Hannu Savola
Hannu Tapani Savola (18. lokakuuta 1949 Paavola – 13. helmikuuta 2007 Helsinki) oli Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja. Hänet valittiin tehtäväänsä syyskuussa 2006 edellisen päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän erottua kohun keskellä.
Savola kävi Sanoman toimittajakoulun 1971–1972. Hän työskenteli Helsingin Sanomien politiikan toimituksessa 1973–1976, lehden päätoimittajien erityisavustajana 1976–1978, toimitussihteerinä 1978–1980 sekä politiikan toimittajana 1980–1982. Suomen Kuvalehden toimituspäälliköksi Savola kutsuttiin 1982. Hän palasi Sanoman palvelukseen 1985 Ilta-Sanomien toimittajaksi.[1] Ilta-Sanomissa hänen vastuullaan oli paljolti talouden seuraaminen. Paitsi omalla nimellään, hän kirjoitti lehteen myös nimimerkillä Diileri[2]. Savola kuoli sairauskohtaukseen 57-vuotiaana[3].
Savola oli yksi lokakuussa 1981 ilmestyneen, kohutun Tamminiemen pesänjakajat -teoksen kirjoittajista. Sen kirjoittivat työnantajaltaan salaa Helsingin Sanomien politiikan toimittajat.[4]
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2006 Ilta-Sanomien uutispäätoimittajana toimineen Savolan sekä lehden silloisen toimittajan kummankin 30 päiväsakkoon ja 2 000 euron korvauksiin oikeustieteen tohtori Kari Uotin kunnian loukkaamisesta. Jutussa oli kyse Ilta-Sanomissa heinäkuussa 2004 julkaistusta, erästä henkirikosta koskeneesta uutisesta, jossa oli mainittu Uoti. Henkirikoksen uhrilla oli ollut yhteyksiä Uotiin. Oikeuden mukaan uutisen otsikosta ja tekstistä saattoi saada sen virheellisen käsityksen, että Uotilla olisi ollut tekemistä henkirikoksen kanssa. Sen sijaan Ilta-Sanomien tiedot itse rikoksesta olivat sinänsä pitäneet paikkansa. Marraskuussa 2007 antamallaan päätöksellä Helsingin hovioikeus piti voimassa toimittajan – joka oli tällä välin siirtynyt Suomen Tietotoimistoon – ja yli puoli vuotta aiemmin kuolleen Savolan tuomiot. Hovioikeus ei ollut päätöstä antaessaan tiennyt Savolan kuolemasta. Savolalle määrätty sakkorangaistus raukesi hänen kuolemansa vuoksi automaattisesti, ja hänelle langetetut korvaukset siirtyivät hänen kuolinpesänsä maksettaviksi. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa, joten hovioikeuden antama tuomio jäi pysyväksi.[3][5]
Lähteet
muokkaa- ↑ IS:n vastaava päätoimittaja Hannu Savola kuollut Ilta-Sanomat. 14.2.2007. Viitattu 15.9.2017.
- ↑ Katri Kallionpää: Diilerin paluu. Helsingin Sanomat, 7.12.2008. Verkkoversio tilaajille.
- ↑ a b IS:n edesmennyt päätoimittaja tuomittiin 14.11.2007. MTV Uutiset.
- ↑ Miettinen, Anssi: Salaseura palasi Tamminiemeen Helsingin Sanomat. 22.1.2017. Viitattu 15.9.2017.
- ↑ IS:n tuomio Kari Uotin kunnian loukkaamisesta jää voimaan 11.11.2008. MTV Uutiset.
Edeltäjä: Antti-Pekka Pietilä |
Ilta-Sanomien päätoimittaja 2006–2007 |
Seuraaja: Tapio Sadeoja |