. Viitattu 10.4.2020.
  15. Laakso, Antti: Kohudosentti ja demaripoliitikot hämmensivät Ukraina-soppaa Porissa 6.8.2014. Yle Uutiset. Viitattu 10.4.2020.
  16. Suni, Annakaisa: Nämä suomalaiset poliitikot tykkäävät Trumpista 17.5.2016. Vihreä Lanka. Viitattu 10.4.2020.
  17. Varjonen, Jukkapekka: Antti Rinne kuvaa Mikko Elon toimintaa toimittajaa kohtaan lokakampanjaksi 27.8.2018. Satakunnan Kansa. Viitattu 10.4.2020.
  18. Aro, Jessikka: Putinin trollit : tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, s. 161. Helsinki: Johnny Kniga, 2019. ISBN 978-951-04382-9-9.