Talousmetsä

Hybridikoivuja suomalaisessa koivumetsässä.

Talousmetsä on omistuksellisista oloista riippumatta metsä, joka on varattu metsätalouden harjoittamiseen. Talousmetsissä puuta kasvatetaan ihmisten tarpeiden täyttämiseen. Talousmetsien käytössä huomionarvoista onkin, että yleensä jokaiselle puulle on käyttökohde tiedossa jo ennen hakkuita. Puusta tehdään esimerkiksi rakennuksia, huonekaluja, papereita, pakkauskartonkeja, astioita, fossiilista muovia korvaavia tuotteita, polttoainetta, hammastahnaa, jäätelöä, lääke- ja kosmetiikkateollisuuden tuotteita, rehua ja lukuisia erilaisia komposiittituotteita. Puu on uudistuvana materiaalina nähty myös ilmastoratkaisuna[1]. Talousmetsien lisäksi Suomessa on luonnontilaisia metsiä, joita kutsutaan joskus myös nimillä aarniometsä, ikimetsää tai vanha metsä. Talousmetsiä ylläpitävät yksityiset metsänomistajat yleensä metsänhoitoyhdistysten kautta, valtio metsähallituksen kautta sekä suuret metsäyhtiöt. Suurin osa Suomen metsistä on talousmetsiä.[2][3]

Puun määrä ja puulajitMuokkaa

Talousmetsien kasvunopeus ja puumäärä on kasvanut koko ajan jo yli sadan vuoden ajan. Nykyinen puumäärä on noin 2,5 miljardia[4] kuutiometriä. Määrä on noin 40 % suurempi kuin 1970 -luvulla. Nykyinen kasvunopeus on 107 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsän kasvua on parantanut erityisesti pitkä metsäntutkimushistoria ja metsäammattilaisten toiminta. Lisäksi kasvua on kiihdyttänyt ilmastonmuutos.

Hakkuissa poistuva puumäärä vaihtelee vuosittain. Historian suurin hakkuukertymä oli vuonna 2018 78 miljoonaa[5] kuutiometriä lähestyen suurinta kestävänä pidettyä hakkuumäärää 84 miljoonaa kuutiometriä. Vuoden 2019 hakkuut jäivät 72 miljoonaan kuutiometriin.

Suomessa talousmetsän valtapuuna on mänty, toiseksi tärkein puulaji on kuusi. Näistä saadaan sekä tukkia että kuitupuuta selluloosateollisuuden tarpeisiin. Jonkin verran on vähintään kokeilumielessä käytetty myös tuotuja puulajeja kuten siperianlehtikuusen ja contortamännyn istutuksia. Lehtipuista koivulla katsotaan perinteisesti olevan eniten taloudellista merkitystä.

UudistaminenMuokkaa

 
Uudistustaimikkoa.

Suomen ensimmäinen Metsälaki astui voimaan vuonna 1886[6]. Lain keskeinen periaate "Metsiä älköön hävitettäkö" on ollut Metsälain uudistuksissa keskeistä myös sen jälkeen. Uudistamisvelvoite on aina maanomistajalla, jonka metsien käsittelyllä on metsän tila saatettu vajaatuottoiseksi.

Uudistaminen voidaan tehdä keinollisesti tai luontaisesti. Keinollista uudistamista[7] on istutus ja kylvö. Luontaisessa uudistamisessa[8] käytetään olemassa olevaa puustoa siementämään metsämaa. Hakkuutapoja on esimerkiksi siemenpuuhakkuu ja suojuspuuhakkuu.

MetsänhoitoMuokkaa

Talousmetsien metsänhoidolla[9] tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla metsän tuottoa parannetaan. Metsänhoitoa ovat muun muassa maanmuokkaus, taimikonhoito, harvennukset, vesitalouden hoito ja lannoitus. Metsänhoidoksi voidaan lukea myös metsissä tehtävät harvennushakkuut, joilla parannetaan hakkuussa jäljelle jäävien puiden olosuhteita. Nykyisin metsänhoidossa suositaan ns. hallitun hoitamattomuuden periaatetta, jossa tehdään vain välttämättömät toimenpiteet ja jätetään tarpeettomat tekemättä. Tällä parannetaan kannattavuutta ja talousmetsien monimuotoisuutta. Raivaamatta jäävät kohdat lisäävät kerroksellisuutta ja suojapaikkoja, josta hyötyvät monet lajit.

Talousmetsien luonnonhoitoMuokkaa

Metsätaloudessa havahduttiin 1980 -luvulla metsäluonnon köyhtymiseen ympäristöaktivismin kasvaessa. Metsäsektorin toimijat, viranomaiset, tutkimuslaitokset, yliopistot ja muut tahot alkoivat kehittämään uusia menetelmiä, joilla voidaan puuntuotannon alueilla parantaa myös monimuotoisuuden rakennepiirteitä. Samalla alkoi myös Metsälain ja Luonnonsuojelulain uudistustyö. 1990 -luvulla tuli voimaan uusi Metsälaki ja Luonnonsuojelulaki, joissa oli mittava määrä erilaisia monimuotoisuutta parantavia määräyksiä. Samalla metsänhoitosuosituksiin ja -ohjeisiin tuli kattava valikoima erilaisia toimenpiteitä, joilla nähtiin positiivisia vaikutuksia elonkirjoon. Suomen talousmetsät ovat myös pääosin PEFC sertifioituja. Viime aikoina myös ympäristöaktivistien kehittämä FSC -sertifiointi on nostanut osuutta. Sertifioinneissa on määritelty myös jatkuvan parantamisen kriteeri luonnonhoitotyössä, jolla taataan koko ajan parempien menetelmien kehittyminen ympäristönäkökulmasta.

Koska metsistämme käsitellään vain noin 2% vuosittain, uusien menetelmien tuomat hyödyt tulevat viiveellä. Kuitenkin vaikutukset ovat jo selvästi näkyvissä talousmetsien lajistossa. Uhanalaisten lajien tilasta kertova Punainen kirja[10] osoitti jo 2010 lieviä positiivisia muutoksia, mutta 2019 tulokset olivat jo selviä. Uhanalaisten metsälajien osuus oli vähentynyt kaikista uhanalaisista jopa 5 % ja metsätalouden käyttämissä metsissä muutos oli tätäkin voimakkaampaa. Metsäalan henkilöstö on motivoitunutta parantamaan luonnon monimuotoisuutta. Ilman sitä tuloksia ei olisi voitu saavuttaa.

Kenttäkerros ja muu metsien käyttöMuokkaa

 
Puuntaimi nousee kenttäkerroksesta.
 
Kenttäkerroksen eläimistöä.

Metsässä kasvaa myös varpuja, ruohoja, eri eläimiä ja sieniä. Talousmetsien virkistyskäyttö, metsästys, sienestys ja marjastus ovat mahdollisia talousmetsissä. Suomessa ja eräissä Pohjoismaissa on lailla säädetty jokamiehenoikeus, joka takaa yhdessä metsästyslainsäädännön kanssa nämä toimet.[11] Talousmetsissä taloudellista tuottoa voidaan saada myös muilla tavoilla, kuin puuntuotannolla. Esimerkiksi tryffelin, pakurin tai muun metsässä kasvatettavan lajin kasvattaminen voi olla puunmyyntituloja parempaa. Esimerkiksi sienisato voi olla arvoltaan puun taloudellista tuottoa korkeampi.[12] Vastaavasti esimerkiksi korvasienen on todettu innostuvan tuottamaan itiöemiä maan pinnan rikkoontuessa.[13]

Talous- ja luonnonmetsän eroavuuksiaMuokkaa

Talousmetsä eroaa huomattavasti luonnonmukaisesta metsästästä rakenteeltaan ja kehityskulultaan. Talousmetsässä on lahopuuta vain 2–10 m³ hehtaarilla, kun vastaava luku on luonnonmetsässä 60–90 m³ hehtaarilla. Lahopuun määrä[14] on ollut viime vuosina kasvussa Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa lahopuun määrä on laskenut sekä talousmetsissä, että suojelualueilla. Metsätalouden toimijat lisäävät lahopuuta hakkuiden yhteydessä monella tavalla. Esimerkiksi tekopökkelöiden[15] tekemisellä on lahopuuta saatu lisättyä nopeasti.

Talousmetsissä ei tapahdu luonnonmetsille ominaisia häiriöitä, kuten metsäpaloja määrätyin valiajoin. Voimakkaan metsäpalon jälkeen kuusikko on runsaimmillaan 200–250 vuoden kuluttua. Metsäpalon jälkeen kuusikko taimettuu lehtipuilla, mutta talousmetsässä hakkuun jälkeen istutetaan yleensä vain yhtä puulajia. Lehtipuut tulevat luontaisesti ja ensimmäisessä taimikonhoidossa on yleensä jo sekapuusto. Talousmetsissä suositaan sekapuustoa, koska sekapuusto on vähemmän altis tuhoille, lehtikarike parantaa maperän olosuhteita ja se parantaa monimuotoisuutta Männiköissä on havaittu tapahtuvan lievempiä metsäpaloja noin 70 vuoden välein, mutta niissä metsä ei pala kokonaan, vaan jäljelle jää eläviä mäntyjä, joiden sekaan voi kasvaa muita puulajeja. Luonnontilaisessa usein lievästi palaneessa männikössä on yli 150-vuotiaita puita sata kappaletta hehtaarilla. Männiköissä voi olla useita sukupolvia eri-ikäisiä mäntyjä, jotka ovat palaneet, mutta jatkaneet kasvua hyvinkin vanhoiksi. Talousmetsissä vastaavia häiriöitä jäljitellään hakkuilla ja kulotuksilla. Metsäpalojen yleisyys määrittää sen, hallitseeko metsämaisemaa kuusi- vai mäntyvaltaisuus. Erityyppisten häiriöiden aiheuttamat valoisat luonnonmetsät ovat nykyisin hyvin harvinaisia.

Jos luonnonmetsä on välttynyt metsäpaloilta ja myrskytuhoilta pitkiä aikoja, sen kehitystä ja rakennetta säätelee puiden kuoleminen ja uudistuminen pienalavaltaisesti. Tällaisessa metsässä lahopuuta syntyy hyvin tasaisesti.[16]

LähteetMuokkaa

  1. Ahti Fagerblom Energia-ja ilmastopäällikkö 040 820 9763: Metsäteollisuus panostaa ilmastoratkaisuihin Metsäteollisuus. Viitattu 12.4.2020.
  2. https://www.metsaforest.com/fi/Pages/default.aspx
  3. http://www.metsa.fi/
  4. Metsävarat Luonnonvarakeskus. Viitattu 12.4.2020.
  5. Runkopuuta kaatui 2018 enemmän kuin koskaan Luonnonvarakeskus. Viitattu 12.4.2020.
  6. Metsälaki Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 12.4.2020.
  7. Metsän uudistus Puuproffa. Viitattu 12.4.2020.
  8. Taimikon perustaminen | Metsäkeskus www.metsakeskus.fi. Viitattu 12.4.2020.
  9. Metsänhoito – Metsänhoidon suositukset www.metsanhoitosuositukset.fi. Viitattu 12.4.2020.
  10. Ymparisto > Suomen lajien Punainen lista 2019 www.ymparisto.fi. Viitattu 12.4.2020.
  11. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Jokamiehenoikeudet%2816989%29
  12. Jouni Issakainen: ”Suursienten itiöemien viljely”, Sienten biologia, s. 358. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-29-2.
  13. Mauri Korhonen: Tunnista sieni, s. 254–256. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-19892-0.
  14. Metsävarat Luonnonvarakeskus. Viitattu 12.4.2020.
  15. Tehdään tekopökkelöitä | Metsäkeskus www.metsakeskus.fi. Viitattu 12.4.2020.
  16. ”Metsien rakenne ja lajiston monimuotoisuus”, Uusi Metsäkirja, s. 235. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-983-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa