Tämä artikkeli käsittelee jokea. Täsmennyssivulla Laajoki on muita merkityksiä.
Laajoki
Laajoki Mietoisten Lauttanpääntien sillalta nähtynä
Laajoki Mietoisten Lauttanpääntien sillalta nähtynä
Alkulähde Elijärvi ja Vaskijärvi[1][2]
Laskupaikka Mietoistenlahti [1]
Pituus 55[3] km
Virtaama 3,1 [1] /s
Valuma-alue 389 [1] km²

Laajoki eli Ylisjoki[4] on joki Mynämäen ja Pöytyän kuntien alueella. Laajoki saa vetensä pääosin Yläneen Elijärvestä ja Vaskijärvestä sekä niitä ympäröiviltä suoalueilta, lisäksi toinen joen suurista latvauomista alkaa Pahojokena Laitilan soilta. Joen veden laatu on tyydyttävä, ja sen ravinnekuormasta merkittävin osa tulee hajakuormituksena. Laajoki on suosittu melonta- ja virkistyskalastuskohde, sen sijaan joen rapukannat ovat pääosin hävinneet. Aiemmin Laajoella on harjoitettu myös säännöllistä reittiliikennettä, ja sen kosket ovat olleet valjastettuina teolliseen käyttöön. Kaupallista toimintaa joen rannoilla on harjoitettu jo keskiajalla.

Sisällysluettelo

Joen reitti ja valuma-alueMuokkaa

Laajoki saa vetensä pääosin Yläneen Elijärvestä ja Vaskijärvestä sekä muista alueen pienistä järvistä ja laajoilta suoalueilta, Pahojoen päähaara kerää vetensä puolestaan Laitilan soilta.[1][3] Näiltä alueilta joen uoma kulkee Mynämäen Karjalankylän ja pienien kylien halki laaksonpohjia pitkin Mietoisiin, jossa Laajoki laskee lintuvetenä tunnetun Mietoistenlahden Natura-alueen pohjoispäässä sijaitsevaan Saarenaukkoon.[1][5] Tällä matkalla joen uomassa on yhteensä seitsemän suurempaa koskea: Lujalankoski, Hurulankoski, Korvensuunkoski, Karjakoski, Kivikylänkoski, Juvankoski ja Karjakylänkoski.[3]

Laajoen 389 km2:n suuruisella valuma-alueella on runsaasti soita, kun taas peltojen osuus on pienempi kuin Lounais-Suomessa yleensä.[1] Peltoa valuma-alueesta on Lounais-Suomen keskiarvoa vähemmän noin 17 %, soita noin 23 %.[3] Myös eloperäisten maalajien osuus peltoalasta on selvästi suurempi kuin läheisillä Mynäjoen ja Hirvijoen valuma-alueilla. Laajoen vesistön järvisyys on kaksi prosenttia, ja sen valuma-alueella on yhteensä 21 järveä tai lampea, joista useimmat ovat pieniä latvavesiä.[1][6] Noin 495 hehtaarin Elijärvi ja 71 hehtaarin Vaskijärvi ovat huomattavasti muita järviä suurempia.[1] Joen virtaus on suurimmillaan keväisin noin 74 kuutiota sekunnissa, mutta kesällä joen uoma kuivuu paikoin lähes täysin.[6] Tämä johtuu osittain myös alueen runsaasta suo-, metsä- ja pelto-ojituksesta, joka on nopeuttanut valuntaa ja vähentänyt veden viipymää valuma-alueella.[3]

Vesistön tilaMuokkaa

Laajoki kuuluu ympäristöhallinnon ylläpitämään valtakunnalliseen jokivesistöjen seurantaohjelmaan, ja sen veden yleinen käyttökelpoisuusluokka on tyydyttävä.[6][7] Laajoen vesistössä ei nykyään ole selviä pistekuormittajia, joten suurin osa ravinteista tulee jokeen luonnonhuuhtoumana tai ihmisen aiheuttamana hajakuormituksena. Vuoteen 1997 asti Mietoisten Pyheen jätevedet laskettiin puhdistamolta jokeen, mutta nykyisin ne johdetaan Mietoisten keskustan puhdistamolle ja sieltä Mynäjokeen.[1]

Pelloilta tulevan kuormituksen määrä on pienehkö, vain joen alajuoksun pelloilta ravinteita huuhtoutuu runsaammin. Tosin tulva-aikana joen vesi on selvästi savesta samentunutta ja turvepitoista. Muita ravinnekuormituksen lähteitä ovat haja-asutuksen jätevedet ja yläjuoksun suoalueiden turvetuotanto.[1] Joen veden laadun ja jopa Mietoistenlahden luontoarvojen pelättiin 2000-luvun alussa heikkenevän huomattavasti, kun vuonna 2007 Vapo sai luvan nostaa turvetta Laajoen valuma-alueella sijaitsevalta Raumjärvensuolta.[2] Vuonna 2011 Vapo ilmoitti kuitenkin aluehallintovirastolle peruuttavansa turpeenottohakemuksen.[8]

Nykyisellään Laajoki, Hirvijoki ja Mynäjoki kuljettavat mukanaan kymmenen prosenttia saaristomereen tulevasta vuotuisesta typpi- ja fosforikuormasta. Ravinnepitoisuuksien ja virtaama-arvioiden mukaan laskettuna Laajoen fosforikuormitus on ollut vuosina 2000–2005 noin 4 tonnia ja typpikuormitus noin 122 tonnia vuodessa. Laajoessa on myös esiintynyt happivajausta, ja sen hygieeninen tila oli huono kesinä 2005–2006.[1] Happamuudeltaan Laajoki on yksi Varsinais-Suomen happamimmista joista.[9] Parhaimmillaan veden pH on ollut noin 7, mutta yläjuoksulla missä vesi on happamimmillaan, on pH ollut vain noin 5. Alhaisimmat veden pH-arvot on mitattu kevään tulvahuippujen aikaan.[10]

Vuosien 2000–2010 seurantajakson aikana joen veden lämpötila on vaihdellut säännöllisesti kesän noin 20 °C:n ja talven 0 °C:n välillä. Joen happipitoisuus on pysytellyt seurannan ajan yleensä yli kymmenessä milligrammassa per litra, mutta esimerkiksi talvella 2003 Laajoessa on ollut selvää happivajausta. Tällöin happipitoisuus on ollut vain 1 mg/l. Joen kiintoainepitoisuus on seurannan aikana ollut alhainen.[10]

Vesirakentaminen ja liikenneMuokkaa

Lähes kaikkiin Laajoen koskiin on joskus rakennettu saha tai mylly. Noin kahdeksan kilometriä jokisuusta ylöspäin sijaitseva Korvensuun voimalaitos ja sen yhteydessä toiminut konepaja ovat näistä merkittävimmät. Voimalan kohdalla joessa on putouskorkeutta seitsemän metriä.[1][6] Voimalaitos sijaitsee Laajoen ja vanhan postitien yhtymäkohdassa. Alueen rakennuksiin kuuluu vanha vesivoimalaitosrakennus ja sen kanavarakenteet sekä useita muita rakennuksia, kuten konepaja, maalariverstas, asuinrakennus, kellari sekä talli ja puuvaja. Lounais-Suomen Sähkö hankki 1900-luvun alussa perustetun tehdasalueen omistukseensa vuonna 1937, jonka jälkeen yhtiön uusima vesivoimalaitos oli käytössä vuoteen 1993. Kunta, kotiseutuyhdistys, maakuntamuseo ja yksityishenkilöt ovat sen jälkeen kehittäneet aluetta museona..[11][12]

Laajoen alajuoksulla on sijainnut jo keskiajalla vilkas kauppapaikka, jonka tuntumaan perustettiin myös 1700-luvulla lakkautettu Hietamäen kappeli.[13] Alueen kaupallisen ja vanhimman kirkollisen keskuksen on ajateltu sijainneen Laajoen suulla nykyisen Hietamäen ja siitä noin kilometrin verran kaakkoon sijaitsevien Pyheen ja Valaskallion kylien alueella.[14] Kaikkien näiden kylien alueilta on myös tehty 800-luvun viikinkiajan esinelöytöjä.[15][16] Jokisuu on ollut tärkeä kulku- ja kauppapaikka myöhemminkin: joen alajuoksulla esimerkiksi harjoitettiin runsasta höyrylaivaliikennettä 1800-luvun lopulta alkaen. Monet Laajoelta alkunsa saaneet laivareitit kulkivat rannikkoa pitkin ja liikennöineet höyrylaivat tekivät matkoillaan useita pysähdyksiä. Mynämäenlahden Höyrylaivayhtiö oli puolestaan toiminnassa 1910-luvulla, jolloin yhtiö anoi jopa Laajoen suun perkausta toiminnan edesauttamiseksi. 1900-luvun alussa muut kulkuneuvot kuitenkin syrjäyttivät höyrylaivat, kun Uudenkaupungin rata Turusta Uuteenkaupunkiin valmistui vuonna 1924. Lauttanpään höyrylaivalaituri myytiin huutokaupalla ja purettiin radan valmistuttua.[13]

Kalastus ja muu virkistyskäyttöMuokkaa

Laajoella on järjestetty toukokuun alussa vuosittainen 45 kilometrin pituinen Laajokimelonta.[17][18] Veden ollessa korkealla myös virkistyskalastus joella on suosittua, sillä ainakin meritaimen nousee Korvensuun voimalaitokselle asti.[19] Jokeen nousee Mynälahdelta jonkin verran myös siikaa ja lohia. Paikallinen kalastusalue ja kalatalouskeskus ovat lisäksi suunnitelleet myös lohi-istutuksia jokeen.[20]

Laajoki on ollut aikaisemmin hyvä rapujoki, mutta rapurutto ja veden happamoituminen ovat heikentäneet saaliita huomattavasti.[1][21][22] Varsinkin 1960-luvulla ravustus on ollut joella suosittua. Kantaa yritettiin elvyttää 1990-luvulla entisiin mittoihin tuhansien yksilöiden jokirapuistutuksilla, mutta kannan uuden romahduksen jälkeen vuonna 1996 jokeen päädyttiin istuttamaan lopulta täplärapuja.[22][23]

Joen virkistyskäyttöä on 2000-luvulla haitannut Saarenaukon Natura-alueen takia jokisuulle asetettu veneilykielto, joka estää muilta kuin ammattikalastajilta moottoriveneen käytön joessa ja sen suulla lintujen pesimäaikana 1.3.–15.5.[24][25] Veneilykielto on aiheuttanut negatiivisia reaktioita alueen asukkaissa erityisesti siksi, että Natura-aluetta perustettaessa luvattiin alueen asukkaiden esteettömän veneilyn jatkuvan ja ruoppaustenkin olevan mahdollisia.[5]

LähteetMuokkaa

  • Sinikka Kauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Turku: Turun maakuntamuseo ja Varsinais-Suomen liitto, 1993. ISBN 951-9125-96-5.
  • Hanna Nurminen (toim.): Saaren kartano Mynämäellä. SKS:n toimituksia 1184. Helsinki: SKS, 2008. ISBN 978-952-222-010-3.
  • Ilmo Suikkanen, Erkki Santamala & Lassi Liippo (toim.): Vakka-Suomi: merestä maaksi. Rauma: Vakka-Suomen luonnonystävät, 1994. ISBN 951-97107-0-1.
  • Kristiina Suominen: Turun seudun virtavesien kunnostustarvekartoituksen esiselvitys. Kala- ja ympäristötalouden opinnäytetyö. Turku: Turun Ammattikorkeakoulu, 2011. Teoksen verkkoversio (pdf).

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n Lounais-Suomen ympäristökeskus: Vakka-Suomen joet (pdf) Vesien tila - esitesarja. 2007. Viitattu 16.11.2007.
  2. a b Hanna Antila: Näkemykset turpeenoton vaikutuksista pahasti ristissä. Turun Sanomat, 28.7.2007. Artikkelin verkkoversio.
  3. a b c d e Suominen: Turun seudun virtavesien kunnostustarvekartoituksen esiselvitys, s. 34–35
  4. Facta 2001, WSOY 1981, 9. osa, palsta 514
  5. a b Erja Hyytiäinen: Saarenaukon suojelu sinetöi Mietoistenlahden Naturan. Turun Sanomat, 5.1.2006. Artikkelin verkkoversio.
  6. a b c d Lounais-Suomen ympäristökeskus: Laajoki (Sivun arkistoitu versio Archive.org -sivustolla) 18.6.2004. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 19.10.2007.
  7. Vesistöt 27.03.2007. Mynämäen kunta. Viitattu 18.10.2007.
  8. Etelä-Suomen aluehallintovirasto: Raumjärvensuon turvetuotantoalueen tuotantolohkon 4 ympäristölupa (pdf) 23.5.2012. Viitattu 11.4.2013.
  9. Suominen: Turun seudun virtavesien kunnostustarvekartoituksen esiselvitys, s. 30
  10. a b Suominen: Turun seudun virtavesien kunnostustarvekartoituksen esiselvitys, s. 36–38
  11. Elina Malkamäki: Korvensuun voimalaitosalue suojellaan. Turun Sanomat, 18.10.2007. Artikkelin verkkoversio.
  12. Jukka Uotila: Korvensuu suojellaan rakennussuojelulailla. Vakka-Suomen Sanomat, 17.10.2007. Artikkelin verkkoversio.
  13. a b Anu Lahtinen: Mietoinen ja muu maailma: Paikallishistorian kurssi 9.2.-23.3.1999, luentotiivistelmät. 1999. Viitattu 10.1.2008.
  14. Kari Uotila: Arkeologian tavoitteena tuhat vuotta kartanon historiaa, s. 47. Teoksessa: Nurminen (toim.): Saaren kartano Mynämäellä
  15. Jukka Vehmas: Vakka-Suomi asutetaan, s. 103. Teoksessa: Suikkanen, Santamala & Liippo (toim.) Vakka-Suomi: merestä maaksi
  16. Kauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 9–10, 12
  17. Jarmo Rakkolainen: Laajokimelonta JR Eräpalvelut. Viitattu 19.10.2007.
  18. Erja Hyytiäinen: Laajoki herättelee kanoottikansan vesille. Turun Sanomat, 28.4.2006. Artikkelin verkkoversio.
  19. Jorma Pihlava: Unelma lohijoesta. Turun Sanomat, 23.9.2001. Artikkelin verkkoversio.
  20. Mynäjokeen ja Laajokeen ehdotetaan lohi-istutuksia. Vakka-Suomen Sanomat, 21.1.2010, s. 3.
  21. Eeva Suojanen: Loimaan Kojonjoella ravustetaan myös koemielessä. Turun Sanomat, 22.7.2006. Artikkelin verkkoversio.
  22. a b Kari Säylä: Laajoen rapukanta elpymässä. Turun Sanomat, 21.7.1998. Artikkelin verkkoversio.
  23. Pirjo Vismanen: Amerikkalainen täplärapu tulossa Mynämäen jokiin. Turun Sanomat, 8.3.1998. Artikkelin verkkoversio.
  24. Veneily yhä kielletty Laajokisuulla. Turun Sanomat, 12.4.2003. Artikkelin verkkoversio.
  25. Erja Hyytiäinen: KHO ei lieventänyt Mietoistenlahden veneilyrajoituksia. Turun Sanomat, 1.4.2005. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa