Näätäeläimet
Näätäeläimet (Mustelidae) on lajien määrällä mitattuna suurin petoeläinten lahkoon kuuluva heimo. Niitä on kaikilla mantereilla lukuun ottamatta Etelämannerta ja Australiaa.
| Näätäeläimet | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: |
Näätäeläimet Mustelidae Fischer de Waldheim, 1817[1] |
| Synonyymit | |
|
|
 Näätäeläinten levittäytyminen maapallolla |
|
| Alaheimot | |
|
|
| Katso myös | |
Näätäeläimiin kuuluu paljon eri kokoisia eläimiä alkaen pienestä lumikosta (20–130 g) aina suuriin merisaukkoihin (35–40 kg). Suurin tunnettu näätäeläin on mioseenikaudella Keniassa elänyt Ekorus ekakeran, joka oli noin leopardin kokoinen[2]. Näätäeläinten ruumiinrakenne vaihtelee, mutta tavallisesti ruumis on pitkä ja jalat lyhyet. Häntä on pitkä, korvat pienet ja pyöreät ja silmät pienet.
Näätäeläimissä on sekä kanta- että varvasastujia mutta yhtä kaikki kaikilla lajeilla on jaloissaan viisi varvasta. Joillakin lajeilla kynnet voivat olla osittain sisäänvetäytyneet, mutta kaikilla ne ovat lyhyet ja kaarevat. Saukoilla jalat ovat räpylämaiset. Etenkin uroksilla luusto on hyvin vankkarakenteinen.
Kallo ei tyypillisesti ole kovin pitkä ja kuono on hyvin lyhyt. Näätäeläimet voivat lukittaa alaleuan yläleukaan ja niiden purema on voimakas. Petoeläimille luonteenomaisesti niillä on viimeinen takahammaspari muodostunut ns. raateluhampaiksi, kulmahampaat ovat pitkät ja terävät.
Näätäeläimistä suurin osa on lihansyöjiä, mutta osa käyttää ravinnokseen myös hyönteisiä ja muita selkärangattomia sekä kasvikunnan tuotteita. Näätäeläimet ovat nopeita, ketteriä ja erittäin tehokkaita saalistajia. Haju- ja kuuloaisti ovat hyvin kehittyneitä.
Luokittelu
muokkaaNäätäeläimiä on pitkään pidetty yksiselitteisesti omana ryhmänään. (Mustelidae-heimo kuvattiin jo 1817 auktorina Johann Fischer von Waldheim.) Heimoon kuuluvien lajien joukko on säilynyt hyvin yhtenäisenä näihin päiviin asti. Siitä huolimatta näätäeläinten ryhmä on luokittelun kannalta ongelmallinen. Tämä johtuu paljolti siitä, että näätäeläimet muistuttavat rakenteeltaan aivan ensimmäisiä petoeläimiä. Niinpä voidaan epäillä, ovatko ne aidosti evolutiivinen ryhmittymä vai vain joukko eläimiä, joita yhdistää se, että ne eivät ole juurikaan muuttuneet. Sama ongelma koskee myös näätäeläinten sisäistä luokittelua ja alaheimojen lukumäärä ja sisältö on vaihdellut laajasti. Konkreettisesti ongelma ilmeni, kun DNA-tutkimuksin huomattiin, että haisunäädät eivät sittenkään muistuta muita näätäeläimiä, joiden joukkoon ne rakenteeltaan sopisivat. Haisunäätiä ei enää nykyään pidetä näätäeläiminä, vaan ne on siirretty omaan heimoonsa Mephitidae. Uudemmat tutkimukset päätyvät toistuvasti siihen, että näätäeläinten esi-isien erkaneminen haisunäätien edeltäjistä on tapahtunut jo samaan aikaan tai jopa aiemmin kuin näätäeläinten ero puolikarhuista (oligoseenikaudella noin 30 miljoonaa vuotta sitten). Muuten näyttää siltä, että näätäeläimet todella muodostavat evolutiivisesti aidon ryhmän toistensa sukulaisia. Näätäeläimiin kuuluvien alaheimojen määrästä on tehty eri tulkintoja. Vuonna 2005 julkaistu teos Mammal Species of World 3rd Edition laskee näätäeläimiin kuuluvan vain alaheimot Mustelinae (varsinaiset näädät) ja Lutrinae (saukot)[1]. Teoksen aiemmassa painoksessa (1993) laskettiin näätäeläimiin kuuluvan yhteensä kuusi alaheimoa. Tämän jälkeen DNA-tutkimus ja muukin molekyylitaksonomia on tuonut huomattavasti lisää valoa näätäeläinten historiaan.[2]
Nykyinen käsitys näätäeläinten sisäisestä luokittelusta jakaa ne kahdeksaan alaheimoon[2]:
- Mellivorinae (mesimäyrä)
- Taxidiinae (amerikanmäyrä)
- Melinae (mäyrät)
- Helictidinae (aurinkomäyrät)
- Galictidinae (grisoni, tiikerihilleri, haisuhilleri, valkoniskahilleri)
- Lutrinae (saukot)
- Mustelinae (minkki, kärppä, hillerikärppä ym.)
Näyttää siltä, että mesimäyrän ja amerikanmäyrän linjat erkanivat ensimmäisinä muista näätäeläimistä. Melinae ja Martinae ovat toistensa lähimmät sukulaiset. Samoin Lutrinae ja Mustelinae ovat läheisempää sukua keskenään kuin mitään muuta ryhmää.[2]
Näätäeläimet ovat lähtökohtaisesti euraasialainen heimo. Se on ilmeisesti kehittynyt Euraasiassa ja useimmat alaheimotkin ovat euraasialaista alkuperää. Sekä Afrikkaan että Pohjois-Amerikkaan näätäeläimiä on vaeltanut useissa aalloissa. Ensimmäinen adaptiivinen radiaatio tapahtui mioseenikaudella noin 10 miljoonaa vuotta sitten, ja synnytti mesimäyrää ja amerikanmäyrää lukuun ottamatta muut alaheimot (nämä olivat jo syntyneet). Toinen radiaatio, jossa näätäeläinten määrä ja osuus eläinkunnasta näyttää merkittävästi kasvaneen, tapahtui plioseenikaudella 2–5 miljoonaa vuotta sitten. Tämä jälkimmäinen monimuotoistuminen johtui luultavasti maailmanlaajuisesta avoimen kasvillisuuden ja etenkin ruohikkoalueiden lisääntymisestä. Plioseenikaudella avautui myös Panamankannas, ja näätäeläimet pääsivät sitä kautta valloittamaan Etelä-Amerikkaa.[2]
Näätäeläimiä arvioidaan olevan 57 lajia, mutta lukumäärä tulee todennäköisesti vielä kasvamaan tiedon lisääntyessä. 1978 Kolumbiasta löydettiin kokonaan uusi kärppälaji andienkärppä (Mustela felipei) ja ainakin saukon Japanissa elävää alalajia on ehdotettu omaksi lajikseen. Näätäeläimistä yksi laji on kuollut sukupuuttoon historiallisella ajalla. Kyseessä on minkin lähisukulainen Neovison macrodon, joka hävisi asuinalueeltaan Pohjois-Amerikan itärannikolta 1860–1870 metsästyksen takia.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Mustelidae Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 2.7.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Larivière, S. & Jennings, A. P.: Family Mustelidae (Weasels and relatives). In Handbook of the Mammals of the World. Vol. 1. Carnivores, s. 564–656. Lynx Edicions, Barcelona, 2009.