Yhdysvaltain demokraattinen puolue
Yhdysvaltain demokraattinen puolue (engl. Democratic Party) eli demokraatit on toinen Yhdysvaltain poliittisista valtapuolueista. Toinen on republikaaninen puolue. Andrew Jacksonin kannattajat perustivat Demokraattisen puolueen vuoden 1828 ympärillä ja se on nykyään maailman vanhin aktiivinen poliittinen puolue.[4]
| Yhdysvaltain demokraattinen puolue | |
|---|---|
| Democratic Party | |
|
|
|
| Perustettu | 1828 |
| Puheenjohtaja | Jaime Harrison |
| Johto |
|
| Ideologia | |
| Toimisto |
430 South Capitol St. SE, Washington, D.C., 20003 |
| Värit | sininen |
| Senaatti |
47 / 100 |
| Edustajainhuone |
220 / 435 |
| Osavaltioiden kuvernöörit |
22 / 50 |
| Naisjärjestö | NFDW |
| Nuorisojärjestö | YDA |
| Opiskelijajärjestö |
College Democrats of America High School Democrats of America |
| Kotisivu |
www |
Kansainvälisesti demokraatit ovat edustaneet ulospäin suuntautuvaa politiikkaa.
Puolueen sisällä on useita mielipiteiltään eroavia ryhmäkuntia, joskin New Dealin jälkeen puolue on profiloitunut yhdysvaltalaisittain sosiaaliliberaaliksi työväen oikeuksia ajavaksi puolueeksi.
Vuonna 2018 puolue on osittain muuttunut vasemmistolaisemmaksi.[5][6] Esimerkiksi senaattori Bernie Sanders on inspiroimassa puoluetta demokraattisen sosialismin suuntaan.[7][8] Valkoisen talon Council of Economic Advisersin mukaan sosialismi on tekemässä paluuta yhdysvaltalaiseen politiikkaan, sosialisteiksi julistautuneet henkilöt saavat kannatusta kongressissa ja äänestäjien keskuudessa.[9]
HistoriaMuokkaa
TaustaMuokkaa
Demokraattinen puolue katsoo periytyvänsä 1700-luvun lopun demokraattis-republikaanisesta puolueesta, joka vastusti keskusvaltaa ja ajoi osavaltioille mahdollisimman suuria toimivaltuuksia. Demokraattinen puolue perustettiin virallisesti vuonna 1828.[10][11] Vuoden 1828 vaaleissa presidenttiehdokas Andrew Jacksonin joukot eivät jättäneet mitään sattuman varaan. Vaalikampanja oli vaalikiertueineen, mainoslauseineen ja -julisteineen ensimmäinen nykyaikaisena pidetty presidentinvaalikampanja. Jacksonin vastustajat väänsivät hänen nimestään pilanimen Jackass (”Aasi”), mutta Jackson käänsi senkin edukseen ja omaksui aasin osaksi kampanjansa kuvastoa. Myöhemmin aasista tuli koko demokraattipuolueen tunnus.[12]
Yhdysvaltain suurvalta-aikaMuokkaa
Ennen ensimmäistä maailmansotaa (1865–1918)Muokkaa
1900-luvun alussa politiikassa vaikutti progressiivinen aikakausi joka oli peruja sosiaalisen evankeliumin vaikutuksesta ja modernista teologiasta. Vuonna 1908 annettiin päätös Mulle vastaan Oregon -tapauksessa, jossa annettiin valtiovallalle oikeus säätää lailla työaikojen pituudesta. Päätös oli ensiaskel tiellä, joka mahdollisti valtion puuttumisen markkinakapitalistiseen järjestelmään.[13]
Vuonna 1912 Woodrow Wilson valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Wilsonin kaudella demokraattinen puolue toimi läheisessä yhteistyössä uskonnollisen vasemmiston kanssa. Wilsson oli läpi akateemisen ja poliittisen uran liikkunut sosiaalisen evankeliumin piireissä ja kirjoitti paljon sekä sen että uuden liberalismin teoriasta ja opetti sosialismin teoriaa Princetonin yliopistossa. Päälinjan protestantit, katoliset ja refomijuutalaiset tukivat Wilsonin toimintaa.[14]
Maailmansotien välinen aika (1918–1944)Muokkaa
Vuoden 1932 kongressivaaleissa New Yorkin kuvernööri Franklin D. Roosevelt oli demokraattisen puolueen ehdokas presidentiksi. Kampanjassaan Roosevelt kieltäytyi arvostelemasta kapitalistisen järjestelmän perusteita ja sai tiukkaa krittikkiä sosialistipuolueen teologi Reinhold Niebuhrilta.[15] Presidentiksi valittu Roosevelt käynnisti ns. New Deal -uudistuspolitiikan, joka oli lähellä katolisten ja reformijuutalaisten etujärjestöjen linjauksia. Roosevelt itse oli progressiivisen liikkeen kasvatti eikä hyväksynyt sosialistien tai kommunistien linjauksia tavoitteilleen.[16]
New Dealin keskiössä oli liberaalinen korporationistinen valtioteoria ja malli, jonka keskeinen ajatus oli markkinatalousjärjestelmän sääntely asiantuntijabyrokraattien hallinnoimilla liittovaltion komissioilla ja virastoilla. Rooseveltin kaudella luotiin virastoja valvomaan pankkitalletuksia ja luotonantoa, lisättiin pörssisääntelyä ja vahvistettiin ay-liikkeen asemaa. Roosevelt käynnisti myös julkisten töiden ohjelmia, loi Yhdysvaltain ensimmäiset työttömyys- ja vanhuuseläkejärjestelmät sekä korotti veroja.[16]
Toisen maailmansodan jälkeen (1945–1990)Muokkaa
Sodan jälkeen demokraattiseksi presidentiksi valittiin Harry S. Truman (1945–1953). Vuosina 1961–1963 presidenttinä toimi John F. Kennedy. Katolinen Kennedy oli vaalikampanjassaan luvannut vastauksena katolisiin kohdistuviin epäilyksiin pitävänsä henkilökohtaisen vakaumuksen erossa viranhoidostaan. Kennedyn lupaus avasi demokraattisen puolueen samalla maallistuneille ja uskonnonvastaisille liikkeille.[17]
1960-luvulla demokraatit tuki Lyndon B. Johnsonin kaudella aktiivisesti mustien kansalaisoikeuksia.[18] Samoihin aikoihin mustien ja latinoiden enemmistö siirtyi demokraatteihin.[19] Vuoteen 1972 mennessä demokraattisesta puolueesta tuli viimeistään koti amerikkalaiselle uusvasemmistolle, sekularisoituneelle kulttuuriradikalismille sekä varsinkin vapaata aborttia kannattaneelle feminismille sekä homoliikkeen aktiiveille.[17]
Vuonna 1973 Roe vastaan Wade -oikeustapaus totesi abortin kieltämisen perustuslain vastaiseksi. Tuolloin demokraatit alkoi taktisesti kannattaa aborttia ja puolueen keskeiset henkilöt, kuten Ted Kennedy ja Al Gore ryhtyivät abortin kannattajiksi.[20]
Kylmän sodan aikana demokraatit suosivat republikaaneja runsaammin asevarustelua ja puolue tuli tunnetuksi ”sotapuolueena”. Vuoden 1972 George McGovernin presidentinvaalikampanjassa demokraatit kääntyivät sotilasmenojen leikkaamisen kannalle. Myöhemmin tästä tuli puolueelle rasite ja puolue luopui asevarustelun vähentämiskannastaan 1990-luvulle mennessä.[21]
Kylmän sodan jälkeen (1991–)Muokkaa
Erityisesti George W. Bushin valtakausi (2000–2008) oli yhdysvaltalaiselle vasemmistolle syvää turhautumista aiheuttanut aikakausi. Vuosina 2006–2010 uskonnollisella vasemmistolla oli huomattava edustus kongressissa.[22]
Vuonna 2008 senaattori Barack Obama valittiin demokraattien ehdokkaana presidentiksi. Obamasta tuli Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti.[23] 2010-luvulla demokraattisesta puoleesta on tullut vasemmistolaisempi.[19] Obaman on katsottu olleen uskonnollisen vasemmiston ”oma mies” Valkoisessa talossa. Vuonna 2010 demokraattinen puolue menetti enemmistöasemansa kongresissa.[22] Vuoden 2016 presidenttiehdokaskampanjan yhteydessä tapahtuneessa tietovuodossa selvisi, että demokraattisen puolueen johto rikkoi omia sääntöjä ja toimi toista presidenttiehdokasta Bernie Sandersia vastaan pönkittäen Hillary Clintonin ehdokkuutta.[24]
Vuoden 2020 presidentinvaaleissa demokraattiseksi presidentiksi valittiin Joe Biden. Yhdysvaltain senaatin vaaleja pidettiin puolueen sisällä vasemmisto- ja edistyssiiven laajana voittona.[8]
TunnuksetMuokkaa
Demokraattisen puolueen tunnuksena oli syyskuuhun 2010 asti aasi. Nyttemmin tunnus on sininen D-kirjain sinisen ympyrän sisällä. Aasia käytetään kuitenkin yhä usein demokraattisen puolueen symbolina.[25]
KannattajakuntaMuokkaa
Puolueen kannattajia ovat perinteisesti olleet katoliset, maan koillisosan uudistusmielinen työväestö sekä eteläosien konservatiiviset protestantit. Lyndon B. Johnsonin kaudella 1960-luvulla demokraatit ryhtyi tukemaan aktiivisesti mustien kansalaisoikeuksia, minkä takia demokraattien kannatus on vanhoissa etelävaltioissa tippunut puoleen 1950-lukuun verrattuna. Samalla demokraattien kannatus kaupungeissa ja pohjoisessa asuvien mustien keskuudessa on kuitenkin kasvanut.[18] Demokraattinen puolue salli mustien osallistua puoluekokouksiinsa vuodesta 1924 lähtien.[26]
2010-luvulla puolueesta on tullut vasemmistolaisempi kuin se oli 1990-luvulla mutta myös kirjavampi. Ennen takana oli ay-liike ja pienituloisia, mutta 1960-luvun mustien kansalaisoikeustaistelun myötä mustien ja latinoiden enemmistö siirtyi demokraatteihin ja etelävaltioiden valkoiset republikaaneihin. Rannikoilla on koulutettuja vapaamielisiä. Kannattajista mustat ja latinosiirtolaiset ovat konservatiivisia.[19]
RyhmittymätMuokkaa
Demokraattisen puolueen Yhdysvaltain liittovaltion kongressiedustajat jakaantuvat kolmeen merkittävään ryhmittymään poliittisen aseman perusteella, tosin yksi edustaja voi toimia useammassa ryhmässä eikä ryhmään kuuluminen ole välttämätöntä. 2019 aloittavassa kongressissa Progressive Caucus ja New Democratic Coalition ovat lähes tasaväkisiä, kun Blue Dog Coalition on taas niitä merkittävästi pienemmässä asemassa. Puolueen vasemmistosiiven kannatus on suurinta Yhdysvaltain koillisosassa ja länsirannikolla, ja maltillisten ja oikeistosiiven kannatus on vahvimmillaan Yhdysvaltain eteläosissa ja Keskilännessä.[27][28]
| Ryhmittymä | Poliittinen linja | Muuta huomioitavaa |
|---|---|---|
| Progressive Caucus | Keskusta-vasemmisto, Sosiaalidemokratia, Vihreä liike | Kannattaa Medicare for All -terveydenhuoltouudistusta |
| New Democratic Coalition | Markkinatalous, Kolmas tie, Sosiaaliliberalismi | Maltilliset demokraatit |
| Blue Dog Coalition | Keskusta-oikeisto, Liberaalikonservatismi, Markkinatalous | Oikeistosiipi |
Lähde:[27]
VaalihistoriaMuokkaa
EdustajainhuoneMuokkaa
Puolueella on ollut enemmistö Yhdysvaltain edustajainhuoneessa:[29][30]
- 1875–1881
- 1883–1889
- 1891–1895
- 1911–1917
- 1931–1947
- 1949–1953
- 1955–1995
- 2007–2011
- 2019–
SenaattiMuokkaa
Puolueella on ollut enemmistö Yhdysvaltain senaatissa:[31]
- 1823–1833
- 1835–1841
- 1845–1861
- 1879–1881
- 1893–1895
- 1913–1919
- 1933–1947
- 1949–1953
- 1955–1981
- 1987–1995
- 2001
- 2001–2002
- 2007–2015
- 2021–
Merkittäviä poliitikkojaMuokkaa
EdustajatMuokkaa
Demokraattipuolue onnistui voittamaan Georgian osavaltion molemmat senaattivaalit sekä yhden senaattoripaikan Arizonan ja Coloradon osavaltioista. Näin demokraattipuolueella on 48 edustajaa Yhdysvaltain senaatissa, mutta periaatteessa Vermontin senaattori Bernie Sanders ja Mainen senaattori Angus King tukevat demokraattipuoletta. Demokraattipuolue menetti 10 edustajapaikkaa edustajainhuoneessa, mutta onnistui pitämään niukan enemmistön. Demokraattien veteraaniedustaja Nancy Pelosi äänestettiin jatkokaudelle edustajainhuoneen puhemieheksi.[32][33][34][35][36]
Nykyinen puoluejohtoMuokkaa
- Yhdysvaltain presidentti: Joe Biden
- Yhdysvaltain varapresidentti: Kamala Harris
- Puolueen kansallisen komitean (puoluehallituksen) puheenjohtaja: Jaime Harrison
- Edustajainhuoneen puhemies: Nancy Pelosi
- Senaatin demokraattiryhmän johtaja: Chuck Schumer
- Edustajainhuoneen demokraattiryhmän johtaja: Steny Hoyer
PresidentitMuokkaa
LähteetMuokkaa
ViitteetMuokkaa
Aiheesta muuallaMuokkaa
|
