Valuma-alue

Hydrologian termi, jolla tarkoitetaan sade-aluetta, jonka vedet purkautuvat saman pisteen kautta mereen

Valuma-alue on maantieteellinen alue, jonne satanut vesi kerääntyy maanpinnan muotojen ohjaamana lopuksi yhteen matalalla sijaitsevaan kohtaan. Valuma-alue voidaan usein ajatella maastossa olevaksi altaaksi, jossa vesi kerääntyy sen matalimpaan kohtaan ja josta se poistuu altaan reunan ylitse virtavetenä, esimerkiksi ojana, jokena tai lahtena. Matalinta kohtaa kutsutaan laskukynnykseksi. Mereen laskevaa valuma-aluetta kutsutaan vesistöksi. Valuma-alueella virtaava vesi on pääasiassa peräisin sateista, mutta siihen luetaan myös sulavan edellisen talven lumen vedet, sulaavien jäätiköiden vedet [1] ja pohjavedestä syntyvät lähteet. Valuma-alueen vesi muodostuu sateesta, lumipeitteestä, maankosteudesta, pohjavesivirtauksesta, maaston kosteikoista, jokiverkostosta ja vesialtaista. Valuma-alueen reunaviivaa kutsutaan vedenjakajaksi, joka sijaitsee veden virtaamisen luonteesta johtuen ympäristöään korkeammilla maaston alueilla. Vedenjakajalla vesi virtaa rajakohdan eri puolille ja jakaa siten satavat vedet eri valuma-alueisiin. Valuma-alueen altaaseen kertyneet vedet poistuvat lopuksi laskukynnyksen kohdalta, missä vedenjakaja on matalimmillaan. Valuma-alueilla on yleisesti olemassa lasku-uoma, mutta on myös olemassa lasku-uomattomia valuma-alueita eli sisäisiä valuma-alueita. Niissä vesi kerääntyy esimerkiksi vesialtaaseen, josta se haihtuu pois tai vaihtoehtoisesti katoaa maan alle.[2][3][4]

Romanian Latorițajoen valuma-alue (vihreä alue) sijaitsee vuoristossa, jossa vedenjakajat seuraavat vuorten harjanteita.
Euroopan päävesistöalueita, johon on merkitty keltaisella erikseen suurimpien jokien valuma-alueita.
Maapallon päävesistöalueet, jossa on merkitty harmaalla laajimmat sisäiset valuma-alueet.

Valuma-alueet voivat muodostaa hierarkkisen järjestelmän siten, että pienet valuma-alueet laskevat vetensä uuteen lasku-uomaan tai järveen, joka muodostaa suuremman valuma-alueiden kokonaisuuden. Tällöin ajatellaan takaperoisesti, että kukin maaston uoma kuuluu omaan valuma-alueeseensa ja suuren valuma-alueen laskujoen yläjuoksun sivujoet, ja myös niiden sivuhaarat, muodostavat lukuisten valuma-alueiden peitteen.[2]

Vesistöt ovat valuma-alueita, joiden purkupiste laskee mereen. Tällainen on esimerkiksi Eurajoen vesistö Satakunnassa, joka käsittää vain Eurajoen valuma-alueen.Suomen vesistöalueiden luokittelun mukaan jotkin päävesistöalueet voivat sisältää useita vesistöjä, kuten Suomenlahden rannikkoalue, johon kuuluu alle 200 km2 kokoiset vesistöt, jotka laskevat Suomenlahteen. Päävesistöalueiden osa-alueet eivät sen sijaan ole välttämättä kokonaisia valuma-alueita, vaan osa niihin laskevasta vedestä voi tulla yläpuolisen valuma-alueen purkupisteen kautta. Tällainen osa-alue on esimerkiksi Kokemäenjoen vesistöön kuuluva Vanajaveden–Pyhäjärven alue, joka itsekin muodostuu alueista ja valuma-alueista. Tällaiset vesistöalueet ovat tarkoituksenmukaisia esimerkiksi viranomaistyössä, kun halutaan jakaa tietty valuma-alue hallinnollisesti samankokoisiin alueisiin. Vesistöalueiden jakoa hyödynnetään myös vesistömalleissa. Merialueet eivät kuulu vesistöalueisiin, mutta ne voivat rajata jonkin päävesistöalueen valuma-alueita, kuten esimerkiksi Saaristomeren rannikkoalueella, johon kuuluu myös Ahvenanmaa.[5][6]

Valtamerten valuma-alueetMuokkaa

  • 47 % maailman valuma-alueista virtaa Atlantin valtamereen
    • Pohjois-Amerikassa Atlanttiin virtaa Suurten järvien alue ja Saint Lawrence -joki ja Yhdysvaltain itärannikko. Amerikan sisämeret (Karibianmeri, Meksikonlahti) saavat vetensä Amerikan ja Väli-Amerikan mantereen joista, esimerkiksi Mississipistä. Euroopan joista osa virtaa suoraan Atlanttiin tai Välimereen, joka on yhteydessä Atlantin valtamereen. Afrikan joista Niili laskee Välimereen. Etelä-Amerikan joista Amazon, joka saa vetensä Andeilta, virtaa Atlanttiin. Arktisen alueen Pohjois-Amerikan, Grönlannin, Skandinavian ja Pohjois-Aasian vedet virtaavat Atlanttiin tai Pohjoiseen jäämereen.
  • 13 % maailman valuma-alueista virtaa Tyyneenmereen. Venäjän Aasian puoleiset ja Kiinan joet laskevat vetensä Tyyneenmereen.
  • 13 % Intian valtamereen. Monet suuret Intian niemimaan joet saavat alkunsa Himalajan vuoristosta ja ne laskevat Intian valtamereen. Lähi-idän vedet virtaavat Eufrat- ja Tigris-jokien kautta Persianlahteen ja edelleen Intian valtamereen. Afrikan itäosan joet ja Punainen meri laskevat vetensä Intian valtamereen.
  • Antarktis on arviolta 9 % maailman valuma-alueista. Etelänapamantereen sulamisvedet virtaavat Eteläiseen valtamereen.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Pidwirny, M.: Introduction to Glaciation, kirjasta Fundamentals of Physical Geography, 2006, viitattu 21.2.2018
  2. a b Pidwirny, M.: The Drainage Basin Concept, kirjasta Fundamentals of Physical Geography, 2006, viitattu 21.2.2018
  3. Suomalainen tietosanakirja. Weilin+Göös, 1993.
  4. Luhr, James F. (toimittaja): Maapallo, s. 212–215. (alkuperäisteos Earth, 2003). Suomentanut Tikkanen, Matti (päätoimittaja). Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-040-8.
  5. Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  6. DCR: Esimerkki vesistöaluejaosta Yhdysvalloissa, 14.12.2012, viitattu 21.2.2018
Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.