Radiotiedustelu
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Liiaksi yleistävä ja toisen maailmansodan aikaisia käytäntöjä nykypäivään soveltava teksti. |
 |
Tämä artikkeli tai sen osa sisältää päällekkäistä tietoa artikkelin Signaalitiedustelu kanssa. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. |
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Radiotiedustelu on radioaalloilla tapahtuvaa signaalitiedustelua. Radiotiedustelulla kuunnellaan sodan tai sen uhan aikana vihollisen radioviestiliikennettä, jotta saataisiin ennakkoon tietoa vihollisen liikkeistä ja suunnitelmista. Rauhanaikainen radiotiedustelu on strategista tiedustelua, jonka avulla kootaan suuri määrä tallenteita muiden radioliikenteestä salattujen viestien avaamista varten jo etukäteen.
Radiotiedustelun merkittävä osa-alue on vihollisen salattujen sanomien avaaminen. Vastatoimenpiteiden kannalta on välttämätöntä, että salauksen purku tapahtuu tarpeeksi nopeasti. Radiotiedustelulla on erittäin tärkeä osa korkeamman asteen sodanjohdon operatiivisessa ja taktisessa suunnittelussa.
Radioliikennettä käytetään liikkuvien yksiköiden viestiliikenteessä. Liikkuvia yksiköitä ovat lentotoiminta, laivaliikenne, sukellusveneet ja kaukopartiotoiminta (mm. desantit). Radiotiedustelun avulla voidaan saada selville vihollisen joukkojen liikkumisia, keskittämisiä, hyökkäyskäskyjä, huoltoa, ja muuta viestiliikennettä.
Radiotiedustelua ja sanomien avaamista helpottaa vihollisen organisaation tunteminen. Radiotiedustelulla on suuri merkitys myös saarrostustilanteissa, sillä radioliikenne on saarrettuna olevien ainoa yhteys ulkomaailmaan, jolloin se osa tietoliikenteestä, joka muissa olosuhteissa järjestettäisiin kaapelien kautta, meneekin radioteitse ja näin altistuu radiotiedustelulle.
Radiotiedustelun avulla voidaan tehostaa myös ilmatorjuntaa, kun saadaan selville vihollisen lentokoneiden lähtöpaikat, ajat ja kohteet. Suomen osalta tästä on ollut hyötyä muun muassa Helsinkiä vastaan tarkoitettujen pommitusten ennakoimisessa vastatoimia varten.
Radiotiedustelun ohella radioaalloille voidaan lähettää valeviestejä. Näin vihollisen toiminta voidaan sotkea tai peräti estää.
Tiedonlähteet muokkaa
Radioliikenteessä viestejä ei aina saada vastaanotettua ymmärrettävästi. Silloin niitä pyydetään lähettämään uudelleen. Tämä helpottaa vihollisen radiokuuntelua yleensä jo ensimmäisellä kerralla napatun viestin varmistamisena. Joskus lähetettyä sanomaa ei kyetä avaamaan ja sitä pyydetään lähettämään toisella (ehkä vihollisen jo tuntemalla) salaustavalla tai peräti selväkielisenä. Radiotiedustelua auttaa vastapuolen huolimattomuus: joskus joku vähemmän tärkeänä pidetty viesti lähetetään esimerkiksi kiireen vuoksi selväkielisenä tai lähetetään turhia sanomia.
Radiosanomien salakieltä on selvitetty myös tutkimalla yksiköiden liikkumisia ja toimintaa radioviestien jälkeen. Muun muassa laivaliikenteen käyttämiä salausjärjestelmiä on usein saatu tällä tavalla murrettua.
Suomalainen radiotiedustelu muokkaa
Merkittävimpiä suomalaisen radiotiedustelun saavutuksia ovat muun muassa Kannaksen suurhyökkäyksen selvillesaaminen etukäteen sekä Talin–Ihantalan taistelun radiotiedustelun mestarinäyte. Sotien aikana suomalainen radiotiedustelu kasvoi komppaniasta pataljoonan suuruiseksi. Päämajan radiotiedusteluun keskittynyt pataljoona tunnettiin lyhenteellä PMRadP. Radiotiedustelun yksiköiden ja tiedon käyttäjien välillä pidettiin suojattua yhteyttä Eljot-summerilennättimellä.[1]
Suomalaisen radiotiedustelun isä eversti Reino Hallamaa (1889–1979) loi perustan suomalaiselle radiotiedustelulle vuonna 1927. Hänellä oli ratkaiseva merkitys Suomen sodanaikaisen tiedustelupalvelun johtajana ja kehittäjänä. Hallamaa perusti Päämajan tiedusteluosastoon ryhmän, joka selvitti muun muassa Saksan ja Neuvostoliiton salakirjoitussanomat. Ryhmä laati myös Suomen armeijalle sellaiset salakirjoitusmenetelmät, joita mikään ulkovalta ei Suomessa tiettävästi pystynyt selvittämään.
Sotien jälkeen Neuvostoliiton miehitysuhkan takia operaatio Stella Polariksella pyrittiin varmistamaan tiedustelun jatkotoimintamahdollisuudet. Muutama keskeinen tiedustelu-upseeri (mm. Hallamaa) siirtyi ulkomaille Valpon mahdollisilta tutkimuksilta.
Kehitys 2. maailmansodan jälkeen muokkaa
Radiotiedustelun rooli on muuttunut 2. maailmansodan jälkeen. Tutkien, satelliittien ja automaattisten tiedustelulaitteiden käyttöönotto on tuonut uusia mahdollisuuksia vihollisen liikkeiden tarkkailuun. Niillä voidaan seurata panssarivaunujen, laivaston ja lentomuodostelmien liikkumisia vuorokaudenajasta ja säästä riippumatta. Kylmän sodan aika lisäsi tiedustelun tarvetta. Kilpavarustelu ja ydinaseet toivat uusia haasteita tiedustelulle. Suurvallat perustivat asevoimien ulkopuolelle itsenäisiä tiedusteluorganisaatioita.
Nykyinen 2000-luvun sodankäynnin viestiliikenne on kehittynyt näistä ajoista. Tietokoneet salaavat ja avaavat sanomia ja satelliitit hankkivat tietoja kohdemaasta. Maapalloa kiertää koko ajan satoja yhteys-, navigointi- ja tiedustelusatelliitteja. Tiedusteluun maanpinnalla käytetään nykyään kauko-ohjattavia miehittämättömiä tiedustelulennokkeja.
Radiotiedustelun ja -tarkkailun erot muokkaa
Radiotiedustelua ei tule sekoittaa siviiliviranomaisten suorittamaan radiotarkkailuun, jonka tarkoituksena on radiohäiriöiden selvittäminen ja ennaltaehkäisy. Radiotarkkailussa viestinnän sisällöllä ei ole merkitystä eikä liikennettä tallenneta. Radiotiedusteluun kuuluvaa suuntimista käytetään kuitenkin myös radiotarkkailussa.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Lehtonen, Lauri: Radiotiedustelu jatkosodassa, teoksessa Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti: Jatkosodan pikkujättiläinen. WSOY, 2005. ISBN 951-0-28690-7.
- Karhunen, Jorma: Salasanomia ja neilikoita. Otava, 1960.
- Pale, Erkki, toim. Ahtokari, Reijo: Suomen radiotiedustelu 1927-1944. Viestikoelaitoksen kilta, 1977. ISBN 952-90-9437-X.
- Karhunen, Jorma: Reino Hallamaan salasanomasotaa. Weilin+Göös, 1980. ISBN 951-35-2277-6.
Viitteet muokkaa
- ↑ Pale, Erkki, (toim.) Ahtokari, Reijo: Suomen radiotiedustelu 1927-1944, s. 131, 148. omakustanne (Reijo Ahtokari ym.), painopaikka Hakapaino, Helsinki, 1978. ISBN 952-90-9437-X.