Avaa päävalikko

Liivi (līvõ kēļ) on uralilainen, suomalais-ugrilainen ja itämerensuomalainen kieli, ja siten suomen läheinen sukukieli. Lähin liivin sukukieli on viro. Liivin kieltä puhuivat liiviläiset Latviassa Kuurinmaalla Liivin rannassa. Laajasti levinneen uutisen mukaan kielen viimeinen syntyperäinen puhuja, Viktor Berthold, kuoli vuonna 2009, mutta todellisuudessa viimeinen liivin äidinkielinen puhuja oli Grizelda Kristiņa, joka kuoli 103-vuotiaana 2. kesäkuuta 2013[1].

Liivi
Idioma livonio.png
Oma nimi līvõ kēļ, rāndakēļ
Tiedot
Alue Latvia Latvia
Virallinen kieli ei virallista asemaa
Puhujia ei äidinkielenään puhuvia
noin 25 toisena kielenä puhuvaa
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto latinalainen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet
suomalais-permiläiset kielet
suomalais-volgalaiset kielet
itämerensuomalaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1
ISO 639-2 fiu (muut suomalais-ugrilaiset kielet)
ISO 639-3 liv

HistoriaMuokkaa

Kielitieteilijät eivät ole täysin varmoja siitä, miten liivin kieli erosi muista itämerensuomalaisista kielistä. Epäselvyyttä on esimerkiksi siitä, onko liivi läheisempää sukua etelä- vai pohjoisvirolle.[2] Paikannimistötutkimuksen perusteella liivinkielisten alueet ulottuivat ennen paljon nykyistä laajemmalle. Liivinkielisten paikannimien verkko kattaa noin puolet nykyisen Latvian alueesta. Monet liivinkieliset ovat siirtyneet käyttämään indoeurooppalaista latvian kieltä eli lättiä, jota Latviassa pääasiallisesti puhutaan. Latvian kieli on kuitenkin saanut paljon vaikutteita liivistä; latvian eroavaisuudet liettuaan nähden ovat osittain liivin vaikuttamia. Toisin päin latvian kieli on vaikuttanut liiviin hyvin voimakkaasti, niin sanastoon kuin kielioppiinkin. Latvian kielen vaikutus onkin erkaannuttanut liiviä huomattavasti muista itämerensuomalaisista kielistä.

 
Liiviläisten historialliset asuinalueet Latviassa, Liivinranta mustalla.

Liivinmaa kristillistyi Baltian alueista ensimmäisenä. Keskiajalla Saksalainen ritarikunta taisteli liiviläisiä ja muita Baltian pakanakansoja vastaan pakottaen nämä kasteeseen. Liivin kielen alkuperäinen alue käsitti sekä Liivinmaan länsiosan että Kuurinmaan pohjoisosan. Liivinmaalla puhutuista murteista katosi viimeisenä Salatsin liivi 1800-luvulla. Itäliivin ja länsiliivin murteisiin jakautuva Kuurinmaan liivi on säilynyt nykypäiviin asti. Matteuksen evankeliumin käänsi Kuurinmaan liivin länsimurteelle pizālainen opettaja Jan Princ ja itämurteelle Nika Pollmann. Kummankin version tarkisti ja viimeisteli F. J. Wiedemann. Britannian ja Ulkomaiden Raamattuseura toimitti vuonna 1863 kummastakin 250 kappaleen painoksen, joka jaettiin Liivinrannan asukkaille. Vielä 1930-luvulla liivin kielellä kirjoitettiin merkittävää kirjallisuutta. Esimerkiksi Uusi Testamentti käännettiin tuolloin liiviksi. Merkittävimpiä tuon ajan kirjallisuuden vaikuttajia olivat Kōrli Stalte ja Peter Damberg. Myös suomalaiset ja virolaiset kielentutkijat, kuten Lauri Kettunen, vaikuttivat liivinkielisen kirjallisuuden kehittymiseen.[3] Ponnisteluista huolimatta Uutta testamenttia ei saatu heti julkaistua, vaan se julkaistiin rahoitusvaikeuksien tähden vasta vuonna 1942. Sitä ennen kuitenkin julkaistiin vuonna 1936 Edgar Vaalgamaan kääntämä katekismus (Pišķi katkismus) ja vuonna 1937 yhtenä niteenä evankeliumit sekä Apostolien teot.[4]

NykytilanneMuokkaa

Liivinkielinen kuukausijulkaisu Līvli (suom. Liiviläiset), joka alun perin ilmestyi joulukuusta 1931 elokuuhun 1939, herätettiin jälleen henkiin vuonna 1992. Nyt lehti on tosin latviankielinen.[4]

Liivin kieli on hävinnyt normaalista käytöstä täysin. Isovanhemmilta opittuna kielenä sitä puhuu arviolta kymmenen ihmistä. Lisäksi on vielä noin kymmenen kielen opetellutta kielentutkijaa ja viisi kielen itsenäisesti opiskellutta. Vielä useampi on osallistunut liiviläisille kesäleireille tai yliopistokursseille ja oppinut näin ymmärtämään kieltä, mutta eivät käyttämään sitä keskustelemiseen. Liivinkieliseen opetukseen kouluissa osallistuu noin kymmenen henkeä, joista suurin osa on etnisiä liiviläisiä.[5] Liivinkielistä tekstiä pystyy lukemaan arviolta 50–60 henkilöä[6]. Latvian kieltä käyttämään siirtyneet liiviläiset vaikuttivat latvian kielen liiviläismurteisiin, joita puhutaan sekä Kuurin- että Liivinmaalla. Olennainen ero latvian kieleen näillä murteilla on se, että niiden puhujat käyttävät liivin kielen mukaista ääntämystapaa[7].

OpetusMuokkaa

Liivin kieltä opetetaan perustasolla muutamissa kouluissa Riiassa, Staicelessä, Ventspilsissä, Kolkassa ja Dundagassa. Lisäksi opetusta järjestetään vuosittain järjestettävillä kesäleireillä. Liiviläisten kulttuurikeskus järjestää puhujaryhmiä, joiden tarkoituksena on pitää liivin kieltä elossa normaalissa puhekäytössä. Liivin kieltä voi opiskella ylemmällä tasolla Helsingin ja Turun yliopistoissa Suomessa, Tarton yliopistossa Virossa, Budapestin yliopistossa Unkarissa sekä Latvian yliopistossa. Säännöllisesti sitä opetetaan kuitenkin vain Tarton ja Latvian yliopistoissa, muissa yliopistoissa se yleensä sisältyy itämerensuomalaisten kielten yleiseen opetukseen.[8]

Kielen piirteetMuokkaa

Liivin kielelle tyypillinen piirre on painottomien tavujen redusoituminen. Sama piirre on havaittavissa myös viron kielessä, mutta liivissä se vaikuttaa voimakkaampana. Latvian kielen vaikutuksesta ö ja ü ovat vaihtuneet e:ksi ja i:ksi. Liivi kuuluu periferiakieliin, eli siitä puuttuu astevaihtelu. Liivissä h on kadonnut kaikkialta.[2]

Liivin kieltä kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla: A a, Ā ā, Ä ä, Ǟ ǟ, B b, (C c), D d, Ḑ ḑ, E e, Ē ē, F f, G g, H h, I i, Ī ī, J j, K k, L l, Ļ ļ, M m, N n, Ņ ņ, O o, Ō ō, Ȯ ȯ, Ȱ ȱ, Õ õ, Ȭ ȭ, P p, (Q q), R r, Ŗ ŗ, S s, Š š, T t, <Ţ ţ> , U u, Ū ū, V v, (W w), (X x) (Y y), Z z, Ž ž [9].

  • luettelossa mukana nykyisin käytettävät kirjaimet
  • (vieraskirjaimet suluissa)
  • <lähteen mukaan Ț ja ț>, asiasta eri näkemyksiä


PersoonaprononimitMuokkaa

Yksikkö
y.1.p minä y.2.p sinä y.3.p hän
Nominatiivi minā/ma sinā/sa tämā/ta
Genetiivi min sin täm
Akkusatiivi minnõn sinnõn tämmõn
Translatiivi minkõks sinkõks tämkõks
Partitiivi mīnda sīnda tǟnda
inessiivi mins/minšõ sins/sinšõ täms/tamšõ
Elatiivi minst/minstõ sinst/sinstõ tämst/tämstõ
Illatiivi minnõ sinnõ tämmõ
Monikko
m.1.p me m.2.p te m.3.p he
Nominatiivi mēg tēg ne
Genetiivi mäd täd nänt
Akkusatiivi mäddõn täddõn näntõn
Translatiivi mätkõks tätkõks näntkõks
Partitiivi mēḑi tēḑi nēḑi
Inessiivi mēšši tẽšši nēšši
Elatiivi mēšti tēšti nēšti
Illatiivi mēži tēži nēži

DemonstratiivipronominitMuokkaa

Yksikkö tämä, tuo Monikko nämä, nuo
Nominatiivi sīe/se ne
Genetiivi sīe/se nänt
Akkusatiivi sīen näntõn
Translatiivi sīeks/sīekõks näntkõks
Partitiivi sīeda nēḑi
Inessiivi sīes/sīessõ nẽšši
Elatiivi sīest/sīestõ nēšti
Illatiivi sīezõ nēži

KielinäyteMuokkaa

Tēriņtš!

Terve

Jõvā pǟva! / Jõvvõ päuvõ!

Hyvää päivää

Minnõn eņtšõn um vajāg

Minä itse tarvitsen

Ma sīeda kūliz eņtš izāst

Minä kuulin sen isältäni

Minā rõkāndõb rāndakīeldõ

Minä puhun rantakieltä (liiviä)

Tämpõ um nei knaš āiga

Tänään on niin kaunis ilma

ikš, kakš, kuolm, nēļa, vīž, kūž, seis, kōdõks, īdõks, kim

yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen


“Kui kaj, ku vīmõ sadāb!” kītiz liepālind istõs līed allõ.

“Nǟ, väggi sūr kaj!” rõkāndiz miedlinki, kis istīz liepālindõn ležgõl.

“Až paldīņ vȯlks knaš āiga,” kītiz vel liepālind, “siz ma līndaks pids nurmõ ja nītõ mängõs.”

“Bet ma,” kītiz miedlinki, “ma līndaks tīe jūrõ ja kuoŗŗõks kubbõ pǟgiņ magḑizt mietā.”

Kuinka sääli kun viimein! sataa sanoi perhonen joka istui lehden alla.

Kyllä tosi surullista, sanoi mehiläinen joka istui perhosen vieressä

Jos sää olisi nyt hyvää sanoi mehiläinen, Jos ei sataisi lentäisis pelloilla ja niityillä

Mutta jos sanoi mehiläinen, lentäisin töihin ja keräisin kaiken makean hunajan.[10]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. The Times – Death of a language: last ever speaker of Livonian passes away aged 103
  2. a b Helsinki.fi – Liivin kielestä
  3. Vaalgamaa, Edgar: Valkoisen hiekan kansa: Liiviläisten historiaa ja kulttuuria. Jälkisanat Valda Šuvcāne. Jyväskylä: Atena 2001. ISBN 951-796-235-5.
  4. a b Pajula, Marja: Liiviläiset 1920- ja 1930-luvuilla. TUTKIELMIA VÄHEMMISTÖKIELISTÄ JÄÄMERELTÄ LIIVINRANTAAN. Vähemmistökielten tutkimus- ja koulutusverkoston raportti VI. Nordic-Baltic-Russian network of Finnic minority and regional languages, kolmas julkaisu. Studia humaniora ouluensia -julkaisusarja, osa 2., 2006. University of Oulu.
  5. Valts Ernštreits – The Livonian Language Today
  6. Aamulehti – Viimeisellä rannalla
  7. Livonian life stories: source of identity
  8. Livones.lv: Valts Ernštreits, LĪBIEŠU VALODAS STĀVOKLIS ŠOBRĪD
  9. Lībiešu valoda Vikipēdija
  10. The Butterfly and the Bee (A Sample Text) Virtual Livonia. Viitattu 7.11.2019. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kettunen, Lauri: Livisches Wörterbuch : mit grammatischer Einleitung. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura 1938.
  • Posti, Lauri: Grundzüge der livischen Lautgeschichte. Helsinki, 1942.
  • Tveite, Tor: The case of the object in Livonian : a corpus based study. Helsinki: Helsingin yliopisto, Suomalais-ugrilainen laitos, 2004.
  • Wiik, Kalevi: Liivin katko. Turku: Turun yliopisto 1989.

Aiheesta muuallaMuokkaa