Steven Spielberg

yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja
Hakusana ”Spielberg” ohjaa tänne. Se voi tarkoittaa myös kaupunkia Itävallassa.

Steven Allan Spielberg (s. 18. joulukuuta 1946 Cincinnati, Ohio)[1] on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu elokuvaohjaaja ja yksi maailman menestyneimmistä elokuvantekijöistä. Hänen tuotoksiaan ovat monet menestyneet elokuvat, kuten Tappajahai, Kadonneen aarteen metsästäjät, Jurassic Park ja seitsemän Oscaria voittanut Schindlerin lista. Oscar-palkinnon hän on voittanut kahdesti ohjaajana (Schindlerin lista, 1993, ja Pelastakaa sotamies Ryan, 1998) ja kerran tuottajana (Schindlerin lista, 1993).

Steven Spielberg
Steven Spielberg Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2023.
Steven Spielberg Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2023.
Henkilötiedot
Koko nimi Steven Allan Spielberg
Syntynyt18. joulukuuta 1946 (ikä 77)
Cincinnati, Ohio, Yhdysvallat
Ammatti ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
Puoliso Amy Irving (1985–1989)
Kate Capshaw (1991–)
Ohjaaja
Aktiivisena 1968–
Tunnetuimmat ohjaukset Tappajahai
Kadonneen aarteen metsästäjät
E.T.
Jurassic Park
Schindlerin lista
Pelastakaa sotamies Ryan
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot

Parhaan elokuvan Oscar
1993 Schindlerin lista
Parhaan ohjauksen Oscar
1993 Schindlerin lista
1998 Pelastakaa sotamies Ryan

Aiheesta muualla
amblin.com/steven-spielberg
IMDb
Elonet

Varhainen elämä

muokkaa

Steven Spielberg syntyi juutalaiseen perheeseen Cincinnatissa, Ohion kaupungissa. Hänen isänsä oli tietokoneteknikko ja äitinsä ravintolanpitäjä sekä konserttipianisti.[1] Perhe asui vähän aikaa New Jerseyssä.[2] Kun Steven oli neljävuotias, hänen isänsä vei hänet katsomaan meteorisadetta, joka teki häneen vaikutuksen. Spielberg on sanonut, ettei hän sen jälkeen "enää katsonut taivaalle ja pitänyt sitä pahana paikkana", mikä on vaikuttanut hänen tieteiselokuviensa tunnelmaan ja erityisesti elokuvaan Kolmannen asteen yhteys.[3][2]

Nörttimäinen Spielberg tunsi itsensä lapsena ulkopuoliseksi. Hän kiinnostui jo varhain elokuvaamisesta ja harrasti sitä isänsä 8-millisellä kameralla. Ensimmäisen elokuvansa hän kuvasi 11-vuotiaana: siinä näytetään kahden sähkörataveturin yhteentörmäys. Spielberg luki lapsena paljon sarjakuvia ja katsoi televisiota. Hän piti etenkin Chuck Jonesin animaatioista sekä Dean Martinin ja Jerry Lewisin komediaesityksistä. Hämärän rajamailla sai hänet innostumaan science fictionista. Elokuvaohjaajista nuoreen Spielbergiin tekivät pysyvän vaikutuksen etenkin John Ford, Alfred Hitchcock ja David Lean. Hän katsoi paljon myös B-elokuvia, joista hän sai ideoita omiin amatöörielokuviinsa 1960-luvulla. Tuon ajan elokuvista kunnianhimoisin oli kaksi tuntia 15 minuuttia kestänyt Firelight (1964), jossa käsiteltiin jo myöhemmän Kolmannen asteen yhteyden teemoja.[4]

Steven kuului lapsena partioon ja sai ansiomerkin kuvattuaan 9 mm filmikameralla lyhytelokuvan Last Gunfight.[5]

Perhe siirtyi isän työn vuoksi kaupungista toiseen ja muutti Arizonan kautta lopulta Kaliforniaan 1960-luvun alussa. Vanhemmat erosivat vuonna 1966.[6] Kun perhe muutti San Franciscoon Spielbergin viimeisenä lukiovuotena, hänen luokkatoverinsa syrjivät häntä juutalaisvastaisesti. Hänen kouluarvosanansa laskivat kiusaamisen ja vanhempien eroamisen aiheuttamien vaikeuksien takia.[2] Spielberg valmistui koulusta, mutta hänen hakemuksensa UCLA:n ja USC:n elokuvakouluihin hylättiin.[2] Hän opiskeli kolme vuotta Kalifornian osavaltionyliopistossa Long Beachissä, mutta keskeytti opintonsa tavoitellakseen uraa elokuva-alalla. Spielberg suoritti yliopisto-opintonsa loppuun vasta vuonna 2002, yli 30 vuoden tauon jälkeen.[7]

Uran alku ja läpimurto

muokkaa

Spielberg työskenteli Universalin elokuvastudioilla harjoittelijana 1964–1965. Hän loi noina vuosina paljon kontakteja elokuvaväkeen ja opetteli elokuvantekoa katselemalla kuvauksia.[8] Universal TV:n varapääjohtaja Sid Sheinberg kiinnostui Spielbergin amatöörielokuvasta Amblin’ (1968) ja tarjosi Spielbergille seitsemän vuoden sopimusta 275 dollarin viikkopalkalla.[9]

Ennen televisiosopimustaan Spielberg oli jo tehnyt yli 20 amatöörielokuvaa, jotka kestivät muutamasta minuutista yli kahteen tuntiin.[10] Spielbergin ensimmäinen televisiotyö oli NBC:n Night Galleryn jakso ”Eyes”, jossa pääosaa näytteli Joan Crawford. Spielberg ohjasi vuosien 1969–1973 välillä 12 televisioelokuvaa, mukaan lukien Columbon avausjakson vuonna 1971. Spielbergin elokuva Kauhun kilometrit (1971) esitettiin television lisäksi elokuvateatterissa seuraavana vuonna. Elokuva kertoo autoilijasta, jota rekka-auto ajaa takaa maantiellä.[9] Spielbergin ensimmäinen suoraan elokuvateatteriesitykseen tehty elokuva on Kovat ratsastajat (1974). Myös se tapahtuu maantiellä, mutta se on tunnelmaltaan kevyempi kuin edeltäjänsä.[11]

Spielbergin läpimurtoelokuva on Tappajahai (1975). Kuvauksissa oli olosuhteiden vuoksi vaikeuksia ja budjetti ylittyi moninkertaisesti, mutta elokuva menestyi erinomaisesti lippuluukuilla.[12] Spielbergin tapa ohjata elokuvaa vapaamuotoisesta aiheesta pienellä kuvausryhmällä oli Hollywoodissa tuolloin vielä melko uutta. Tappajahai aloitti Hollywoodissa myös teini-ikäisille suunnattujen, kesällä julkaistujen menestyselokuvien perinteen. Elokuvan menestyksen ansiosta Spielbergistä tuli Hollywoodin eturivin ohjaaja, ja hänelle annettiin täysi taiteellinen vapaus tuleviin elokuviinsa.[13]

Seuraavaksi Spielberg ryhtyi tekemään uusintaversiota vanhasta amatöörielokuvastaan Fireflight. Tieteiselokuva Kolmannen asteen yhteys (1977) samoin kuin viisi vuotta myöhemmin tehty E.T. (1982) olivat teemoiltaan samantyyppisiä, ystävällisten ulkoavaruuden olioiden kohtaamisista kertovia elokuvia, joissa on Spielbergin tavaramerkiksi muodostunut sadunomainen, turvallinen tunnelma.[14] Kolmannen asteen yhteys sai kriitikoilta positiivisen vastaanoton ja oli menestys, vaikka valmistui niin ikään myöhässä aikataulustaan ja ylitti annetun budjetin.[12]

Vuonna 1979 Spielberg ohjasi sotakomedian 1941 – Anteeksi, missä on Hollywood?, joka ei ollut suuri menestys.[15]

1980-luku

muokkaa

Spielberg oli haaveillut James Bond -elokuvan ohjaamisesta, mutta George Lucas suostutteli hänet tekemään elokuvan kokonaan uudesta hahmosta, seikkailija-arkeologi Indiana Jonesista. Hahmo esiintyi seikkailuelokuvassa Kadonneen aarteen metsästäjät, josta tuli vuoden 1981 menestynein elokuva Pohjois-Amerikassa. Elokuva palkittiin myös Oscareilla. Elokuvaa tehdessään Spielberg asetti itselleen henkilökohtaiseksi tavoitteeksi pysyä annetussa budjetissa ja aikataulussa. Elokuva valmistuikin 17 päivää etuajassa ja pysyi tiukasti määrätyssä budjetissaan. Useita jatko-osia saanut vauhdikas elokuva on Spielbergin kunnianosoitus Hollywoodin kultaisen kauden seikkailuelokuville.[12] [16]

Kadonneen aarteen metsästäjien jälkeen Spielberg ohjasi elokuvan E.T. (1982), joka kertoo kalifornialaisen perheen ja avaruusolennon kohtaamisesta. Elokuva oli ehdolla parhaan elokuvan ja Spielberg parhaan ohjauksen Oscariin.[17] E.T. oli valtaisan suosittu, sillä se rikkoi Tähtien sota elokuvan viisi vuotta aiemmin tehneen katsojaennätyksen ja tuotti lippuluukuilla yli 600 miljoonaa dollaria.[18]

Spielberg perusti vuonna 1982 tuotantoyhtiö Amblin Entertainmentin, joka tuotti monta 1980-luvun menestyselokuvaa, kuten Paluu tulevaisuuteen -trilogian, Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? ja Gremlins-elokuvat.[19]

E.T:n jälkeen Spielberg ohjasi Indiana Jones -jatko-osan Tuomion temppeli (1984) ja Alice Walkerin romaaniin perustuvan Häivähdys purppuraa (1985). Jälkimmäinen elokuva seuraa afroamerikkalaisen naisen rankkaa mutta varsin täyttä elämää. Sitä kritisoitiin kuitenkin romaanin lesbotematiikan häivyttämisestä ja mustien miesten stereotypioimisesta. Kritiikistä huolimatta Häivähdys purppuraa oli myös varsin harvinainen mustien elämää kuvannut suosittu elokuva, mikä auttoi jatkossa myös monia muita samantapaisia elokuvia tuotantoon.[17]

Spielbergin Auringon valtakunta (1987) perustui myös suosittuun kirjaan. Se kuvasi J. G. Ballardin omaelämäkerrallisen romaanin pohjalta toisen maailmansodan vankileirin olosuhteita. Elokuva oli taloudellinen pettymys, kuten oli myös Always – ikuisesti (1989). Kolmas Indiana Jones -elokuva Viimeinen ristiretki oli puolestaan tuottoisa.[17]

1990-luku

muokkaa
 
Spielberg vuonna 1999.

Spielbergin 1990-luvun ensimmäinen elokuva oli pettymykseksi osoittautunut Hook – Kapteeni Koukku (1991), joka oli muunnelma J. M. Barrien Peter Panista.[17] Vuosi 1993 oli Spielbergeille puolestaan menestynyt, sillä ensin ensi-iltaan tullut dinosaurusaiheinen Jurassic Park rikkoi E.T:n katsojaennätykset ja tuotti yli 900 miljoonaa dollaria[18] ja sitten teattereihin saapui Schindlerin lista. Sen aiheena on tositarina Puolan juutalaisista, jotka teollisuusmies Oskar Schindler pelastaa toisen maailmansodan aikana natsien tuhoamisleireiltä. Mustavalkoisena kuvattu elokuva oli myös kriitikkojen kehuma, ja Spielberg voitti siitä ensimmäisen Oscarinsa. Se sai myös parhaan elokuvan Oscarin.[17]

Vuonna 1994 Spielberg perusti Jeffrey Katzenbergin ja David Geffenin kanssa DreamWorks SKG -elokuvastudion. Kirjaimet SKG tulevat yhtiön perustajien sukunimien alkukirjaimista.[20] DreamWorks tuli erityisen tunnetuksi animaatioistansa, kuten elokuvasta Antz – Muurahaizet (1998) ja Shrek-elokuvasarjasta. Viacom osti vuonna 2006 DreamWorksin 1,6 miljardilla dollarilla.[17]

Jurassic Parkin jatko-osa Kadonnut maailma – Jurassic Park ilmestyi 1997 ja oli edeltäjänsä tavoin menestys. Spielbergin samana vuonna ohjaama Amistad puolestaan oli taloudellinen pettymys, mutta sai kiitosta kriitikoilta.[2] Toisen maailmansodan tapahtumiin Spielberg palasi elokuvassa Pelastakaa sotamies Ryan (1998), jota kehuttiin muun muassa poikkeuksellisen realistisista taistelukohtauksista. Erityishuomiota sai 27 minuuttia kestävä avauskohtaus, jossa kuvataan saapumista Omaha-rannalle Normandian maihinnousun aikana. Spielberg sai elokuvasta kolmannen ohjaus-Oscarinsa.[17]

2000-luku

muokkaa

Spielbergin elokuvat 2000-luvun alussa olivat aiempaa kokeellisempia. Hän itse kertoi: ”Juuri nyt elämässäni olen kokeiluvaiheessa ja kokeilen asioita jotka haastavat minut. Ja haastaessani itseni haastan myös yleisöni. Minusta tuntuu nyt, että isken joka suuntaan yrityksissäni löytää itseni. Viisikymppisenä!”.[21]

Vuonna 2001 ensi-iltansa saanut A.I. – Tekoäly perustuu Brian Aldissin novelliin. Projektin oli jo 1970-luvulla aloittanut Stanley Kubrick, joka kuitenkin 1990-luvulla alkoi miettiä, että elokuva sopisi paremmin Spielbergin ohjaamaksi. Kubrickin perikunta ottikin Kubrickin vuoden 1999 kuoleman jälkeen yhteyttä Spielbergiin, joka lupautui ohjaajaksi. Minority Report (2002) perustuu puolestaan Philip K. Dickin novelliin. Elokuvan keskiössä on Washingtonin rikostenestoyksikköön, joka pystyy ennustamaan, ketkä ovat pian aikeissa tehdä väkivaltaisia rikoksia. Minority Report oli suosittu katsojien ja kriitikkojen keskuudessa, kuten oli myös samana vuonna ilmestynyt Ota kiinni jos saat, joka pohjautuu huijari Frank Abagnalen muistelmiin.[17]

Spielbergin Terminaali (2004) keskittyy Viktor Navorski -nimiseen mieheen, jonka passi on mitätöity ja joka siksi jää loukkuun lentoasemalle. Terminaali oli todennäköisesti Spielbergin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen vähiten menestynein elokuva. Maailmojen sota (2005) oli puolestaan jälleen valtaisan menestynyt tieteiselokuva, joka oli versioitu H. G. Wellsin samannimisestä klassikkoromaanista.[17]

Vuonna 2005 ensi-iltansa saanut München sai osittain ristiriitaisen vastaanoton, sillä jotkut pitivät sitä liian Israel-mielisenä mutta jotkut Israel-vastaisena. Elokuva seuraa niin sanottua operaatio Jumalan kostoa, jonka tarkoituksena on metsästää Münchenin verilöylystä vastuussa olleet palestiinalaiset terroristit. Monet kriitikot arvostivat Müncheniä, ja Spielberg oli siitä jälleen ehdokkaana parhaan ohjauksen Oscariin.[17]

Spielberg palasi 19 vuoden tauon jälkeen Indiana Jonesin maailmaan, kun Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta ilmestyi vuonna 2008. Tarkoituksellisesti hieman retrotyylillä toteutettu elokuva oli vuoden kolmanneksi menestynein teatterilevitys.[17]

2010-luku

muokkaa

Spielberg oli jo 1980-luvun alussa hankkinut Hergén leskeltä oikeudet Tintin seikkailut -sarjakuviin. Hän onnistui toteuttamaan projektin vasta yli 20 vuotta myöhemmin, ja Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus ilmestyi vuonna 2011. Spielberg ja tuottaja Peter Jackson päättivät käyttää elokuvassa liikkeenkaappaustekniikkaa live actionin ja perinteisemmän animaation sijaan. Sotahevonen perustui näytelmään, jonka pohjana puolestaan on Michael Morpurgo lastenromaani. Elokuva sai etukäteisodotusta suositun Broadway-näytelmän ja Spielbergin maineen ansiosta, mutta vastaanotto jäi kuitenkin vaimeaksi.[17]

Lincoln (2012) perustuu Doris Kearns Goodwinin tietokirjaan, ja elokuva käsittelee Yhdysvaltain sisällissodan loppuvaiheessa käytyä politikointia, joka edelsi orjuuden virallisesti lakkauttanutta perustuslain 13. lisäystä. Elokuva kuvaa onnistuneesti Abraham Lincolnin persoonaa, mutta jotkut kritisoivat sitä historiallisten vapauksien ottamisesta ja kongressin ulkopuolella toimineiden abolitionistien väheksymisestä. Spielberg oli elokuvasta jälleen Oscar-ehdokkaana.[17]

Kylmään sotaan liittynyt draamaelokuva Vakoojien silta perustuu jälleen tositapahtumiin. Sen keskiössä on asianajaja James B. Donovan, joka saa CIA:lta tehtäväkseen neuvotella vankeinvaihdosta Itä-Berliinissä. Iso kiltti jätti (2016) on puolestaan versio Roald Dahlin tunnetusta lastenkirjasta.[17]

Lastenelokuvan jälkeen Spielberg palasi historiallisiin tapahtumiin elokuvassa The Post (2017), joka käsittelee Pentagonin papereiden julkaisemista. Puolustusministeriön salainen tutkimus päätyi sekä The New York Timesin että The Washington Postin käsiin, ja elokuva sijoittuu Postin yrityksiin julkaista materiaali. Tom Hanks näyttelee elokuvassa Postin vastaavaa tuottajaa Ben Bradleetä ja Meryl Streep omistaja Katharine Grahamia.[17] Ready Player One (2018) on puolestaan tieteisseikkailu, joka tuotti kolmessa viikossa lähes 500 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti.[22] Box Office Mojon mukaan Spielberg nousi elokuvan ansiosta ensimmäiseksi ohjaajaksi, jonka elokuvat ovat tuottaneet yhteensä yli 10 miljardia dollaria.[23]

Walt Disney Co ilmoitti vuonna 2016 että Spielberg ja Harrison Ford tekevät viidennen Indiana Jones -elokuvan. Sen oli tarkoitus saada ensi-iltansa vuonna 2019,[24] mutta elokuva lykkäytyi,[25] ja se julkaistaan kesällä 2023.

10. joulukuuta 2021 sai maailmanensi-iltansa Spielbergin ohjaama elokuvamusikaali West Side Story, joka perustuu samannimiseen Broadway-musikaaliin vuodelta 1957.[26]

Spielberg käyttää yleensä elokuvissaan elokuvasäveltäjä John Williamsin säveltämää elokuvamusiikkia ja Industrial Light & Magicin tekemiä erikoistehosteita. Hänet on joskus nähty myös cameoroolissa; tunnetuin lienee verovirkailija elokuvassa Blues Brothers.lähde?

Tuottajana

muokkaa

1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alussa hän toimi vastaavana tuottajana Robert Zemeckisin Paluu tulevaisuuteen -trilogiassa.

Hän on ollut tuottajana myös monissa muissa menestyneissä elokuvissa kuten, Zorro-elokuvissa, Transformers-elokuvissa ja sotaelokuvissa Kirjeitä Iwo Jimalta ja Isiemme liput. Myös Men in Black – miehet mustissa -elokuvassa hän oli tuottajana. Uusin elokuva on Jurassic World, joka jatkaa Jurassic Parkin tarinaa.lähde?

Spielberg toimi myös tuottajana Jurassic Park: Trespasser -videopelissä.

Yksityiselämä

muokkaa

Spielbergiä pidetään yhtenä Hollywoodin vaikutusvaltaisimmista ohjaajista ja hänen hyviä ystäviään ovat tunnetut elokuvantekijät Martin Scorsese, Francis Ford Coppola, Robert Zemeckis, George Lucas sekä edesmennyt Stanley Kubrick. Spielberg on Hollywoodin rikkaimpia asukkaita. Vuonna 2005 hänen omaisuutensa arvo oli 3,4 miljardia dollaria ja tulonsa 332 miljoonaa dollaria. Hän asuu Kaliforniassa Los Angelesissa.lähde?

Spielberg on ollut kahdesti naimisissa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Amy Irving, jonka kanssa liitto kesti 1985–1989. Hänen toinen vaimonsa on Kate Capshaw, joka esitti Willie Scottia Indiana Jones ja tuomion temppeli -elokuvassa. He tapasivat elokuvan kuvauksissa ja on Spielberg on myöhemmin sanonut, että vaikka hänellä onkin vähän hyvää sanottavaa Tuomion temppelistä, on elokuva hänelle tärkeä, koska ilman sitä hän ei olisi tavannut Capshawta.[27] He avioituivat vuonna 1991.lähde?

Spielbergillä on seitsemän lasta: yksi biologinen lapsi liitostaan Irvingin kanssa; yksi lapsi Capshaw'n aiemmasta avioliitosta; yksi Capshaw'n ennen avioliittoaan adoptoima lapsi; kolme biologista lasta Capshaw'n kanssa; sekä yksi yhdessä Capshaw'n kanssa adoptoitu lapsi.[28]

Spielberg on Drew Barrymoren kummisetä.lähde?

Palkinnot ja huomionosoitukset

muokkaa

Filmografia

muokkaa
Ohjaus
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi
1968 Amblin’ Amblin’
1971 Kauhun kilometrit Duel
Columbo: Mallimurha Columbo: Murder by the Book
1972 Something Evil Something Evil
1973 Savage Savage
1974 Kovat ratsastajat The Sugarland Express
1975 Tappajahai Jaws
1977 Kolmannen asteen yhteys Close Encounters of the Third Kind
1979 1941 – Anteeksi, missä on Hollywood? 1941
1981 Kadonneen aarteen metsästäjät Raiders of the Lost Ark
1982 E.T. E.T. the Extra-Terrestrial
1984 Indiana Jones ja tuomion temppeli Indiana Jones and the Temple of Doom
1985 Häivähdys purppuraa The Colour Purple
1987 Auringon valtakunta Empire of the Sun
1989 Always – ikuisesti Always
Indiana Jones ja viimeinen ristiretki Indiana Jones and the Last Crusade
1991 Hook – Kapteeni Koukku Hook
1993 Schindlerin lista Schindler’s List
Jurassic Park Jurassic Park
1997 Amistad Amistad
Kadonnut maailma – Jurassic Park The Lost World: Jurassic Park
1998 Pelastakaa sotamies Ryan Saving Private Ryan
2001 A.I. Tekoäly Artificial Intelligence: AI
2002 Ota kiinni jos saat Catch Me If You Can
Minority Report Minority Report
2004 Terminaali The Terminal
2005 München Munich
Maailmojen sota War of the Worlds
2008 Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull
2011 Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus The Adventures of Tintin: Secret of the Unicorn
Sotahevonen War Horse
2012 Lincoln[30] Lincoln
2015 Vakoojien silta Bridge of Spies
2016 Iso kiltti jätti The BFG
2017 The Post The Post
2018 Ready Player One Ready Player One
2021 West Side Story West Side Story
2022 The Fabelmans The Fabelmans

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Steven Spielberg Biography (1947-?) filmreference.com. FilmReference.com. Viitattu 19.1.2010. (englanniksi)
  2. a b c d e Steven Spielberg: The Storyteller 1.7.1998. BusinessWeek.com. Viitattu 20.1.2010. (englanniksi)
  3. The Moviemaker Steven Spielberg time.com. Time.com. Arkistoitu 11.8.2010. Viitattu 20.1.2010. (englanniksi)
  4. Cohen 2010, s. 7–9.
  5. Spielberg, Steven doney.net. Doney.net. Viitattu 19.1.2010. (englanniksi)
  6. Cohen 2010, s. 7–8.
  7. Steven Spielberg To Graduate from California State University, Long Beach With Bachelor's Degree in Film and Electronic Arts 14.5.2002. Kalifornian osavaltionyliopisto, Long Beach. Arkistoitu 9.3.2010. Viitattu 6.12.2011. (englanniksi)
  8. Cohen 2010, s. 9.
  9. a b Cohen 2010, s. 10.
  10. Cohen 2010, s. 7.
  11. Cohen 2010, s. 13–17.
  12. a b c Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät (DVD), 2008: Introduction by Steven Spielberg and George Lucas
  13. Cohen 2010, s. 19–24.
  14. Cohen 2010, s. 24.
  15. Cohen 2010, s. 37.
  16. Cohen 2010, s. 41–43.
  17. a b c d e f g h i j k l m n o Barson, Michael: Steven Spielberg Encyclopedia Britannica. 14.12.2020. Viitattu 5.9.2021. (englanniksi)
  18. a b Ponniah, Gabriel: Every Film To Become The Highest-Grossing Movie Of All Time (& For How Long) Screen Rant. 3.4.2021. Viitattu 5.9.2021. (englanniksi)
  19. Cohen 2010, s. 41.
  20. Lewis, Robert: DreamWorks Animation Encyclopedia Britannica. 3.12.2020. Viitattu 5.9.2021. (englanniksi)
  21. Cohen 2010, s. 79.
  22. Steven Spielberg Biography Biography.com. 21.4.2021. A&E Television Networks, LLC. Viitattu 5.9.2021. (englanniksi)
  23. Romano, Nick: Steven Spielberg becomes first director to cross $10 billion at worldwide box office EW.com. 17.4.2018. Meredith Corporation. Viitattu 5.9.2021. (englanniksi)
  24. Spielberg ja Harrison Ford tekevät uuden Indiana Jonesin Ilta-Sanomat. 15.3.2016. Arkistoitu 16.3.2016. Viitattu 16.3.2016. fi-FI
  25. Viides Indiana Jones -elokuva tuntuu olevan nyt pahassa pulassa – Kesälle 2021 luvattu ensi-ilta jäänee vain haaveeksi Muropaketti. 26.9.2019. Viitattu 2.2.2020.
  26. Kuokkanen, Venla: Steven Spielberg tekee uuden version ikonisesta West Side Story -elokuvasta, ja viime yön Oscar-gaalassa siitä nähtiin ensi vilaus – tällainen se oli HS.fi. 26.4.2021. Viitattu 27.4.2021.
  27. Indiana Jones ja tuomion temppeli (DVD), 2008: Introduction by Steven Spielberg and George Lucas
  28. Steven Spielberg's 7 Children: Everything to Know Peoplemag. Viitattu 26.1.2024. (englanniksi)
  29. https://www.whitehouse.gov/the-press-office/2015/11/16/president-obama-names-recipients-presidential-medal-freedom
  30. Ensimmäinen juliste Steven Spielbergin Lincoln-elokuvasta

Aiheesta muualla

muokkaa