Talin–Ihantalan taistelu

Tämä artikkeli käsittelee taistelua. Tali-Ihantala 1944 on siitä kertova elokuva.
Talin–Ihantalan taistelu
Osa Kannaksen suurhyökkäystä
Jalkaväkirykmentti 12:n miehet ohittavat saksalaisen rynnäkkötykin tuhoaman T34-tankin 30. kesäkuuta 1944. Vasemmalla panssarijääkäri Eino Heikkilä, edessä panssarinyrkit olallaan kersantit Kalle Niemelä ja Heino Nikulassi. Nikulassi kaatui kuvaamista seuraavana päivänä.
Jalkaväkirykmentti 12:n miehet ohittavat saksalaisen rynnäkkötykin tuhoaman T34-tankin 30. kesäkuuta 1944. Vasemmalla panssarijääkäri Eino Heikkilä, edessä panssarinyrkit olallaan kersantit Kalle Niemelä ja Heino Nikulassi. Nikulassi kaatui kuvaamista seuraavana päivänä.
Päivämäärä:

25. kesäkuuta9. heinäkuuta 1944

Paikka:

Karjalankannas, Suomi

Lopputulos:

Ratkaiseva suomalaisten torjuntavoitto, joka nopeutti osaltaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen loppumista Kannaksella.

Osapuolet

Suomen lippu Suomi
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

Suomen lippu kenraaliluutnantti Lennart Oesch

Neuvostoliiton lippu 1923–1955 Neuvostoliiton marsalkka Leonid Govorov
Neuvostoliiton lippu 1923–1955 kenraaliluutnantti Dimitri Gusev

Vahvuudet

50 000

150 000

Tappiot

1 100 kaatunutta
1 100 kadonnutta
6 300 haavoittunutta[1]

4 500–5 500 kaatunutta
13 500–14 500 haavoittunutta[2][3]

Jatkosodan taistelut
Jatkosodan hyökkäysvaihe (1941)
Operaatio HopeakettuPohjois-SuomiItä-KarjalaKarjalankannasLaatokkamerisotatoimetilmasotatoimet
Asemasotavaihe (1941–1944)
Itä-Karjalan partisaanitaistelut 1942
Sodan loppuvaihe (1944)
Kannaksen suurhyökkäysTali-IhantalaSuurhyökkäys SyväriltäSuurhyökkäys MaaselästäMoskovan välirauha

Talin–Ihantalan taistelu käytiin jatkosodassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuonna 1944. Teheranin konferenssissa 1943 Neuvostoliitto oli sitoutunut lisäämään sotilaallista painetta Saksaa vastaan erityisesti juuri Normandian maihinnousun tapahduttua.

Viipurin valtauksen jälkeen Neuvostoliiton sodanjohto antoi Leningradin sotilaspiirin tehtäväksi jatkaa hyökkäystä syvemmälle Suomeen. Lähitavoitteeksi asetettiin ImatraLappeenrantaVirojoki-tasa, joka tulisi saavuttaa 26.–28. kesäkuuta mennessä. [4]

Talin ja Ihantalan kylien alueella, 8–14 kilometriä Viipurista pohjoiseen ja koilliseen, käyty kamppailu on Pohjolan maiden historiassa suurin koskaan käyty taistelu. Suomen armeija pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tässä taistelussa.

Sisällysluettelo

TaisteluMuokkaa

Kesäkuun lopulla vuonna 1944 alkoivat Talin–Ihantalan taistelut Viipurin koillispuolella. Alueelle oli siirretty suomalaisia joukkoja ja tykistöä muilta rintamanlohkoilta. Kyseessä oli ennennäkemätön suomalaisten joukkojen ja tykistön keskittäminen. Useita vuorokausia kestäneissä taisteluissa vihollisen hyökkäysryhmitykset lamautettiin useita kertoja jo lähtöasemissaan kenttätykistön ja kranaatinheittimistön keskitetyillä iskuilla.

Suomalainen kenttätykistö pystyi keskittämään neuvostojoukkojen asemiin mittavan, parhaimmillaan jopa parinkymmenen patteriston yhtäaikaisen tulen ja samaan kohteeseen saattoi ampua yli 250 putkea. Tässä tulenjohtajien työtä helpotti edellisenä vuonna käyttöön otettu korjausmuunnin.

Merkittävä osuus torjunnasta oli myös Panssaridivisioonan rynnäkkötykkipataljoonalla, joka kahden rynnäkkötykin tappioin tuhosi noin neljäkymmentä neuvostovaunua.

Talin–Ihantalan taistelussa Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa yhteensä noin 50 000 suomalaista ja noin 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta. Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta, ja monen tykin putki yksinkertaisesti kului loppuun kiivaan tulituksen takia. Neuvostoliiton tappioiden arvioidaan taisteluissa olleen noin 6 000 kaatunutta ja 22 000 haavoittunutta miestä ja suomalaisten 1 350 kaatunutta ja 7 000 haavoittunutta.

Tali–Ihantalan kaltaiset taistelut käytiin hieman myöhemmin sekä Vuosalmella että Viipurinlahdella. Näissäkin taisteluissa vihollinen torjuttiin. Neuvostoliitto alkoi tämän jälkeen siirtää hyökkäykseen käytettyjä joukkojaan pois Suomen rintamilta, koska katsoi, että Saksan rintama on tärkeämpi sodan lopputuloksen kannalta.

Ilmavoimien osuus taistelussaMuokkaa

 
Lento-osasto Kuhlmeyn Stukia palaamassa Immolaan kesäkuussa 1944

Suomen ilmavoimat osallistui yhdessä saksalaisen lento-osasto Kuhlmeyn kanssa taisteluun sekä hävittäjätorjunnalla että pommittamalla vihollisen ryhmityksiä. Ilmavoimien toiminnalla oli suuri psykologinen vaikutus etulinjan taistelijoihin, ja useiden historiatutkijoiden mukaan saksalaisen lento-osaston osallistuminen taisteluihin oli ratkaisevan tärkeää hyökkäyksen pysäyttämisen kannalta. Erityisesti lento-osaston merkitys huoltolinjojen, reservin siirtojen ja panssarivaunujen tuhoamisessa oli merkittävä. Kaikkiaan Suomen ilmavoimat ja lento-osasto Kuhlmey suorittivat alueelle 22. kesäkuuta ja 6. heinäkuuta 1944 välisenä aikana yhteensä 1 020 pommituslentoa, joiden yhteydessä pudotettiin 765 tonnia lentopommeja. Lento-osasto Kuhlmeyn osuus pudotetuista pommeista oli yli 63 prosenttia.[5]

JoukotMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Stefan Forss, Benedict Zilliacus: Tali-Ihantala 1944. Elokuva ja historia. Schildts, 2007. ISBN 978-951-50-1751-2
  • Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5.

ViitteetMuokkaa

  1. Koskimaa, MattiVeitsen terällä: Vetäytyminen Länsi-Kannakselta ja Talin-Ihantalan suurtaistelu kesällä 1944. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18811-5.
  2. Neuvostoliiton puolustusministeriön arkistot, 21. Armeijan päivittäiset tappioilmoitukset 29.6. – 10.7., 1944, 21. Armeijan 10-päiväiset tappioilmoitukset, kesä-heinä 1944. Päivittäisilmoituksissa on 3 198 KIA, 363 MIA and 13 125 WIA. Yhdessä 10-päivä yhteenvetojen kanssa voidaan arvioida ensimmäisten neljän päivän tappiot, joka antaa Neuvostoliiton kokonaistappioiksi noin 22 000 joista 4 500–5 500 KIA/MIA. Neuvostoliiton sotilassairaanhuollon lähteiden mukaan noin 6 % haavoittuneista kuoli evakuoinnin jälkeen haavoihinsa, eivätkä he siis ole ylläolevissa kuolleiden luvuissa mukana.
  3. Manninen, Ohto, Molotovin cocktail, Hitlerin sateenvarjo, 1994, ISBN 951-37-1495-0, Painatuskeskus
  4. "Jatkosodan historia" osa 6 s.182
  5. "Jatkosodan historia" osa 6 s.182

Aiheesta muuallaMuokkaa