Avaa päävalikko

Linnunpönttö

keinotekoinen pesimäsuoja kolopesiville linnuille
Harjakattoinen, isokokoinen linnunpönttö sopii esimerkiksi leppälinnulle.
Sinitiainen ruokkimassa poikastaan pöntön suulla.
Pihapeukaloinen vie pönttöönsä ruokaa poikasilleen.
Linnunpöntön voi myös kiinnittää ulkorakennukseen, josta se saa lisää suojaa.

Linnunpönttö on keinotekoinen, tyypillisesti lautarakenteinen pesimäsuoja kolopesiville linnuille. Linnut käyttävät pönttöjä pesimiseen keväällä ja kesällä sekä yöpymiseen syksyllä ja talvella. Pönttö suojaa linnun pesää ja poikasia sateelta, tuulelta ja pedoilta. Linnunpöntöistä hyötyvät myös ihmiset, sillä niissä pesivät pikkulinnut syövät tuhohyönteisiä.[1]

Linnunpönttöjen merkitys on kasvanut sitä mukaa kun luonnon pesäkolot ovat vähentyneet metsistä. Jotkin kolopesijät pesivät lahopuissa tikkojen tekemissä koloissa ja toiset lahopuusta revenneiden oksien jättämissä onkaloissa. Metsissä ei kuitenkaan enää ole paljonkaan lahopuita, sillä ne eivät säästy, kun talousmetsät korjataan suuria koneita käyttäen.[1]

MateriaalitMuokkaa

Linnunpöntöt valmistetaan yleensä puusta. Puinen linnunpönttö on tasalämpöisempi kuin muovinen tai peltinen, sillä se ei kuumene kesällä ja jäähdy talvella yhtä nopeasti. Puu myös hengittää, jolloin pöntön sisään ei tiivisty haitallista kosteutta. Puuna voi käyttää höyläämätöntä lautaa tai puupölkkyä.[1]

Keski-Euroopassa käytetään myös betonisia linnunpönttöjä, sillä ne ovat helteillä viileämpiä kuin puiset.

RakenneMuokkaa

Linnunpönttöön tehdään yleensä viisto katto, joka ohjaa sadeveden pois lahottamasta pönttöä. Lentoaukon halkaisija ja pöntön mittasuhteet riippuvat kunkin lajin vaatimuksista. Pohjassa voi olla reikiä kosteuden poistamiseksi, mutta nämä reiät tukitaan talveksi. Pöntön sisäosasta poistetaan kaikki terävät tikut ja piikit. Joskus pöntön aukon eteen on laitettu istuinorsi, mutta orsi auttaa myös pesiä ryöstäviä lajeja kuten oravaa, kissaa, kärppää ja varislintuja.[1]

Joissain linnunpöntöissä on metallinen vahvistus aukon ympärillä, jotta pesänryöstäjät eivät pääsisi pesään sisälle.[2]

Pöntön katon, etulaudan tai pohjan voi tehdä eri tavoin avattavaksi puhdistusta varten.[3]

RipustusMuokkaa

Linnunpönttö ripustetaan usein syys–lokakuussa. Moni lintu valitsee seuraavan kevään pesäpönttönsä jo syksyllä, eikä keväällä ripustettuun pönttöön useinkaan tule asukkaita vielä ensimmäisenä keväänä. Pönttö ripustetaan rauhalliseen ja varjoisaan paikkaan riittävän korkealle, jotta pesintää ei häiritä. Lentoaukon edessä tulee olla turvallista poikasille lähteä pesästä. Pönttöjä ei ripusteta liian lähelle toisiaan, sillä linnuilla on omat reviirinsä. Mökillä ja puutarhassa sopiva etäisyys on 10–15 metriä, lehtimetsässä 25 metriä ja havumetsässä 40–50 metriä.[1]

Linnunpönttö ripustetaan tukevasti puun oksaan tai runkoon. Oksaan pönttö voidaan naulata, mutta runkoon pönttö mieluummin sidotaan puuta vahingoittamatta tai kiilataan kahden oksan väliin.[4]

Huolto ja pesinnän tarkkailuMuokkaa

Pönttöön kerääntyy loisia, jotka poistetaan pöntöstä avaamalla ja puhdistamalla se vuosittain varhaiskeväällä ennen uutta pesintää. Pesän sisältö heitetään kauas pöntöstä tai hävitetään polttamalla.[1]

Pesintää on turvallisinta seurata vain etäältä. Jotkin linnut hylkäävät munansa ja poikasensa jos ne säikäytetään avaamalla pöntön kansi. Myös poikaset saattavat pelästyä ja yrittävät paeta pesästä. Paenneet poikaset voidaan nostaa takaisin pesään, eikä emo normaalisti hylkää niitä vaikka niissä olisi ihmisen haju.[1]

Pönttöjen mallit ja mitatMuokkaa

Linnunpöntön leveys ja korkeus sekä lentoaukon halkaisija määräävät sen, minkä lajinen lintu pönttöön tulee pesimään. Liian suuresta aukosta sisään pääsee kutsumattomia vieraita, ja liian ahtaassa pöntössä poikaset voivat vahingoittaa toisiaan. Joillakin lajeilla voi olla myös muita erikoisvaatimuksia, kuten valmiit pesäainekset tai erityisen paksu etuseinä.[5]

Pienimmät pöntöt on tarkoitettu pienille tiaisille, ja niiden lentoaukon halkaisija saa olla enintään 28 millimetriä. Kirjosiepolle, talitiaiselle ja pikkuvarpuselle sopiva aukko on 32 mm. Varpunen haluaa hieman isomman aukon, 35 mm. Pikkuvarpunen ja varpunen viihtyvät myös vaaka-asentoisessa pöntössä.[5]

Kottarainen, käenpiika, tervapääsky ja varpuspöllö suosivat lentoaukoltaan 46 mm olevaa pönttöä, jollaiseen asettuu mielellään myös liito-orava.[5]

Helmipöllö, uuttukyyhky ja naakka pesivät lentoaukoltaan 85 mm pöntössä, telkkä 115 mm ja isokoskelo 130 mm pöntössä. Lehtopöllö haluaa 130 mm pöntön ja viirupöllö 180 mm pöntön.[5]

Avomallisessa pöntössä viihtyvät harmaasieppo, västäräkki, koskikara, tuulihaukka ja hiiripöllö. Puukiipijän pöntön takaseinänä on puun runko. Tukkakoskelon pesälaatikossa ei ole pohjaa, ja se sijoitetaan maahan.[5]

Varpuspöllö haluaa ryömiä pönttöönsä, joten sen pöntön etuseinän on oltava vähintään 50 millimetriä paksu.[5]

Pienimpien lintujen pöntöt ovat leveydeltään 10 senttimetriä ja suurimpien lintujen kuten viirupöllön pöntöt yli 30 senttimetriä. Pystymallisen pöntön korkeus on lajista riippuen 25 senttimetristä 70 senttimetriin.[5]

Moni laji haluaa pesänsä pohjalla olevan valmiina pesäaineksia kuten sahanpurua, lahopuuta tai turvetta.[5]

Linnunpöntöissä voi pesiä lintujen ja liito-oravien lisäksi myös muun muassa lepakoita.[5]

HistoriaaMuokkaa

Ennen kuin linnunpönttöjä alettiin tehdä Euroopassa 1700-luvulla, Intiassa niitä jo oli tehty kaarnasta ja sidottu pitkien seipäiden päähän kylien laitamille. Pohjois-Euroopassa linnunpönttöjä tehtiin aluksi lähinnä telkälle ja isokoskelolle niiden munien keruun helpottamiseksi. Linnunpönttöjä käytettiin Pohjolassa ja Suomessa lisäravinnon hankkimiseen 1900-luvun alkupuolelle asti. Vesilintujen munia kerättiin linnunpöntöistä paljon etenkin maailmansotien aikana 1900-luvulla, jolloin ruoasta oli pulaa. Pönttöjen rakentaminen pikkulintujen suojelemiseksi alkoi ilmeisesti 1800-luvun lopulla ja yleistyi nopeasti. [6][1]

Ylen luonto-ohjelmat suositti suomalaisia Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan alkaen maaliskuulta 2016, koska luontaiset kolopuut ovat vähentyneet. Kampanja kesti seuraavaan kevääseen, ja kansalaiset innostuivat rakentamaan sen aikana 1 312 541 linnunpönttöä ympäri maata.[7]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Bolund, Lennart. Linnunpöntöt ja niiden asukkaat. Karisto 2011.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Bolund 2011, s. 5–9.
  2. Bolund 2011, s. 12.
  3. Bolund 2011, s. 14–15.
  4. Bolund 2011, s. 17.
  5. a b c d e f g h i Linnunpönttöjen rakentaminen: Mallit ja mitat BirdLife Suomi. Viitattu 24.7.2019.
  6. Timo Vuorisalo: Linnunpönttöjen historiaa Linnunpontto.com. Luonto-Suomi Oy. Viitattu 1.5.2012.
  7. Vesa Sundqvist: Miljoona linnunpönttöä -kampanja ylitti komeasti tavoitteensa – runsaassa vuodessa pönttöjä rekisteröitiin yli 1,3 miljoonaa Yle Uutiset. 21.5.2017. Viitattu 22.5.2017.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Bergenholz, Per: Rakennamme lintulautoja ja pesäpönttöjä. Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 1998. ISBN 951-873-848-3.
  • Bergenholtz, Björn. Linnunpöntössä - opi tuntemaan kesän lintuja. Schildt 2000.
  • Halkka, Antti & Kokko, Ulla. Laitetaankos pesä : näin sinäkin voit auttaa luontoa. Tammi 1998.
  • Hautala, Hannu et al: Kololinnut ja muut pökkelöpesijät. Helsinki: Suomen luonnonsuojelun tuki, 1977. ISBN 951-95452-0-4.
  • Karhu, Seppo; Panula, Pertti & Rämö, Markku. Lintujen pesäpöntöt ja suojelu. Otava 1984.
  • Kivimäki, Eero & Koskimies, Pertti 1992: Pöntöille pitkää ikää. - Lintumies 2.1992 s. 72-73. LYL.
  • Laaksonen, Juha. Pihan linnut ja pöntöt, Paasilinna 2013. ISBN 978-952-5856-80-4.
  • Vainonen, Jyrki: Linnunpöntönrakentaja. Jyväskylä: Atena, 2012. ISBN 951-796-854-X.

Aiheesta muuallaMuokkaa