Orava

nisäkäslaji
Tämä artikkeli käsittelee eläinlajia. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Orava (Sciurus vulgaris) on jyrsijöiden lahkoon kuuluva, Suomessakin yleisesti esiintyvä nisäkäslaji.

Orava
Eichhörnchen Düsseldorf Hofgarten edit.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Oravamaiset jyrsijät Sciuromorpha
Heimo: Oravat Sciuridae
Alaheimo: Sciurinae
Suku: Sciurus
Laji: vulgaris
Kaksiosainen nimi

Sciurus vulgaris
Linnaeus, 1758

Oravan levinneisyys.
Oravan levinneisyys.
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Orava Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Orava Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Täysikasvuisen oravan ruumiin pituus on 19–28 senttimetriä ja hännän 13–25 senttimetriä. Painoa oravalla on 200–480 grammaa.

Oravan tunnistaa helposti pitkästä tuuheasta hännästä. Oravien silmät ovat melko suuret ja eteenpäin työntyvät, minkä vuoksi niiden näkökenttä on laaja. Vatsa on aina valkea, ja pään sivut ovat yleensä punertavan harmaat, mutta selän ja kylkien väritys voi vaihdella punaisen ja ruskean sävyistä lähes mustaan tai jopa valkoisenkirjavaan. Musta värimuoto on perinnöllinen, ja sitä tavataan erityisesti Etelä-Euroopassa ja eräillä saarilla, kuten Viron Saarenmaalla ja Hiidenmaalla.[2] Suomen oravakannassa tavataan erilaisia värityyppejä: mustahäntäinen tumma kuusiorava, punahäntäinen vaalea mäntyorava ja ruskeahäntäinen orava lukuisine välimuotoineen. Orava vaihtaa karvan kaksi kertaa vuodessa.[3] Korvien karvatupsut kehittyvät syksyn kuluessa ja putoavat keväällä pois. Uros ja naaras muistuttavat toisiaan sekä ulkomuodoltaan että kooltaan.

Oravan ääntely on säksätystä, undulaattimaista kujerrusta tai kurnutusta ja niiskuttelua.

Levinneisyys ja elinympäristöMuokkaa

Oravaa tavataan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä lähes koko Euroopassa ja Aasian pohjoisosissa, lukuun ottamatta kaikkein pohjoisimpia alueita, mistä havupuut puuttuvat. Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Italiassa on amerikkalainen harmaaorava lähes syrjäyttänyt eurooppalaisen oravan. Kiinassa laji on silmälläpidettävä.[4][1]

Oravia elää havumetsien lisäksi lehti- ja sekametsissä, puistoissa, puutarhoissa ja pienissäkin havumetsiköissä.[1]

ElintavatMuokkaa

RavintoMuokkaa

 
Talvipukuinen orava syömässä.

Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, kuten Suomessa, oravien pääravintona ovat kuusen siemenet. Huonoina käpyvuosina oravat turvautuvat myös männyn siemeniin. Syksyllä sienet ovat tärkeä ravinnonlähde. Sen lisäksi oravat voivat syödä kukkia, marjoja, hedelmiä, vihreitä kasvinosia ja nilaa. Eläinravintona kelpaavat toukat, hyönteiset sekä linnunmunat ja -poikaset. Etelämpänä lehtimetsävyöhykkeellä, jossa kasvaa runsaasti pähkinäpensaita ja tammia, pähkinät ja tammenterhot ovat oravien tärkeimpiä ravinnonlähteitä. Baltian maiden sekametsävyöhyke on luonnostaan oraville suotuista aluetta, sillä siellä esiintyy metsissä runsaasti sekä tammea ja pähkinäpensasta että kuusta.

Oravat järsivät toisinaan luita ja pudonneita hirvieläinten sarvia kalkintarpeeseensa. Asutusalueiden ”city-oravat” taas hyödyntävät pääosin lintujen ruokintapaikkojen antimia, pääasiassa maapähkinöitä, auringonkukansiemeniä ja talia. Niiden tiedetään myös tonkivan ulkoroskapönttöjä ruoan toivossa. Joskus orava voi tulla jopa sisälle rakennuksiin ruoanhakuun[5] tai rakentaa pesän ullakolle.[6]

 
Orava Kuusijärvellä, Vantaalla.
 
Orava lintulaudalla.
 
Hylätty oravan pesä maassa

LisääntyminenMuokkaa

 
Kaksiviikkoinen oravanpoikanen.

Naaraiden kiima-aika on keväällä, mutta sen tarkka ajankohta riippuu ravintotilanteesta. Kantoaika on noin 38 vuorokautta. Ensimmäinen poikue syntyy Suomessa yleensä huhti–toukokuussa, toinen myöhemmin kesällä. Poikasia syntyy kunnostettuun nukkumapesään kolmesta kuuteen kappaletta. Emo imettää poikasia viidestä kuuteen viikkoa. Uros ei osallistu poikasten hoitoon. Orava voi pisimmillään elää vangittuna kymmenvuotiaaksi ja luonnossakin 6–7-vuotiaaksi. Tavallisesti orava ei kuitenkaan elä 2–4 vuotta kauempaa. Sukukypsäksi se tulee toisena elinvuotenaan.[6]

KäyttäytyminenMuokkaa

 
Oravan jäljet.

Useimmista muista jyrsijöistä poiketen orava on selvästi päiväeläin. Suomenkin nisäkäslajistossa orava on ainoa aidosti päiväaktiivinen laji.[7] Oravan reviiri on muutaman hehtaarin laajuinen.[3] Se rakentaa useita lähes pallon muotoisia pesiä liikkumisalueensa sisälle. Pesät sijaitsevat korkeissa puissa, yleensä kuusen tai männyn oksilla, mutta myös linnunpöntöt käyvät. Sisältä orava vuoraa pesät naavalla, ruoholla, sammalilla, lehdillä ja muilla täytteillä. Talvella pesät ovat lämpimiä. Ollessaan pesässä orava sulkee sen kulkuaukon. Oravat myös kätkevät ruokaa varastoon maahan tai puun koloihin. Orava muistaa osan kätköistään, ja löytää ne lopulta hajuaistinsa perusteella.[3] Oravat voivat kesyyntyä hyvin kesyiksi ihmisten läheisyydessä.

Oravan vaikutus metsien kasvuunMuokkaa

Oravat istuttavat vuosittain tuhansia puita vahingossa, koska ne kätkevät terhoja ja unohtavat osan niiden kätköpaikoista. Toisaalta huonoina käpyvuosina ne saattavat syödä kuusen kukintosilmuja, jolloin vuosikasvaimet putoavat maahan, joskin kuusi voi silti kyetä kukkimaan runsaasti seuraavana vuonna[8].

MetsästysMuokkaa

Oravannahkaa käytettiin aikoinaan maksuvälineenä, ja sana ”raha” onkin alun perin tarkoittanut oravannahkaa. Oravaa metsästettiin Suomessa 1900-luvun alussa satojatuhansia yksilöitä. Nahkoja vietiin lähinnä Saksaan ja Englantiin. Laji rauhoitettiin vuonna 1929, ja metsästysaikaa lyhennettiin. Oravakannat elpyivätkin nopeasti. Nykyään oravan metsästys Suomessa on vähäisempää.[3] Suomessa oravan metsästyskausi alkaa koko maassa 1. marraskuuta ja päättyy helmikuun lopussa.[9] Tänä aikana oravia metsästetään noin 3 000–5 000 yksilöä.[10]

Oravaa on käytetty myös Itä-Suomessa ruokana 1900-luvun alkuun asti – tyypillisesti oravat kuivattiin ja keitettiin keitoksi.[11]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Shar, S., Lkhagvasuren, D., Bertolino, S., Henttonen, H., Kryštufek, B. & Meinig, H.: Sciurus vulgaris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.6.2014. (englanniksi)
  2. Helminen, Matti: Onko musta orava harvinainen? Suomen Luonto, 2011, nro 1, s. 79. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  3. a b c d Aamulehti, s. B18. 25.8.2010.
  4. Red squirrel Great Britain Forestry Commission. Viitattu 5.1.2010. (englanniksi)
  5. Kesyt oravat muuttuvat kiusankappaleiksi Iltalehti. 18.7.2009. Viitattu 28.5.2017.
  6. a b Sciurus vulgaris – Eurasian red squirrel Animal Diversity Web. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  7. Mikkola-Roos, Markku & Yrjölä, Rauno (toim.): Viikki: Helsingin Vanhankaupunginlahden historiaa ja luontoa, s. 176. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1714-6.
  8. Leena, Jukka (toim.): Metsänterveysopas, s. 99. Helsinki: Samerka Oy, 1988. ISBN 951-9176-34-9.
  9. https://riista.fi/metsastys/metsastysajat/
  10. Oravanmetsästys alkoi Yle Uutiset. 1.12.2009. Viitattu 28.5.2017.
  11. Makkonen, Rauha: Ruotsit ruuvvalla : pohjoiskarjalaista keittotaitoa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1988. ISBN 951-9363-44-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa