Vuoden 2010 valitut palat.

Viikko 1 muokkaa

Gabienen taistelu oli vuonna 316 eaa. käyty taistelu, joka oli osa toista diadokkisotaa. Taistelun osapuolina olivat Eumenes Kardialainen ja Antigonos I kannattajineen. Taistelu päättyi tasapeliin, mutta Antigonos sai vastustajansa leirin vallattua. Eumeneen sotilaat, jotka pelkäsivät leirissä olleitten perheittensä puolesta, pettivät komentajansa ja luovuttivat tämän Antigonokselle.


Viikko 2 muokkaa

Kärppä eli portimo (Mustela erminea) on näätäeläimiin kuuluva pienikokoinen petoeläin, joka elää pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeissa ja viileissä oloissa, muun muassa Suomessa. Kärpän tärkeintä ravintoa ovat vesi-, metsä- ja peltomyyrät sekä oravat ja päästäiset. Kärpän pahimpia saalistajia ovat ketut, näädät sekä petolinnut. Kärppä on kuitenkin nopea eläin, joten saalistaja saa sen harvoin kiinni. Kärppä on hyödyllinen hiirten metsästäjä, mutta joskus harvoin se aiheuttaa vahinkoa käymällä siipikarjan kimppuun. Kärpän talviturkilla on jonkin verran taloudellista arvoa.


Viikko 3 muokkaa

Publius Licinius Egnatius Gallienus (noin 218 tai 213 – heinä–syyskuu 268) oli Rooman keisari vuosina 253268. Hän hallitsi ensin isänsä Valerianuksen kanssa yhdessä vuosina 253–260, mutta sen jälkeen kun persialaiset vangitsivat Valerianuksen vuonna 260, Gallienus hallitsi yksin kuolemaansa asti. Hänen aikanaan Rooman valtakunta oli suurissa vaikeuksissa. Valerianuksen vangitsemisen jälkeisessä sekasorrossa eri puolilla valtakuntaa nousi useita vallananastajia, ja samaan aikaan germaanit, gootit ja persialaiset hyökkäsivät rajojen yli. Gallian keisarikunta irtautui Roomasta vuonna 260, ja 260-luvun lopulla myös Palmyra ajautui erilleen. Gallienus joutui melkein koko valtakautensa ajan taistelemaan sisäisiä ja ulkoisia vihollisia vastaan. Siitä huolimatta hänelle jäi aikaa omistautua myös filosofialle ja runoudelle. Gallienus ihaili ja tuki filosofi Plotinosta sekä kirjoitti lukuisia runoja.

Keisariin tyytymättömät upseerit murhasivat Gallienuksen vuonna 268 Mediolanumin lähettyvillä. Sen jälkeen keisariksi julistettiin Marcus Aurelius Claudius, joka julistutti myöhemmin Gallienuksen jumalaksi (lat. Divus Gallienus).



Viikko 4 muokkaa

Rikkihappo (H2SO4, vihtrilliöljy) on vahva, veteen täysin liukeneva epäorgaaninen happo. Se on puhtaana kirkas, huoneenlämmössä hieman jähmeäjuoksuinen neste, jonka tiheys on 1,83-kertainen veden tiheyteen verrattuna. Rikkihappo on voimakkaasti syövyttävää.

Rikkihappo on yksi ensimmäisistä teollisesti valmistetuista kemikaaleista. Sitä on valmistettu teollisesti jo 1700-luvulta lähtien. Nykyään rikkihappo on yksi maailman tärkeimmistä ja eniten käytetyimmistä kemiallisista yhdisteistä. Vuonna 2005 rikkihappoa kulutettiin maailmanlaajuisesti 190 miljoonaa tonnia. Noin puolet rikkihaposta käytetään lannoitteiden valmistamiseen ja loppu hyödynnetään väriaineiden, lääkkeiden ja räjähteiden valmistuksessa sekä öljynjalostuksessa ja metallurgisissa prosesseissa. Rikkihappoa käytetään myös lyijyakkujen elektrolyyttinä. Koska rikkihapolla on suuri rooli teollisuudessa, sen maakohtaista kulutusta on pidetty yhtenä talouden mittarina. Rikkihapon kulutus on vaihdellut runsaasti, mutta globaalisti sen kulutus lisääntyy koko ajan.



Viikko 5 muokkaa

Mosambikin tasavalta eli Mosambik on valtio eteläisessä Afrikassa. Sen rajanaapurit ovat Etelä-Afrikka, Swazimaa, Zimbabwe, Sambia, Malawi ja Tansania. Idässä se rajoittuu Intian valtamereen.

Mosambik oli itsenäistymisensä aikoihin vuonna 1975 yksi maailman köyhimmistä valtioista. Maassa puhkesi pian Portugalista itsenäistymisen jälkeen sisällissota, joka päättyi vasta vuonna 1992. Ensimmäiset vapaat vaalit pidettiin 1994. Mosambik on Portugalinkielisten maiden yhteisön ja Kansainyhteisön jäsen, vaikka maa ei ole koskaan ollut osa brittiläistä imperiumia.



Viikko 6 muokkaa

Agadez (myös Agades) on kaupunki (commune urbaine) Tchirozérinen departementissa Agadezin alueella Nigerissä. Kaupunki on Agadezin alueen pääkaupunki. Vuonna 2001 kaupungissa oli 78 289 asukasta. Kaupungin väestö elättää itsensä käsitöitä tekemällä, maataloudella ja kaupankäynnillä.

Tuaregit perustivat Agadezin 1000-luvulla. Agadezista tuli 1400-luvulla Aïrin sulttaanikunnan pääkaupunki, ja se oli 1500-luvulle asti merkittävä kaupankäyntikeskus. Kaupunki kuului Songhain kuningaskuntaan 1500-luvulla, jolloin Agadez kukoisti ja sai uusia asukkaita kauppiaista ja käsityöläisistä. Seuraavien vuosisatojen kuluessa Agadez kärsi muun muassa tuaregilevottomuuksista, epidemioista ja kuivuudesta. Kaupunki menetti kaupallisen merkityksensä 1700-luvun lopussa, ja seuraavan vuosisadan puoliväliin mennessä osa Agadezista, muun muassa kuuluisa moskeija, oli raunioina. Ranskalaiset valloittivat Agadezin muiden Nigerin pohjoisosien mukana 1900-luvun alussa, ja kaupunki oli Nigerin itsenäistymiseen eli vuoteen 1960 saakka Ranskan sotilashallinnon alaisena. Tuaregit ovat kapinoineet Agadezista käsin Nigerin hallitusta vastaan aiemmin 1990-luvun alussa ja uudelleen vuosina 2007–2009.


Viikko 7 muokkaa

James Ronald ”Jim” Ryun (s. 29. huhtikuuta 1947 Wichita, Kansas) on yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko ja entinen keskimatkojen juoksija sekä olympiamitalisti.

Ryun osallistui juoksu-urallaan kolmiin olympialaisiin. Hänen paras saavutuksensa oli vuoden 1968 kesäolympialaisten 1 500 metrin juoksun hopeasija. Ryun teki keskimatkoilla viisi maailmanennätystä ennen siirtymistään ammattilaiseksi vuoden 1972 kesäolympialaisten jälkeen. Hän lopetti urheilu-uransa lopullisesti maaliskuussa 1976. Ryun siirtyi politiikkaan vuonna 1996, kun hän pääsi Kansasin toisesta vaalipiiristä Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen. Hän istui edustajainhuoneessa viisi kautta.


Viikko 8 muokkaa

Indiana Jones on fiktiivinen arkeologi ja seikkailija, jonka loivat elokuvaohjaajat Steven Spielberg ja George Lucas. Harrison Ford on esittänyt Indiana Jonesia neljässä elokuvassa, joiden menestyksen siivittämänä hahmo on esiintynyt muun muassa sarjakuvissa, kirjoissa, oheistuoteleluissa ja peleissä. Lisäksi hahmon nimellä markkinoidaan neljää huvipuistolaitetta eri puolilla maailmaa.

Indiana Jones esiintyi ensi kertaa vuonna 1981 ilmestyneessä elokuvassa Kadonneen aarteen metsästäjät (1981), josta tuli menestys. Tämän jälkeen hahmo on esiintynyt kolmessa elokuvassa: Indiana Jones ja tuomion temppeli (1984), Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) ja Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (2008). Televisiosarjaa Indiana Jones Junior (1992–1993) ja Viimeisen ristiretken alkuun sijoitettua nuoruuskohtausta (jossa Jonesia esittää River Phoenix) lukuun ottamatta hahmoa on aina esittänyt Harrison Ford.


Viikko 9 muokkaa

Hanno Aleksanteri Möttölä (s. 9. syyskuuta 1976 Helsinki) on suomalainen koripalloilija, joka edustaa kaudella 2009–2010 Korisliigassa pelaavia Torpan Poikia. Häntä pidetään kaikkien aikojen menestyneimpänä suomalaisena lajissaan. Möttölä on tähän mennessä ainoa suomalainen, joka on pelannut NBA:ssa.

Möttölä aloitti koripallon Käpylän Panttereissa. Hän siirtyi pian pelaamaan Pakilan NMKY:hyn, josta hän siirtyi edelleen Helsingin NMKY:hyn. Vuodet 1996–2000 hän pelasi Utahin yliopistossa ennen siirtymistään kahdeksi vuodeksi Atlanta Hawksiin. Tämän jälkeen Möttölä siirtyi Eurooppaan pelaten TAU Cerámicassa, Fortitudo Bolognassa, Scavolini Pesaro, Žalgiris Kaunasissa, sekä Aris Thessalonikissa. Syksyllä 2008 Möttölä ilmoitti lopettavansa koripallouransa, mutta alkukesästä 2009 hän ilmoitti jatkavansa uraansa välivuoden jälkeen.


Viikko 10 muokkaa

Filippos II (m.kreik. Φίλιππος Β', 382 eaa.336 eaa.) oli Makedonian kuningas vuosina 359 eaa.336 eaa. Filippos yhdisti hajanaisen Makedonian mahtavaksi kuningaskunnaksi ja uudisti sen armeijan. Hän sai valtansa alle ympäröivät alueet, kuten Traakian, Thessalian ja myös Kreikan kaupunkivaltiot. Ennen kuolemaansa hän oli suunnitellut hyökkäystä Persian valtakuntaa vastaan. Hänen poikansa Aleksanteri Suuri toteutti isänsä suunnitelman ja valtasi koko Persian valtakunnan.


Viikko 11 muokkaa

Goldberg-muunnelmat (eli Goldberg-variaatiot), BWV 988, on Johann Sebastian Bachin vuonna 1741 tai 1742 julkaistu klaveeriteos, jonka alkuperäinen nimi oli Clavier-Übung – Aria mit verschiedenen Veränderungen. Teos koostuu alussa ja lopussa soitettavasta teemasta (aria) sekä sen kolmestakymmenestä muunnelmasta. Teos on saanut yleisemmin tunnetun nimensä Bachin oppilaan, cembalisti Johann Gottlieb Goldbergin (17271756) mukaan.

Goldberg-muunnelmat on laajin barokin aikana julkaistu klaveerille sävelletty teos, ja se on lähes täydellinen aikansa musiikin tyylisuuntien ja tekniikoiden esittely. Se kokoaa yhteen koko barokkimuunnelmien historian, samalla tavalla kuin Beethovenin Diabelli-muunnelmat tekevät klassismin ajan musiikille. Musiikkitieteilijä Johann Nikolaus Forkel kutsui sitä "malliksi, jonka mukaisesti kaikki muunnelmat tulisi kirjoittaa".


Viikko 12 muokkaa

Turku (ruots. Åbo) on Suomen lounaisrannikolla Varsinais-Suomen maakunnassa Aurajoen suulla sijaitseva kaupunki. Kaupungin arvioidaan syntyneen 1200-luvun lopulla, mikä tekee siitä Suomen vanhimman kaupungin. Turku oli pitkään Suomen merkittävin asutuskeskus, maan ensimmäinen pääkaupunki 1809–1812, ja 1840-luvulle saakka se oli myös Suomen suurin kaupunki. Nykyisin kaupungin merkitys ei ole valtakunnallisesti enää yhtä suuri kuin aiemmin, mutta se on yhä alueensa paikallishallinnollinen, taloudellinen ja kulttuurinen keskus. Kaupunki on Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätoimipaikka ja Varsinais-Suomen maakunnan pääkaupunki. Turussa sijaitsee lisäksi Suomen arkkipiispanistuin.

Turku on tunnettu etenkin kulttuurikaupunkina. Pitkän historiansa vuoksi se on ollut näyttämönä useissa historiallisissa tapahtumissa, ja se on vaikuttanut laajalti koko Suomen historiaan. Historiansa sekä poliittisen ja maantieteellisen asemansa vuoksi Turulla on ollut merkittävä vaikutus lähes kaikilla kulttuurin saroilla. Vuonna 2011 Turku toimii Euroopan kulttuuripääkaupunkina yhdessä Viron pääkaupungin Tallinnan kanssa. Turku on myös Suomen virallinen joulukaupunki, mikä näkyy kaupungin ohjelmatarjonnassa loppuvuodesta.


Viikko 13 muokkaa

Rodos (kreik. Ρόδος, Ródos) on suurin Kreikalle kuuluvista Dodekanesian saarista Aigeianmeren kaakkoisosassa Välimeressä. Saaren pinta-ala on 1 401 neliökilometriä, väkiluku oli vuoden 2001 väestönlaskennassa 117 007. Asukkaista 53 709 asui tuolloin saaren pääkaupungissa. Noin 80 prosenttia saaren asukkaista saa elantonsa joko suorasti tai epäsuorasti matkailusta, ja matkailu on tuonut runsaasti vaurautta saarelle.

Kaarialaisia ja foinikialaisia saapui saarelle pronssikaudella vuosina 2500–1500 eaa. Doorilaiset saapuivat saarelle noin vuonna 1100 eaa. ja perustivat Ialysoksen, Kámiroksen ja Lindoksen kaupungit. Rodoksen kaupunki perustettiin 400-luvulla eaa. Rodos joutui liittoutumaan Rooman kanssa vuonna 164 eaa. ja osaksi Bysanttia saari tuli vuonna 395. Johanniittain ritarikunta asettui saarelle vuonna 1309. Osmanien valtakunta valloitti saaren johanniitoilta vuonna 1522. Italia valloitti Rodoksen vuonna 1912 ja vuonna 1943 Saksa otti puolestaan vallan saarella. Yhdistynyt kuningaskunta vapautti Rodoksen Saksan hallinnasta vuonna 1945 ja Kreikkaan saari liitettiin vuonna 1947.


Viikko 14 muokkaa

Dirk Werner Nowitzki (s. 19. kesäkuuta 1978 Würzburg, Saksan liittotasavalta) on saksalainen koripalloilija, joka edustaa NBA:ssa pelaavaa Dallas Mavericksiä.

Nowitzki aloitti koripallon DJK Würzburgissa, josta hän ilmoittautui vuoden 1998 NBA:n varaustilaisuuteen. Hän oli Milwaukee Bucksin yhdeksäs varaus, mutta Nowitzki myytiin saman tien Mavericksille. Nowitzki on yltänyt urallaan kerran NBA-finaaleihin vuonna 2006. Vuotta myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen eurooppalainen pelaaja, joka on valittu NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Saksan koripallomaajoukkueessa Nowitzki on voittanut pronssia vuoden 2002 kisoissa. Hopeaa Nowitzki voitti vuoden 2005 EM-kisoista. Molemmissa kisoissa hän voitti korikuninkuuden ja hänet valittiin kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi.


Viikko 15 muokkaa

Mehmed Paša Sokolovićin silta (serb. Мост Мехмед Паше Соколовића, Most Mehmed Paše Sokolovića, turk. Sokullu Mehmet Paşa Köprüsü) on Drinajoen ylittävä kiviholvisilta Višegradin kaupungissa Bosnia ja Hertsegovinassa. Vuonna 1577 valmistuneen sillan suunnitteli suurvisiiri Mehmed pašša Sokolovićin pyynnöstä osmaniarkkitehti Sinan. Silta on ollut vuodesta 2007 Unescon maailmanperintökohde.

Drina virtaa Višegradin kohdalla lounaasta koilliseen, joten joen vasen ranta on sillan luoteis- ja oikea ranta kaakkoispuolella. Silta on edustava esimerkki osmanien ajan arkkitehtuurista ja rakennustaidosta. Se muodostuu yhdestätoista 11–15 metriä pitkästä holvikaaresta sekä rampista, jota pitkin sillalle noustaan Drinan vasemmalta rannalta. Sillan kokonaispituus on lähes 180 metriä. Se on Sinanin mestarityö, jota voi verrata samaan aikaan Italiassa kukoistaneeseen renessanssiin.


Viikko 16 muokkaa

Marcus Salvius Otho (28. huhtikuuta 3216. huhtikuuta 69) oli Rooman keisari, jonka kolmen kuukauden mittaiseksi jäänyt hallituskausi alkoi 15. tammikuuta 69 ja päättyi hänen kuolemaansa. Vuosi 69 oli niin sanottu neljän keisarin vuosi. Samana vuonna olivat keisareina Othon lisäksi Galba, Vitellius ja Vespasianus.

Otho ystävystyi nuorena keisari Neron kanssa. Hänestä tuli keisari kaapattuaan vallan Neron seuraajalta Galbalta. Otho oli ensimmäinen keisari, joka otti vallan käsiinsä väkivalloin. Hävittyään taistelussa Vitelliuksen joukkoja vastaan hän teki itsemurhan. Hänestä on jäänyt jälkimaailmalle hyvin kaksijakoinen kuva. Hänet muistettiin Neron lähipiiriin kuuluvana tyhjäntoimittajana. Toisaalta Othon tiedetään olleen pätevä sotapäällikkö ja kyvykäs hallitsija, mutta hänen mainettaan mustaa kuitenkin väkivaltainen vallananastus.

Viikko 17 muokkaa

Vietnamin sosialistinen tasavalta eli Vietnam (vietn. Việt Nam) on valtio Kaakkois-Aasiassa. Sen rajanaapurit ovat Kambodža, Kiina ja Laos. Valtion pinta-ala on noin 330 000 neliökilometriä, joten se on lähes Suomen kokoinen. Asukkaita on yli 86 miljoonaa eli Vietnam on maailman 13. suurin maa väestöltään.

Vietnam oli vuodesta 111 eaa. tuhannen vuoden ajan osa kiinalaisia valtioita, kunnes vietnamilainen dynastia nousi valtaan 939. Vuoden 1471 jälkeen se valloitti Champa-kuningaskunnan nykyisessä Keski-Vietnamissa, ja vietnamilainen asutus levisi etelään aina Mekongin suistoon asti. Vuonna 1858 Ranska aloitti siirtomaavalloitukset Etelä-Vietnamista, ja 1885 Annam, Tonkin, ja Kotšin-Kiina liitettiin osaksi Ranskan Indokiinaa. Toisen maailmansodan ja Japanin miehityksen aikana maassa syntyi antikolonialistisia liikkeitä kuten Việt Minh, ja sodan jälkeen 2. syyskuuta 1945 vietnamilaiset kommunistit Hồ Chí Minhin johdolla julistivat maan itsenäiseksi. Ranska ei halunnut luopua siirtomaastaan ja kävi sotaa aina vuoteen 1954, jolloin se kärsi tappion Điện Biên Phủssa.


Viikko 18 muokkaa

Gavdos (kreik. Γαύδος, [ˈɣavðo̞s]) on Kreikan saari Välimereen kuuluvassa Libyanmeressä. Saari sijaitsee Kreetan saaren eteläpuolella ja kuuluu hallinnollisesti Gavdoksen kaupunkikuntaan ja Hanian prefektuuriin. Pinta-alaa saarella on 27 neliökilometriä, ja asukkaita siellä oli vuoden 2001 väestönlaskennassa 98. Gavdoksella sijaitsee Euroopan eteläisin kohta.

Gavdos asutettiin neoliittisella kaudella, jonka jälkeen saarella ovat pitäneet valtaa muun muassa roomalaiset, Bysantti, arabimerirosvot, Venetsian tasavalta ja Osmanien valtakunta, ennen kuin saari tuli vuonna 1913 osaksi Kreikkaa.


Viikko 19 muokkaa

Ruandan kansanmurha on vuonna 1994 Ruandassa tapahtunut joukkomurha, jossa joukko äärihuturyhmiä, muun muassa Interahamwe (tai Interhamwe), tappoi sadan päivän aikana noin 800 000 tutsia ja maltillista hutua.

Muun muassa kolonialismin aikana syntyneet etniset jännitteet käynnistivät presidentti Juvénal Habyarimanan lentokoneen alasampumisen jälkeen hallituksen organisoiman massiivisen kansanmurhan, joka jatkui noin sata päivää. Alasampujina pidetään yleisesti armeijan huturadikaaleja, jotka pyrkivät teollaan estämään maassa neuvotellun vallanjakosuunnitelman toteutumisen. Yhdistyneet kansakunnat (YK), Ranskan valtion johto ja monet muut tahot puuttuivat aivan liian myöhään Ruandan kansanmurhaan. Tutsijohtoinen kapinallisryhmittymä Ruandan isänmaallinen rintama (RPF) löi lopulta hutujoukot ja keskeytti kansanmurhan heinäkuussa 1994. Yli kaksi miljoonaa kostotoimia pelännyttä hutua pakeni maasta. Suurin osa pakolaisista palasi kotiin vuoden 1996 loppuun mennessä. Zaireen paenneet hutupakolaiset vaikuttivat Kongon sodan syttymiseen vuonna 1996.


Viikko 20 muokkaa

Karuselli on huvittelulaite, jossa keskeistä on vaakasuuntainen pyörivä liike. Perinteinen karuselli koostuu pystyakselin ympäri pyörivästä alustasta ja siihen kiinnitetyistä erilaisista istuimista. Tyypillisesti matkustajat ratsastavat puusta tai nykyään useimmiten lasikuidusta valmistetuilla eläimillä, jotka liikkuvat ylös ja alas laukkamaista liikettä matkien. Tavallisin karusellieläin on hevonen, ja iloinen karusellimusiikki on erottamaton osa laitetta. Karuselliksi voidaan myös kutsua mitä tahansa pyörivää alustaa tai muuta laitetta, jota ihmiset käyttävät ympäri pyörimiseen huvittelutarkoituksessa.

Sana karuselli on alun perin tarkoittanut turkkilaisten ja arabien harjoittamaa ratsastuspeliä, josta ranskalaiset kehittivät carrouseliksi kutsumansa eräänlaiset turnajaiset.


Viikko 21 muokkaa

Georgia (georg. საქართველო, Sakartvelo), aiemmin suomeksi Gruusia ja vuosina 1990–1995 Georgian tasavalta, on valtio Kaukasiassa Itä-Euroopan ja Aasian rajalla. Georgia rajautuu pohjoisessa Venäjään, etelässä Turkkiin, Armeniaan ja Azerbaidžaniin ja lännessä Mustaanmereen. Suuri Kaukasus kohoaa maan pohjoisrajalla. Georgian pääkaupunki on Tbilisi ja maassa asuu noin 4,6 miljoonaa henkeä. Maan suurin etninen ryhmä on georgialaiset, jotka muodostavat 83,8 prosenttia väestöstä (vuonna 2002).

Georgia on edustuksellinen demokratia, yhtenäisvaltio ja presidenttivaltainen tasavalta. Se on Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston, Maailman kauppajärjestön, Mustanmeren talousjärjestön ja GUAMin jäsen. Maa on ilmaissut halunsa liittyä Natoon ja Euroopan unioniin.


Viikko 22 muokkaa

Hietamäen kappeli oli Laajoen varressa Mietoisten Hietamäen kylässä sijainnut puinen kirkkorakennus, joka on nykyään kokonaan hävinnyt. Kappeli oli rakennettu kylän länsilaidalle Kappelinmäelle, jonka rinteeseen oli haudattu vainajia jo rautakaudella. Itse kappeli mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1366, vaikka seurakunta lieneekin tätä vanhempi. Kappelin käyttö väheni ja kirkkomaahan hautaaminen lopetettiin Mietoisten kirkon valmistuttua 1600-luvulla. Viimeinen kirkollinen toimitus Hietamäen kappelissa pidettiin vuonna 1731, ja sitten kappeli jäi lahoamaan paikalleen. Osa esineistöstä siirrettiin Mynämäen ja Mietoisten kirkkoihin. Kappelin ja sen kirkkotarhan jäänteetkin tuhoutuivat lopullisesti 1920-luvulla, kun paikasta tuli soranottoalue.


Viikko 23 muokkaa

Oulun Kärpät on vuonna 1946 perustettu suomalainen jääkiekon erikoisseura. Kärpät on voittanut jääkiekon SM-liigan viisi kertaa: kerran 1980-luvulla ja neljästi 2000-luvulla. 2000-luvulla Kärpät voitti mitalin seitsemällä peräkkäisellä kaudella, mikä on Suomen ennätys. Joukkue pelaa kotiottelunsa vuonna 1975 valmistuneessa Oulun jäähallissa, josta käytetään sponsorin mukaan nimeä Oulun Energia -areena. Seuran nimeksi ehdotettiin myös esimerkiksi Pallo-Kärppiä, mutta nykyiseen nimeen päädyttiin pääasiassa siksi, että Kärpät sai Palloliitolta esimerkkisäännöiksi Porin Kärppien säännöt.

Kärppien lajivalikoimaan kuului vuonna 1946 vain jalkapallo ja jääpallo. Jääkiekko tuli mukaan 1947, ja ensimmäinen peli jääkiekossa pelattiin 1949. Jääkiekon erikoisseuraksi Kärpät muuttui vuonna 1974, kun jalkapallosta luovuttiin. Jääpallotoiminta oli lopetettu jo vuonna 1955. Seuran neljänneksi lajiksi ehdotettiin myös naisten pesäpalloa, mutta ehdotus ei saanut kannatusta.



Viikko 24 muokkaa

Anne Frank (12. kesäkuuta 1929 Frankfurt am Main, Saksamaaliskuu 1945 Bergen-Belsen, Saksa) oli juutalainen tyttö ja holokaustin kuuluisimpia uhreja. Hänen päiväkirjansa (suomennettu nimellä Nuoren tytön päiväkirja) on tunnetuin uhrin kirjoittama aikalaiskuvaus toisen maailmansodan juutalaisvainoista.

Anne syntyi Frankfurt am Mainissa Weimarin Saksassa mutta asui suurimman osan elämäänsä Amsterdamissa ja sen lähellä. Kansallisuudeltaan hän oli saksalainen, kunnes menetti kansalaisuutensa 1941 natsi-Saksan antisemitististen lakien takia. Anne sai kansainvälistä kuuluisuutta kuolemansa jälkeen, kun hänen päiväkirjansa julkaistiin. Se kertoo hänen kokemuksistaan piilossa aikana, jolloin Alankomaat oli saksalaismiehityksen alaisena. Anne piti päiväkirjaa 12. kesäkuuta 1942 – 1. elokuuta 1944.



Viikko 25 muokkaa

Jacques-Yves Cousteau (11. kesäkuuta 1910 Saint-André-de-Cubzac, Ranska25. kesäkuuta 1997 Pariisi) oli ranskalainen merivoimien upseeri, tutkimusmatkailija, laitesukelluksen edelläkävijä ja tieteilijä, joka tutki merta ja kaikkia vesielämän muotoja.

Cousteau tuli erityisesti tunnetuksi pitkistä dokumenttielokuvistaan, joista hän sai kaksi Oscar-palkintoa, ja televisiosarjoistaan, joista Meren salaisuudet toi maailmanlaajuista mainetta. Cousteau ei kuitenkaan ollut pelkkä dokumentaristi, vaan hän tutki aluksellaan Calypsolla maailman meriä ja niihin liittyviä ilmiöitä. Cousteaun elokuvat herättivät kiinnostusta meriin ja näiden suojeluun, ja hänen keksintönsä vaikuttivat sukellusharrastuksen kehittymiseen. Cousteaun työtä jatkaa hänen perustamansa Cousteau Society.

Viikko 26 muokkaa

Sportgemeinschaft Dynamo Dresden on saksalainen jalkapalloseura Dresdenistä. Se on voittanut historiansa aikana Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) mestaruuden kahdeksan kertaa ja DDR:n cup-mestaruuden seitsemän kertaa.

Seura perustettiin virallisesti vuonna 1953 ja se voitti ensimmäisen maansa mestaruuden samana vuonna. Vuonna 1954 valtiojohto siirrätti seuran Berliiniin, jolloin Dynamo Dresden joutui aloittamaan toiselta sarjatasolta. Saksojen yhdistyttyä Dresden pelasi Bundesliigassa neljä kautta ennen kuin se putosi taloudellisten syiden takia kolmannelle sarjatasolle. Myöhemmin seura pelasi 2. Bundesliigassa, mutta putosi kolmen pelikauden jälkeen. Vuodesta 2008 lähtien Dynamo Dresden on pelannut 3. Ligassa.


Viikko 27 muokkaa

Antikythera (kreik. Αντικύθηρα) on Kreikan saari ja kaupunkikunta (kreik. κοινότητα, kinótita) Välimeressä. Saaren pinta-ala on 20,43 neliökilometriä, ja asukkaita siellä on 44 (2001). Pääosa saaren asukkaista on vanhuksia. Kesäaikana väkiluku kasvaa yli viidensadan.

Kreetalta saapuneet asukkaat asuttivat saaren myöhäisellä neoliittisella kaudella ja varhaispronssikaudella, mutta minolaiskauden ja 300-luvun eaa. lopun välillä sieltä ei ole löydetty merkkejä asutuksesta. Myöhemmin saarta ovat vuorollaan hallinneet roomalaiset, bysanttilaiset, arabimerirosvot, venetsialaiset, britit ja ranskalaiset. Osaksi Kreikkaa saari liitettiin vuonna 1864. Italia miehitti Antikytheran toisen maailmansodan aikana, ja vuosina 1943–1944 saari oli Saksan hallussa. Nykyisin saaren väkiluku on laskussa, vaikka infrastruktuuria on kehitetty.


Viikko 28 muokkaa

Kauhuelokuva on elokuvan lajityyppi, jonka päätarkoituksena on herättää katsojassa pelon ja kauhun tunnetta. Kauhuelokuville tyypillisiä elementtejä ovat erilaiset yliluonnolliset ilmiöt ja hirviöhahmot, kuten aaveet, vampyyrit, zombit, demonit ja sarjamurhaajat. Kauhuelokuvien teemana on usein taistelu hyvän ja pahan välillä.

Kauhuelokuva sai alkunsa jo 1800-luvun lopulla, ja se on saanut vaikutteita erityisesti goottilaisista romaaneista. Varhaisimpina klassikoina pidetään saksalaisia Tohtori Caligarin kabinettia ja Nosferatua 1920-luvun alusta, mutta termiä ”kauhuelokuva” alettiin käyttää vasta 1930-luvulla, kun Universal Pictures julkaisi useita lajityyppiä edustaneita elokuvia.


Viikko 29 muokkaa

Taavi Aulis Rytkönen (s. 5. tammikuuta 1929 Karttula) on suomalainen entinen jalkapalloilija. Hän oli maan ensimmäinen ulkomailla ammatikseen pelannut jalkapalloilija.

Rytkönen aloitti uransa aikuisten joukkueissa vuonna 1945 KuPSin paidassa. Hän edusti seuraa aina vuoteen 1952 asti, jolloin hän siirtyi ammattilaiseksi Toulouseen. Rytkönen edusti Toulousea kahdeksan kautta ja voitti seurassa Ranskan Cupin. Vuonna 1960 hän teki paluun Suomeen ja siirtyi HJK:n pelaajavalmentajaksi. Kauden 1966 jälkeen Rytkönen lopetti aktiiviuransa ja on toiminut sen jälkeen HJK:n, HJK:n naisten, Suomen jalkapallomaajoukkueen, ja Tikkurilan Palloseuran päävalmentajana.


Viikko 30 muokkaa

Flower on thatgamecompanyn kehittämä ja Jenova Chenin suunnittelema PlayStation 3 -videopeli, joka julkaistiin 12. helmikuuta 2009 PlayStation Network -verkkopalvelussa. Kyseessä on thatgamecompanyn entisen projektin, flOw'n ”henkinen seuraaja”, jossa pelaaja kontrolloi tuulta ja ohjaa ilmassa leijuvia terälehtiä. Flowerissa ei ole konkreettisia vaatimuksia, mutta peli etenee kentällä esiintyviä kukkia koskettamalla ja niistä puhjenneita lehtirykelmiä johdattamalla. Kukkien laukaiseminen saattaa aiheuttaa myös sivuvaikutuksia pelimaailmassa, kuten kuolleiden peltoalueiden värjäystä tai paikallisten tuulimyllyjen aktivoimista. Peli ei sisällä lainkaan tekstitystä tai dialogia, joten kertomuksen kaari muodostuu pitkälti visuaalisen esityksen ja tunnetilojen välityksellä.

Sen sijaan että olisi pyritty haastavaan tai ”hauskaan pelattavuuteen”, Flowerin tavoitteena on herättää pelaajissa posiitivisia mielenliikutuksia. Filosofian takana oli Chen, jonka mielestä koko viihdeteollisuus pohjautuu tunteiden herättämiseen ja että videopeleissä niitä ei hyödynnetä tarpeeksi laajasti. Flower otettiin kehittäjien yllätykseksi hyvin vastaan ja journalistit kehuivat muun muassa sen musiikkia, taidesuunnittelua sekä pelimekaniikkaa. Flower nimettiin Spike Video Game Awards -gaalassa vuoden 2009 ”parhaaksi itsenäiseksi peliksi” monien muiden palkintojen ohessa.


Viikko 31 muokkaa

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisissä naisten jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Se toimii Suomen Palloliiton alaisuudessa.

Suomen naisten maajoukkue selvisi EM-kilpailuihin ensimmäistä kertaa vuonna 2005. Tuloksena oli paikka välieriin, jossa Suomi hävisi mestaruuden voittaneelle Saksalle maalein 4–1. Koska pronssiottelua ei pelattu, Suomi sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle yhdessä Ruotsin kanssa. UEFA myönsi vuoden 2009 EM-kisat Suomen järjestettäväksi, joten maajoukkue osallistui EM-lopputurnaukseen ilman karsintoja. Suomi voitti alkulohkonsa, mutta tie katkesi puolivälierätappioon Englantia vastaan.

Naisten maajoukkue on FIFA:n ranking-listalla ollut korkeimmillaan sijalla 14 syys–marraskuussa 2005.


Viikko 32 muokkaa

Young Americans on brittiläisen rockmuusikko David Bowien maaliskuussa 1975 julkaistu yhdeksäs studioalbumi, joka merkitsi suurta muunnosta hänen musiikissaan. Bowie on myöhemmin kertonut albumin olleen kunnianosoitus ”soulin soundille”. Albumin päättävä kappale ”Fame” oli Bowien ensimmäinen listaykkönen Yhdysvaltain Billboard-listalla.

Bowie oli luopunut tavaramerkikseen muodostuneesta glam rockista niin musiikillisesti kuin imagollisestikin ja siirtynyt soul- ja funk-vivahteiseen ilmaisuun. Hän oli leikkauttanut hiuksensa lyhyiksi ja ryhtynyt käyttämään siistejä pukuja esiintymisasuinaan. Myös hänen lauluäänensä oli kehittynyt vahvaksi vibraton tukemaksi baritoniksi.

Albumi sai kiitosta erityisesti yhdysvaltalaisilta kriitikoilta, mutta kaupallinen menestys oli kuitenkin hieman edellistä albumia Diamond Dogsia heikompaa. Esimerkiksi Britanniassa Young Americans sijoittui listalla toiseksi, kun Bowien kolme edellistä studioalbumia olivat nousseet listan kärkipaikalle.


Viikko 33 muokkaa

Liiviläiset ovat itämerensuomalainen kansa, jonka historiallinen asuinalue sijaitsee nykyisessä Latviassa. Liiviläiset muodostivat aikoinaan merkittävän osan Latvian väestöstä, mutta nykyisin he ovat enää pieni kansansirpale. Liiviläisten määrän hupenemiseen vaikuttivat muun muassa Baltiassa riehuneet taudit ja alueella käydyt sodat. Lopulta liiviläisiä oli enää eristäytyneellä Kuurinmaan pohjoisrannikolla, jota kutsuttiin myös nimellä Liivinranta. Vuonna 2009 Latviassa asui 178 virallisesti rekisteröitynyttä liiviläistä. Liiviläisten kieli liivi on äärimmäisen uhanalainen ja latvian kielen syrjäyttämä, sitä puhuu nykyisin äidinkielenään enää yksi henkilö. Liiviläinen kulttuuri ja kieli on kuitenkin hiljattain kokenut uuden nousukauden latvialaisten sitä kohtaan kokeman mielenkiinnon takia.

Liiviläisiä tai heidän jälkeläisiään asuu myös Latvian ulkopuolella. Joidenkin lähteiden mukaan liiviläisten perinteiset asuinalueet Liivinmaalla olisivat ulottuneet Etelä-Viroon saakka. Maailmansotien aikana monet liiviläiset muuttivat pakolaisiksi Ruotsiin, josta osa jatkoi etenkin Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.


Viikko 34 muokkaa

Saarikenttä on Vimpelin kirkonkylässä Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva pesäpallostadion, joka on Superpesiksessä pelaavan Vimpelin Vedon kotikenttä. Nimensä mukaisesti kenttä sijaitsee Savonjoen ympäröimässä saaressa. Alun perin se koostui useista pienistä saarekkeista, jotka Vimpelin kunta 1920-luvulla luovutti urheilutarkoituksiin. Kentän kunnostus aloitettiin vuonna 1935, ja tuloksena syntyi Saarikenttä. Vimpelin Veto on pelannut kotiottelunsa Saarikentällä sen valmistumisesta lähtien. Nykyinen katsomo rakennettiin 1990, ja kenttä sai hiekkatekonurmen vuonna 1994.


Viikko 35 muokkaa

Aleksanteri Suuri eli Aleksanteri III (m.kreik. Ἀλέξανδρος Γ' ὁ Μακεδών, Aléksandros ho Trítos ho Makedōn; noin 20. heinäkuuta 356 eaa.10. kesäkuuta 323 eaa.) oli Makedonian kuningas 336 eaa.–323 eaa. Hän oli antiikin merkittävimpiä sotapäälliköitä; hän valloitti muun muassa Egyptin ja Persian valtakunnan ja eteni aina Intiaan asti.

Aleksanterin isä Filippos II yhdisti kreikkalaiset kaupunkivaltiot oman valtansa alle. Filippoksen kuoltua Aleksanteri peri isältään rikkaan valtakunnan ja aikansa parhaiten koulutetun armeijan. Kreikkalaisten kaupunkivaltioiden avustuksella Aleksanteri kukisti Persian kuninkaan Dareios III:n ja valtasi koko Persian valtakunnan. Valloitusretkiensä aikana hän perusti monia uusia kaupunkeja, muun muassa Aleksandrian Egyptiin, ja niihin muutti kreikkalaisia asukkaita. Hän kasvatti armeijaansa muiden kansojen sotilailla sekä kannusti kreikkalaisten ja persialaisten välisiä avioliittoja. Aleksanterin valloitukset aloittivat hellenistisen ajan, jolloin kreikkalainen kulttuuri levisi aina Intiaan saakka.

Viikko 36 muokkaa

Klassismi on länsimaisen taidemusiikin tyylikausi, joka sijoittuu noin vuosiin 1750–1820. Klassismin musiikille ovat tyypillisiä laulavat, jaksottuvat melodiat, joita säestettiin kevyillä harmonioilla. Klassismin aikana sävellysmuodoista saivat nykyisen muotonsa muun muassa sonaatti, sinfonia ja jousikvartetto. Barokin aikana syntyneen oopperan suosio jatkui, mutta aikaisemman mahtipontisen ja jäykän opera serian rinnalle kehittyi keveämpiä ja koomisempia oopperan lajeja kuten opera buffa.

Klassismin loppupuolella musiikkielämän keskus siirtyi Wieniin, jossa ainakin uransa loppupuolella asuivat kaikki kolme merkittävintä aikakauden säveltäjää: Joseph Haydn, Wolfgang Amadeus Mozart ja Ludwig van Beethoven. Tämän vuoksi aikakautta nimitetään usein myös wieniläisklassismiksi.

Viikko 37 muokkaa

Sokrates (m.kreik. Σωκράτης, 470/469 eaa.399 eaa.) oli antiikin Kreikassa Ateenassa asunut filosofi. Hän on yksi kaikkien aikojen merkittävimpiä filosofeja, ja häneen viitataan usein koko länsimaisen filosofian isänä.

Sokrates hylkäsi esisokraatikoiksi kutsuttujen edeltäjiensä luonnonfilosofiset spekulaatiot ja suuntasi tutkimuksensa ihmisten elämäntapoihin. Hän kyseenalaisti ihmisten totunnaiset uskomukset ja pyrki kyselemällä löytämään määritelmiä erilaisille käsitteille, kuten hyve ja oikeudenmukaisuus. Sokrateelle tieto ja hyve liittyivät läheisesti yhteen; hän esimerkiksi katsoi, että jos ihminen tunsi hyveen käsitteen, hän teki automaattisesti sitä, mikä on hyvää.

Viikko 38 muokkaa

Born Again on elokuussa 1983 julkaistu Black Sabbath -yhtyeen yhdestoista albumi. Se on ainoa yhtyeen albumi, jolla laulaa Deep Purplesta tunnettu Ian Gillan. Kokoonpanoa onkin toisinaan nimitetty ”Deep Sabbathiksi”. Albumilla soittaa Black Sabbathin alkuperäinen rumpali Bill Ward, jonka tilalla kiertueella soitti kuitenkin Bev Bevan. Kitaraa ja bassoa soittivat alkuperäisjäsenet Tony Iommi ja Geezer Butler.

Albumi on saanut kriitikoilta enimmäkseen negatiivisen vastaanoton, mutta se on saavuttanut myös kulttimainetta ja menestynyt kaupallisesti hyvin erityisesti yhtyeen kotimaassa Britanniassa, missä se oli Black Sabbathin parhaiten (neljänneksi) listalla sijoittunut albumi kymmeneen vuoteen. Musiikillisesti albumi on nopeatempoisempi kuin useimmat muut Black Sabbathin albumit. Sen kantta ja miksausta on usein pidetty heikkolaatuisina.

Viikko 39 muokkaa

Maailmanperintöluettelo on Unescon ylläpitämä järjestelmä, jonka tarkoituksena on suojella maailman ainutlaatuista kulttuuri- ja luonnonperintöä. Luetteloon valittujen kohteiden ja alueiden katsotaankin olevan arvokkaimmat perintökohteet, joiden suojelulla ja säilyttämisellä pitäisi olla erityinen merkitys ihmiskunnan kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymiselle.

Unescon yleissopimus kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämisestä allekirjoitettiin vuonna 1972. Tämän jälkeen 187 valtiota on ratifioinut sopimuksen. Jäsenvaltioiden joukosta valitaan edustajisto 21-jäseniseen Maailmanperintökomiteaan, joka tekee päätökset maailmanperintöluetteloa koskevista muutoksista. Maailmanperintöluettelossa on 911 kohdetta, joista 704 on kulttuurikohdetta, 180 luonnonkohdetta ja 27 molempiin ryhmiin kuuluvaa (2010). Italiassa on yhteensä 45 kohdetta, eli enemmän kuin missään muussa valtiossa.

Viikko 40 muokkaa

Vanhojapoikia viiksekkäitä on Juha ”Watt” Vainion säveltämä, sanoittama ja Hyvän Tuulen Laulajien kanssa esittämä ikivihreä kappale vuodelta 1982. Se on Vainion vuonna 1983 julkaistun Sellaista elämä on -albumin avauskappale ja Vainion tunnetuimpia kappaleita. ”Vanhojapoikia viiksekkäitä” julkaistiin singlenä syksyllä 1982, ja sen b-puolella oli ”Eräänlainen sotaveteraani”.

”Vanhojapoikia viiksekkäitä” osallistui Syksyn sävel -kilpailuun, mutta kansan raati ei pitänyt siitä eikä se päässyt finaaliin. Kappale esitettiin kuitenkin Syksyn sävelen karsittujen kappaleiden joukossa, ja siitä tuli suosittu. Kappaleen ovat levyttäneet myös muun muassa Vesa-Matti Loiri, Trio Töykeät ja Erkki Liikanen.

Laulun päähenkilön esikuvana oli puumalalainen Nestori Reponen. Vainio vaihtoi nimen kuitenkin Nestori Miikkulaiseksi ystävänsä ja entisen naapurinsa mukaan.

