Avaa päävalikko
Pyheen kylässä sijaitseva Mietoisten maamiesseurantalo

Pyhä, vakiintuneelta nimeltään Pyhe, joskus myös Pyhö on kylä ja taajama Mynämäen kunnan Mietoisissa, Varsinais-Suomessa. Se sijaitsee Laajoen rannalla. Pyhä-nimitystä käytetään myös koko sitä ympäröivästä taajama-alueesta. Pyhän kylä käsittää kuitenkin vain pienen osan alueesta, sillä suuri osa taajamasta sijaitsee läheisten Saaren ja Valaskallion kylien alueella.[1]

HistoriaMuokkaa

Kylässä on historiallisen ajan alussa ollut kaksi yhden manttaalin tilaa, jotka olivat rälssimaana 1500-luvulla. Saman vuosisadan lopulla tilat olivat myös vähän aikaa kuninkaan omaisuutta.[1] Tiloista muodostettiin säterit 1600-luvun alussa, mutta toinen tiloista autioitui vuosisadan aikana.[1][2] Seuraavalla vuosisadalla, 1700-luvulla kylässä oli lähteiden mukaan jälleen kaksi tilaa, Haakari ja Punta eli Isotalo.[1]

Haakari ostettiin perintötilaksi 1760-luvulla ja jaettiin Ylis- ja Alishaarin tiloiksi. Myös Punnan tila jaettiin Ylis- ja Alispunnaksi. Alun perin molempien Haakarin tilojen talouskeskukset sijaitsivat vierekkäin, mutta myöhemmin Ylishaakarin rakennukset siirrettiin kauemmas kylätontista.[1] Ylispunta puolestaan hävisi 1900-luvun alussa ja niiden paikalle rakennettiin Mietoisten maamiesseurantalo vuonna 1922.[1][2] Kylän mailla asui vuosisadan alussa myös lukuisia mäkitupalaisia.[1]

Kylämaisema ja luontoMuokkaa

Laajoen laaksoon rakentunut kyläkeskus on rakenteeltaan tiivis ja se on säilyttänyt hyvin 1920-luvulla muodostuneen ilmeensä. Kylään myöhemmin rakennetut talot on pystytetty pääosin Pyhäntien varteen. Kylän pohjois- ja itäpuoli muodostuvat laajoista peltoaukeista.[1]

Kylän ja taajaman palvelutMuokkaa

Varsinainen Pyheen kylä sijaitsee alueen pohjoisosassa, jossa sijaitsee muun muassa Mietoisten maamiesseurantalo. Pyhäntien varressa ja Valaskallion kylässä sijaitsevassa 1909 rakennetussa ja 1930 laajennetussa Pyhän koulussa on ala-aste ja sen yhteydessä päiväkoti.[3] Kylän eteläpuolella, Lauttanpään puretun höyrylaivalaiturin läheisyydessä eli nykyisen Kustavin- ja Pyhäntien risteyksessä puolestaan sijaitsee talkoovoimin rakennettu Pyheen kylätori.

LähteetMuokkaa

  • Sinikka Kauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Turun maakuntamuseo ja Varsinais-Suomen liitto, 1993. ISBN 951-9125-96-5.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Kauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 120
  2. a b Lahtinen: Mietoinen ja muu maailma
  3. Mietoisten kunta: Pyhän koulu - Koulu tänään