Wikipedia

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu
(Ohjattu sivulta CIA)
Hakusana ”CIA” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu (engl. Central Intelligence Agency, lyh. CIA;[2] voidaan ääntää myös [si:aiei][3]) on Yhdysvaltain liittovaltion tiedustelupalvelu. CIA:n tehtävä on kerätä ja analysoida tiedustelutietoja ulkomaisista hallituksista, järjestöistä ja yksilöistä, ja raportoida niitä hallituksen eri osille.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu
Central Intelligence Agency
George Bush Center for Intelligencen sisäänkäynti Langleyssä Virginiassa vuonna 2009.
George Bush Center for Intelligencen sisäänkäynti Langleyssä Virginiassa vuonna 2009.
Perustettu 18. syyskuuta 1947
Toimivalta Yhdysvaltain liittovaltion hallinto
Päätoimi­paikka George Bush Center for Intelligence, Langley, Virginia, Yhdysvallat
Pääjohtaja William Joseph Burns
Työntekijöitä 21 575 (2013)[1]
Vuosibudjetti 52,6 mrd. USD (2013)[1]
Aiheesta muualla
Sivusto

CIA:n päämaja George Bush Center for Intelligence sijaitsee Langleyssä Virginiassa. CIA toimii NSC:n (National Security Council) alaisuudessa ja sitä kautta on Yhdysvaltain kongressin valvoma. Apuna CIA käyttää eri maissa toimivia asiamiehiä eli agentteja ja vakoilusatelliitteja sekä muun muassa kuunteluasemia ja monia muita keinoja. Keskustiedustelupalvelun lisäksi Yhdysvalloilla on muitakin tiedustelupalveluita, esimerkiksi eri puolustushaaroilla ja digitaalista tiedustelua harjoittava NSA.

CIA on joidenkin tahojen mukaan syyllistynyt ihmisoikeusrikoksiin ja tukenut niihin syyllistyneitä sekä syyllistynyt sotarikoksiin.[4][5]

Organisaatio

muokkaa

CIA:ssa on esikunnan lisäksi neljä suurta direktoraattia ja lukuisampia pienempiä yksiköitä. Direktoraatit ovat:[6]

  • The Directorate of Intelligence
  • The National Clandestine Service, entinen Directorate of Operations
  • The Directorate of Support
  • The Directorate of Science and Technology

Historia

muokkaa

CIA:ta edeltänyt sotilastiedusteluun keskittynyt Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu oli vuosina 1942–1945 toiminut Office of Strategic Services (OSS). Sen jälkeen kahden vuoden ajan toimi Central Intelligence Group (CIG). Varsinainen CIA perustettiin syyskuussa 1947, OSS:n perustajan kenraalimajuri William J. Donovanin ehdotuksesta. CIA:n ensimmäinen päämaja perustettiin Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washingtoniin ja sen ensimmäiseksi johtajaksi nimitettiin amiraali Roscoe H. Hillenkoetter.[7]

  •  
    CIA:n päämajan muistoseinä, johon on kaiverrettu 140 (2023) palveluksessa kuolleen kunniaksi tähti.[8]

CIA:n salaiset operaatiot

muokkaa

CIA:n salaiset operaatiot ovat Yhdysvaltain aktiiviseen voimaan perustuvan ulkopolitiikan jatke.

CIA:han perehtynyt ja kirjan Legacy of Ashes: The History of the CIA kirjoittanut Tim Weiner pitää CIA:n tiedustelua kylmän sodan aikana toisluokkaisensa ja sanoo sen pystyneen ainoastaan hallitusten kaatamisiin, muttei tietojen keräämiseen Yhdysvaltain vihollisista. Ensimmäisen upseerinsa Neuvostoliittoon CIA sai lähetettyä 1953, mutta KGB:n eversti vietteli hänet, valokuvasi ja hän joutui kiristetyksi. Puolaan sijoitettuun vakoilurenkaaseen sijoitettiin miljoona dollaria, mutta se oli Puolan tiedustelupalvelun hallinnassa. Vuonna 1961, kun Berliinin muuri pystytettiin, CIA uskoi Neuvostoliitolla olevan 500 mannertenvälistä ballistista ohjusta, kun niitä todellisuudessa oli neljä.[9]

Vuonna 1953 CIA auttoi syrjäyttämään Iranissa öljyteollisuuden valtiollistaneen pääministerin Muhammad Mossadeqin ja palauttamaan šaahi Muhammad Reza Pahlavin valtaan.[10]

Vuonna 1954 CIA kaatoi Guatemalan vasemmistolaisen hallituksen. Kaappausta seurasi sotilasdiktatuuri ja yli 30-vuotinen sota, jossa kuoli 200 000 ihmistä.[11]

Fidel Castron noustua valtaan Kuubassa 1959 CIA teki Sikojenlahdella maihinnousuoperaation, joka päättyi huonosti. Maihinnousseet joukot olivat CIA:n kouluttamia Kuubasta Yhdysvaltoihin loikanneita siviilejä. Jälkeenpäin CIA yritti moneen otteeseen murhata Castron.[5]

MK-Ultra-mielenohjailu

muokkaa
 
Tohtori Sidney Gottlieb hyväksyy MK-Ultran LSD-kokeet

Projekti MK-Ultra eli MK-Ultra tai MKULTRA oli CIA:n salainen ohjelma tarkoituksena tutkia erilaisia hypnoosi- ja aivopesutekniikoita. Kokeita tehtiin muun muassa LSD:llä ja muilla huumeilla, usein koehenkilöiden tietämättä tai ilman heidän suostumustaan. Ohjelmalle annettiin salaisilla järjestelyillä 6 % CIA:n budjetista vuonna 1953.[12] Se oli toiminnassa ainakin 1960-luvun lopulle asti.[13] CIA:n kanssa yhteistyötä ohjelmassa tekivät ainakin 44 collegea ja yliopistoa, 15 tutkimussäätiötä tai lääkealan yritystä, 12 sairaalaa ja kolme vankilaa.[14][15]

MK-Ultra sai laajaa julkisuutta kesällä 1975, kun Churchin komitea toi projektia koskevan selvityksensä julki Yhdysvaltain kongressissa. Tutkimukset perustuivat lähinnä todistajien haastatteluihin, sillä CIA:n johtaja Richard Helms oli määrännyt MK-Ultra-asiakirjat tuhottavaksi vuonna 1973, jolloin ohjelma virallisesti lopetettiin.[16]

Vietnamin sota

muokkaa

Vietnamin sotaan liittyi Laosin ”salainen sota”, jossa CIA:n kouluttamat paikalliset pyrkivät katkaisemaan Laosin kautta kulkevan huoltotien itäiseen vaikutuspiiriin kuuluneesta Pohjois-Vietnamista Etelä-Vietnamiin, jossa kommunistisissit taistelivat Yhdysvaltain tukemaa Etelä-Vietnamin hallitusta vastaan.[17] Operaatio ei loppujen lopuksi ollut menestys. Onnistuneempi CIA:n operaatio oli afgaanisissien tukeminen neuvostomiehittäjiä vastaan Afganistanin sodassa.[18] CIA tuki myös vuonna 2001 Afganistanin sodassa Pohjoisen liittoa, joka kaatoi talibanit.[19]

CIA toimitti myös School of the Americasissa koulutettaville sotilaille sissisodan käsikirjan, jossa neuvotaan muun muassa kidutusta ja sabotaasia. Pentagon julkaisi otteita kirjoista 1997.[20]

Huumekauppa

muokkaa

Monet tutkijat kuten William Blum ja Mahmood Mamdani kertovat, että CIA on tukenut ja auttanut huumekauppiaita ja rahoittanut niistä saaduilla rahoilla salaisia operaatioitaan, joihin ei Yhdysvaltain lain mukaan ole lupa antaa valtion avustusta. Tällaiset operaatiot ovat yleensä ihmisoikeusrikkomuksia tekevien sissiliikkeiden tukemista tai muuta samanlaista. Akselilla Burma–Laos–Thaimaa kukoisti huumekauppa Vietnamin sodan aikaan, ja Afganistanin sodan aikaan Yhdysvallat tuki unikkoviljelyä ja jalostamista Afganistanissa ja Pakistanissa. Näillä oopiumituloilla tuettiin islamistitaistelijoita, jotka taistelivat Neuvostoliittoa vastaan Afganistanissa.

Myös Nicaraguan contrasissien tukea on väitteiden mukaan rahoitettu huumekaupalla. Myös huumeita vastaan taistelevat Yhdysvaltain virastot ovat myöntäneet, että useasti CIA oli kytköksissä huumeparoneihin jollain tavalla.[4]

Luettelo CIA:n pääjohtajista

muokkaa

CIA:n johtajan nimike oli vuoteen 2005 asti keskustiedustelun pääjohtaja (engl. Director of Central Intelligence) ja vuodesta 2005 alkaen keskustiedustelupalvelun pääjohtaja (engl. Director of the Central Intelligence Agency). Näin ollen Porter Goss oli viimeinen keskustiedustelun pääjohtaja ja samalla ensimmäinen keskustiedustelupalvelun pääjohtaja.[21]

Pääjohtaja[22] Virka-aika Presidentti (alaisuudessa)
Sidney W. Souers 23.1.1946–10.6.1946 Harry S. Truman
Hoyt S. Vandenberg 10.6.1946–1.5.1947
Roscoe H. Hillenkoetter 1.5.1947–7.10.1950
Walter B. Smith 7.10.1950–9.2.1953
Dwight D. Eisenhower
Allen W. Dulles 26.2.1953–29.11.1961
John F. Kennedy
John A. McCone 29.11.1961–28.4.1965
Lyndon B. Johnson
William F. Raborn 28.4.1965–30.6.1966
Richard M. Helms 30.6.1966–2.2.1973
Richard Nixon
James R. Schlesinger 2.2.1973–2.7.1973
William E. Colby 4.9.1973–30.1.1976
Gerald Ford
George H. W. Bush 30.1.1976–20.1.1977
Stansfield M. Turner 9.3.1977–20.1.1981 Jimmy Carter
William J. Casey 28.1.1981–29.1.1987 Ronald Reagan
William H. Webster 26.5.1987–31.8.1991
George H. W. Bush
Robert M. Gates 6.11.1991–20.1.1993
R. James Woolsey 5.2.1993–10.1.1995 Bill Clinton
John M. Deutch 10.5.1995–15.12.1996
George J. Tenet 11.7.1997–11.7.2004
George W. Bush
Porter J. Goss 24.9.2004–5.5.2006
Michael Hayden 30.5.2006–12.2.2009
Barack Obama
Leon E. Panetta 13.2.2009–1.7.2011
Michael J. Morell (vt.) 1.7.2011–6.9.2011
David H. Petraeus 6.9.2011–9.11.2012
Michael J. Morell (vt.) 9.11.2012–8.3.2013
John O. Brennan 8.3.2013–20.1.2017
Mike Pompeo 23.1.2017–26.4.2018 Donald Trump
Gina Haspel 17.5.2018–20.1.2021
David Cohen (vt.) 20.1.2021–19.3.2021 Joe Biden
William Joseph Burns 23.3.2021–

CIA Suomessa

muokkaa

Yhdysvaltojen tuki Suomen sosiaalidemokraateille ja heidän ammatilliselle keskusjärjestölleen SAK:lle välitettiin jatkosodan jälkeen 1950-luvun puoliväliin saakka tavallisesti CIA:n kautta.[23]

Professori Kimmo Rentolan mukaan Väinö Leskinen, Max Jakobson ja Johannes Virolainen olivat CIA:n tietolähteitä.[24]

Kritiikki

muokkaa

Toisen maailmansodan päätyttyä ja Hitlerin hävittyä sodan Yhdysvaltoihin muutti joukoittain natsirikollisia. CIA:lla oli aktiivinen rooli natsirikollisten vastaanottamisen peittelyssä. CIA pyrki salaamaan sen tosiasian, että Yhdysvallat toimi natsirikollisten turvasatamana.[25]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Mamdani, Mahmood: Kylmä sota ja terrorin juuret. Like, 2006.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b ‘Black budget’ summary details U.S. spy network’s successes, failures and objectives
  2. ↑ Lyhenneluettelo: B–D Kotus – Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 18.9.2021.
  3. ↑ Makkonen-Craig, Henna: Miten lausutaan CNN, KLM, FBI, KGB ja muut vastaavat? Kielikello. 1/2021. Viitattu 18.9.2021.
  4. ↑ a b Mamdani 2006
  5. ↑ a b Castro: Profile of the great survivor BBC News. 19.2.2008. Viitattu 18.9.2021. (englanniksi)
  6. ↑ Today's CIACIA (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Adm. Roscoe H. Hillenkoetter, 85, the first director of the Central Intelligence Agency, dies NY Times 1982
  8. ↑ https://www.cia.gov/legacy/headquarters/cia-memorial-wall/
  9. ↑ CIA blunders in battle with Soviet Union, others outlined in new book. Axis News. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 30.07.2007. (englanniksi)
  10. ↑ Robarge, David S.: Intelligence in Recent Public Literature – All the Shah's Men: An American Coup and the Roots of Middle East Terror (U). CIA. Arkistoitu 11.4.2007. Viitattu 18.9.2021. (englanniksi)
  11. ↑ Kinzer, Stephen: Revisiting Cold War Coups and Finding Them Costly New York Times. Viitattu 30.07.2007. (englanniksi)
  12. ↑ CIA:n asiakirja. CIA. Arkistoitu 5.7.2008. Viitattu 8.7.2008. (englanniksi)
  13. ↑ Churchin komitean raportti (gif) (”According to the CIA, the project was decreased significantly each budget year until its complete termination in the late 1960s.”) United States Government Printing Office. Viitattu 8.7.2008. (englanniksi)
  14. ↑ Marks, John: The Search for the Manchurian Candidate. (”The program contracted out work to 80 institutions, which included 44 colleges or universities, 15 research facilities or private companies, 12 hospitals or clinics, and 3 penal institutions”) New York: Times Books, 1979. ISBN 0-8129-0773-6 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  15. ↑ Ami Chen Mills: CIA off campus: building the movement against agency recruitment and research, s. 38. South End Press, 1991. ISBN 0-8960-8403-5 Teoksen verkkoversio (viitattu 8.7.2008). (englanniksi)
  16. ↑ Jo Thomas (3 Sep 1977). "C.I.A Says It Found More Secret Papers on Behavior Control: Senate Panel Puts Off Hearing to Study Data Dozen Witnesses Said To Have Misled Inquiry C.I.A. Tells Of Finding Secret Data". New York Times. (englanniksi)
  17. ↑ Leary, William M.: CIA Air Operations in Laos, 1955-1974. Studies of Intelligence – Supporting the Secret War. Winter 1999-2000. Arkistoitu 11.4.2007. Viitattu 18.9.2021. (englanniksi)
  18. ↑ Johnson, Chalmers: The Largest Covert Operation in CIA History History News Network. Viitattu 18.9.2021. (englanniksi)
  19. ↑ Woodward, Bob: Secret CIA Units Playing a Central Combat Role. The Washington Post. 18.11.2001. Arkistoitu 30.11.2016. Viitattu 18.9.2021. (englanniksi)
  20. ↑ William Blum: Roistovaltio s.62-68 & 323
  21. ↑ Speaker: Porter Goss, Former Director of the Central Intelligence Agency Leading Authorities International. Viitattu 20.8.2021. (englanniksi)
  22. ↑ Directors of Central Intelligence (DCI). The Work of a Nation. Central Intelligence Agency. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.6.2014.
  23. ↑ Tarkka, Jukka: Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947-1990, s. 30-31. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25796-7
  24. ↑ Veli-Pekka Leppänen: CIA sai tietoja Virolaiselta ja Jakobsonilta Helsingin Sanomat. 14.6.2013. Arkistoitu 6.4.2016. Viitattu 7.5.2018.
  25. ↑ CIA suojeli natsirikollisia. Kansan uutiset 16.11.2010. Viitattu 11.7.2022.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Weiner, Tim: CIA: Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia. (alkuteos Legacy of Ashes: The History of the CIA, 2007) Suomentanut Mika Tiirinen. Otava, 2010. ISBN 9789511249177

Aiheesta muualla

muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yhdysvaltain_keskustiedustelupalvelu&oldid=22821889”