Roomalainen oikeus tarkoittaa oikeusjärjestelmää, joka kehittyi muinaisessa Rooman valtakunnassa.

Justitia, roomalaisen mytologian oikeuden jumalatar.

Tavanomainen oikeus oli roomalaisilla, kuten muillakin kansoilla, sinä varhaisimpana muotona, missä positiivinen oikeus esiintyi. Ensimmäisen kirjoitetun muotonsa se sai jo 450 eaa. kahdentoista taulun laeissa (leges duodecim tabularum). Niiden perusteella muodostui Rooman kansalaisille ominainen oikeus ius civile. Sen rinnalla kehittyi valtion virkamiesten, varsinkin preettorien edikteistä toinen oikeuslähde, ius honorarium, minkä avulla ankarasti muodollinen ius civile saatiin mukautumaan ajan vaatimuksiin. Lainoppineiden vaikutuksesta, varsinkin sitten kun nämä saivat oikeuden keisarin vastuun alaisina antaa eräin edellytyksin vastauksia erioikeuskysymyksiin, roomalainen oikeus kehittyi edelleen ja sai keisari Justinianukselta kodifioidun muodon vuosina 527–565 julkaistussa Corpus iuris civilis -nimisessä teoksessa. Teoksen viimeisimmät laitokset julkaistiin Rooman valtakunnan jakauduttua ja Länsi-Rooman pirstaloiduttua Itä-Rooman pääkaupungissa Konstantinopolissa (nyk. Istanbul). Täten on syytä korostaa, että se muoto roomalaisesta oikeudesta, jolle länsimainen oikeusajattelu sittemmin perustui, oli nimenomaan viimeisen vaiheen itäroomalaista oikeutta.

Roomalainen oikeus jäi voimaan niissä germaanivaltioissa, jotka perustettiin Rooman valtakunnan raunioille. Lain tieteellinen käsittely lakkasi kuitenkin 1100-luvulla, jolloin ns. glossaattorit ryhtyivät selittämään roomalaista oikeutta. Roomalaisella oikeudella on ollut sangen suuri merkitys useimpien sivistysmaiden oikeuksille ja varsinkin saksalaiselle oikeudelle. 1400-luvulla alkoivat oikeusoppineet Saksassa yhä enemmän soveltaa tuomioistuimissa roomalaista oikeutta, mistä oli seurauksena, että roomalainen oikeus 1500- ja 1600-luvuilla omaksuttiin Saksassa; vieläpä vuonna 1900 voimaan tullut "Bürgerliches Gesetzbuch", joka lakkautti roomalaisen oikeuden, mitä oli pandektioikeuden nimellä sovellettu, nojautuu huomattavissa kohdin sen periaatteisiin. Myös Suomen oikeusjärjestelmässä, vuoden 1734 laissa ja varsinkin sen kauppakaaren säännöksissä voidaan havaita roomalaisen oikeuden vaikutusta.

Oikeushistoriassa oppineiden yhtenäisen roomalaisen oikeuden tulkinnan (ius commune) ajanjakson voidaan katsoa alkaneen 1000-luvulla Pohjois-Italian yliopistoista ja levinneen 1300-luvulla yliopistojen perustamisen seurauksena säilyttäen vankan asemansa aina Ranskan vallankumoukseen saakka.[1]

Vielä nykyäänkin roomalaisen oikeuden vaikutusta pidetään yhtenä merkittävimmästä Euroopan yhtenäisyyttä edistävistä tekijöistä.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Letto-Vanamo, Pia: Roomalainen oikeus – menneisyyden jäänne vai tulevaisuuden toivo? Lakimies 7–8/2004, s. 1084–1097.
  • Tuori, Kaius: Johdatus roomalaiseen oikeuteen. Forum iuris: Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisut. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2007. ISBN 978-952-10-2331-6. (Yleistajuinen johdatus, joka painottaa roomalaisen oikeuden historiallista kehitystä ja jälkivaikutusta.)

Viitteet muokkaa

  1. Tuori, s. 67–72.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Klami, Hannu T.: Roomalaisen oikeuden järjestelmä. Yleisen oikeustieteen laitoksen julkaisuja, 17. Helsinki: Yliopistopaino, 2001 [1986]. ISBN 951-45-9959-4. (Klassisen ajan oikeusjärjestelmän esittely.)
  • Kaser, Max: Roomalainen yksityisoikeus. Saksankielinen alkuteos Römisches Privatrecht, suomeksi toimittanut Hannu T. Klami. Helsinki: WSOY, 1968. (Alan kansainvälisen perusteoksen suppeamman version käännös, mukautettu suomalaiselle yleisölle.)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Roomalainen oikeus.


Tämä artikkeli perustuu Pienen tietosanakirjan (1925–1928) sisältöön. Pienen tietosanakirjan tekijänoikeudellinen tilanne on tulkinnanvarainen. Sieltä ei tule tuoda uutta aineistoa Wikipediaan. Voit auttaa Wikipediaa korvaamalla Pienen tietosanakirjan aineiston uudella.