Usurpaattori

Usurpaattori (lat. usurpare, ottaa haltuunsa, käyttää) on vallananastaja. Erityisesti nimitystä käytetään Rooman keisarien vallantavoitelussa epäonnistuneista henkilöistä. Usurpaatioksi nimitetään yleisestikin julkisen vallan anastamista.[1]

Roomalaisessa oikeudessa usurpaatiolla tarkoitettiin alun perin esineen hallinnan menetystä.[1]

Vallananastusyritykset olivat varsin yleisiä Rooman valtakunnassa keisariajalla. Koska keisarius ei ollut perinnöllinen ja Augustus oli virallisesti väittänyt säilyttävänsä tasavallan sen tuhotessaan, oli vallantavoittelu helppo perustella ennakkotapauksilla. Rooman 200-luvun kriisi johti jatkuvaan poliittiseen epävakauteen ja lukemattomiin vastakeisareihin, joiden menestys oli vaihtelevaa. Kaikkia ei nykyisin varmuudella tunneta edes nimeltä. Ehkä kuuluisimmat epäonnistuneet usurpaattorit olivat Gallian keisarikunnan keisarit, joiden nujertaminen ei silloiselta heikolta keskushallinnolta pitkään aikaan onnistunut.

Käsitteenä usurpaattori oli merkitykseltään loogisesti ristiriitainen: Usurpaattori oli usurpaattori vain kunnes pääsi keisarin purppuraan, sillä tämän jälkeen hänestä tuli laillinen hallitsija, ja häntä vastustaneet muuttuivat vallananastajaksi – tämän vuoksi usurpaattoriksi määritteleminen ei ole yksiselitteistä. Keisareiksi nousseita usurpaattoreita olivat muun muassa Otho, Vitellius ja Vespasianus.

LähteetMuokkaa

  1. a b Otavan Suuri Ensyklopedia, Hakemisto-osa 12 (M–Ö), s. 9466. Hakusana usurpaatio. Helsinki: Otava, 1983.