Yhdysvaltain demokraattinen puolue

poliittinen puolue Yhdysvalloissa
Hakusana ”Demokraatit” ohjaa tänne. Demokraatit on myös grönlantilainen puolue. Muita demokraattisia puolueita luetellaan täsmennyssivulla.

Yhdysvaltain demokraattinen puolue (engl. Democratic Party) eli demokraatit on toinen Yhdysvaltain poliittisista valtapuolueista. Toinen on republikaaninen puolue. Andrew Jacksonin kannattajat perustivat Demokraattisen puolueen vuoden 1828 ympärillä ja se on nykyään maailman vanhin aktiivinen poliittinen puolue.[4]

Yhdysvaltain demokraattinen puolue
Democratic Party

US Democratic Party Logo.svg

Perustettu 1828
Puheenjohtaja Jaime Harrison
Johto
Ideologia
Toimisto 430 South Capitol St. SE,
Washington, D.C., 20003
Värit      sininen
Senaatti
47 / 100
Edustajainhuone
220 / 435
Osavaltioiden kuvernöörit
22 / 50
Naisjärjestö NFDW
Nuorisojärjestö YDA
Opiskelijajärjestö College Democrats of America
High School Democrats of America
Kotisivu www.democrats.org
Aasi on ollut pitkään puolueen tunnuksena, kuten tässä poliittisessa pilakuvassa vuodelta 1870.
Yhdysvaltain ensimmäinen demokraattipresidentti Andrew Jackson.

Kansainvälisesti demokraatit ovat edustaneet ulospäin suuntautuvaa politiikkaa.

Puolueen sisällä on useita mielipiteiltään eroavia ryhmäkuntia, joskin New Dealin jälkeen puolue on profiloitunut yhdysvaltalaisittain sosiaaliliberaaliksi työväen oikeuksia ajavaksi puolueeksi.

Vuonna 2018 puolue on osittain muuttunut vasemmistolaisemmaksi.[5][6] Esimerkiksi senaattori Bernie Sanders on inspiroimassa puoluetta demokraattisen sosialismin suuntaan.[7][8] Valkoisen talon Council of Economic Advisersin mukaan sosialismi on tekemässä paluuta yhdysvaltalaiseen politiikkaan, sosialisteiksi julistautuneet henkilöt saavat kannatusta kongressissa ja äänestäjien keskuudessa.[9]

HistoriaMuokkaa

TaustaMuokkaa

Demokraattinen puolue katsoo periytyvänsä 1700-luvun lopun demokraattis-republikaanisesta puolueesta, joka vastusti keskusvaltaa ja ajoi osavaltioille mahdollisimman suuria toimivaltuuksia. Demokraattinen puolue perustettiin virallisesti vuonna 1828.[10][11] Vuoden 1828 vaaleissa presidenttiehdokas Andrew Jacksonin joukot eivät jättäneet mitään sattuman varaan. Vaalikampanja oli vaalikiertueineen, mainoslauseineen ja -julisteineen ensimmäinen nykyaikaisena pidetty presidentinvaalikampanja. Jacksonin vastustajat väänsivät hänen nimestään pilanimen Jackass (”Aasi”), mutta Jackson käänsi senkin edukseen ja omaksui aasin osaksi kampanjansa kuvastoa. Myöhemmin aasista tuli koko demokraattipuolueen tunnus.[12]

Yhdysvaltain suurvalta-aikaMuokkaa

Ennen ensimmäistä maailmansotaa (1865–1918)Muokkaa

1900-luvun alussa politiikassa vaikutti progressiivinen aikakausi joka oli peruja sosiaalisen evankeliumin vaikutuksesta ja modernista teologiasta. Vuonna 1908 annettiin päätös Mulle vastaan Oregon -tapauksessa, jossa annettiin valtiovallalle oikeus säätää lailla työaikojen pituudesta. Päätös oli ensiaskel tiellä, joka mahdollisti valtion puuttumisen markkinakapitalistiseen järjestelmään.[13]

Vuonna 1912 Woodrow Wilson valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Wilsonin kaudella demokraattinen puolue toimi läheisessä yhteistyössä uskonnollisen vasemmiston kanssa. Wilsson oli läpi akateemisen ja poliittisen uran liikkunut sosiaalisen evankeliumin piireissä ja kirjoitti paljon sekä sen että uuden liberalismin teoriasta ja opetti sosialismin teoriaa Princetonin yliopistossa. Päälinjan protestantit, katoliset ja refomijuutalaiset tukivat Wilsonin toimintaa.[14]

Maailmansotien välinen aika (1918–1944)Muokkaa

Vuoden 1932 kongressivaaleissa New Yorkin kuvernööri Franklin D. Roosevelt oli demokraattisen puolueen ehdokas presidentiksi. Kampanjassaan Roosevelt kieltäytyi arvostelemasta kapitalistisen järjestelmän perusteita ja sai tiukkaa krittikkiä sosialistipuolueen teologi Reinhold Niebuhrilta.[15] Presidentiksi valittu Roosevelt käynnisti ns. New Deal -uudistuspolitiikan, joka oli lähellä katolisten ja reformijuutalaisten etujärjestöjen linjauksia. Roosevelt itse oli progressiivisen liikkeen kasvatti eikä hyväksynyt sosialistien tai kommunistien linjauksia tavoitteilleen.[16]

New Dealin keskiössä oli liberaalinen korporationistinen valtioteoria ja malli, jonka keskeinen ajatus oli markkinatalousjärjestelmän sääntely asiantuntijabyrokraattien hallinnoimilla liittovaltion komissioilla ja virastoilla. Rooseveltin kaudella luotiin virastoja valvomaan pankkitalletuksia ja luotonantoa, lisättiin pörssisääntelyä ja vahvistettiin ay-liikkeen asemaa. Roosevelt käynnisti myös julkisten töiden ohjelmia, loi Yhdysvaltain ensimmäiset työttömyys- ja vanhuuseläkejärjestelmät sekä korotti veroja.[16]

Toisen maailmansodan jälkeen (1945–1990)Muokkaa

Sodan jälkeen demokraattiseksi presidentiksi valittiin Harry S. Truman (1945–1953). Vuosina 1961–1963 presidenttinä toimi John F. Kennedy. Katolinen Kennedy oli vaalikampanjassaan luvannut vastauksena katolisiin kohdistuviin epäilyksiin pitävänsä henkilökohtaisen vakaumuksen erossa viranhoidostaan. Kennedyn lupaus avasi demokraattisen puolueen samalla maallistuneille ja uskonnonvastaisille liikkeille.[17]

1960-luvulla demokraatit tuki Lyndon B. Johnsonin kaudella aktiivisesti mustien kansalaisoikeuksia.[18] Samoihin aikoihin mustien ja latinoiden enemmistö siirtyi demokraatteihin.[19] Vuoteen 1972 mennessä demokraattisesta puolueesta tuli viimeistään koti amerikkalaiselle uusvasemmistolle, sekularisoituneelle kulttuuriradikalismille sekä varsinkin vapaata aborttia kannattaneelle feminismille sekä homoliikkeen aktiiveille.[17]

Vuonna 1973 Roe vastaan Wade -oikeustapaus totesi abortin kieltämisen perustuslain vastaiseksi. Tuolloin demokraatit alkoi taktisesti kannattaa aborttia ja puolueen keskeiset henkilöt, kuten Ted Kennedy ja Al Gore ryhtyivät abortin kannattajiksi.[20]

Kylmän sodan aikana demokraatit suosivat republikaaneja runsaammin asevarustelua ja puolue tuli tunnetuksi ”sotapuolueena”. Vuoden 1972 George McGovernin presidentinvaalikampanjassa demokraatit kääntyivät sotilasmenojen leikkaamisen kannalle. Myöhemmin tästä tuli puolueelle rasite ja puolue luopui asevarustelun vähentämiskannastaan 1990-luvulle mennessä.[21]

Kylmän sodan jälkeen (1991–)Muokkaa

Erityisesti George W. Bushin valtakausi (2000–2008) oli yhdysvaltalaiselle vasemmistolle syvää turhautumista aiheuttanut aikakausi. Vuosina 2006–2010 uskonnollisella vasemmistolla oli huomattava edustus kongressissa.[22]

Vuonna 2008 senaattori Barack Obama valittiin demokraattien ehdokkaana presidentiksi. Obamasta tuli Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti.[23] 2010-luvulla demokraattisesta puoleesta on tullut vasemmistolaisempi.[19] Obaman on katsottu olleen uskonnollisen vasemmiston ”oma mies” Valkoisessa talossa. Vuonna 2010 demokraattinen puolue menetti enemmistöasemansa kongresissa.[22] Vuoden 2016 presidenttiehdokaskampanjan yhteydessä tapahtuneessa tietovuodossa selvisi, että demokraattisen puolueen johto rikkoi omia sääntöjä ja toimi toista presidenttiehdokasta Bernie Sandersia vastaan pönkittäen Hillary Clintonin ehdokkuutta.[24]

Vuoden 2020 presidentinvaaleissa demokraattiseksi presidentiksi valittiin Joe Biden. Yhdysvaltain senaatin vaaleja pidettiin puolueen sisällä vasemmisto- ja edistyssiiven laajana voittona.[8]

TunnuksetMuokkaa

Demokraattisen puolueen tunnuksena oli syyskuuhun 2010 asti aasi. Nyttemmin tunnus on sininen D-kirjain sinisen ympyrän sisällä. Aasia käytetään kuitenkin yhä usein demokraattisen puolueen symbolina.[25]

KannattajakuntaMuokkaa

Puolueen kannattajia ovat perinteisesti olleet katoliset, maan koillisosan uudistusmielinen työväestö sekä eteläosien konservatiiviset protestantit. Lyndon B. Johnsonin kaudella 1960-luvulla demokraatit ryhtyi tukemaan aktiivisesti mustien kansalaisoikeuksia, minkä takia demokraattien kannatus on vanhoissa etelävaltioissa tippunut puoleen 1950-lukuun verrattuna. Samalla demokraattien kannatus kaupungeissa ja pohjoisessa asuvien mustien keskuudessa on kuitenkin kasvanut.[18] Demokraattinen puolue salli mustien osallistua puolue­kokouksiinsa vuodesta 1924 lähtien.[26]

2010-luvulla puolueesta on tullut vasemmistolaisempi kuin se oli 1990-luvulla mutta myös kirjavampi. Ennen takana oli ay-liike ja pienituloisia, mutta 1960-luvun mustien kansalaisoikeustaistelun myötä mustien ja latinoiden enemmistö siirtyi demokraatteihin ja etelävaltioiden valkoiset republikaaneihin. Rannikoilla on koulutettuja vapaamielisiä. Kannattajista mustat ja latinosiirtolaiset ovat konservatiivisia.[19]

RyhmittymätMuokkaa

Demokraattisen puolueen Yhdysvaltain liittovaltion kongressiedustajat jakaantuvat kolmeen merkittävään ryhmittymään poliittisen aseman perusteella, tosin yksi edustaja voi toimia useammassa ryhmässä eikä ryhmään kuuluminen ole välttämätöntä. 2019 aloittavassa kongressissa Progressive Caucus ja New Democratic Coalition ovat lähes tasaväkisiä, kun Blue Dog Coalition on taas niitä merkittävästi pienemmässä asemassa. Puolueen vasemmistosiiven kannatus on suurinta Yhdysvaltain koillisosassa ja länsirannikolla, ja maltillisten ja oikeistosiiven kannatus on vahvimmillaan Yhdysvaltain eteläosissa ja Keskilännessä.[27][28]

Ryhmittymä Poliittinen linja Muuta huomioitavaa
Progressive Caucus Keskusta-vasemmisto, Sosiaalidemokratia, Vihreä liike Kannattaa Medicare for All -terveydenhuoltouudistusta
New Democratic Coalition Markkinatalous, Kolmas tie, Sosiaaliliberalismi Maltilliset demokraatit
Blue Dog Coalition Keskusta-oikeisto, Liberaalikonservatismi, Markkinatalous Oikeistosiipi

Lähde:[27]

VaalihistoriaMuokkaa

EdustajainhuoneMuokkaa

Puolueella on ollut enemmistö Yhdysvaltain edustajainhuoneessa:[29][30]

  1. 1875–1881
  2. 1883–1889
  3. 1891–1895
  4. 1911–1917
  5. 1931–1947
  6. 1949–1953
  7. 1955–1995
  8. 2007–2011
  9. 2019–

SenaattiMuokkaa

Puolueella on ollut enemmistö Yhdysvaltain senaatissa:[31]

  1. 1823–1833
  2. 1835–1841
  3. 1845–1861
  4. 1879–1881
  5. 1893–1895
  6. 1913–1919
  7. 1933–1947
  8. 1949–1953
  9. 1955–1981
  10. 1987–1995
  11. 2001
  12. 2001–2002
  13. 2007–2015
  14. 2021–

Merkittäviä poliitikkojaMuokkaa

EdustajatMuokkaa

Demokraattipuolue onnistui voittamaan Georgian osavaltion molemmat senaattivaalit sekä yhden senaattoripaikan Arizonan ja Coloradon osavaltioista. Näin demokraattipuolueella on 48 edustajaa Yhdysvaltain senaatissa, mutta periaatteessa Vermontin senaattori Bernie Sanders ja Mainen senaattori Angus King tukevat demokraattipuoletta. Demokraattipuolue menetti 10 edustajapaikkaa edustajainhuoneessa, mutta onnistui pitämään niukan enemmistön. Demokraattien veteraaniedustaja Nancy Pelosi äänestettiin jatkokaudelle edustajainhuoneen puhemieheksi.[32][33][34][35][36]

Nykyinen puoluejohtoMuokkaa

PresidentitMuokkaa

Presidentti Toimikausi
Andrew Jackson 1829–1837
Martin Van Buren 1837–1841
James Knox Polk 1845–1849
James Buchanan 1857–1861
Andrew Johnson 1865–1869
Grover Cleveland 1885–1889 ja 1893–1897
Woodrow Wilson 1913–1921
Franklin D. Roosevelt 1933–1945
Harry S. Truman 1945–1953
John F. Kennedy 1961–1963
Lyndon B. Johnson 1963–1969
Jimmy Carter 1977–1981
Bill Clinton 1993–2001
Barack Obama 2009–2017
Joe Biden 2021–

LähteetMuokkaa

  • Ruotsila, Markku: Uskonnollinen vasemmisto Yhdysvalloissa. Historia, oppia ja politiikka. Tampereen yliopisto, 2014. ISBN 978-951-44-9387-4.

ViitteetMuokkaa

  1. The Democratic Party is moving steadily leftward. So why does the left still distrust it? VOX. 22.1.2018. Viitattu 13.3.2020. (englanniksi)
  2. Social Conservatism vs. Social Liberalism study.com. 2020. Viitattu 13.3.2020. (englanniksi)
  3. President Obama, the Democratic Party, and Socialism: A Political Science Perspective Huffington Post. 6.12.2017. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
  4. Kenneth Janda, Jeffrey M. Berry, Jerry Goldman: The Challenge of Democracy: American Government in Global Politics, s. 276. Cengage Learning, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (Google Books)
  5. Vox.com (englanniksi)
  6. Washington Post (englanniksi)
  7. Lean left: is America ready for a wave of Bernie Sanders-inspired socialists? the Guardian. 26.10.2018. Viitattu 22.5.2022. (englanniksi)
  8. a b Astead W. Herndon: Alexandria Ocasio-Cortez on Biden’s Win, House Losses, and What’s Next for the Left The New York Times. 8.11.2020. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  9. The socialists are coming! White House sounds alarm at rise of the left the Guardian. 23.10.2018. Viitattu 22.5.2022. (englanniksi)
  10. Democratic Party 2020. Ohio History Central. Viitattu 13.3.2020. (englanniksi)
  11. Schulman, Bruce J. (toim.): Student's Guide to Elections, s. 76–77. Washington DC: CQ Press, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  12. Miller, W.: Yhdysvaltain historia, WSOY, 1969.lähde tarkemmin?
  13. Ruotsila 2014, s. 82
  14. Ruotsila 2014, s. 83
  15. Ruotsila 2014, s. 133
  16. a b Ruotsila 2014, s. 135
  17. a b Ruotsila 2014, s. 224
  18. a b Uschanov, Tommi: Tämä on Amerikka. Long Play, 2013, s. 19-23. www (maksullinen) Viitattu 29.7.2016.
  19. a b c Demokraatit on vähemmistöjen ja hipsterien puolue Helsingin Sanomat. 29.7.2016.
  20. Enemmistö Yhdysvaltain republikaaneista kannatti aborttia Helsingin Sanomat. 22.9.2018.
  21. Betts, Richard K.: A Disciplined Defense – How to Regain Strategic Solvency. Foreign Affairs, marras-joulukuu 2007. Council on Foreign Relations. Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.12.2008. (englanniksi)
  22. a b Ruotsila 2014, s. 8
  23. Obama lupaa muutosta Amerikkaan Suomen Kuvalehti. 4.1.2008. Viitattu 13.9.2022.
  24. Wikileaks Proves Primary Was Rigged: DNC Undermined Democracy Observer. 22.7.2016. Viitattu 22.5.2022. (englanniksi)
  25. Merkus Heikkilä: Loka on lentänyt aina Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Yle. 24.7.2016. Viitattu 29.7.2016.
  26. G.O.P. Tries Hard to Win Black Votes, but Recent History Works Against It The New York Times. 19.9.1996. Viitattu 22.5.2022. (englanniksi)
  27. a b The house will have just as many moderate democrats as progressives next year fivethirtyeight.com. Viitattu 27.12.2018. (englanniksi)
  28. Who We Are – House Democrats dems.gov. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  29. Party Divisions of the House of Representatives, 1789 to Present | US House of Representatives: History, Art & Archives history.house.gov. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  30. U.S. Senate: Party Division senate.gov. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  31. John Wagner, Brittany Shammas, Derek Hawkins, Cleve R. Wootson Jr. ja Hannah Knowles: Democrats win control of U.S. Senate as Ossoff defeats Perdue 7.1.2021. The Washington Post. (englanniksi)
  32. Demokraatit saivat kaksoisvoiton Georgiassa, myös Ossofin voitto varmistui Helsingin Sanomat. 5.1.2021. Viitattu 7.1.2021.
  33. Demokraatit lähellä tuplavoittoa Georgian senaattorinvaaleissa Yle Uutiset. Viitattu 7.1.2021.
  34. Henri Koponen: Tiukka Georgian vaali on kääntämässä senaatin voimasuhteet Yhdysvalloissa Kauppalehti. Viitattu 7.1.2021.
  35. Joe Bidenin poliittinen kohtalo ratkeaa tiistaina iltalehti.fi. Viitattu 7.1.2021.
  36. Pelosi reelected speaker despite narrow majority POLITICO. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa