Turnajaiset
Turnajaiset olivat keskiaikainen eurooppalaisen ylhäisön ja ritariston suosiossa ollut taistelunäytös. Turnajaiset olivat paitsi suosittua viihdettä, myös nuorille ritareille tärkeä tilaisuus opetella taistelussa tarvittavia taitoja ja edistää omaa ammattiuraansa. Turnajaisissa taistelivat haarniskoidut ratsumiehet, joilla oli aseistuksena yleensä peitsi tai miekka. Tärkeimmät taistelumuodot olivat kahdenvälinen peitsiottelu ja joukkueiden välinen joukkuetaistelu. Tarkoitus ei ollut tappaa vastustajaa vaan pudottaa tämä satulasta. Hengen vievät tapaturmat eivät kuitenkaan olleet turnajaisissa harvinaisia.
Historia muokkaa
Turnajaiset nousivat suosituiksi 1100-luvun alussa ja säilyttivät suosionsa koko keskiajan läpi. Ensimmäiset turnajaiset käytiin Ranskassa, ja muutaman vuosikymmenen kuluessa niistä tuli suosittuja kautta Euroopan. Esimerkiksi 1200-luvun Pohjois-Ranskassa järjestettiin turnajaiset joka toinen viikko. Turnajaisia järjestettiin usein suurtapahtumien tai festivaalien yhteydessä. Turnajaisten kulusta pidettiin tarkkaa kirjaa, jotta menestyneet ritarit tunnistettaisiin tulevissa koitoksissa.[1] Myös ajan kirjallisuus, kuten kuningas Arthurin legendat, kuvailivat usein turnajaisia: esimerkiksi Lancelot kuvattiin niissä taitavana turnajaistaistelijana.[2]
Turnajaisten pääohjelmanumero alkuvuosisatoina oli kahden joukkueen välinen joukkuetaistelu. Myöhäiskeskiaikaan mennessä kahden ritarin välinen peitsiottelu oli jo noussut pääosaan. Samalla ritarien käyttämät hevoset vaihtuivat keveistä raskastekoisiin, sillä ritarit olivat alkaneet käyttää aiempaa raskaampia haarniskoja.[3]
Ajan myötä turnajaisten säännöt tiukentuivat, minkä seurauksena niistä tuli vain aristokraattien huvia, johon alasäätyiset eivät enää päässeet, ellei heillä ollut varaa maksaa siitä.[4]
Myöhäiskeskiajalla turnajaiset menettivät roolinsa ritarien taistelutaitojen kehittäjänä, sillä niissä tarvittaville taidoille ei taistelukentällä ollut enää käyttöä. Turnajaisista tulikin teatraalisempia, kalliimpia ja suljetumpia kuin ennen. Turnajaisia käytiin aina 1600-luvulle, sillä hovit järjestivät niitä tekemään vaikutuksen vieraileviin merkkihenkilöihin.[5]
Ritarit muokkaa
Turnajaiset syntyivät, jotta kristityt ritarit voisivat mitellä taitojaan tappamatta toisia kristittyjä, mikä oli kirkolle kauhistus. Kirkko suosi ristiretkiä, mutta turnajaisista tuli ritarien suosikki, johon kaikki pyrkivät ottamaan osaa.[6] Turnajaisissa nuoret ritarit oppivat käsittelemään hevosia ja aseita, he oppivat hyökkäys- ja puolustustekniikoita sekä oppivat toimimaan ryhmässä taistelukentällä. Turnajaisissa ritarit saattoivat saada mainetta ja kunniaa sekä mahdollisuuksia palvella herroja. Tätä ajatellen turnajaisten airuet olivat tärkeässä osassa, sillä he kirjasivat turnajaisten tapahtumat muistiin.[7]
Taistelutaitojen esittelyn lisäksi turnajaisissa tärkeää oli ritarillisuus, ritarillinen käytös.[8] Ritari sai esitellä rohkeuttaan taistelussa, kohteliaisuuttaan katsomossa ja tuomareina toimivia naisia kohtaan, avokätisyyttään yleisöä kohtaan, reilun pelin henkeä voiton ja tappion hetkellä sekä armollisuuttaan häviäjää kohtaan.[7] Ritarit taistelivat myös ihailemansa naisen nimissä. Ritarit saivat valtiattareltaan huivin tämän ihastuksen merkiksi.[8] Naisia olikin katsomoissa runsaasti, ja heillä oli aktiivinen rooli. Naiset kannustivat suosikkiritareitaan, arvostelivat ritarien suorituksia siihen asti kunnes airuet ottivat heiltä tämän roolin, jakoivat palkinnot (jollaiseksi he saattoivat itsekin tarjoutua) ja joskus myös järjestivät turnajaisia.[7]
Ohjelma muokkaa
Turnajaiset pidettiin yleensä maanantaisin, heti lepopäivän jälkeen. Suurimpiin turnajaisiin kerääntyi osallistujia laajalta alueelta, joskus ulkomailtakin. Erityisen maineikkaille ritareille saatettiin lähettää kutsu. Katsojia oli kuvausten mukaan joskus yli kolmekin tuhatta.[2]
Turnajaisten aluksi ritarit nostivat tunnusomaisesti maalatut kilpensä telttojensa eteen, jotta heidät tunnistettaisiin.[2] Vaakunaoppi syntyikin osittain juuri turnajaisten tarpeisiin.[9] Jokaisella kilpailijalla oli omat aseenkantajat, jotka auttoivat heille aseet päälle. Kilpailijoilla oli yleensä täysi haarniska, ja aseena he käyttivät peistä ja miekkaa. Kirveet, heittokeihäät ja jouset oli kielletty, sillä ne olivat jalkaväen aseita.[10]
Joukkuetaistelu käytiin avoimella kentällä kahden joukkueen välillä. Joukkueet pyrkivät pudottamaan mahdollisimman monta vihollista satulasta ja vangitsemaan heidät. Voittaja oli se joukkue, jolla oli lopussa enemmän miehiä jäljellä. Joukkueet jaettiin joskus osallistujien maiden mukaan, joskus sattumanvaraisesti. Joukkueista pyrittiin tekemään tasaväkiset. Voittajaksi selviytyi usein se joukkue, joka hallitsi yhteispelin.[11] Joukkuetaistelusta oli myös kevennetty versio, jossa taisteltiin lyhyillä ja tylpillä peitsillä, tai pelkillä kilvillä.[12]
Peitsiottelussa haarniskoidut ritarit nousivat ratsujensa selkään peitset kainalossaan ja asettuivat toisiaan vastaan omille radoilleen, jotka oli erotettu pienellä aidalla. Merkistä he lähtivät ratsastamaan toisiaan kohti. Kohdatessaan he yrittivät pudottaa toisensa peitsen kärjillä hevosen selästä. Pudonnut ritari hävisi ottelun. Jos kumpikaan ei pudonnut, yritettiin uudelleen, yhteensä kolme tai viisi kertaa. Jos kumpikin putosi, voittaja ratkaistiin miekoin.[13]
Vielä 1100-luvulla turnajaisissa ratkaistiin joskus kahdenvälisiä lakikiistoja, sillä Jumalan uskottiin antavan tälloin voiton sille osapuolelle, joka oli oikeassa. Tällaiset taistelut käytiin tappavilla aseilla. Paavi Innocentius III kielsi nämä ottelut vuonna 1215.[12]
Palkinnot ja kulut muokkaa
Paras kilpailija sai joskus palkinnon, usein villieläimen kuten karhun tai sian. Vastustajansa voittanut ritari sai myös vastustajansa haarniskan, aseet ja hevoset, jotka häviäjä usein osti häneltä takaisin. Turnajaiset olivat kilpailijoille usein kalliita, sillä he joutuivat hankkimaan omat varusteensa, hienot vaatteet ja maksamaan joskus osanottomaksun. Moni ritari menettikin koko omaisuutensa turnajaiskuluihin.[14] Taitavat ritarit saattoivat rikastua turnajaisvoittojensa avulla.[15]
Vaarat muokkaa
Turnajaisissa sattui paljon vakavia loukkaantumisia ja kuolemantapauksia, vaikka aseet olikin pyritty tekemään vaarattomiksi. Aseiden aiheuttamien kuolemien lisäksi ritari saattoi tukehtua haarniskansa sisälle tai pudota ratsailta kohtalokkaasti.[16] Yksi tunnettu kuolonuhri oli Englannin kuninkaan Henrik II:n poika Geoffrey vuonna 1186.[17] Essexin jaarli tallautui kuoliaaksi 1216. Ranskan kuninkaan veli Robert sai pysyviä vammoja loukkaannuttuaan 1279.[18]
Vastustus muokkaa
Turnajaiset olivat suosittua hupia, mutta niitä myös vastustettiin. Englannin kuningas Edvard I kielsi turnajaiset maassaan saadakseen ritarinsa osallistumaan skotteja ja walesilaisia vastaan käytyihin sotiin.[19] Myös monet paavit ja piispat vastustivat turnajaisia. Kirkon vastustus laantui kuitenkin ajan myötä, kun ritarit alkoivat tuoda kristillistä symboliikkaa tapahtumiin.[20]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Bouchard, Constance Brittain (toim.): Knights in History and Legend. Firefly Books, 2009. ISBN 1-55407-480-0.
- Hopkins, Andrea: Knights. Artabras, 1990. ISBN 0-89660-013-0.
Viitteet muokkaa
- ↑ Bouchard 2009, s. 100.
- ↑ a b c Bouchard 2009, s. 102.
- ↑ Bouchard 2009, s. 107–108.
- ↑ Bouchard 2009, s. 104–105.
- ↑ Hopkins 1990, s. 162–164.
- ↑ Bouchard 2009, s. 100–102.
- ↑ a b c Hopkins 1990, s. 108.
- ↑ a b Bouchard 2009, s. 103–104.
- ↑ Bouchard 2009, s. 124.
- ↑ Bouchard 2009, s. 106–107.
- ↑ Bouchard 2009, s. 107.
- ↑ a b Bouchard 2009, s. 109.
- ↑ Bouchard 2009, s. 106–108.
- ↑ Bouchard 2009, s. 103.
- ↑ Hopkins 1990, s. 108.
- ↑ Hopkins 1990, s. 108–112.
- ↑ Bouchard 2009, s. 110.
- ↑ Hopkins 1990, s. 112.
- ↑ Hopkins 1990, s. 113.
- ↑ Bouchard 2009, s. 110–111.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turnajaiset Wikimedia Commonsissa
