Talin–Ihantalan taistelu

Tämä artikkeli käsittelee taistelua. Tali-Ihantala 1944 on siitä kertova elokuva.
Talin–Ihantalan taistelu
Osa Kannaksen suurhyökkäystä
Jalkaväkirykmentti 12:n miehet ohittavat saksalaisen rynnäkkötykin tuhoaman T-34-tankin 30. kesäkuuta 1944. Vasemmalla panssarijääkäri Eino Heikkilä, edessä panssarinyrkit olallaan kersantit Kalle Niemelä ja Heino Nikulassi. Nikulassi kaatui kuvaamista seuraavana päivänä.
Jalkaväkirykmentti 12:n miehet ohittavat saksalaisen rynnäkkötykin tuhoaman T-34-tankin 30. kesäkuuta 1944. Vasemmalla panssarijääkäri Eino Heikkilä, edessä panssarinyrkit olallaan kersantit Kalle Niemelä ja Heino Nikulassi. Nikulassi kaatui kuvaamista seuraavana päivänä.
Päivämäärä:

25. kesäkuuta9. heinäkuuta 1944

Paikka:

Karjalankannas, Suomi

Lopputulos:

Ratkaiseva suomalaisten torjuntavoitto, joka nopeutti osaltaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen loppumista Kannaksella.

Osapuolet

 Suomi
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa

 Neuvostoliitto

Komentajat

Suomi kenraaliluutnantti Lennart Oesch

Neuvostoliitto Neuvostoliiton marsalkka Leonid Govorov
Neuvostoliitto kenraaliluutnantti Dimitri Gusev

Vahvuudet

50 000
(loppuvaiheessa lähes 100 000)

150 000

Tappiot

1 100 kaatunutta
1 100 kadonnutta
6 300 haavoittunutta[1]

4 500–5 500 kaatunutta
13 500–14 500 haavoittunutta
(lisäksi:7 905 Noskuan suunnalla)[2]

Jatkosodan taistelut
Jatkosodan hyökkäysvaihe (1941)
Operaatio HopeakettuPohjois-SuomiItä-KarjalaKarjalankannasLaatokkamerisotatoimetilmasotatoimet
Asemasotavaihe (1941–1944)
Itä-Karjalan partisaanitaistelut 1942
Sodan loppuvaihe (1944)
Kannaksen suurhyökkäysTali-IhantalaSuurhyökkäys SyväriltäSuurhyökkäys MaaselästäMoskovan välirauha

Talin–Ihantalan taistelu käytiin jatkosodassa Suomen ja Neuvostoliiton joukkojen välillä vuonna 1944. Teheranin konferenssissa 1943 Neuvostoliitto oli sitoutunut lisäämään sotilaallista painetta Saksaa vastaan erityisesti juuri Normandian maihinnousun tapahduttua.

Viipurin valtauksen jälkeen Neuvostoliiton sodanjohto antoi Leningradin sotilaspiirin tehtäväksi jatkaa hyökkäystä syvemmälle Suomeen. Lähitavoitteeksi asetettiin ImatraLappeenrantaVirojoki-tasa, joka tulisi saavuttaa 26.–28. kesäkuuta mennessä. [3]

Talin ja Ihantalan kylien alueella, 8–14 kilometriä Viipurista pohjoiseen ja koilliseen, käyty kamppailu on Pohjolan maiden historiassa suurin koskaan käyty taistelu. Suomen armeija pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tässä taistelussa.

TaisteluMuokkaa

Kesäkuun lopulla vuonna 1944 alkoivat Talin–Ihantalan taistelut Viipurin koillispuolella. Alueelle oli siirretty suomalaisia joukkoja ja tykistöä muilta rintamanlohkoilta. Kyseessä oli ennennäkemätön suomalaisten joukkojen ja tykistön keskittäminen (Vuosalmella lähes yhtä paljon tykistöä). Heinäkuun alussa Viipurin pohjoispuolelta Kuparisaareen ulottuvalle rintamalohkolle oli jo keskitetty lähes 100 000 suomalaissotilasta armeijakuntien ja ylijohdon joukot mukaanlukien. Useita vuorokausia kestäneissä taisteluissa vihollisen hyökkäysryhmitykset lamautettiin useita kertoja jo lähtöasemissaan kenttätykistön ja kranaatinheittimistön keskitetyillä iskuilla.

Suomalainen kenttätykistö pystyi keskittämään neuvostojoukkojen asemiin mittavan, parhaimmillaan jopa parinkymmenen patteriston yhtäaikaisen tulen ja samaan kohteeseen saattoi ampua yli 250 putkea. Tällaisessa keskityksessä kyettiin ampumaan kuuden hehtaarin maalialueella noin 1 900 kranaattia minuutissa. Tässä tulenjohtajien työtä helpotti edellisenä vuonna käyttöön otettu korjausmuunnin.

Merkittävä osuus torjunnasta oli myös panssaridivisioonan rynnäkkötykkipataljoonalla, joka kahden rynnäkkötykin tappioin tuhosi noin neljäkymmentä neuvostovaunua. Suomalaisten voimakas 14 patteriston tykistökeskitys tuhosi tai vaurioitti 30. kesäkuuta 18. divisioonan lohkolla ainakin 15 panssarivaunua.

Talin–Ihantalan taistelussa Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa yhteensä noin 50 000 suomalaista (alkuvaiheessa, myöhemmin enemmän) ja noin 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta (suomalainen divisioona vastasi miesmäärältään noin kahta puna-armeijan divisioonaa). Sotahistorioitsija Ohto Mannisen mukaan noin 25 % 21. armeijan joukoista ei osallistunut Tali-Ihantalan taisteluun. Toisaalta yksi armeijakunta 23. armeijasta hyökkäsi Noskuan suunnalla jota puolusti suomalainen 3. divisioona menestyksellä. Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta, ja monen tykin putki yksinkertaisesti kului loppuun kiivaan tulituksen takia. Suomalaisarvioiden mukaan neuvostotykistö ampui Talin-Ihantalan taisteluissa 21.6–7.7 välisenä aikana kaikkiaan 144 000 tykistö- ja 92 000 heittimistön kranaattia. Kiivainta tulitus oli 28. kesäkuuta (14 000 tykistön ja 9 000 krh/pst-kranaattia). Logistisen ketjun piteneminen hidasti neuvostojoukkojen ammustäydennystä. Neuvostoliiton tappioiden arvioidaan taisteluissa olleen noin 6 000 kaatunutta ja 22 000 haavoittunutta miestä ja suomalaisten 1 350 kaatunutta ja 7 000 haavoittunutta. Lisäksi Noskuan suunnalla hyökännyt 23. armeijan vasemman sivustan VI armeijakunta kärsi 7 905 miehen tappiot.[4] Niistä valtaosan aiheutti 3. divisioonan lohkon tykistö (25 150 ammuttua kranaattia 20.6–7.7) sekä krh-yksiköt. Neuvostotappiot nousivat kokonaisuudessaan noin 27 000 – 30 000 mieheen.

Tali–Ihantalan kaltaiset taistelut käytiin hieman myöhemmin sekä Vuosalmella että Viipurinlahdella. Tykistön ja kranaatiheittimien ammusmäärillä mitattuna Vuosalmella ammuttiin itse asiassa enemmän kranaatteja kuin Tali-Ihantalassa. Näissäkin taisteluissa vihollinen torjuttiin. Neuvostoliitto alkoi tämän jälkeen siirtää hyökkäykseen käytettyjä joukkojaan pois Suomen rintamilta, koska katsoi, että Saksan rintama on tärkeämpi sodan lopputuloksen kannalta.

Ilmavoimien osuus taistelussaMuokkaa

 
Lento-osasto Kuhlmeyn Stukia palaamassa Immolaan kesäkuussa 1944

Suomen ilmavoimat osallistui yhdessä saksalaisen lento-osasto Kuhlmeyn kanssa taisteluun sekä hävittäjätorjunnalla että pommittamalla vihollisen ryhmityksiä. Ilmavoimien toiminnalla oli suuri psykologinen vaikutus etulinjan taistelijoihin, ja useiden historiatutkijoiden mukaan saksalaisen lento-osaston osallistuminen taisteluihin oli ratkaisevan tärkeää hyökkäyksen pysäyttämisen kannalta. Erityisesti lento-osaston merkitys huoltolinjojen, reservin siirtojen ja panssarivaunujen tuhoamisessa oli merkittävä. Tosin osaston väitteet tuhotuista panssarivaunumääristä (200) eivät ole uskottavia. 13. ilma-armeijan suurin lentomäärä Tali-Ihantala vaiheessa 28. kesäkuuta oli 941 lentoa. Siiranmäki-Kuuterselän aikana 14. kesäkuuta 1 431. Leningradin rintaman joukkojen eteneminen länteen pidensi neuvostolentokoneiden lentomatkaa ja lyhensi koneiden toiminta-aikaa rintamalinjan yllä. Kaikkiaan Suomen ilmavoimat ja lento-osasto Kuhlmey suorittivat alueelle 22. kesäkuuta ja 6. heinäkuuta välisenä aikana yhteensä 1 020 pommituslentoa, joiden yhteydessä pudotettiin 765 tonnia lentopommeja. Lento-osasto Kuhlmeyn osuus pudotetuista pommeista oli yli 63 prosenttia.[5]

JoukotMuokkaa

Suomalaiset ja saksalaisetMuokkaa

 
Saksalaisen rynnäkkötykkiprikaatin StuG III Lappeenrannassa

NeuvostoliittolaisetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Forss, Stefan & Zilliacus, Benedict: Tali-Ihantala 1944. Elokuva ja historia. Schildts, 2007. ISBN 978-951-50-1751-2.
  • Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5.

ViitteetMuokkaa

  1. Koskimaa, MattiVeitsen terällä: Vetäytyminen Länsi-Kannakselta ja Talin-Ihantalan suurtaistelu kesällä 1944. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18811-5.
  2. Manninen, Ohto, Molotovin cocktail, Hitlerin sateenvarjo, 1994, ISBN 951-37-1495-0, Painatuskeskus
  3. "Jatkosodan historia" osa 6 s. 182
  4. Jatkosodan puolustustaisteluja 1942–44. ISBN 978-951-593-070-5. 
  5. "Jatkosodan historia" osa 6 s. 182

Aiheesta muuallaMuokkaa