Stasi
Ministerium für Staatssicherheit, lyhennettynä MfS, kansanomaisesti Stasi, oli DDR:n valtiollinen turvallisuuselin 1950–1989. Se oli kymmenistä osastoista muodostunut organisaatio, jonka toiminta kattoi lähes kaiken mahdollisen DDR:n omien kansalaisten valvonnasta ulkomaanvakoiluun, vastavakoiluun ja radiotiedusteluun. Stasi toimi läheisessä yhteistyössä Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n kanssa.
| Stasi |
|
|---|---|
| Ministerium für Staatssicherheit | |
 Ministerium für Staatssicherheitin eli Stasin tunnus. |
|
| Perustettu | 1950 |
| Lopetettu | 1989 |
| Tehtävä | Tiedustelupalvelu |
| Päätoimipaikka | Itä-Berliini |
DDR:n asukaslukuun (noin 16 miljoonaa) suhteutettuna Stasi oli maailman suurin salainen poliisi. Sen palveluksessa oli DDR:n loppuvaiheessa noin 91 000 päätoimista työntekijää ja 300 000 epävirallista työntekijää (IM, Inoffizieller Mitarbeiter).
JohtajatMuokkaa
- Wilhelm Zaisser (1950–1953)
- Ernst Wollweber (1953–1957)
- Erich Mielke (1957–1989)
Kuuluisia Stasi-henkilöitä olivat myös ulkomaanvakoiluosasto HVA:n (Hauptverwaltung Aufklärung) johtaja Markus Wolf ja ns. kanslerivakooja Günter Guillaume.
Stasin jälkeenMuokkaa
Seuraajaorganisaatio Amt für Nationale Sicherheit (AfNS)1989–1990. Stasin päämaja oli Itä-Berliinissä Normannenstrassella. Stasin jälkeenjääneitä papereita hallinnoi Saksassa BStU-niminen viranomainen, jota johtaa Roland Jahn[1].
Vaikka Stasin arkistot osin tuhoutuivatkin Itä-Saksan romahtaessa vuonna 1989, onnistui Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu hankkimaan Stasin ulkomaanvakoiluosaston arkistoista kriisitilannetta varten tehdyn kopion toisesta Itä-Euroopan maasta niin sanotussa Rosewood-operaatiossa (Rosenholz).[2][3]
Stasin arkistojen paljastukset ovat herättäneet huomiota eri maissa. Suomessa ovat julkisuudessa puhututtaneet Tiitisen lista ja eräät yksittäiset henkilöt.
Ruotsissa ilmeni vuonna 2011, että kirkkoherra, uskonnonhistorian professori Aleksander Radler oli ollut Stasin ilmiantaja. Itävaltalaissyntyisen papin 25 vuotta jatkuneen toiminnan vahvisti Ruotsin kirkko elokuussa 2012. Radler on Dagen-lehden haastattelussa tunnustanut toimintansa.[4]
Katso myösMuokkaa
LähteetMuokkaa
- Wolf, Markus: Ten Years of German Unification. National Security and the Future, 2000, 1. vsk, nro 2. 332-4454 ISSN 1 332-4454. Artikkelin verkkoversio Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
- Fuchs, Matthias: Open Source-Intelligence and the Internet Matthias-fuchs.de. 2000. Arkistoitu 23.5.2013. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
ViitteetMuokkaa
- ↑ Kauhanen, Anna-Liina: Pahamaineisen Stasin 111-kilometriset arkistot tarjoavat saksalaisille yhä uusia yllätyksiä – ”Nyt voi päästä käsiksi myös omaisten tietoihin” Helsingin Sanomat. 28.2.2017. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Wolf, Markus: Ten Years of German Unification. National Security and the Future, 2000, 1. vsk, nro 2. 332-4454 ISSN 1 332-4454. Artikkelin verkkoversio Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Fuchs, Matthias: Open Source-Intelligence and the Internet Matthias-fuchs.de. 2000. Arkistoitu 23.5.2013. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Kataja-Lian, Marika: Kirkkoherra myönsi vakoilleensa Stasille Ruotsissa Yle Uutiset. 1.8.2012. Viitattu 3.8.2012. (englanniksi)
Aiheesta muuallaMuokkaa
- The Founding of the Ministry for State Security BStU – Die Behörde des Bundesbeauftragten für die Stasi-Unterlagen. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
- Welcome to the Stasi Museum Berlin Stasi Museum Berlin. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
- Cameron, Joel D.: Stasi britannica.com. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
- Insiderkomitee zur Förderung der kritischen : Aneignung der Geschichte des MfS Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.2.2020. (saksaksi)