Viikko 41 muokkaa

Jättiläismetsäkarju eli jättiläismetsäsika (Hylochoerus meinertzhageni) on keskisen ja läntisen Afrikan metsissä elävä elinvoimainen sorkkaeläinlaji. Se on sukunsa Hylochoerus ainoa laji. Jättiläismetsäkarjut ovat suurimpia luonnonvaraisia sikoja. Ne voivat kasvaa jopa 210 senttimetriä pitkiksi ja painaa 275 kilogrammaa.

Jättiläismetsäkarju kuvailtiin tieteellisesti vasta vuonna 1904, eikä näiden arkojen eläinten elintapoja tunneta vieläkään hyvin. Ne liikkuvat laumoissa ja käyttävät ravinnokseen ruohoja, lehtiä ja hedelmiä. Trooppisen Afrikan metsäkansojen kulttuureissa on paljon lajiin liittyviä uskomuksia. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on jättisika.

Viikko 42 muokkaa

Tasankointiaanit ovat alkujaan Pohjois-Amerikan Suurilla tasangoilla asuneita Amerikan alkuperäiskansoja eli intiaaneja. Tasankointiaanit jaetaan usein kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat tasankojen biisoninmetsästäjät, joista tunnetuimpia olivat cheyennet, comanchet, kiowat, mustajalat ja lakotat. Toinen ryhmä suosi kiinteitä kyliä ja maanviljelyä, kuten dakotat, mandanit, omahat, osaget ja pawneet.

Intiaanit pystyivät liikkumaan entistä nopeammin, kun he 1600–1700-luvulla ottivat käyttöönsä villiintyneitä hevosia. Intiaanit elivät hevoskulttuurissa kolmen sukupolven ajan, kunnes se päättyi biisonien hävittämiseen. Vuonna 1780, tasankokulttuurin ollessa vahvimmillaan, intiaanien lukumäärä Suurilla tasangoilla oli arviolta 200 000. Metsästäjistä suurin kansanryhmä olivat mustajalat (15 000) ja lakotat (10 000), maanviljelijöistä pawneet (10 000).

Viikko 43 muokkaa

Black Sabbath on englantilainen Grammy-palkittu heavy metal -yhtye, joka perustettiin Birminghamissa vuonna 1969. Black Sabbathin alkuperäisen kokoonpanon muodostivat laulaja John ”Ozzy” Osbourne, kitaristi Anthony ”Tony” Iommi, basisti Terence ”Geezer” Butler ja rumpali William ”Bill” Ward. Ozzy Osbourne erotettiin yhtyeestä vuonna 1979 ja korvattiin entisellä Rainbow-yhtyeen laulajalla, Ronnie James Diolla. Tämän jälkeen yhtyeen kokoonpano on muuttunut useasti. Kitaristi Tony Iommi on ainoa jokaisessa Black Sabbathin kokoonpanossa mukana ollut jäsen.

Black Sabbath aloitti uransa esittämällä blues-rockia, mutta siirtyi jo esikoisalbumillaan raskaaseen rockiin, jonka kehitykseen yhtye vaikutti merkittävästi. Joskus Black Sabbathia luonnehditaan jopa ensimmäiseksi todelliseksi heavy metal -yhtyeeksi. Yhtyeen pitkään säilynyt suosio perustuu ensisijaisesti sen kuuteen ensimmäiseen albumiin, jotka ilmestyivät vuosina 1970–1975. Paranoid-albumin samanniminen kappale lienee yhtyeen tunnetuin. Black Sabbathin albumeita on myyty pelkästään Yhdysvalloissa 15 miljoonaa ja maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa.

Viikko 44 muokkaa

Juhani Juice Leskinen (ennen vuotta 2006 Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen, 19. helmikuuta 1950 Juankoski24. marraskuuta 2006 Tampere) oli suomalainen laulaja-lauluntekijä, sanoittaja ja runoilija. Tämän ohella hän toimi muun muassa kääntäjänä ja kolumnistina. Häntä on kutsuttu ”suomalaisen popmusiikin kulmakiveksi” ja ”suomalaisen rockmusiikin isähahmoksi”.

Leskisen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Marilyn”, ”Syksyn sävel”, ”Viidestoista yö”, ”Musta aurinko nousee” ja ”Norjalainen villapaita”. Hänen suosionsa oli suurimmillaan 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa, jolloin syntyivät kolmen Tauko-levyn sarja ja Ajan henki. Hänen levyjään on myyty yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta.

Viikko 45 muokkaa

Vuoden 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Etelä-Afrikassa 11. kesäkuuta − 11. heinäkuuta 2010, ja ne olivat järjestykseltään yhdeksännettoista. Ensimmäistä kertaa kilpailujen 80-vuotisessa historiassa lopputurnaus pidettiin Afrikan mantereella. Turnauksen voitti Espanja, joka kukisti loppuottelussa Alankomaat jatkoajalla lukemin 1–0. Loppuottelu pelattiin Johannesburgissa Soccer City -areenalla. FIFAn arvioiden mukaan loppuottelua seurasi maailmanlaajuisesti television välityksellä noin 700 miljoonaa katsojaa. Ensimmäisen mestaruutensa voittaneesta Espanjasta tuli ensimmäinen eurooppalainen joukkue, joka voitti mestaruuden vieraalla mantereella.

Kilpailujen isännyyttä haki viisi Afrikan valtiota: Egypti, Marokko, Tunisia, Libya ja Etelä-Afrikka. Etelä-Afrikka voitti Marokon äänestyksessä kisaisännyydestä äänin 14–10. Kilpailujen karsintoihin osallistui 204 maajoukkuetta, joista 32 pääsi lopputurnaukseen.

Viikko 46 muokkaa

Come Taste the Band on englantilaisen hard rock -yhtye Deep Purplen albumi vuodelta 1975. Musiikillisesti se edustaa hard rockia, sisältäen vaikutteita myös progressiivisesta rockista, funkista, heavy metalista ja rock & rollista.

Levyllä soittaa yhtyeen neljäs kokoonpano, niin sanottu Mark IV. Se on yhtyeen ainoa albumi, jolla soittaa yhdysvaltalainen kitaristi Tommy Bolin. Bolin korvasi vuonna 1975 yhtyeen alkuperäisen kitaristin Ritchie Blackmoren. Ainoat alkuperäisjäsenet albumilla ovat urkuri Jon Lord ja rumpali Ian Paice. Laulaja David Coverdale ja basisti-laulaja Glenn Hughes olivat liittyneet yhtyeeseen aiemmin vuonna 1973. Bolinin pahan huumeriippuvuuden vuoksi Come Taste the Band -kiertueen konserttien onnistuminen oli tuolloin yleensä pitkälti kiinni hänen kunnostaan. Myös Hughesin kokaiininkäyttö aiheutti yhtyeelle ongelmia. Albumi jäi Mark IV:n ainoaksi albumiksi, sillä albumin kiertueiden jälkeen Deep Purple hajosi 1976 kahdeksaksi vuodeksi. Myöhemmin samana vuonna Bolin menehtyi heroiinin yliannostukseen.

Viikko 47 muokkaa

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomen maakunnassa, Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Ruskon ja Turun kunnissa sijaitseva kansallispuisto. Matkaa Turun keskustasta kansallispuistoon on noin 35 kilometriä. Puiston pinta-ala on 29 neliökilometriä, ja se on Varsinais-Suomen suurin suojeltu, luonnontilainen suoalue. Puiston läheisyydessä sijaitsee myös suovaltainen Vaskijärven luonnonpuisto.

Kurjenrahkan kansallispuistossa on enimmäkseen karuja keidassoita, mutta siellä on myös metsää ja suorantaisia järviä. Osa metsistä, kuten Pukkipalon aarnialue, on huomattavan vanhaa. Puiston eläimistö ja kasvisto on pääosin tyypillistä suolajistoa. Alueella elää kuitenkin myös erämaisia, Varsinais-Suomessa harvinaisia ja uhanalaisia eläinlajeja, kuten liito-orava, rosopehkiäinen ja luumittari. Kansallispuisto on myös monien pohjoisten lintulajien eteläisimpiä esiintymispaikkoja.

Viikko 48 muokkaa

Fireball on brittiläisen Deep Purple -yhtyeen viides studioalbumi, ja se julkaistiin vuonna 1971. Levy oli tyylillisesti progressiivisempi kuin edellinen albumi Deep Purple in Rock, joka edusti suoraviivaisempaa heavy metalia. Albumilla jatkaa yhtyeen kuuluisin kokoonpano, niin sanottu Mark II -miehitys; Ian Gillan (laulu), Ritchie Blackmore (kitara), Jon Lord (kosketinsoittimet), Roger Glover (basso) ja Ian Paice (rummut).

Suuresta konserttimäärästä johtuen albumin työstö kesti odotettua pidempään, ja lisäksi se tehtiin edellisalbumin mainiosta menestyksestä johtuen suuren paineen alla. Fireball menestyi kuitenkin kaupallisesti paremmin kuin Deep Purple in Rock, sillä siitä muodostui Deep Purplen ensimmäinen Britanniassa listaykköseksi noussut albumi. Kriitikoilta se sai kuitenkin kaksijakoisen vastaanoton ja myös suurin osa yhtyeen jäsenistä ilmoitti tyytymättömyytensä Fireballia kohtaan.

Viikko 49 muokkaa

Brendan Frederick Shanahan (s. 23. tammikuuta 1969 Mimico, Ontario, Kanada) on kanadalainen uransa lopettanut jääkiekkoilija ja jääkiekkovaikuttaja. Hän voitti kolme Stanley Cupia Detroit Red Wingsissä. Lisäksi hän on voittanut olympiakultaa ja maailmanmestaruuden, joten hän kuuluu niin sanottuun kolmen kullan klubiin. Hän on voittanut myös Kanada-cupin.

Shanahan pelasi 1 524 NHL:n runkosarjan ottelua ja teki niissä 1 354 pistettä. Maaleja hän teki 656 ja oli lopettaessaan NHL:n kaikkien aikojen maalintekijätilaston 11:s. Detroitin lisäksi hän edusti New Jersey Devilsiä, joka varasi hänet NHL:ään vuoden 1987 toisena varauksena, St. Louis Bluesia, Hartford Whalersia ja New York Rangersia. Shanahan palkittiin keväällä 2003 King Clancy Memorial Trophyllä, joka annetaan johtajuudesta sekä jäällä että sen ulkopuolella ja humanitaarisesta työstä.

Viikko 50 muokkaa

Helena Petrovna Blavatsky o.s. (von) Hahn, (ven. Елена Петровна Ган) tunnetaan myös nimillä Madame Blavatsky ja H. P. B. (12. elokuuta 1831 Jekaterinoslav, Venäjä (nykyisin Dnipropetrovsk, Ukraina) – 8. toukokuuta 1891 Lontoo, Iso-Britannia), oli spiritualisti, kirjailija ja Teosofisen Seuran perustajajäsen.

Blavatskyn elämästä ja merkityksestä on kiistelty. Joidenkin mukaan hän oli vuosisadan kekseliäin huijari, jolla oli lukuisia rakastajia ja hämäriä liiketoimia. Vastakkainen näkemys Blavatskysta pyhimyksenä syntyi hänen viimeisinä vuosinaan hänen seuraajiensa parissa ja vahvistui hänen kuolemansa jälkeen. Blavatskya koskevassa tutkimuksessa on myös esitetty, että hän oli illuusioissa ja hallusinaatioissa elänyt mediumistinen persoonallisuus, joka ilmeisesti uskoi itsekin kaiken, mitä väitti. Hänellä oli elämänsä aikana useita erilaisia asemia ja rooleja: aluksi meedio, myöhemmin boheemi seikkailija, buddhalainen maallikkosisar, okkulttinen tietäjä, filosofinen kirjailija, sorrettujen kansojen puolustaja ja uuden kultin profeetta.

Viikko 51 muokkaa

Muhammad Ali (entiseltä nimeltään Cassius Marcellus Clay Jr., s. 17. tammikuuta 1942 Louisville, Kentucky, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen entinen raskaansarjan nyrkkeilijä, jota pidetään yhtenä maailman parhaimmista nyrkkeilijöistä ja 1900-luvun merkittävimmistä urheilijoista. Hän otti nykyisen nimensä käyttöön vuonna 1964 käännyttyään islaminuskoon.

Amatöörinä Ali voitti kultaa keskiraskaassa sarjassa Rooman olympialaisissa vuonna 1960 ja ammattilaisena hän hallitsi raskaan sarjan maailmanmestaruutta kolmeen otteeseen 1960–1970-luvuilla. Hän voitti mestaruuden teknisellä tyrmäyksellä Sonny Listonista vuonna 1964 ja puolusti sitä sen jälkeen useita kertoja. Hän menetti kuitenkin tittelinsä ja nyrkkeilylisenssinsä voittamattomana vuonna 1967 kieltäydyttyään osallistumasta Vietnamin sotaan, mutta palasi kehään vuonna 1970 ja voitti mestaruutensa viimein takaisin George Foremanilta 1974. Tämän jälkeen hän puolusti mestaruuttaan kohdaten monia haastajia, ennen kuin menetti mestaruutensa Leon Spinksille vuonna 1978. Tämän jälkeen Ali voitti mestaruutensa takaisin uusintaottelussa vielä samana vuonna ja lopetti uransa hallitsevana maailmanmestarina. Kaksi vuotta tämän jälkeen hän teki kuitenkin paluun nyrkkeilykehään ja yritti vallata mestaruuden jälleen itselleen. Hän hävisi mestaruusottelussa Larry Holmesille teknisellä tyrmäyksellä. Ali oli lajinsa toinen kaksinkertainen maailmanmestari ja ensimmäinen kolminkertainen maailmanmestari.

Viikko 52 muokkaa

Luumittari eli vanhalta nimeltään suonimittari (Aspitates gilvaria) on lovimittareihin kuuluva oljenkeltainen perhoslaji, joka on levinnyt suurimpaan osaan Eurooppaa ja Venäjälle. Suomessa lajia tavataan maan eteläosassa. Yksivuotinen perhonen elää Suomessa ja Baltiassa soilla, kun taas muualla Euroopassa ja Venäjällä sitä tavataan muun muassa avoimilla kalkkikivialueilla ja aroilla. Luumittarin toukat viihtyvät heinien seassa ja käyttävät ravinnokseen matalia varpukasveja, paikkauskolliset aikuiset puolestaan ovat lennossa pääosin iltapäivisin ja iltaisin.

Vaikka luumittarin levinneisyysalue on laaja, se on taantunut tai uhanalainen suuressa osassa aluetta. Suurin syy on ollut elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen, kun avoimia soita on ojitettu tai aikaisemmin laidunnetut heinikkoalueet ovat kasvaneet umpeen. Luumittarin suojeluun on kuitenkin kiinnitetty huomiota ainakin Britanniassa, jossa lajin elinympäristöjä on pyritty palauttamaan luonnontilaan. Suomessa lajin kanta on elinvoimainen usealla luonnonsuojelualueella.