Wikipedia

Lyndon B. Johnson

yhdysvaltalainen poliitikko

Lyndon Baines Johnson (27. elokuuta 1908 Gillespien piirikunta, Texas, Yhdysvallat – 22. tammikuuta 1973) tunnettiin myös lyhenteellä LBJ, oli Yhdysvaltain 36. presidentti vuosina 1963–1969 ja Yhdysvaltain 37. varapresidentti 1961–1963. Johnson astui presidentin virkaan John F. Kennedyn salamurhan jälkeen. Ennen varapresidentti- ja presidenttikausia Johnson toimi mm. kongressiedustajana Texasista ja Yhdysvaltain senaatissa enemmistöjohtajana.

Lyndon B. Johnson
Lyndon B. Johnson virallinen muotokuva vuodelta 1964.
Lyndon B. Johnson virallinen muotokuva vuodelta 1964.
Yhdysvaltain 36. presidentti
22. marraskuuta 1963 – 20. tammikuuta 1969
Varapresidentti Ei kukaan (1963–1965),
Hubert H. Humphrey
(1965–1969)
Edeltäjä John F. Kennedy
Seuraaja Richard Nixon
Yhdysvaltain 37. varapresidentti
20. tammikuuta 1961 – 22. marraskuuta 1963
Presidentti John F. Kennedy
Edeltäjä Richard Nixon
Seuraaja Hubert Humphrey
Yhdysvaltain Senaatin enemmistöjohtaja
3. tammikuuta 1955 – 3. tammikuuta 1961
Edeltäjä William F. Knowland
Seuraaja Mike Mansfield
Yhdysvaltain Senaatin vähemmistöjohtaja
3. tammikuuta 1953 – 3. tammikuuta 1955
Edeltäjä Styles Bridges
Seuraaja William F. Knowland
Yhdysvaltain senaattori
Texasista
3. tammikuuta 1949 – 3. tammikuuta 1961
Edeltäjä W. Lee O’Daniel
Seuraaja William A. Blakley
Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen
Texasin 10. vaalipiiristä
10. huhtikuuta 1937 – 3. tammikuuta 1949
Edeltäjä James P. Buchanan
Seuraaja Homer Thornberry
Henkilötiedot
Syntynyt27. elokuuta 1908
Gillespien piirikunta, Texas, Yhdysvallat
Kuollut22. tammikuuta 1973 (64 vuotta)
Gillespien piirikunta, Texas, Yhdysvallat
Ammatti opettaja
Puoliso Lady Bird Johnson
Tiedot
Puolue Demokraatit
Uskonto Disciples of Christ
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Johnson oli esikoinen köyhässä torppariperheessä, josta kouluttautui opettajaksi ja opetti alirahoitetussa koulussa köyhtyneessä Cotullan kylässä lähellä Meksikon rajaa. Johnsonin kokemukset köyhyydestä lapsena ja opettajana maaseudulla muokkasivat hänen poliittisia näkemyksiään. Vuonna 1937 Johnson valittiin täydennysvaalissa kongressiedustajaksi Texasista Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen, jossa hän toimi vuoteen 1948 asti, kunnes tuli valituksi Yhdysvaltain senaattiin. Senaattorina hän tuli tunnetuksi suurista suostuttelutaidoista ja häntä pidetään Yhdysvaltain senaatin merkittävimpänä enemmistöjohtajana. Vuonna 1960 Johnson pyrki demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi, mutta hävisi puolueen esivaaleissa John F. Kennedylle ja Johnson päätyi Kennedyn varapresidenttiehdokkaaksi. Kennedyn voitettua vaalit Johnson toimi maan varapresidenttinä 22. marraskuuta 1963 asti, kunnes John F. Kennedy salamurhattiin Dallasissa. Johnson astui virkaan välittömästi 23. marraskuuta 1963. Johnson oli neljäs varapresidentti, joka nousi presidentiksi istuvan presidentin murhan jälkeen.[a]

Presidenttinä Johnson jatkoi ja ajoi läpi Kennedyn aloittamia sosiaalipolitiikan ja kansalaisoikeuslainsäädännön uudistuksia, jotka Johnson nimesi "Suuren yhteiskunnan" ohjelmaksi. Johnsonin "Suuri yhteiskunta" -ohjelmaan kuului mm. "Sota köyhyyttä vastaan" eli yritys eliminoida köyhyys sekä muita Johnsonin hyväksymiä lakeja, jotka auttoivat matalatuloisia ja köyhiä vanhuksia, etnisiä vähemmistöjä ja lapsia. Johnson valittiin toiselle kaudelle vuonna 1964. Johnsonin toisella kaudella Yhdysvallat kuitenkin sekaantui Vietnamin sotaan, ja 1960-luvulla yhä enemmän joukkoja lähetettiin taistelemaan Vietnamiin vuosi vuodelta. Sodan pattitilanne vaikutti valtavasti Johnsonin kasvavaan epäsuosioon, ja Johnson ei enää asettunut ehdolle vuoden 1968 presidentinvaaleissa, jotka voitti republikaanien ehdokas Richard Nixon. Presidenttikautensa jälkeen Johnson jäi eläkkeelle ja julkaisi muistelmansa Vantage Point vuonna 1971. Johnson kuoli kaksi vuotta myöhemmin sydänkohtaukseen.

Johnsonin nousua köyhyydestä Yhdysvaltain kongressiin ja lopulta presidentin virkaan on pidetty esimerkkinä "Amerikkalaisesta unelmasta". Jälkikäteen Johnsonin sisäpoliittisia uudistuksia on ylistetty ja presidenttien sijoituslistalla hän sijoittuu yleensä "keskivertoa paremman" kategoriaan, mutta häntä usein muistetaan paremmin Vietnamin sodan katastrofista.[1]

Lapsuus ja nuoruus

muokkaa

Johnson syntyi köyhään texasilaiseen torppariperheeseen. Alue oli eteläisen Yhdysvaltojen köyhälistön asuinaluetta. Perheessä oli viisi lasta, joista Lyndon oli vanhin. Johnsonin isä, Samuel Ealy Johnson Jr. oli puuvillaviljelijä, liikemies ja poliitikko, joka toimi Texasin edustajainhuoneen jäsenenä kolmena kautena. Vuonna 1913 Johnsonin perhe hylkäsi heidän maatilan ja muuttivat Texasin Johnson Cityyn. Vaikka he asuivat texasilaiseen maaseutuasuntoon verrattuna mukavassa asunnossa, heidän asunnossa ei kuitenkaan ollut juoksevaa vettä eikä sähköä. Johnson kävi kansakoulun, toimi koulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana ja valmistui Johnson City High Schoolista vuonna 1924. Valmistumisen jälkeen Johnson teki töitä noin kolme vuotta muun muassa kengänkiillottajana, maatalous- ja betonityöläisenä, hissinkuljettajana, autonpesijänä ja talonmiehenä. Vuonna 1927 Johnson aloitti opettajan ammatin opiskelun Lounais-Texasin opettajainopistossa ja lopulta valmistui opettajaksi vuonna 1930. Opiskeluaikoina Johnson toimi aktiivisesti opiskelijapolitiikassa, työskenteli vapaa-ajalla journalistina, harjoitteli julkista väittelyä ja toimitti koulun sanomalehteä. Opiskeluvuosina 1928–1929 Johnson opetti pienen ja köyhtyneen texasilaisen Cotullan kylän amerikanmeksikolaisessa koulussa.[2] Johnsonin lyhyt ura ja kokemukset opettajana alirahoitetussa koulussa muokkasivat hänen poliittisia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä sekä vaikuttivat tulevaisuudessa hänen presidenttikauden "Sota köyhyyttä vastaan" -ohjelmaan.[3][4]

Sotilasura ja toinen maailmansota

muokkaa

Johnson ei palvellut Yhdysvaltain asevoimissa ennen toista maailmansotaa eikä Johnson saanut sotilaskoulutusta. Kongressiedustajana Johnson käytti yhteyksiään presidentti Rooseveltiin hyväksi ja hän sai suoraan upseerin arvonimen.[3] 21. kesäkuuta 1940 Johnson nimitettiin Yhdysvaltain laivastoreservin (U.S. Naval Reserve) komentajakapteeniksi (Lieutenant Commander). Johnson ilmoittautui aktiivipalvelukseen 10. joulukuuta 1941, kolme päivää Pearl Harborin iskun jälkeen. Sodan alkuvaiheessa Johnson määrättiin Yhdysvaltain laivastoministeriön laivasto-operaatioiden komentajan toimistoon Washington D.C:hen. D.C:n toimistotyön jälkeen Johnson määrättiin tutkimaan Yhdysvaltain laivaston tuotanto- ja vahvuusongelmia, jotka hidastivat sotalaivojen ja -lentokoneiden tuotantoa. Palveluksessa Johnson matkusteli Texasin, Kalifornian ja Washington D.C:n välillä. Toukokuussa 1942 Johnson siirrettiin San Franciscoon, josta hänet siirrettiin aluksi Uuteen Seelantiin ja lopulta Australiaan. Kesä-heinäkuussa 1942 Johnson oli mukana useilla pommikoneiden havaintoleinnoilla eteläisellä Tyynenmerellä. 9. kesäkuuta 1942 Douglas MacArthur myönsi Johnsonille Army Silver Star Medal -ansiomerkin urhoollisesta palveluksesta.[5]

16. heinäkuuta 1942 Johnson vapautettiin palveluksesta kunnianarvoisesti, kun presidentti Franklin D. Roosevelt oli määrännyt, että kaikki kongressiedustajat ja senaattorit, jotka palvelivat Yhdysvaltain asevoimissa, täytyi palata lainsäädännöllisiin töihin.[5] Johnson siirrettiin Yhdysvaltain laivastoreserviin ja vuonna 1949 hänet ylennettiin komentajan -sotilasarvoon. Johnson erosi laivastoreservistä tammikuussa 1964.[5]

Varhainen poliittinen ura

muokkaa

Siirtyminen politiikkaan

muokkaa
 
19-vuotias Lyndon B. Johnsonin opiskelijakuva

Vuonna 1930 Johnson toimi lyhyen aikaa opettajana Houston High Schoolissa. Pian hän alkoi kuitenkin toimia politiikassa. Vuonna 1931 Johnson pääsi texasilaisen demokraattipuolueen kongressiedustaja Richard Klebergin sihteeriksi. Kongressiedustajan sihteerin työssä Johnson sai kokemusta kongressista, ja vuodet sihteerinä olivat hänelle erittäin hyödyllisiä myöhemmällä poliittisella uralla, sillä hän sai vaikutusvaltaisia ystäviä ja yhteyksiä, joihin lukeutui esim. edustajainhuoneen puhemies texasilainen Samuel "Sam" Rayburn. Vuonna 1935 Johnson nimitettiin New Deal -ohjelman luomaan National Youth Administrationin Texasin osaston pääjohtajaksi.[6]

Edustajainhuoneessa

muokkaa

Johnson valittiin Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen Texasin 10. vaalipiirin edustajana Austinista vuonna 1937 täydennysvaalissa. Vaalikampanjassa Johnson tuki presidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal -uudistusohjelmaa ja voitti vaalit.[3][7] Johnsonin poliittisen uran alusta lähtien Johnson kuului demokraattisen puolueen uudistussiipeen.[3] Kesäkuun 26. päivä 1941 Texasin senaattori Andrew Jackson Houston kuoli kesken vaalikauden, jolloin hänen paikasta järjestettiin täydennysvaali 28. kesäkuuta. Johnson pyrki täyttämään paikan, mutta hävisin äärimmäisen tiukassa vallissa vain 0,23% eli noin 1311 äänellä.[3][8] Johnson uudelleenvalittiin jatkuvasti kongressiedustajana edustajainhuoneessa vuoteen 1948, kun Johnson pyrki Yhdysvaltain senaattiin. Edustajainhuoneessa Johnson pääsi testaamaan tulevia suostuttelutaktiikoita ja hän onnistui siltarumpupolitiikassa. Johnson sai useita liittovaltion rahoittamia asuntorakennus- ja patoprojekteja hänen paikalliseen vaalipiiriin.[3] Kongressiedustajana nuori Johnson toimi presidentti Franklin D. Rooseveltin luottomiehenä, ja Roosevelt usein kutsui hänet lyhyille keskusteluille Valkoiseen taloon.[9]

Joulukuussa 1941 Johnson ilmoittautui aktiiviseen palvelukseen. Heinäkuussa 1942 Johnson vapautettiin palveluksesta kunnianarvoisesti ja hän palasi Washingtoniin presidentin määräyksen mukaan, kun kaikki Yhdysvaltain asevoimissa palvelleet kongressiedustajat ja senaattorit määrättiin takaisin Washingtoniin.[5]

Yhdysvaltain senaatissa

muokkaa
 
Senaattori Johnson senaatin enemmistöjohtajana 1950-luvulla

Vuonna 1948 Johnson pyrki Texasin senaattoriksi. Johnson voitti puolueen esivaalit äärimmäisen tiukassa äänestyksessä, vain 87 äänellä. Esivaalivoiton jälkeen Johnson kukisti republikaanivastustajan yleisvaalissa. Johnson valittiin Yhdysvaltain senaatin demokraattien vähemmistöjohtajaksi vuonna 1953. Demokraatit saivat takaisin enemmistön edustajainhuoneessa ja senaatissa vuoden 1954 välivaaleissa, jolloin Johnsonista tuli Yhdysvaltain senaatin enemmistöjohtaja.[10] Hänellä oli kyky käsitellä ja "suostutella" senaattoreita "The Johnson treatment" (Suom. Johnson-käsittely).[11] Hänen kyvystään oli hyötyä myöhemmin presidenttinä. Johnsonin elämäkerran kirjoittaneen historioitsijan Robert Caron mukaan Johnson oli yksi senaatin kaikkien aikojen tehokkaimmista enemmistöjohtajista. Johnson sai myös lempinimen "Master of the Senate" (Suom. Senaatin mestari).[6] Kennedylle ja Johnsonille hävinnyt varapresidenttiehdokas ja Johnsonia presidenttinä seurannut Richard Nixon haastattelussa Pat Buchananin kanssa vuonna 1982 piti Lyndon Johnsonia yhdessä Theodore Rooseveltin ja Franklin D. Rooseveltin kanssa Yhdysvaltain 1900-luvun parhaimpana poliitikona.[12]

Varapresidenttinä

muokkaa
Pääartikkeli: Yhdysvaltain presidentinvaalit 1960

Johnson pyrki demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1960 presidentinvaaleissa, mutta hävisi demokraattipuolueen esivaaleissa nuorelle ja karismaattiselle John F. Kennedylle. Kaikkien yllätyksenä Kennedy pyysi Johnsonia varapresidenttiehdokkaakseen, ja on epäselvää tekikö hän niin kohteliaisuutena vai siksi, että tarvitsi Johnsonia voittaakseen konservatiivisen Texasin. Joka tapauksessa Johnson hyväksyi pyynnön, ja Kennedy-Johnson ehdokkuus voitti vaalit niukasti. Johnson astui virkaansa varapresidenttinä 20. tammikuuta 1961. Varapresidentiksi valittua hän joutui syrjään senaatin enemmistöjohtajan paikalta, mikä harmitti häntä. Suhteet John F. Kennedyyn olivat hyvät, mutta Johnsonin ja John F. Kennedyn veljen ja Yhdysvaltain oikeusministeri Robert F. Kennedyn välit olivat huonommat.[13]

Lyndon B. Johnsonin Suomen-vierailu
 
Johnson saapuu Suomeen syyskuussa 1963. Oikealla presidentti Kekkonen.
 
Aleksanterinkadulla.
 
Kolmen sepän aukiolla.

Varapresidentti Johnson vieraili vaimonsa ja tyttärensä kanssa Suomessa syyskuussa 1963 osana Pohjoismaiden kiertomatkaa.[14] Silloisen ulkoministeriön poliittisen osaston päällikön Max Jakobsonin mukaan Johnsonin vierailun järjesti Yhdysvaltain Helsingin-suurlähettiläs Carl Rowan tarkoituksenaan edistää omaa uraansa. Vierailu oli luonteeltaan epävirallinen, sillä Johnson oli etukäteen ilmoittanut haluavansa tavata sen aikana nimenomaan tavallisia suomalaisia. Jakobsonin saaman vaikutelman mukaan Johnson ei ollut tosiasiassa vähääkään kiinnostunut Suomesta, mitä hän ei edes vaivautunut salaamaan.[15]

Presidenttinä

muokkaa
Katso myös: John F. Kennedyn salamurha

Max Jakobsonin mukaan John F. Kennedy ei pitänyt Johnsonia täysin salonkikelpoisena; tämän kiertue Pohjoismaissa oli ollut kolmannen luokan PR-matka. Vuoden 1963 aikana poliittisissa piireissä kiersi huhu, jonka mukaan Kennedy aikoi pudottaa Johnsonin varapresidentin paikalta syksyn 1964 presidentinvaalissa.[15]

Lyndon Johnsonista tuli Yhdysvaltain presidentti 23. marraskuuta 1963 John F. Kennedyn salamurhan jälkeen. Lyndon Johnson vannoi virkavalan välittömästi murhan jälkeen Air Force One -lentokoneessa Dallasin lentokentällä 23. marraskuuta 1963. Presidenttinä Johnson pyrki jatkamaan Kennedyn aloittamaa sosiaalipoliittista "New Frontier" -ohjelmaa, jonka Johnson nimesi "Suureksi yhteiskunnaksi" (Eng. Great Society).[16] Ulkopolitiikassa Johnson tasapainotteli aggressiivisen ja neutraalisen lähestymisen kanssa, jossa Yhdysvallat pysyivät neutraalina kuuden päivän sodassa, mutta samalla Johnson ja Yhdysvallat sekaantuivat Vietnamin sotaan. Johnsonin ulkopolitiikka loi tien 1970-luvun liennytyksen politiikkaan.[17] Presidenttinä Johnsonin piti "Great Society" -puheen Michiganin yliopiston valmistuville opiskelijoille 22. toukokuuta 1964, jossa hän ylisti tasa-arvoista yhteiskuntaa. "Great Society" (Suom. Suuri yhteiskunta) puhe muodostui Johnsonin presidenttikauden sisäpoliittiseksi iskulauseeksi.[18][19]

»Mielikuvituksenne, oma-aloitteisuutenne ja närkästyksenne ratkaisevat, rakennammeko yhteiskunnan, jossa edistys palvelee tarpeitamme, vai yhteiskunnan, jossa vanhat arvot ja uudet visiot haudataan hillittömän kasvun alle. Sillä teidän aikananne meillä on mahdollisuus siirtyä paitsi kohti rikasta yhteiskuntaa ja voimakasta yhteiskuntaa, myös ylöspäin kohti Suurta yhteiskuntaa.

Suuri yhteiskunta lepää yltäkylläisyyden ja kaikkien vapauden varassa. Se vaatii köyhyyden ja rodullisen epäoikeudenmukaisuuden lopettamista, joihin olemme täysin sitoutuneet meidän aikanamme. Mutta se on vasta alkua.

Suuri yhteiskunta on paikka, josta jokainen lapsi voi löytää tietoa rikastuttamaan mieltään ja laajentaakseen kykyjään. Se on paikka, jossa vapaa-aika on tervetullut mahdollisuus rakentaa ja pohtia, eikä pelätty ikävystymisen ja levottomuuden syy. Se on paikka, jossa ihmisten kaupunki ei palvele vain ruumiin tarpeita ja kaupan vaatimuksia, vaan kauneuden halua ja yhteisöllisyyden nälkää.»

Kansalaisoikeudet

muokkaa
 
Johnson vannomassa presidentin viran valaa John F. Kennedyn salamurhan jälkeen marraskuussa 1963. Vieressä Kennedyn vaimo Jackie Kennedy.

John F. Kennedy ja veli Robert Kennedy kampanjoivat vahvasti kansalaisoikeusliikkeen ja mustien amerikkalaisten oikeuksien puolesta vuoden 1960 presidentinvaaleissa. Kennedy ei kuitenkaan saanut lakialoitteita kansalaisoikeuksien vahvistamisesta läpi konservatiivisten eteläosavaltioiden kongressiedustajien ja senaattorien jarruttamiskykyjen takia. Kennedyn murhan jälkeen Johnson piti puheen kongressin yhteisistunnolle 27. marraskuuta 1963, jossa vahvasti kannusti kongressia hyväksymään Kennedyn kansalaisoikeuslakialoitteet. Puheessaan Johnson pyysi kongressia hyväksymään kansalaisoikeuslait Kennedyn muiston ja kunnian nimissä. Lopulta 10. helmikuuta 1964 Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi H.R. 7152 eli The Civil Rights Act of 1964 -aloitteen. Lakialoite saapui Yhdysvaltain senaattiin 26. helmikuuta 1964. Senaatin enemmistöjohtaja ja Johnsonin pitkäaikainen liittolainen Mike Mansfield päätti asettaa lakialoitteen suoraan senaatin esityslistaan eikä siirtää lakialoitetta Yhdysvaltain senaatin oikeusvaliokuntaan, jonka puheenjohtajana toimi kansalaisoikeusliikettä vastustava ja rotuerottelua kannattava Mississippin senaattori James Eastland. Kun enemmistöjohtaja Mansfield otti lakialoitteen virallisesti käsittelyyn 9. maaliskuuta 1964, niin eteläosavaltioiden senaattorit aloittivat heti jarrutuskeskustelun. Tuolloin Yhdysvaltain senaattissa tarvitsi vielä 67 eikä nykyistä 60 äänen määräenemmistön kumoamaan jarrutuskeskutelun. Lakialoitteen väittely senaatissa kesti 60 päivää mukaan lukien 7 lauantaipäivää. Eteläosavaltioiden demokraattien vastustuksesta Mansfield tarvitsi merkittävästi republikaanipuolueen senaattorien ääniä. Senaatin demokraattien piiskuri Hubert Humphrey, joka ohjasi lakialoitetta senaatissa, värväsi apuvoimiksi senaatin republikaanien vähemmistöjohtajan, Illinois'n senaattori Everett M. Dirksenin. Vaikka Dirksen kannatti kansalaisoikeuksia ja rotuerottelun lopettamista, niin hän oli eri mieltä lakialoitteen tietyistä kohdista. Täten Humphrey luonnosteli lakialoitteen uusiksi ja poisti tiettyjen republikaanien mielestä "kiistanalaisia sanamuotoja", jotta republikaanisenaattorit voisivat hyväksyä lakialoitteen. Lakialoitteen muutosten jälkeen Dirksen, Humphrey ja Mansfield saivat tarpeeksi ääniä kumoamaan eteläosavaltiolaisten demokraattien jarrutuskeskustelun, hyväksyä lain ja siirtää lakialoite presidentti Johnsonin allekirjoitettavaksi.[20] Samoihin aikoihin Johnson piti toisen merkittävän puheen 22. toukokuuta 1964 "Suuresta yhteiskunnasta", kansalaisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta.[19][18]

10. kesäkuuta 44 demokraatti- ja 27 republikaanisenaattorin yhteisäänestyksellä koalitio mursi eteläosavaltiolaisten jarrutuskeskustelun äänin 71–29. Äänestys rajoitti jatkuvan väittelyä ja äänestys oli ensimmäinen kansalaisoikeusliikkeisiin liittyvä vetoomus, joka lopetti "loputtoman" väittelyn lakialoitteesta. Yhdeksän päivää myöhemmin 19. kesäkuuta senaatti hyväksyi lakialoitteen ja presidentti Johnson allekirjoitti Civil Rights Act of 1964 -lain voimaan 2. heinäkuuta 1964. Lain allekirjoitusseremonia televisioitiin kansallisesti ja allekirjoitusseremoniassa oli mukana kansalaisoikeusliikkeen tärkeimpiä johtohahmoja, Martin Luther King Jr.[20]

 
Lyndon Johnson allekirjoittamassa Civil Rights Act of 1964 lakia 2. heinäkuuta 1964. Johnsonin takana seisoo mm. Martin Luther King, Jr.

Civil Rights Act of 1964 kielsi rotuerottelun hotelleissa, ravintoloissa ja muissa julkisissa tiloissa. Laki antoi liittovaltion oikeusministeriölle mahdollisuuden puuttua ja nostaa syytteen syrjintään liittyvissä tapauksissa. Laki kielsi työnantajia ja ammattiliittoja harjoittamasta rotuerottelua.

Vaikka rotuerottelu lopetettiin Civil Rights Act of 1964 -lain mukaan, niin mustat ja etenkin eteläosavaltioiden mustat kohtasivat jatkuvaa syrjintää tai suoraa väkivaltaa ihonvärinsä takia. Esim. mustille äänestäjille eteläisissä osavaltioissa usein sanottiin vaalipäivänä, että he olisivat saaneet äänestyspäiväyksen, -paikan tai -ajan väärin tai että äänenlaskijat ja -valvojat eivät olleet paikalla. Joidenkin mustien äänestäjien vaadittiin "lausua perustuslaki", jotta voisivat äänestää. Monet mustat joutuivat tekemään "lukutaidon kokeita", joissa monet epäonnistuivat, koska eteläisissä osavaltioissa Yhdysvalloissa mustille ei annettu kunnollista tai tasa-arvoista koulutusta, ja koulutuksesta huolimatta myös korkeasti koulutettujen mustien ääniä hylättiin.[21][22]

Lyndon Johnson, kansalaisoikeusliikkeen painostamana, halusi jatkaa kunnianhimoista ja reformistista kansalaisoikeusliike -lainsäädäntöä, jolloin syntyi The Voting Rights Act of 1965, joka pyrki kieltämään kaikki mustia syrjivät ja heille asetetut esteet äänestämisessä. Mustat kansalaisoikeusaktivistit aloittivat Selma-Montgomery-marssit Syvän etelän Alabamassa 7. maaliskuuta 1965. Rauhallisten mielenosoittajien ja Alabaman osavaltion poliisin välikohtaukset muuttuivat pian väkivaltaiseksi sekasorroksi, jossa kymmeniä rauhallisia mielenosoittajia pahoinpideltiin tai hakattiin.[21][23]

15. maaliskuuta 1965 Johnson piti puheen, jossa kannusti kongressia hyväksymään lain, joka parantaisi mustien äänioikeutta ja joka poistaisi mustien äänioikeutta laillisesti estäviä liittovaltion, osavaltion ja paikallisen hallinnon tasojen lakeja. 17. maaliskuuta Yhdysvaltain senaatin enemmistöjohtaja, demokraatti Mike Mansfield ja vähemmistöjohtaja, republikaani Everett M. Dirksen esittivät yhdessä lakialoitteen mustien äänioikeuden parantamisesta. Demokraateilla oli 2/3 osan enemmistö senaatissa, mutta Johnson ja Mansfield pelkäsivät eteläosavaltioiden senaattorien jarrutuskeskustelua. Mike Mansfield ja Hubert Humphrey taas värväsivät Dirksenin auttamaan lainsäädännössä ja kukistamaan mahdollisen jarrutuskeskustelun. Aluksi Dirksen oli haluton tukea lainsäädäntöä, mutta kuultuaan Selma–Montgomery-marssien väkivallasta, Dirksen päätti antaa täyden tuen lainsäädännölle. Tähän aikaan yleensä mustille äänestäjille eteläisissä osavaltioissa usein sanottiin vaalipäivänä, että he olisivat saaneet päiväyksen, paikan tai ajan väärin tai että äänenlaskijat ja -valvojat eivät olleet paikalla. Joidenkin mustien äänestäjien vaadittiin "Lausua perustuslaki", jotta voisivat äänestää. Mustat joutuivat tekemään "lukutaidon kokeita", joissa monet epäonnistuivat, koska eteläisessä Yhdysvalloissa mustille ei annettu kunnollista tai tasa-arvoista koulutusta, ja koulutuksesta huolimatta myös korkeasti koulutettujen mustien ääniä hylättiin.[22] Johnson allekirjoitti Civil Rights Act of 1965 -lain voimaan 6. elokuuta 1965. Laki kielsi liittovaltion, osavaltion tai paikallisen hallinnon rajoittamasta mustien tai kenenkään muun amerikkalaisen äänioikeutta. Pelkästään eteläisessä Mississippin osavaltiossa, äänioikeuslain hyväksyttyä mustien äänestysaktiivisuus nousi noin 6% vuonna 1964 lähes 60% vuonna 1969.[22]

Johnson nimitti ensimmäisen afroamerikkalaisen tuomarin Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, Thurgood Marshallin.[24]

Katso myös: Kansalaisoikeusliike ja Selma-Montgomery-marssit

Johnsonin allekirjoittamista merkittävistä kansalaisoikeusliikkeen laeista huolimatta monet, kuten Johnsonin elämäkerran kirjoittanut Robert Caro mainitsee, että Johnson ei ollut vieraantunut rasismista tai rasistista kommenteista mustia vastaan.[25]

Sosiaalipolitiikka ja "Sota köyhyyttä vastaan"

muokkaa

Johnsonin "Suuren yhteiskunnan" -ohjelmaan kuului monenlaisia yhteiskunnallis- ja sosiaalipoliittisia uudistuksia, jotka ottivat mallia Theodore Rooseveltin Square Deal, Woodrow Wilsonin New Freedom, Franklin D. Rooseveltin New Deal, Harry S. Trumanin Fair Deal ja John F. Kennedyn New Frontier -ohjelmista. "Suuren yhteiskunnan" tärkeimpiin pykäliin kuului Johnsonin "Sota köyhyyttä vastaan" (eng. War on Poverty), jolla Johnson pyrki eliminoimaan köyhyyden Yhdysvalloista.[16][26]

Johnson toi esiin "Suuren yhteiskunnan" -ohjelman ja julisti "Sodan köyhyyttä vastaan" Valtakunnan tila -puheessaan tammikuussa 1964 Yhdysvaltain kongressin yhteisistunnolle, noin kaksi kuukautta John F. Kennedyn murhan jälkeen. Yhdysvalloissa noin 20% väestöstä eli tällöin köyhyydessä, ja Johnson piti tätä uhkana modernille yhdysvaltalaiselle yhteiskunnalle.

 
Yhdysvaltain köyhyysaste vuodesta 1959

"Suuren yhteiskunnan" ensimmäinen suuri lainsäädännöllinen menestys, Economic Opportunity Act läpäisi Yhdysvaltain edustajainhuoneen ja Yhdysvaltain senaatin kesällä 1964, ja Johnson allekirjoitti lain voimaan 20. elokuuta 1964. Economic Opportunity Act perusti The Office of Economic Opportunityn, joka ohjasi koulutusta ammatteihin ja työtä suoraan köyhille.

Tilastollisesti köyhyys lähes puolittui 20 %:sta noin 12 prosenttiin vuosina 1964–1969.[26][27]

Sosiaalivakuutus

muokkaa
Pääartikkelit: Medicare ja Medicaid

Johnson pyrki saamaan kongressin tekemään lisäyksiä sosiaaliturvaan, jotka auttaisivat köyhiä ja vanhuksia kalliiden lääke- ja sairaanhoitokustannuksien taltuttamisessa. Kongressi hyväksyi The Social Security Act of 1965 ja Johnson allekirjoitti lait voimaan 30. heinäkuuta 1965, jolloin Medicare ja Medicaid perustettiin.[27] Laki allekirjoitettiin Harry S. Trumanin presidentillisessä kirjastossa Missourin Independencen kaupungissa ja Truman oli myös Medicaren ensimmäinen edunsaaja. Medicare tarjoaa yli 65-vuotiaille sairaala- ja sosiaalivakuutuksen. Medicaid tarjoaa tietyille matalatuloisille ja köyhille sairaala- ja sosiaalivakuutuksen.[28]

 
Lyndon Johnson allekirjoittamassa Medicare -lakia voimaan 30. heinäkuuta 1965. Vieressä entinen presidentti Harry S. Truman ja vaimo Elizabeth Truman, jotka rekisteröityivät ensimmäisiksi Medicaren edunsaajiksi.

Vuonna 1966 noin 19 miljoonaa vanhusta ja eläkeläistä liittyi Medicare ohjelmaan. Vuonna 2010 Medicaren edunsaajiin kuului noin 47 miljoonaa ihmistä. Vuonna 1975 Medicaidin edunsaajiin kuului 22 miljoonaa ihmistä, vuonna 2010 siihen kuuluu noin 62 miljonaa ihmistä.[27]

Asunto- ja kaupunkikehitys-politiikka

muokkaa

Johnson ja useat demokraatit halusivat kehittää edullista asuntopolitiikkaa etenkin matalatuloisille ja köyhille. "The Omnibus Housing Bill" ja "Housing and Urban Development Act of 1965" hyväksyttiin kongressissa ja Johnson allekirjoitti lain voimaan 10. elokuuta 1965. Omnibus Housing Bill Act of 1965 antoi liittovaltiolle noin 7,5 miljardia dollaria (noin 63 miljardia dollaria vuonna 2021), jolla rahoitettiin ja kehitettiin uusia asuntoalueita, kunnostettiin vanhoja rakennuksia, pienyrityksille annettiin tukea "paremmille" paikoille siirtymisessä kuluneista maksuista ja paketti antoi apurahaa sekä subventoi köyhien vuokrakustannuksia sekä kehotti pienyrityksiä ja matalatuloisia kotitalouksia uudistamaan kiinteistöjään.[27][29]

Vuoden 1966 laki The Demonstration Cities and Metropolitan Development Act osoitti liittovaltion rahaa kaupunkien köyhien tai rappeutuneiden alueiden kehitykseen ja uudistamiseen. Laki myös perusti "Suunnittelutoimistot" kaupunkeihin, joiden tehtävänä oli kehittää ja arvioida kaupunkialueita ja arvioida kaavoittamista. "Suunnittelutoimistot" toimivat nykyään lähes jokaisessa yhdysvaltalaisessa suurkaupungissa. Johnsonin aloittama Community Action -ohjelma muun muassa perusti "Community Action Agency" -toimistoja, jotka pyrkivät taistelemaan köyhyyttä vastaan paikallisella tasolla. Community Action Agencyt ovat paikallisia hyväntekeväisyystoimistoja, jotka tarjoavat paljon erilaisia ilmaisia palveluita köyhille yhteisöille. Community Action Agencyt pyörivät suurelta osin vapaaehtoistyöllä. Community Action Agencyn palveluihin kuuluu mm. asumistiloja kodittomille, lastenhoitoa, vähävaraisten perheiden lapsille ohjattu Head Start -koulutusohjelma, lasten vapaa-ajan harrastustoimintaa, koulutuspalveluita, ammattikoulutusta, palvelukeskuksia vanhuksille ja ruoka-avustusta köyhille. Yhdysvalloissa on nykyään noin 1100 eri Community Action Agencya ja niiden palveluita käyttävät noin 17 miljoonaa yhdysvaltalaista.[27][30]

Koulutuspolitiikka

muokkaa

Johnson oli ennen politiikkaan siirtymistä toiminut opettajana ja koulutus oli aina lähellä hänen sydäntään.[4] Allekirjoittaessaan Elementary and Secondary Education Act of 1965 -lakia Johnson sanoi (suomennettuna):

»Torppariperheen poikana tiedän, että ainoa lippu köyhyydestä menestykseen on koulutus.»

Johnsonin "Suureen yhteiskuntaan" kuului kaikille koulutuspalveluiden laajentaminen ja tavoiteltavuus. Johnson allekirjoitti Elementary and Secondary Education Act of 1965 -lain, joka asemoi liittovaltion auttamaan ja rahoittamaan paikallisia kouluja, joiden opiskelijat tulivat matalatuloisista ja köyhistä perheistä.[b] Johnson myös hyväksyi Head Start Services -ohjelman, joka tarjoaa köyhien perheiden 0–5-vuotiaille lapsille valmiuksia kouluun, lääkäri- ja hammashoitopalveluita sekä ravinteikasta ruokaa.[31] 8. marraskuuta 1965 Johnson allekirjoitti ja hyväksyi Higher Education Act of 1965 -lain, joka lisäsi liittovaltion tukia korkeakouluille ja yliopistoille, loi uusia stipendejä matalatuloisille opiskelijoille, antoi matalakorkoisia lainoja opiskelijoilla ja perusti National Teacher Corps -järjestön, joka pyrki parantamaan opetuksen laatua etenkin matalatuloisilla ja köyhillä alueilla.[27][32]

Tuomarinimitykset

muokkaa

Johnson nimitti yhteensä 176 eri liittovaltion tuomaria, joista kaksi oli korkeimman oikeuden tuomareita.[33] 28. heinäkuuta 1965 Johnson ehdotti ensimmäisen korkeimman oikeuden tuomariehdokkaansa Yhdysvaltain senaatille, juristi Abe Fortasin, jonka senaatti hyväksyi 11. elokuuta 1965. Toiseksi korkeimman oikeuden tuomariehdokkaaksi Johnson ehdotti 13. kesäkuuta 1967 ensimmäisen afroamerikkalaisen korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan, valtionsovittelija ja kansalaisoikeusaktivisti Thurgood Marshallin, jonka senaatti hyväksyi 30. elokuuta 1967. Marshall oli ensimmäinen afroamerikkalainen korkeimman tuomari.[34] Kesäkuussa 1968 korkeimman oikeuden puheenjohtaja Earl Warren ilmoitti Johnsonille, että olisi valmis jäämään eläkkeelle. Johnson pelkäsi, että republikaanipuolueen vuoden 1968 presidenttivaalien ehdokas Richard Nixon pääsisi nimeämään Warrenin seuraajan ellei Johnson nimittäisi uutta tuomaria ennen marraskuun vaaleja. Johnson yritti "ylentää" aikaisemmin nimittämänsä korkeimman oikeuden tuomarin, Abe Fortasin korkeimman oikeuden puheenjohtajaksi. Samaan aikaan Johnson halusi ehdottaa liittovaltion 5. piirikunnan vetoomistuomioistuimen tuomarin Homer Thornberryn Abe Fortasin avautuvaan korkeimman oikeuden tuomaripaikkaan. Johnson puhui ehdokkuuksista senaatin republikaanipuolueen vähemmistöjohtaja Everett Dirksenin ja Georgian demokraattisen senaattorin Richard Russellin kanssa, joilta sai luottamuksen ja tuen ehdokkuuksiin.

 
Korkeimman oikeuden ensimmäinen musta tuomari Thurgood Marshall ja Johnson Valkoisessa talossa 1967.

Tuomari Abe Fortasia pidettiin melko liberaalina, joten Johnsonilla oli vaikea saada konservatiivisilta senaattoreilta tarvittavia ääniä. Pian kuitenkin Russell peruutti tukensa Abe Fortasin ja Homer Thornberryn ehdokkuuksille, koska Johnson pitkitteli hänelle lupaamaa tuomariehdokasta Georgiaan. Johnson samalla pyrki kiiruhtamaan Abe Fortasin ja Homer Thornberryn ehdokkuuksia. Abe Fortasin ehdokkuuden kuulustelussa ja käsittelyssä joidenkin senaattorien aikaisemmin kuulemat huhut Fortasin korruptiosta tuli esiin. Senaatin oikeusvaliokunnan kuulusteluissa kävi ilmi, että istuvana korkeimman oikeuden tuomarina Fortas oli tavannut Johnsonin kanssa useasti yksityisissä kokouksissa Valkoisessa talossa ja kertonut salassa pidettäviä yksityiskohtia oikeustapauksista presidentin puolesta. Fortas oli myös painostanut useita senaattoreita, jotka vastustivat Vietnamin sotaa. Oikeusvaliokunnan käsittelyissä kävi myös ilmi, että Abe Fortas oli saanut salaa rahoitetun stipendin, joka oli noin 40% hänen tuomarin palkkaansa verrattuna, jotta opettaisi American Universityssä kesäkursseja. Paljastuksista huolimatta senaatin oikeusvaliokunta hyväksyi ehdokkuuden, mutta rivisenaattorit käynnistivät jarrutuskeskustelun ja 1. lokakuuta pidetyssä äänestyksessä senaatti epäonnistui kumota jarrutuskeskuteluun tarvittavat 60 ääntä.[35] Samalla molemmat ehdokkuudet epäonnistuivat ja Johnson veti molemmat ehdokkuudet. Lopulta presidentti Richard Nixon täytti Fortasin paikan nimittämällä Harry Blackmunin, jonka senaatti hyväksyi 12. toukokuuta 1970. Nixon nimitti Earl Warrenin tilalle Warren E. Burgerin, jonka senaatti hyväksyi 9. kesäkuuta 1969.[36]

Maahanmuuttopolitiikka

muokkaa

3. lokakuuta 1965 Johnson hyväksyi Immigration and Nationality Act of 1965 -lain Vapaudenpatsaan jalkatasolla. Laki kumosi vuonna 1924 tehdyn "kansallisen alkuperän toimintamallin", joka oli suosinut Länsi- ja Pohjois-Euroopasta tulleita maahanmuuttajia ja syrjinyt Itä-Euroopasta, Aasiasta ja Afrikasta tulleita maahanmuuttajia. Laki lisäsi suuresti aasialaisten ja afrikkalaisten maahanmuuttajien määrää Yhdysvaltoihin. Laki antoi myös turvapaikan Yhdysvaltoihin paenneille kuubalaisille. Uuden lain mukaan maahanmuuttajia tuli valita heidän perheyhteyksien, työtaitojen tai ammatin eikä kansallisen alkuperän perusteella. Vuonna 1965 vain joka kahdeksas maahanmuuttaja Yhdysvaltoihin tuli muualta kuin Euroopasta. Vuonna 2010 yhdeksän kymmenesosaa maahanmuuttajista tuli muualta kuin Euroopasta. [27][37][38]

Vuoden 1964 Presidentinvaalit

muokkaa
 
Vuoden 1964 presidentinvaalien valitsijamieskartta.
”Daisy”-vaalimainos.

Johnson oli demokraattipuolueen presidenttiehdokkaana vuoden 1964 presidentinvaaleissa. Varapresidenttiehdokkaaksi Johnson valitsi Minnesotan senaattori Hubert Humphreyn, joka oli auttanut häntä saamaan kansalaisoikeusliike-lakialoitteet läpi senaatissa. Vuoden 1964 presidentinvaalien pääteemana oli rotujen väliset suhteet ja kansalaisoikeusliike. Johnson sai kesällä 1964 hyväksyttyä mustien ja muiden etnisten vähemmistöjen syrjimistä julkisissa tiloissa kieltävän Civil Rights Act of 1964 -lain sekä matalatuloisia auttavan Economic Opportunity Act of 1964. Vuoden 1860 presidentinvaaleista lähtien demokraatit ja "etelän demokraatit" (Eng. Southern Democrats) dominoivat Etelä-Yhdysvaltojen poliittista näyttämöä. Kuitenkin useiden demokraattien - mukaan lukien istuvan presidentin tuki kansalaisoikeusliikkeelle hermostuttivat segregaatiota kannattavia äänestäjiä. Johnsonin vastustajaksi tuli haukkamaisesta ja interventionisisesta ulkopolitiikasta tunnettu, mutta vankasti arvokonservatiivinen ja talousoikeistolainen Barry Goldwater. Vaikka Goldwater oli mukana NAACP -järjestössä ja tuki Civil Rights Act of 1957 -lakia, niin hän ei tukenut Civil Rights Act of 1964 -lakia, joka vieraannutti monet mustat republikaanipuolueen äänestäjät.[39]

Goldwater kannusti haukkamaista ulkopolitiikkaa, ja Johnsonin presidenttikampanja onnistui mustamaalaamaan Goldwaterin siten, että jos äänestäisi Goldwateria, niin hänen presidenttikausi johtaisi ydinsotaan.[39][40]

Johnson voitti vaalit suurimmalla äänimäärän erolla prosentuaalisesti vähintään kahden presidenttiehdokkaan kisassa. Goldwater onnistui voittamaan konservatiivisena ja demokraattien vahvana alueena pidetyn Syvä etelän, jota republikaanit normaalisti voittivat harvoin.[41]

Johnson ja avaruuskilpailu

muokkaa

Johnson kunnioitti ja tuki Nasan Apollo -kuuohjelmaa ja Kennedyn lupausta "We choose to go to the Moon" (Suom. Valitsemme menevämme kuuhun), jonka Kennedy oli maininnut puheessaan 12. syyskuuta 1962 sekä Kennedyn antamassa puheessa kongressille 25. toukokuuta 1961. Jo senaatin enemmistöjohtajana Johnson oli antanut tukensa avaruuskilpailulle, sillä pelkäsi Neuvostoliiton etulyöntiasemaa, kun Sputnik 1 onnistui kiertämään maapallon ennen Nasan yrityksiä. Hän joutui kuitenkin vuosina 1966–1967 presidentin tehtävässään leikkaamaan Nasan ja Apollo-ohjelman budjettia, koska Vietnamin sodan kulut veivät yhä suuremman osan liittovaltion varoista.[42] Johnsonin kuoleman jälkeen vuonna 1973 Nasan Houstonin Lyndon B. Johnson Space Center nimettiin hänen mukaansa.[43]

Katso myös: Apollo avaruusohjelma

Vietnamin sota

muokkaa
Pääartikkeli: Vietnamin sota

Vuonna 1954 Ranskan joukot kukistettiin Ranskan Indokiinan sodassa Điện Biên Phủn taistelussa. Ho Tši Minhin johtama Vietminh uhkasivat vallata koko Indokiinan, joten Ranska solmi Geneven konferenssissa rauhansopimuksen, jossa maa tunnisti Vietnamin itsenäiseksi valtioksi. Sopimuksessa maa jaettiin Pohjois- ja Etelä-Vietnamiin. Ranskan vetäytymisen jälkeen kommunistisen Pohjois-Vietnamin sissijoukot kuitenkin häiritsivät ja hyökkäsivät Etelä-Vietnamin alueelle. Silloinen presidentti Kennedy pelkäsi, että "dominoefekti" jatkuisi Thaimaahan ja muualle. Kennedy lähetti pienen joukon sotilaita avustamaan Etelä-Vietnamia, ja vuonna 1962 maassa oli noin 9 000 yhdysvaltalaista sotilasta. Marraskuun alussa 1963 Etelä-Vietnamissa tapahtui kenraalien ja armeijan tekemä vallankaappaus, jossa presidentti Ngô Đình Diệm murhattiin. Kennedy murhattiin marraskuun lopussa 1963. Etelä-Vietnamin vallankaappausta seurannut kaaos johti siihen, että Johnson ja puolustusministeri Robert McNamara päättivät lisätä Vietnamiin lähetettävää sotilaallista ja taloudellista tukea.[44]

Johnson nimitti Saigonin suurlähettilääksi kenraali Maxwell Taylorin kesäkuussa 1964. 2. elokuuta 1964 tapahtui Tonkininlahden välikohtaus, jossa Pohjois-Vietnamin torpeedoveneitä hyökkäsi yhdysvaltalaisia hävittäjälaivoja kohti. Välikohtauksen jälkeen Johnson määräsi yhdysvaltalaisia pommittajia tekemään kostopommituksia Pohjois-Vietnamiin. 7. elokuuta 1964 Yhdysvaltain kongressi hyväksyi Gulf of Tonkin Resolution -lain ja Johnson sai kongressilta "kaikki mahdolliset valtuudet toimia" Vietnamin sodan suhteen. Yhdysvallat alkoi suorittaa pommituksia ja lähettää lisää joukkoja Vietnamiin vuonna 1965. Maaliskuussa 1965 Yhdysvaltain ilmavoimat aloittivat Operaatio Rolling Thunder -pommituskampanjan. Lisää sotajoukkoja lähetettiin Vietnamiin ja kesäkuussa 1965 Vietnamissa oli jo noin 80 000 amerikkalaista sotilasta.[44]

Heinäkuussa 1965 Johnson hyväksyi noin 100 000 vahvennusjoukon lähettämisestä Vietnamiin ja uudet 100 000 sotilasta vuonna 1966. Myös Etelä-Korea, Thaimaa, Australia ja Uusi-Seelanti lähettivät omia joukkoja, vaikka ne tulivat pienemmissä määrissä. Loppuvuonna 1967 Yhdysvallat oli lähettänyt jo lähes 500 000 sotilasta Vietnamiin. Samalla noin 109 000 yhdysvaltalaista oli haavoittunut ja 15 000 kuollut, joista suurin osa oli nuoria miehiä. Samaan aikaan Yhdysvaltojen propaganda esitti, että sota olisi lähellä voittoa ja loppua. Sodan kauheuksia myös televisioitiin suoraan yhdysvaltalaisten koteihin, jolloin sodasta syntyi termi "Televisiosota". Amerikkalaiset olivat tyytymättömiä sodan raakuuteen ja siihen että kymmeniätuhansia nuoria lähetettiin kuukausittain sotimaan toiselle puolelle maapalloa. Yliopisto-opiskelijat aloittivat suuria mielenosoituksia, joista koostui suuri "Anti-war movement" ja Vietnamin sodan vastaiset protestit kasvoivat määrältään. Lokakuussa 1967 noin 35 000 amerikkalaista osoitti mieltä Yhdysvaltain puolustusministeriön, Pentagonin, ulkopuolella. Amerikkalaiset myös käyttivät kemiallisia aseita, jotka tuhosivat luontoa ja tappoi kymmeniätuhansia siviilejä. Esim. Agent Orange käytettyä kasvimyrkkyä vuosina 1962–1970. Agent Orange on aiheuttanut vakavia kehityshäiriöitä useille vietnamilaisille.[44][45]

 
Johnson ilmoittamassa suorassa televisiölähetyksessä 31. maaliskuuta 1968, ettei hae jatkokautta vuoden 1968 presidentinvaaleissa.

Sota ja sodanvastaiset mielenosoitukset vahvasti heikensivät Johnsonin suosiota, ja maaliskuussa 1968 Johnson ilmoitti televisioidussa lähetyksessä ettei pyri vuoden 1968 presidentinvaalien ehdokkaaksi. Saman vuoden huhtikuussa kansalaisoikeusaktivisti Martin Luther King Jr. ja kesäkuussa New Yorkin senaattori Robert F. Kennedy murhattiin. Martin Luther Kingin murha johti laajoihin mellakkoihin, jotka vain lisäsivät tulta jo olemassa oleviin sodanvastaisiin mielenosoituksiin.[46]

Katso myös: Martin Luther Kingin murhasta johtuneet mellakat 1968

Kuuden päivän sota

muokkaa
Pääartikkeli: Kuuden päivän sota

Kuuden päivän sodan aikana Israel erehdyksessä hyökkäsi USS Libertyn kimppuun 8. kesäkuuta 1967. Libertyn radiomiehet pystyttivät hätävara-antennin ja saivat Israelin radiohäirinnästä huolimatta yhteyden Yhdysvaltain kuudennen laivaston lentotukialuksiin USS Americaan ja USS Saratogaan, jotka olivat lännempänä Välimerellä. Lentotukialukset lähettivät Libertyn avuksi suihkuhävittäjiä, jotka istuva presidentti Lyndon B. Johnson kuitenkin komensi jostakin syystä takaisin ennen kuin ne ehtivät Libertyn avuksi. USS Liberty -välikohtauksesta huolimatta Johnson ja Yhdysvallat ilmoittivat puolueettomuutensa konfliktiin.[17]

Suhteet Neuvostoliittoon

muokkaa

Presidentti Lyndon Johnson ja Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin neuvottelivat huippukokouksessa New Jerseyssä kesäkuussa 1967. Lähi-idän tapahtumat olivat neuvottelujen kohteena, ja molemmat osapuolet olivat yksimielisiä suhteiden ylläpitämisestä.

Presidentinviran jälkeen

muokkaa
 
Johnson elokuussa 1972.

Johnson ilmoitti luopuvansa ehdokkuudesta vuoden 1968 presidentinvaaleista 31. maaliskuuta 1968.[46] Presidentinviran jälkeen Johnson lähti kotiin ranchilleen Johnson Cityyn, Texasiin, vuonna 1969. Eläkkeellä Johnson kirjoitti ja valmisteli muistelmiaan, joka julkaistiin Vantage Point: Perspectives of the Presidency, 1963-1969 -nimellä vuonna 1971. Lyndon Baines Johnsonin presidentinkirjasto ja museo avattiin saman vuoden kesällä. Johnson kuoli sydänkohtaukseen 64-vuotiaana kotitilallaan Johnson Cityssä 22. tammikuuta 1973.[47]

Huomiot

muokkaa
  1. ↑ Muut varapresidentit, jotka nousivat presidentiksi istuvan presidentin murhan jälkeen olivat Andrew Johnson Abraham Lincolnin murhan jälkeen vuonna 1865, Chester A. Arthur James Garfieldin murhan jälkeen vuonna 1881 ja Theodore Roosevelt William McKinleyn murhan jälkeen vuonna 1901.
  2. ↑ Normaalisti osavaltio tai piirikunta tarjosi ja rahoitti koulutuksen.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Total Scores/Overall Rankings | C-SPAN Survey on Presidents 2021 | C-SPAN.org www.c-span.org. Viitattu 30.6.2021.
  2. ↑ LBJ Carried Poor Texas Town With Him In Civil Rights Fight NPR.org. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f Lyndon B. Johnson: Life Before the Presidency | Miller Center millercenter.org. 4.10.2016. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  4. ↑ a b Lyndon Johnson: Education Reformer Shanker Institute. 9.12.2010. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d LBJ Military Service - LBJ Presidential Library www.lbjlibrary.org. Arkistoitu 5.4.2021. Viitattu 30.3.2021.
  6. ↑ a b United States Senate History: U.S. Senate: Senate Leaders: Lyndon B. Johnson www.senate.gov. Viitattu 30.3.2021.
  7. ↑ Our Campaigns - TX District 10 - Special Election Race - Apr 10, 1937 www.ourcampaigns.com. Viitattu 30.3.2021.
  8. ↑ Our Campaigns - TX US Senate - Special Election Race - Jun 28, 1941 www.ourcampaigns.com. Viitattu 30.3.2021.
  9. ↑ Fdr And Lbj | AMERICAN HERITAGE www.americanheritage.com. Viitattu 30.3.2021.
  10. ↑ Mid-Term Election CQ Researcher by CQ Press. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  11. ↑ A Very Persuasive President: The Johnson Treatment Explained History Hit. Viitattu 30.3.2021. (englanti)
  12. ↑ CNN, Pat Buchanan, Richard M. Nixon: Nixon with no expletives deleted CNN Youtube.
  13. ↑ Lyndon B. Johnson | Biography, Presidency, Civil Rights, Vietnam War, & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  14. ↑ Lyndon B. Johnson Suomessa yle.fi. Viitattu 30.3.2021.
  15. ↑ a b Max Jakobson: Veteen piirretty viiva, s. 329–332. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-06100-3.
  16. ↑ a b Great Society | History & Significance Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  17. ↑ a b Six-Day War: U.S. Government Declares Itself "Neutral" in the Arab War Against Israel www.jewishvirtuallibrary.org. Viitattu 30.3.2021.
  18. ↑ a b Remarks at the University of Michigan | The American Presidency Project www.presidency.ucsb.edu. Viitattu 31.3.2021.
  19. ↑ a b Matthew Dallek: The speech that launched the Great Society The Conversation. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  20. ↑ a b U.S. Senate: Landmark Legislation: The Civil Rights Act of 1964 www.senate.gov. Viitattu 31.3.2021.
  21. ↑ a b History com Editors: Voting Rights Act of 1965 HISTORY. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  22. ↑ a b c Andrew Glass: LBJ signs Voting Rights Act, Aug. 6, 1965 POLITICO. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  23. ↑ Christopher Klein: How Selma's 'Bloody Sunday' Became a Turning Point in the Civil Rights Movement HISTORY. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  24. ↑ Justices 1789 to Present www.supremecourt.gov. Viitattu 30.3.2021.
  25. ↑ Lyndon Johnson was a civil rights hero. But also a racist. MSNBC.com. Viitattu 17.5.2021. (englanniksi)
  26. ↑ a b War on Poverty | History, Speech, Significance, & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  27. ↑ a b c d e f g Pääartikkelin kirjoitti Karen Tumulty: Evaluating the Success of the Great Society The Washington Post.
  28. ↑ History com Editors: President Johnson signs Medicare into law HISTORY. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  29. ↑ Omnibus Housing Act of 1965 | C-SPAN Classroom www.c-span.org. Viitattu 30.3.2021.
  30. ↑ What is a Community Action Agency | CAPSLO capslo.org. Viitattu 30.3.2021. (englanti)
  31. ↑ Head Start Services www.acf.hhs.gov. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  32. ↑ Higher Education Act Media Kit www.lbjlibrary.org. Arkistoitu 19.3.2021. Viitattu 30.3.2021.
  33. ↑ Judge Appointments by President United States Courts.
  34. ↑ History com Editors: Thurgood Marshall appointed to Supreme Court HISTORY. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  35. ↑ U.S. Senate: Filibuster Derails Supreme Court Appointment www.senate.gov. Viitattu 31.3.2021.
  36. ↑ U.S. Senate: Supreme Court Nominations, present-1789 www.senate.gov. Viitattu 31.3.2021.
  37. ↑ Upon signing the Immigration Bill of 1965, President Johnson said that it was one of the most important acts of his administration - LBJ Presidential Library www.lbjlibrary.org. Arkistoitu 21.3.2021. Viitattu 31.3.2021.
  38. ↑ In 1965, A Conservative Tried To Keep America White. His Plan Backfired NPR.org. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  39. ↑ a b United States presidential election of 1964 | United States government Encyclopedia Britannica. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  40. ↑ Daisy campaign advertisement | American political history Encyclopedia Britannica. Viitattu 31.3.2021. (englanniksi)
  41. ↑ Larry J. Sabato: How Goldwater Changed Campaigns Forever POLITICO Magazine. Viitattu 13.4.2021. (englanniksi)
  42. ↑ The Space Review: LBJ's Space Race: what we didn’t know then (part 1) www.thespacereview.com. Viitattu 30.3.2021.
  43. ↑ About Us Space Center Houston. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
  44. ↑ a b c History com Editors: Vietnam War HISTORY. Viitattu 13.4.2021. (englanniksi)
  45. ↑ Yhdysvallat jätti Vietnamiin myrkyllisen perinnön Yle Uutiset. Viitattu 13.4.2021.
  46. ↑ a b Remembering 1968: LBJ Surprises Nation With Announcement He Won't Seek Re-Election NPR.org. Viitattu 13.4.2021. (englanniksi)
  47. ↑ Lyndon B. Johnson: Life After the Presidency | Miller Center millercenter.org. 4.10.2016. Viitattu 17.5.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Lyndon B. Johnson.
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lyndon B. Johnson.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lyndon_B._Johnson&oldid=22845156”