Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto, ruotsiksi De gröna unga och studerandenas förbund, on suomalainen vihreiden nuorten ja opiskelijoiden valtakunnallinen kattojärjestö. Vihreät nuoret kuuluu jäsenjärjestönä Vihreä liitto -puolueeseen. Järjestö profiloi itsensä samanaikaisesti sekä poliittiseksi järjestöksi että kansalaisjärjestöksi. Vihreät nuoret toimii aktiivisesti Euroopan vihreissä nuorissa.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry | |
---|---|
![]() |
|
Perustettu | 2003 |
Toimiala | poliittinen nuoriso- ja opiskelijajärjestö |
Jäsenmäärä | 1 208[1] |
Pääsihteeri | Pieta Salonen |
Puheenjohtaja | Selinä Nera ja Miro Ilvonen |
Aiheesta muualla | |
vihreatnuoret.fi |
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoon kuului 1 208 jäsentä vuonna 2024.[1]
Historia
muokkaaVihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto perustettiin marraskuussa 2003 korvaamaan vuonna 1999 muodostettu Vihreät nuoret ja opiskelijat,[2] jonka pohjana oli[3] syyskuusta 1993 toiminut Vihreät nuoret.[4] Yhdistysten keskeinen ero on se, että nykyisen jäseninä on paikallisjärjestöjä ja entisen jäseninä henkilöitä.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto siirtyi vuonna 2017 käyttämään itsestään nimeä ”Vihreät nuoret” lyhenteen ViNO sijaan.
Toiminta
muokkaaVihreiden nuorten perusarvoja ovat ympäristön kunnioittaminen, luonnon itsearvo, ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden turvaaminen sekä sivistyksen ja demokratian edistäminen.[5]
Vuonna 2012 Vihreät nuoret esitti Eurooppa-ohjelmassaan linjauksen, jonka mukaan Euroopan unionista tulisi kehittää demokraattinen liittovaltio.[6][7] Vihreät nuoret kannattaa kirkon ja valtion erottamista.[8][5]
Vihreät nuoret on Vihreässä liitossa vaikutusvaltainen: puoluekokousten välisellä toimikaudella 2023–2025 järjestöllä on yksi edustaja puoluehallituksessa[9] ja neljä edustajaa 43-henkisessä puoluevaltuustossa.[10]
Talous
muokkaaOpetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille[11]:
- 2019: 132 000 €
- 2017: 132 000 €
- 2016: 130 000 €
- 2015: 105 000 €
- 2014: 97 200 €
- 2013: 90 000 €
- 2012: 83 000 €
Puheenjohtajat ja pääsihteerit
muokkaaJärjestöllä on vuodesta 2007 alkaen ollut kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.
vuosi | puheenjohtajat | pääsihteeri |
---|---|---|
1993 | Antero Eerola[4] | |
1995 | varapuheenjohtaja Antero Eerola[12] | |
1996 | Vesa Kotilainen[13](varapuheenjohtaja Veera Mustonen[14]) | |
1997 | Vesa Kotilainen
(varapuheenjohtajat Katja Juntunen ja Anssi Leino[15]) |
|
1998 | Anssi Leino[16] | |
1999 | Azar Saiyar[17] | |
2001 | Azar Saiyar (varapuheenjohtajat Panu Laturi ja Hanna Kaisa Saastamoinen[18]) |
|
2001 | Markus Drake[19] | |
2002 | Markus Drake[19], Anne Hildén[20] | |
1.1.–29.3.2003 | Markus Drake[19], Anne Hildén ja Heini Salmela[21][22] | |
29.3.–31.12.2003 | Jehki Härkönen, Mari Puoskari ja Ville Tuominen | |
2004[23] | Mari Puoskari (varapuheenjohtajat Jehki Härkönen ja Olli-Poika Parviainen) |
Ville Tuominen |
2005 | Olli-Poika Parviainen (varapuheenjohtajat Jehki Härkönen ja Veera Luoma-aho) | |
2006 | Tapio Laakso (varapuheenjohtajat Sini Terävä ja Amu Urhonen) |
Eekku Aromaa |
2007 | Tapio Laakso ja Amu Urhonen | |
2008 | Heikki Korpela ja Laura Nordström | Jehki Härkönen |
2009 | Erkki Perälä ja Sini Terävä[24] | |
2010 | Paloma Hannonen ja Heikki Sairanen[25] | Minttu Massinen |
2011 | Paloma Hannonen ja Inka Venetvaara | |
2012 | Hanna Hakko ja Aleksi Laine[26] | |
2013 | Maria Ohisalo ja Veli-Matti Partanen[27] | |
2014 | Maria Ohisalo ja Aaro Häkkinen[28] | Milja Henttonen |
2015 | Saara Ilvessalo ja Ozan Yanar[29] | |
2016 | Saara Ilvessalo ja Jaakko Mustakallio | Anni Heinälä |
2017 | Jaakko Mustakallio ja Iiris Suomela[30] | |
2018 | Sameli Sivonen ja Iiris Suomela[31] | Salla Merikukka |
2019 | Sameli Sivonen ja Amanda Pasanen[32] | |
2020 | Amanda Pasanen ja Brigita Krasniqi[33] | Bicca Olin[34] |
2021 | Brigita Krasniqi ja Peppi Seppälä[35] | |
2022 | Peppi Seppälä ja Jami Haavisto[36][37] | Bicca Olin |
2023 | Jami Haavisto ja Selinä Nera[39][40] | Pieta Salonen |
2024 | Selinä Nera ja Miro Ilvonen[41][42] | Pieta Salonen |
Paikallisjärjestöt
muokkaaVihreiden nuorten jäsenjärjestöt edustavat Vihreitä nuoria paikallisesti ja järjestävät toimintaa paikkakunnillaan. Vihreiden nuorten jäsenenä on mahdollista olla joko paikallisjärjestön jäsenenä tai suoraan liiton henkilöjäsenenä. Vihreillä nuorilla on 14 aktiivista jäsenjärjestöä, jotka on lueteltu alla.[43]
- Aaltovihreät (Aalto-yliopisto)
- Espoon vihreät nuoret ja opiskelijat
- Helgan vihreät (Haaga-Helia)
- Helsingin vihreät nuoret
- HYY:n Vihreät – De Gröna vid HUS (Helsingin yliopisto)
- Joensuun seudun vihreät nuoret ja opiskelijat
- Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat
- Kuopion vihreät nuoret ja opiskelijat
- Lahden seudun vihreät nuoret ja opiskelijat
- Lapin vihreät nuoret ja opiskelijat
- Lappeenrannan vihreät korkeakouluopiskelijat
- Oulun vihreät nuoret
- Tampereen seudun vihreät nuoret ja opiskelijat
- Turun vihreät nuoret ja opiskelijat
- Vantaan vihreät nuoret ja opiskelijat
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Alastalo, Simo & Ijäs, Johannes: Miten menee poliittisilla nuorisojärjestöillä? Demokraatti. 5.11.2024. Viitattu 7.11.2024.
- ↑ ViNO - Vihreät nuoret ja opiskelijat, Finland 25.5.2004. Federation of Young European Greens. Arkistoitu 5.10.2013. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Sippola, Anna-Riitta: Vihreille opiskelijajärjestö Helsingin Sanomat. 15.10.1999. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ a b Hämäläinen, Unto: Vihreille oma nuorisojärjestö Helsingin Sanomat. 25.9.1993. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ a b Periaateohjelma (Hyväksytty liittokokouksessa 28.11.2021) Vihreät nuoret. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Vihreät nuoret: Euroopan unionista liittovaltio 4.12.2012. ViNO. Arkistoitu 4.10.2013. Viitattu 2.10.2013.
- ↑ Leipola, Lasse: Vihreät nuoret: EU:sta tehtävä liittovaltio Vihreä Lanka. 5.12.2012. Viitattu 7.12.2012.
- ↑ Lyhyet kannat 2018. Vihreät nuoret. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Puoluehallitus 2023-2025 Vihreät. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Puoluevaltuusto 2023-2025 Vihreät. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Avustukset nuorisoalan järjestöille 2012–2019 (Excel) Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Viitattu 10.4.2019.
- ↑ Nukarinen, Arja: Demari, vihreä ja vasemmistoliittolainen loivat "vastavärin" – "Vihaiset nuoret miehet" kampanjoivat punavihreän politiikan puolesta. Helsingin Sanomat, 2.2.1995. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.11.2013.
- ↑ Helsingin kunnallisvaaliehdokkaat. Helsingin Sanomat, 8.10.1996. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.10.2013.
- ↑ Veera Mustonen johtamaan Euroopan vihreitä nuoria. Helsingin Sanomat, 30.6.1996. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.11.2013.
- ↑ Hallituksen jäsenet 1997 (Arkistoitu sivu) Vihreät nuoret. Viitattu 13.6.2018.
- ↑ Vihreät nuoret ry:n uusi puheenjohtaja vaatii Suomeen palkka-armeijaa 10.10.1998 (päivitetty 22.5.2012). Yle Uutiset. Viitattu 10.2.2014.
- ↑ Ylikahri, Ville (2007) Koito, Natura ja uusi radikalismi. Teoksessa Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta. (Toim. Remes, Tanja – Sohlestén, Jemina)
- ↑ Sippola, Anna-Riitta: Azar Saiyar johtaa Vihreitä nuoria ja opiskelijoita. Helsingin Sanomat, 13.12.2000. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.11.2013.
- ↑ a b c Puoluevaltuuskunta tarvitsee eurooppalaista näkökulmaa 2.5.2013. Markus Drake. Viitattu 2.10.2013.
- ↑ Ylen ykkönen. (Kyseenalaisia keskusteluja. Mistä nuoria ukkoutuviin puolueisiin?) Helsingin Sanomat, 14.5.2002. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.11.2013.
- ↑ Vihreät nuoret pesevät kätensä Markus Drakesta 13.3.2003. MTV3. Viitattu 2.10.2013.
- ↑ Drake toistaiseksi syrjässä 14.3.2002 (päivitetty 22.5.2012). Yle Uutiset. Viitattu 2.10.2013.
- ↑ Vihreä nuorisojärjestö uudistui (ViNO 2.12.2003)
- ↑ Korja-Kaskimäki, Leena: Turkulainen Sini Terävä johtaa vihreitä nuoria Turun Sanomat. 11.11.2008. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Puranen, Tuula: Paloma Hannonen vihreiden nuorten puheenjohtajaksi Keskisuomalainen. 15.11.2009. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Turkulainen Aleksi Laine vihreiden nuorten puheenjohtajaksi Turun Sanomat. 4.12.2011. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Kantola, Karoliina: Vihreät nuoret valitsi kaksi puheenjohtajaa Yle Uutiset. 2.12.2012. Yleisradio. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Lapintie, Lassi: Vihreät nuoret valitsivat uudet puheenjohtajat Yle Uutiset. 23.11.2013. Yleisradio. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Vihreiden nuoret valitsivat puheenjohtajat Yle Uutiset. 29.11.2014. Viitattu 29.11.2014.
- ↑ Iiris Suomela ja Jaakko Mustakallio ovat Vihreiden nuorten puheenjohtajat 2017! 26.11.2016. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto. Arkistoitu 2.12.2016. Viitattu 1.12.2016.
- ↑ Vihreät nuoret valitsi puheenjohtajaksi Sameli Sivosen ja pääsihteeriksi Salla Merikukan 11.11.2017. Vihreät nuoret. Arkistoitu 14.6.2018. Viitattu 15.3.2018.
- ↑ Amanda Pasanen valittu Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi 2019-2020 24.11.2018. Vihreät nuoret. Arkistoitu 12.4.2019. Viitattu 12.4.2019.
- ↑ Porvari, Riku: Jyväskyläläinen Brigita Krasniqi valittiin Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi – toiminut muun muassa Ville Niinistön eduskunta-avustajana KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 24.11.2019.
- ↑ Vihreiden nuorten pääsihteeriksi on valittu Bicca Olin / Gröna ungas nya förbundssekreterare är Bicca Olin 5.11.2019. Vihreät nuoret. Viitattu 24.11.2019.
- ↑ Peppi Seppälä valittu Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi 2021–2022! 21.11.2020. Vihreät nuoret. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Jami Haavisto valittu Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi 2022-2023 27.11.2021. Vihreät nuoret. Viitattu 30.11.2021.
- ↑ Seinäjokelainen Jami Haavisto on valittu Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi – Aluevaaleista hän haluaa mielenterveysvaalit Ilkka-Pohjalainen. 27.11.2021. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Pieta Salonen Vihreiden nuorten pääsihteeriksi 4.10.2022. Vihreät nuoret. Viitattu 14.11.2022.
- ↑ Selinä Nera Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi! 12.11.2022. Vihreät nuoret. Viitattu 3.5.2024.
- ↑ Turkulainen Selinä Nera valittiin Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi Turun Sanomat. 12.11.2022. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Miro Ilvonen Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi - Vihreät nuoret 12.11.2023. Vihreät nuoret. Viitattu 3.5.2024.
- ↑ Turkulaiskaksikko vihreiden nuorten johtoon – Selinä Nera jatkaa, Miro Ilvonen valittiin uutena Turun Sanomat. 11.11.2023. Viitattu 24.2.2025.
- ↑ Vihreät nuoret lähellä sinua! Vihreät nuoret. Viitattu 24.2.2025.
Aiheesta muualla
muokkaa