Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo jumalolennosta. Universumien tomu -kirjasarjan hahmosta kertoo artikkeli Daimoni (Universumien tomu).

Demoni eli daimoni (m.kreik. δαίμων, daímōn) oli antiikin kreikkalaisilla muun muassa Homeroksen mukaan jumaluusolento, joka oli ihmisen kaksoisolento tai suojelushenki. Sokrates kertoi, että hänellä on oma daimonion, joka antoi hänelle neuvoja.[1]

Myöhemmin demoneista tuli alempien jumalolentojen yleisnimi. Antiikin lopulla ja kristinuskossa ja sen värittämässä länsimaisessa noituudessa demoni tuli merkitsemään riivaajia ja pahoja henkiä, jotka olivat niitä enkeleitä jotka olivat langenneet arkkienkeli Luciferin, Saatanan mukana. Platonin oppilas Ksenokrates määritteli demonit viimein pahoiksi henkiolennoiksi. Kristillisessä yhteydessä Saatanan alaisuuteen sijoittuneille on kehittynyt selkeitä persoonallisuuksia nimineen, arvojärjestyksineen ja tehtävineen. Kristityt kehittivät demonin tilalle oman suojelusolennon, enkelin, antaen alkuperäiselle kielteisen kuvan. Demoni-sanaa käytetään usein myös muiden kuin kristillisten tai länsimaisten uskomusjärjestelmien pahoista henkiolennoista. Japanilaisessa kulttuurissa demoni-nimitystä on käytetty hyvistä tai pahoista henkiolennoista, jotka saattavat asustaa esimerkiksi esineissä ja luonnonpaikoissa. Teologiassa ja okkultismissa demoneja koskevia oppeja kutsutaan demonologiaksi.

Juutalaisen uskonnollisen selitysteoksen Talmudin mukaan demoneita on olemassa 7 405 926 kappaletta.lähde?

Demonit Abrahamin uskonnoissaMuokkaa

Kristinuskossa demonit yhdistetään usein Luciferiin, joka on myöhemmin 1992 vuoden kirkkoraamatussa käännetty "Kointähti, sarastuksen pojaksi". Luciferin lisäksi demoneihin yhdistetään usein Saatana, jota lisäksi nimitetään muun muassa paholaiseksi, sielunviholliseksi ja perkeleeksi. Demonit ovat siis ikään kuin Saatanan kätyreitä. Heprealaisessa Raamatussa Saatana kuvataan enkelinä, jonka tarkoituksena on koetella ihmiskuntaa. Uudessa testamentissa Saatana taas on demoni, joka on niin Jumalan kuin ihmisenkin suurin vihollinen. Demonit koettavat siis langettaa ihmiset syntiin, sekä erottamaan ihmiset Jumalasta. Kristinuskossa demoneita ajetaan pois niin ihmisistä kuin esineistä tai paikoistakin Eksorkismin avulla. Raamatussa lopulta kuitenkin kerrotaan, että Jumala lopulta kukistaa Saatanan ja siten myös demonit kaikkoavat. Saatanan ja demonien katoamisesta ja tuhosta on kuitenkin monia eri näkemyksiä, teorioita ja oletuksia. Islamin uskossa taas uskotaan, että demoneita on niin hyviä kuin pahojakin. Näitä islamin uskon pahoja ja hyviä olentoja kutsutaan hengiksi, joita usein nimitetään jinneiksi.lähde?

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Platon: Sokrateen puolustuspuhe 31c-d, 40a; suomennoksessa ”daimonin merkki”.

Aiheesta muuallaMuokkaa


Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.