The Blues Brothers (elokuva)

yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1980

The Blues Brothers on vuonna 1980 ensi-iltansa saanut John Landisin ohjaama yhdysvaltalainen musiikkikomediaelokuva, jossa pääosia näyttelevät John Belushi ja Dan Aykroyd. Heidän esittämänsä hahmot Jake ja Elwood Blues ja näiden kuvitteellinen yhtye The Blues Brothers ovat peräisin Saturday Night Live -televisio-ohjelmassa esitetyistä sketseistä. Elokuvan musiikkia esittävät maineikkaat rhythm and blues- ja soultähdet James Brown, Cab Calloway, Aretha Franklin, Ray Charles ja John Lee Hooker.

The Blues Brothers
Bluesbrothersmovieposter.jpg
Ohjaaja John Landis
Käsikirjoittaja Dan Aykroyd
John Landis
Tuottaja Bernie Brillstein
George Folsey Jr.
David Sosna
Robert K. Weiss
Säveltäjä Ira Newborn
Kuvaaja Stephen M. Katz
Leikkaaja George Folsey Jr.
David Ramirez
Pääosat John Belushi
Dan Aykroyd
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Ensi-ilta Yhdysvallat 20. kesäkuuta 1980
Suomi 19. joulukuuta 1980
Kesto 133 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 30 miljoonaa dollaria
Tuotto 115 229 890 $
Seuraaja Blues Brothers 2000
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Kulttimaineen saanut elokuva kertoo parodisen tarinan kahden veljeksen yrityksestä pelastaa orpokoti sitä verorästien vuoksi uhkaavalta vararikolta. Veljekset saavat tämän tehtävän itseltään Jumalalta. Pelastusyritys saa veljekset kokoamaan entisen The Blues Brothers -yhtyeen uudelleen rahojen keräämiseksi. Elokuva on kuvattu Chicagossa.

Elokuvan vuonna 1998 ilmestynyt jatko-osa Blues Brothers 2000 ei saanut vastaavaa suosiota kuin alkuperäinen. Blues Brothers 2000 oli tekijöidensä kunnianosoitus edesmenneiden John Belushin, John Candyn ja Cab Callowayn muistolle.

JuoniMuokkaa

Blueslaulaja Jake ”Joliet” Blues (John Belushi) vapautuu ehdonalaiseen Jolietin vankilasta ja saa vankilavirkailijalta (Frank Oz) siviilivarusteensa.

Jake ärsyyntyy hänen veljensä Elwoodin (Dan Aykroyd) tullessa hakemaan häntä vankilasta vuoden 1974 Dodge Monacolla, joka on Mount Prospectin kaupungin entinen poliisiauto. Selitykseksi Elwood kertoo vaihtaneensa edellisen Cadillacin mikrofoniin, ja osoittaakseen auton soveltuvan uudeksi Bluesmobiiliksi hän hyppää sillä avautuvan nostosillan yli.

Jälleennäkeminen orpokodin johtajan sisar Mary Stigmatan eli ”Pingviinin” (Kathleen Freeman) kanssa johtaa seikkailuun. Veljesten tavoite on kerätä verorästien maksamiseksi yhdessätoista päivässä 5 000 dollaria. Orpokodin talonmies Curtis (jazzlaulaja Cab Calloway) neuvoo menemään tiettyyn kirkkoon kuuntelemaan sen pappia. He noudattavat neuvoa, vaikka Jake mutisee vastaan.

Jumalanpalveluksessa soulpappi (James Brown) kysyy Jakelta, näkeekö hän valon, ja hän saa ilmestyksen: Jumala käskee koota vanhan The Blues Brothers -yhtyeen ja kerätä rahat sen avulla. Kirkkokuorossa esiintyy myös Chaka Khan.

Mutta jo aivan alussa Elwood on vähällä pilata kaiken: punaista päin ajamalla pojat saavat virkaintoisen poliisiparin peräänsä. Syntyy takaa-ajo, joka päättyy suuren kauppakeskuksen alueelle ja lopulta siihen, että ensin ajetaan muutama hieno liike säpäleiksi ja lopulta kaksi poliisiautoa ajaa – liian nokkelan pussitusyrityksen seurauksena – kolarin. Toisessa poliisiautossa on ajajana elokuvan ohjaaja John Landis. Veljekset poistuvat kaikessa rauhassa autollaan katolleen menneissä poliisiautoissa istujien puidessa nyrkkiä perään.

Pojat majoittuvat Elwoodin kotiin, joka on rähjäisessä asuntohotellissa Chicagon metroradan vieressä. Salaperäinen nainen (Carrie Fisher) ammuskelee heidän peräänsä järeillä aseilla. Juuri kun poliisit ovat aamuyhdeksältä aikeissa tulla huoneen ovesta sisään, nainen räjäyttää talon; miehet kiipeävät pölyisinä mutta naarmuitta tiilikasan alta ja lähtevät toteuttamaan tehtäväänsä. Kolhuiset ja nolatut poliisit kömpivät raunioista ja luovuttavat - toistaiseksi.

Elwood sanoutuu irti työstään aerosolipurkittamosta, ja veljekset alkavat koota yhtyettä.

Viiden tärkeimmän jäsenen löytäminen on helppoa: he ovat muodostaneet ravintolayhtyeen ja luopuvat mieluusti moisesta vanhojen aikojen vuoksi – ja koska he ovat sen velkaa: Jake joutui vankilaan ryöstettyään huoltoaseman, jotta voisi maksaa poikien laskut.

Matkalla tapaamaan kahta yhtyeen tärkeää jäsentä pojat hajottavat Illinoisin natsien mielenosoituksen, jolloin natsit loikkaavat lippuineen päivineen sillalta jokeen, mikä herättää sivustakatsojissa ääretöntä riemastusta. Natsijohtaja (Henry Gibson) saa raivokohtauksen ja uhkaa tappaa veljekset.

Suvantona nähdään katuyhtye, jonka kitaristi-solistina on John Lee Hooker.

Tämäkään tapaaminen ei aivan heti suju: kitaristi Matt Murphyn vaimo, Soul Food -kahvilan omistaja (Aretha Franklin), ei pidä ajatuksesta ja tuo ajatuksensa ilmi laulutulkinnalla ”Think!”, mutta Matt heittää esiliinan päältään, ottaa kitaransa ja lähtee poikien mukaan - ja vaimo tiuskaisee perään haikailevalle tiskaaja-saksofonisti Blue Loulle (Lou Marini), että menköön hänkin.

Hovimestariksi ryhtynyt trumpetisti Mr. Fabulous (Alan Rubin) antaa periksi kovan kiusaamisen jälkeen.

Soittimetkaan eivät ole ongelma, sillä Ray´s Music Exchange -liike (Ray Charles) myy soittimet luotolla, kun kaupassa ensin soitetaan vakuuttava, puoli kaupunginosaa tanssimaan saava yhteisnumero "Shake your tail feather".

Kun yhtye on jälleen koossa, ensimmäinen esitys menee vikaan ”Rawhide”, ”Gimme Some Lovin”, ”Stand By Your Man”.selvennä Kantribunkkerin omistaja Bob (Jeff Morris) ei aiokaan maksaa palkkiota vaan vänkää että poikien on maksettava hänelle; hän tarjoaa heille ensin avokätisesti olutta, mutta ilmoittaakin sitten, että olut maksaa enemmän kuin soittopalkkio. Kaiken huipuksi paikalle saapunut kateellinen teksasilaisista punaniskoista koottu kantribändi The Good Ol’ Boys ryhtyy vainoamaan veljeksiä. Erityisen kiukkuinen on kantriyhtyeen soololaulaja ja kuski Tucker McElroy (Charles Napier). Takaa-ajo Bobin autolla tosin päättyy kolariin veljeksiä kauppakeskuksessa vainonneen poliisiauton ja vesipostin kanssa.

Kaiken päälle salaperäinen nainen eli Jaken entinen morsian, jonka tämä aikoinaan hylkäsi alttarille, alkaa vainota heitä toinen toistaan järeämmillä aseilla. Lopulta Jake ja Elwood löytävät vanhan managerinsa ja saavat tämän hankkimaan heille kyllin tilavan ja siis tuottoisan esiintymispaikan; pojat mainostavat itse - tehokkaasti.

Poikia saa tosin odottaa lavalle, mutta Curtis pelastaa tilanteen tulkitsemalla avauksena vanhan jazzklassikon ”Minnie the Moocher”.

Tällä välin Elwood keksii punaniskojen auton ja suihkuttaa erikoisvahvaa liimaa sen kaasupolkimen ympäri. Toinenkin spraypurkki löytyy hänen salkustaan: siinä on hiukan keskeneräistä kaasuseosta ja auton pyöränventtiiliin sopiva sumutinosa. Elwood työntää seosta sopivan keskeiselle paikalle pysäköidyn poliisiauton oikeaan eturenkaaseen, ja rengas räjähtää kun auto lähtee liikkeelle. Seuraa uutta pellinräminää.

Jake ja Elwood pääsevät lavalle. Alun pahaenteisen hiljainen tunnelma repeääkin miltei heti mahtimenestykseksi ”Everybody Needs Someone To Love”, ”Sweet Home Chicago” – vaikka yleisön joukossa ovat niin pesäpallomailoin aseistetut punaniskat kuin kymmenittäin poliiseja. Johtava poliisi (John Candy) joka on salaa poikien fani, pysyy mukana tunnelmassa mutta punaniskat muuttuvat hetki hetkeltä kateudesta vihaisemmiksi.

Mahtiesityksensä ansiosta Jake ja Elwood saavat levytyssopimuksen ennakkomaksuksi 10 000 dollaria. Levypomokaan ei pidä poliisien paikallaolosta ja auttaa pojat takatietä ulos. Entinen kostonhimoinen morsian tosin ammuskelee mutta Jake lirkuttelee häneltä jalat alta. Kohtaus on ainoa, jossa Jake ottaa aurinkolasit päästä. Siitä alkaa huima pakomatka Illinois’n poliisivoimien, natsien ja The Good Ol’ Boys -yhtyeen saartorenkaasta kohti Illinois’n verotoimistoa Chicagossa.

Elwoodin liima saa Tuckerin saappaan juuttumaan kaasupolkimeen ja polkimen pohjaan. Punaniskojen auto päätyy ohjauskyvyttömänä veteen.

Taka-ajon aikana romuttuu useita poliisiautoja ja natsipomo apureineen taittaa niskansa. Matkan päätteeksi Jake ja Elwood saavat peräänsä myös kansalliskaartin ja pelastusviranomaiset.

Matka päätyy verotoimistoon kymmenien aseistettujen miesten saartamana kädessä kuitti orpokodin verorästeistä. Maksun kuittaavaa verovirkailijaa näyttelee elokuvaohjaaja Steven Spielberg. Heti kun kuitti on leimattu, Jake ja Elwood pidätetään. Vankilassa Jake, Elwood ja muut soittajat esittävät kappaleen ”Jailhouse Rock” muille vangeille. Lopputekstien aikana näkyy kun Curtis, Cleophus, rouva Murphy ja kuvausryhmä esittävät kappaletta.

NäyttelijätMuokkaa

The Blues Brothers -yhtye:

 John Belushi   Jake ”Joliet” Blues, laulu  
 Dan Aykroyd   Elwood Blues, huuliharppu ja laulu  
 Steve Cropper   Steve ”the Colonel” Cropper, rytmikitara ja taustalaulu  
 Donald Dunn   Donald ”Duck” Dunn, bassokitara  
 Murphy Dunne   Murphy ”Murph” Dunne, piano ja kosketinsoittimet  
 Willy Hall   Willy ”Too Big” Hall, rummut  
 Tom Malone   Tom ”Bones” Malone, pasuuna, saksofoni ja taustalaulu  
 Lou Marini   ”Blue Lou” Marini, tenorisaksofoni ja taustalaulu  
 Matt Murphy   Matt ”Guitar” Murphy, soolokitara  
 Alan Rubin   Alan ”Mr. Fabulous” Rubin, trumpetti ja taustalaulu  

Muut näyttelijät:

 Carrie Fisher  Jakea vainoava nainen  
 John Candy  ehdonalaisvalvoja Burton Mercer  
 Cab Calloway  Curtis  
 James Brown  pastori Cleophus James  
 Aretha Franklin  rouva Murphy  
 Ray Charles  musiikkikauppias Ray  
 Kathleen Freeman  sisar Mary Stigmata  
 Henry Gibson  uusnatsijohtaja  
 John Lee Hooker  Street Slim  
 Steve Lawrence  agentti Maury Sline  
 Jeff Morris  Bob, Bob’s Country Bunker -ravintolan omistaja  
 Charles Napier  Tucker McElroy, The Good Old Boys -yhtyeen päälaulaja  
 Twiggy  nainen huoltoasemalla  
 Steven Williams  poliisi  
 Armand Cerami  poliisi  
 Chaka Khan  laulaja kirkkokuorossa  

Kaikki The Blues Brothers -yhtyeen jäsenien esittäjät Belushia ja Aykroydia lukuun ottamatta ovat tunnettuja studiomuusikoita, joiden soittoa oli kuultu jo 1960-luvulta alkaen satojen eri artistien taustalla. Cropper ja Dunn kuuluivat aikoinaan legendaariseen Booker T. & the M.G.’s -yhtyeeseen, jonka tunnetuin hitti lienee instrumentaali ”Green Onions”.

BluesmobiiliMuokkaa

 
Bluesmobiilin replika

Yhtenä The Blues Brothersin roolihahmona voidaan pitää myös elokuvan autoa Bluesmobiilia (The Blues Mobile). Bluesmobiilina käytettiin kolmeatoista vuoden 1974 Dodge Monacoa esittämään käytöstä poistettua illinoislaisen Mount Prospectin kunnan poliisiautoa. Ne kaikki sovitettiin eri tehtäviin kuten nopeaksi tai hyppyihin riippuen kuvattavasta kohtauksesta. Autot oli ostettu California Highway Patrolilta huutokaupassa. Lopussa olevaa takaa-ajokohtausta varten filmintekijät hankkivat 60 poliisiautoa $US 400 kappale; suurin osa romutettiin myöhemmin.[1] Yli 40 stuntti-ajajaa palkattiin ja autoja korjailtiin ympäri vuorokauden. [2]

Kohtauksessa jossa Blues Brothersit saapuvat Richard J. Daley Centeriin käytettyä autoa viriteltiin useita kuukausia jotta se hajoaisi näyttävästi osiin.[2] Kohtauksen patsaat, jotka näyttävät katsovan auton hajoamista, sijaitsevat itse asiassa toisaalla, Cook County Buildingin luona. Elokuva piti pitkään hallussaan ennätystä romutettujen autojen määrästä: 103 autoa romuksi joista 60 yhdessä kohtauksessa. Elokuvan jatko-osassa ennätys kuitenkin rikottiin 104:llä autolla.[2]

KulttimaineMuokkaa

The Blues Brothers -elokuva sai kulttielokuvan aseman pian ensiesityksensä jälkeen. Elokuvan merkittäviin saavutuksiin liittyvät R&B- ja soul-musiikin tuominen uudelleen tavallisille musiikinkuulijoille elokuvan keinoin. James Brown ja Aretha Franklin saivat uuden alun uralleen tämän elokuvan avulla.[3][4]

Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa valitsi The Blues Brothersin kaikkien aikojen sadan parhaan komedian listalle.[5]

LähteetMuokkaa

  1. Newbart, Dave. "Incredible stunt driving: "That was all real"", Chicago Sun-Times, June 23, 2005. Luettu 21.5.2010. Archived from the original on 28.7.2005. 
  2. a b c Chicago Sun-Times Incredible stunt driving: "That was all real". Arkistoitu 28.7.2005. Viitattu 21.5.2010.
  3. Aretha Franklin: Biography | Rolling Stone Music (englanniksi) Viitattu 3.7. 2011
  4. James Brown: Sex Machine! (englanniksi) Viitattu 3.7. 2011
  5. Blauvelt, Christian: The 100 greatest comedies of all time 22.8.2017. BBC. Viitattu 22.8.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa