Hedelmä (ruoka)

syötävä mehukas kasvinosa

Hedelmä on ruokatalouden, puutarhanhoidon ja ravinto-opin käsitteenä syötävä pehmeä- ja mehukaslihainen kasvinosa, jonka sisässä on yksi tai useampi siemen[1]. Tämä määrittely eroaa kasvitieteellisestä hedelmän määritelmästä, jonka mukaan hedelmä on emin sikiäimestä syntynyt, siemeniä sisältävä kasvinosa[2].

Hedelmiä Barcelonan kauppahallissa.

MääritelmäMuokkaa

Yleiskielessä hedelmillä tarkoitetaan kasvitieteellisistä hedelmistä vain suurikokoisia meheviä hedelmiä, jotka ovat kasvitieteellisesti marjoja tai luumarjoja. Yleiskielessä hedelmiksi kutsutaan myös eräiden kasvien meheviä kukkapohjuksia, jotka eivät ole kasvitieteellisessä mielessä hedelmiä, ja joita sen vuoksi joskus sanotaankin epähedelmiksi. Toisaalta esi­merkiksi viljojen jyviä tai hernekasvien palkoja ei sanota arkikielessä hedelmiksi, vaikka kasvi­tieteellisesti nekin ovat sellaisia.[3] Myös eräät yksi­vuotisten ruohokasvien mehevät hedelmät, kuten kurkku ja tomaatti, luetaan tavallisimmin vihanneksiin eikä hedelmiin.[4]

JaotteluMuokkaa

Viljelyalueensa mukaan viljellyt hedelmät jaetaan usein lauhkean ja kuuman vyöhykkeen hedelmiin, joista viimeksi mainittuja sanotaan myös etelän hedelmiksi. Tarkkaa rajaa näiden välillä ei kuitenkaan ole. Lauhkean vyöhykkeen hedelmä­kasveista monet kuuluvat ruusu­kasvien heimoon, tropiikin hedelmät moniin eri heimoihin.[5]

Joihinkin kasvi­sukuihin kuuluu suuri joukko toisilleen lähi­sukuisia hedelmä­kasveja. Sellaisia ovat erityisesti Prunus-suku, johon kuuluvat kirsikka, luumu, persikka ja aprikoosi, sekä Citrus-suku, johon kuuluvat sitrushedelmät, kuten appelsiini, mandariini ja sitruuna.

Useimmat hedelmäkasvit ovat puita, mutta osa myös köynnös­kasveja, kuten viiniköynnös, tai suurikokoisia ruohokasveja, kuten banaani.

HistoriaMuokkaa

Evoluutiossa jotkin kasvit ovat ilmeisesti kehittyneet tuottamaan meheviä, syötäviä hedelmiä, koska tällä tavoin eläimet saadaan houkutelluiksi levittämään niiden siemeniä. Vaikka hedelmä­malto on helposti sulavaa, sen sisällä olevat siemenet ovat tavallisesti niin kova­kuorisia, että eläin joko sylkee ne suustaan tai ne kulkeutuvat ehjinä ja itämis­kykynsä säilyttäneinä eläimen ruoansulatuskanavan läpi.[6]

Myös ihminen on esihistorialliselta ajalta saakka kerännyt syötäviä hedelmiä luonnosta. Hedelmä­puita alettiin kuitenkin viljellä vasta kauan sen jälkeen, kun ihminen oli muutoin ryhtynyt viljelemään maata. Niiden viljelys nimittäin edellytti jo kiinteää asutusta, koska ne alkavat tuottaa satoa vasta useiden vuosien kuluttua istuttamisestaan.[7]

Tiettävästi varhaisimmat viljellyt hedelmäkasvit olivat granaattiomena, oliivipuu, taatelipalmu, viikunapuu ja viiniköynnös. Niitä alettiin viljellä Välimeren maissa noin 4000 eaa.[7]. Sen sijaan esimerkiksi omenapuun viljelys alkoi vasta tuhansia vuosia myöhemmin, koska se ei tee juurivesoja, minkä vuoksi sen kasvullinen lisääminen edellyttää käytännössä varttamista, joka keksittiin vasta myöhemmin.[8][9]

Käyttö ja kulutusMuokkaa

Hedelmiä syödään usein sellaisenaan, yleensä makeina jälkiruokahedelminä tai väli­paloina. Monia hedelmiä myydään ja käytetään myös kuivattuina, pakastettuina tai eri tavoin säilöttyinä. Hedelmistä valmistetaan myös mehuja ja marmeladeja sekä alkoholi­juomia, kuten hedelmäviiniä, siideriä ja liköörejä.[3]

Suomalaiset kuluttivat vuonna 2017 tuoreita hedelmiä keskimäärin 59 kilogrammaa sekä hedelmäsäilykkeitä ja kuivattuja hedelmiä seitsemän kilogrammaa.[10] Banaani on Suomen suosituin hedelmä.[11]

ViljelyMuokkaa

Monille hedelmäkasveille on tyypillistä suuri geneettinen muuntelu. Hedelmän laadun säilyttämiseksi niitä ei yleensä lisätäkään siemenistä, vaan suvuttomasti eli kasvullisesti. Monilla lajeilla siemenestä kasvatetaan vain perusrunko, johon ympätään halutun lajikkeen oksia.[12] Kasvullinen lisääminen säilyttää kasvien perimän sellaisenaan ja samalla hedelmän laadunkin, ellei ulkoisista olo­suhteista muuta aiheudu.

Banaani on maailman eniten viljelty hedelmä. Toisilleen lähisukuisia sitrus­hedelmiä viljellään kuitenkin yhteen­laskettuina vielä enemmän.[13]

Ravintosisältö ja terveysvaikutuksetMuokkaa

Lauhkean vyöhykkeen hedelmillä ei ole yleensä kovin suurta merkitystä energiapitoisena perus­ravintona. Sen sijaan ne ovat hyviä C-vitamiinin ja monien kivennäisaineiden lähteinä. Samoin on laita monien lämpimissä maissakin viljeltyjen hedelmien, esimerkiksi sitrus­hedelmien. Jotkin tropiikissa viljellyt hedelmät ovat kuitenkin suuremman hiilihydraattipitoisuutensa vuoksi paikallisesti tärkeitä perus­ravintona. Sellaisia ovat esimerkiksi banaani, jonka eräitä lajikkeita käytetään jauhobanaanina, sekä leipäpuun ja jakkipuun hedelmät.[14] Hedelmistä suurin energia­sisältö on kuitenkin avokadolla, joka sisältää myös runsaasti rasvaa.[15]

Hedelmien sisältämästä sokerista on yleensä yli puolet glukoosia ja loput lähinnä fruktoosia[16].

Hedelmissä on ravitsemusterapeutti Leena Putkosen mukaan ihmiselle välttämättömiä ravintoaineita, kuten monenlaisia kuituja, vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. Runsaaseenkaan hedelmien kulutukseen ei liity terveyshaittoja, sillä jopa 20 hedelmää päivässä nauttivien koehenkilöiden veriarvoissa ei ole havaittu haitallisia muutoksia. Kahdesta kolmeen hedelmää päivässä on sopiva määrä.[17]

Vihannesten ja hedelmien lisäämistä ruokavalioon on pidetty painonhallintaa edistävänä tekijänä. Vuonna 2014 julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan kokeellisissa tutkimuksista ei ole kuitenkaan saatu kyseistä olettamaa tukevaa näyttöä.[18] Vuonna 2014 julkaistussa brittitutkimuksessa havaittiin, että hedelmiä syövillä ihmisillä on muita alhaisempi kuolleisuus. Jokainen päivittäinen hedelmäannos korreloi ennenaikaisen kuoleman riskin neljän prosentin vähenemän kanssa.[19]

Tuoremehujen runsas käyttö johtaa kuitenkin usein sokerin liian suureen päivittäiseen saantiin. Vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että runsaasti tuoremehua nauttivat menestyivät muita huonommin muistin toimintaa mittaavissa testeissä[20].

Tavallisimpia syötäviä hedelmiäMuokkaa

 
Erilaisia hedelmiä.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. hedelmä, Kielitoimiston sanakirja
  2. Tieteen termipankki: hedelmä Tieteen termipankki. Viitattu 9.10.2020.
  3. a b Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 250. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
  4. Rousi, s. 236
  5. Rousi, s. 250, 290
  6. Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs – Ihmisen ihmiskuntien kohtalot, s. 124–125. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 1998. ISBN 952-5202-56-9.
  7. a b Diamond, s. 134
  8. Rousi, s. 260
  9. Diamond, s. 134–135
  10. Mitä Suomessa syötiin vuonna 2017 Luonnonvarakeskus. 29.6.2018. Arkistoitu 18.10.2019. Viitattu 10.11.2019.
  11. Tässä ovat Suomen ostetuimmat hedelmät – avokado nousee listalla, mutta ei uhkaa kiistatonta ykköstä Ilta-Sanomat. 14.11.2017. Viitattu 24.11.2020.
  12. Rousi, s. 251, 260
  13. Rousi, s. 291, 298
  14. Rousi, s. 302, 310
  15. Rousi, s. 305.
  16. Kaaria, Satu: Fruktoosi onkin vaarallista HS.fi. 31.1.2013. Viitattu 1.2.2016.
  17. Onko lempihedelmäsi tai -marjasi sokeripommi? Pitäisikö hedelmiä ja marjoja vältellä sokerin takia? yle.fi. Viitattu 15.12.2017.
  18. Kathryn A. Kaiser, Andrew W. Brown, Michelle M. Bohan Brown, James M. Shikany, Richard D. Mattes & David B. Allison: Increased fruit and vegetable intake has no discernible effect on weight loss: a systematic review and meta-analysis. The American Journal of Clinical Nutrition, 2014-08, nro 2, s. 567–576. PubMed:24965308. doi:10.3945/ajcn.114.090548. ISSN 1938-3207. Artikkelin verkkoversio.
  19. Vihanneksista voi saada enemmän lisävuosia kuin hedelmistä Yle Uutiset. Arkistoitu 4.4.2014. Viitattu 11.7.2021.
  20. Matthew P. Pase, Jayandra J. Himali, Paul F. Jacques, Charles DeCarli, Claudia L. Satizabal, Hugo Aparicio: Sugary beverage intake and preclinical Alzheimer’s disease in the community. Alzheimer's & dementia : the journal of the Alzheimer's Association, 2017-9, 13. vsk, nro 9, s. 955–964. PubMed:28274718. doi:10.1016/j.jalz.2017.01.024. ISSN 1552-5260. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa