Wikipedia

Talitiainen

lintulaji

Talitiainen (Parus major) on Euroopassa ja Aasiassa laajalle levinnyt tiainen. Sitä tavataan yleisenä ihmisten asuinpiirien lähellä, talvella siemeniä ja jyviä sisältävien lintulautojen tai ruokintapaikkojen ansiosta, kesällä linnunpönttöjen. Talitiaisen kansanomaisempi nimitys on talitintti.

Talitiainen
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Tiaiset Paridae
Suku: Talitiaiset Parus
Laji: major
Kaksiosainen nimi

Parus major
(Linnaeus, 1758)[1]

talitiaisen ja sen lähisukulaisten levinneisyydet
talitiaisen ja sen lähisukulaisten levinneisyydet
Katso myös

  Talitiainen Wikispeciesissä
  Talitiainen Commonsissa

Koko ja ulkonäkö muokkaa

Talitiainen on 13,5–16 cm pitkä.[3][4] Talitiaisella on keltainen vatsa, sammalenvihreä selkä, siniharmaat siivet ja pyrstö, kiiltävän musta pää ja valkoinen poskilaikku. Siivellä on valkoinen siipijuova ja pyrstön reunat ovat valkoiset. Rinnasta vatsaan kulkee musta pystyjuova, joka on koiraalla leveämpi ja muodostaa vatsan keskelle mustan alueen. Koiraan vatsa on yleensä myös kirkkaamman keltainen kuin naaraalla, mutta muuten sukupuolet ovat samannäköiset. Nuorten yksilöiden poskilaikku on kellansävyinen ja ne ovat väreiltään vanhoja yksilöitä himmeämpiä.[4]

Vanhat talitiaiset sulkivat täydellisesti pesinnän jälkeen heinä–syyskuussa. Sulkasadon kesto on Suomessa keskimäärin 68 päivää.[5] Nuoret linnut vaihtavat koko poikaspukunsa, lukuun ottamatta siipisulkia ja käsisulkien peitinhöyheniä, elo–syyskuussa. Lähes kaikki nuoret vaihtavat myös pyrstösulat. Sulkasadon jälkeen ikäluokkien erottaminen maastossa on yleensä mahdotonta.

Vanhin suomalainen rengastettu talitiainen on ollut tavattaessa yli 12-vuotias. Se on rengastettu 6. kesäkuuta 2004, jolloin se arvioitiin vuoden ikäiseksi. Rengastaja tapasi sen uudestaan 31. maaliskuuta 2016.[6] Edellinen ennätysikä oli 9 vuotta 2 kuukautta 5 päivää.[7] Vanhin eurooppalainen on ollut Saksassa löydetty talitiainen, joka oli ainakin 15 vuotta 5 kuukautta vanha.[8]

Laulu muokkaa

Nykyään talitiaisen perinteinen ti-ti-tyy-laulu on harvinainen, tilalle on tullut lyhyempi   ti-tyy (ohje), joskus jopa yksitavuinen ääni; erilaisia muunnoksia esiintyy. Muutoksen syytä ei vielä tiedetä. Ensiksi muutos todettiin kaupungeissa, jolloin arveltiin kaupungin melun muuttaneen laulua, mutta sama muutos on tapahtumassa myös maaseudulla. Tämän on arveltu johtuvan siitä, että kaupunkien ja maaseudun lintupopulaatiot sekoittuvat keskenään.[9]selvennä

Talitiaisella on runsaasti erilaisia ääniä. Kutsuäänet ovat kirkkaita ja kuuluvia vihellyksiä; varoitusääni on vihainen, käheä särinä. Talitiaisen laulanta alkaa kaikista linnuista ensimmäisenä. Laulanta alkaa heti, kun päivän pituus on noin 7 tuntia, mikä tapahtuu Etelä-Suomessa tammikuun puolivälin tienoilla ja Pohjois-Suomessakin helmikuulla.

Levinneisyys muokkaa

 
Talitiainen puussa

Talitiainen on levinnyt ihmisasutuksen mukana koko Suomeen, pohjoisessa sitä tosin ei esiinny aivan joka paikassa. Kaupungeissa se on runsaslukuinen. Kannan arvioidaan olevan noin 2 miljoonaa paria[10], talvella 4–7 miljoonaa yksilöä.[9] BirdLife Suomen vuosittain tammikuussa järjestämässä Pihabongaus-tapahtumassa talitiainen on usein yleisin havainto.[11]

Talitiainen on levittäytynyt koko Eurooppaan ja keskiseen Aasiaan aina Japaniin saakka, ja se on Euraasian yleisimpiä lintulajeja. Euroopassa pesivän kannan kooksi on arvioitu 46–91 miljoonaa paria.[1]

Elinympäristö muokkaa

Talitiainen pesii erilaisissa metsissä[4] sekä puistoissa ja muissa kulttuuriympäristöissä. Suomen talitiaiskannasta suurempi osa pesii nykyään kulttuuriympäristössä kuin metsissä.[3]

Talitiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, jos vain sopiva kolo tai pönttö on saatavilla.

Lisääntyminen muokkaa

 
Talitiaisen munia.
 
Talitiaisen poikanen.

Talitiainen lisääntyy ahkerasti, sillä poikueita voi syntyä kaksikin kesässä ja yhdessä poikueessa voi olla 10 poikasta. Talitiainen rakentaa pesän rungon aina seinäsammalesta. Pesiessään suureen pöllönpönttöön se vuoraa pohjan kauttaaltaan noin 10 cm paksulla seinäsammalmatolla ja rakentaa pesäkupin pöntön nurkkaan. Pesäkupin se vuoraa karvoilla, höyhenillä, langanpätkillä ynnä muulla pehmusteella. Muninta alkaa Etelä-Suomessa vapun tienoilla. Naaras munii 6–12, keskimäärin 9,5, valkeaa punaruskeapilkkuista munaa vuorokauden välein. Haudonta alkaa vasta, kun viimeinenkin muna on munittu, ja kestää noin kaksi viikkoa. Hautovaa naarasta ei saa häiritä, koska silloin se hylkää herkästi munapesän. Mikäli haudonta-aikaan juuri ennen kuoriutumista sattuu viileä sääjakso, talitiainen voi tauottaa hautomista säädellen näin munien kuoriutumisaikaa otollisempaan ajankohtaan, jolloin proteiinipitoisen hyönteisravinnon määrä on runsaampi.

Poikaset kuoriutuvat yleensä saman vuorokauden sisällä. Ne lähtevät pesästä lentokykyisinä vajaan kolmen viikon ikäisinä. Molemmat vanhemmat ruokkivat poikasia, mutta vain naaras hautoo munia. Poikaspesää talitiainen ei helposti hylkää. Pesästä lähdön jälkeenkin vanhemmat huolehtivat poikueesta viikon tai pari. Usein pari munii toisen pesueen juhannuksen jälkeen. Siinä on yleensä vähemmän munia kuin ensimmäisessä, ja haudontakin kestää pari päivää vähemmän. Näiden pesien poikaset lähtevät pesästä elokuussa.

Jos ensimmäinen pesue tuhoutuu, munitaan usein uusi pesue. Tätä sanotaan uusintapesimiseksi, erotukseksi toisesta pesinnästä. Uusintapesässä on vähemmän munia kuin ensimmäisessä, sillä naaras ei jaksa heti tuottaa monia energiaa vaativia munia. Uusintapesä voi sijaita samassa tai eri kolossa kuin ensimmäinen pesä.

Ravinto muokkaa

 
Talitiainen talipallon kimpussa.

Talitiainen on kaikkiruokainen. Se syö siemeniä, jyviä sekä kesällä hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Keväällä se syö mielellään silmuja ja versoja ja käy juomassa lehtipuiden mahlaa; talvella sen voi tavata usein nokkimassa rasvaa ruokintapaikoilla ja haaskoilla. Talvella talitiainen syö puiden oksissa talvehtivia ötököitä ja vierailee ahkeraan lintulaudoilla. Poikasia ruokitaan pääasiassa hyönteistoukilla, kirvoilla ynnä muilla, joskus myös siemenillä tai maapähkinöillä. Englannissa talitiaiset oppivat 1960-luvulla nokkimaan maitopullon foliosuojuksen rikki ja syömään maidon pinnalle kertyneen kerman. Sama tapa levisi myös Suomeen. Unkarissa talitiaisten on havaittu muun ravinnon puutteessa metsästävän pieniä talvehtivia lepakoita.[12] Suomessa joidenkin talitiaisten on havaittu metsästävän toisia pikkulintuja.[13]

Talitiaisten saalista ovat ainakin seuraavat hyönteisten toukat ja aikuiset: ruskomäntypistiäinen (Neodiprion sertifer), mänty-yökkönen (Panolis flammea), lehtinunna (Lymantria dispar), seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata), omenakääriäinen (Cydia pomonella), kastanjanmiinakoi (Cameraria ohridella), Thaumetopoea pityocampa, täplänapakotilo (Discus rotundatus), isolehtikuusipistiäinen (Pristiphora erichsonii), Apocheima pilosaria, Dendrolimus punctatus, tummapussikoi (Coleophora serratella), ritarilude (Lygaeus equestris), Metaceronema japonica ja ritariperhonen (Papilio machaon).[14]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c BirdLife International: Parus major IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.2.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Jari Valkama: Talitiainen – Parus major Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ a b Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 270. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  4. ↑ a b c Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 342. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  5. ↑ Varpuslintujen sulkasadon tutkimus (Arkistoitu sivu) users.utu.fi. Arkistoitu 24.4.2014. Viitattu 6.3.2022.
  6. ↑ Petri Kivimäki: Lintuharrastajalla uskomaton tuuri – tapasi saman talitiaisen vuosien jälkeen: "Se on nyt Suomen vanhin" Yle.fi, uutiset. 16.11.2018. Viitattu 16.11.2018.
  7. ↑ Rengastajatoimikunta: Rengastajan vuosikirja 2006. Rengastustoimisto. Helsinki.
  8. ↑ Longevity list Euring. Viitattu 6.3.2022. (englanniksi)
  9. ↑ a b Koskimies, Pertti: Suomen lintuopas. WSOY, 2005. ISBN 951-0-26541-1.
  10. ↑ Population status and trends at the EU and Member State levels, Parus major Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. European Environment Agency. Viitattu 28.1.2024. (englanniksi)
  11. ↑ Pihabongauksen tuloksia BirdLife Suomi. Viitattu 6.3.2022.
  12. ↑ Estók, Zsebők & Siemers: Great tits search for, capture, kill and eat hibernating bats 9. syyskuuta 2009. Royal Society. Viitattu 11. syyskuuta 2009. (englanniksi)
  13. ↑ Manninen, Tuomas: Näin iskee tappajatintti – katso ainutlaatuiset kuvat talitiaisen saalistuksesta Ilta-Sanomat. 8.2.2013. Viitattu 30.12.2019.
  14. ↑ Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Parus major (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Talitiainen&oldid=22144789”