Tukevasti ilmassa oli Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin vuosina 2001–2016 toimittama filosofinen keskusteluohjelma Radio Helsingissä.

Ohjelman ensimmäinen lähetys kuultiin 5. maaliskuuta 2001. Tällöin vastasyntyneellä ohjelmalla ei ollut vielä nimeä, ja se oli jaettu useampiin osioihin. Sen paremmin tunnettu muoto – näennäisesti rakenteetta polveileva keskustelu jostakin teemasta ja sen ympäriltä – syntyi vasta muutaman ensimmäisen lähetyksen aikana. Vanhan käytännön suuntaan liikuttiin jälleen vuonna 2005, kun mukaan otettiin yleisökysymyksiä. Tämä on kuitenkin ollut enemmän satunnaista, eikä juurikaan sisällöltään poikkea ohjelman muusta kulusta. Keskustelijoiden välisen dialogin lisäksi jokaisessa ohjelmassa kuullaan muutama musiikkikappale.

Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta jokaisella Tukevasti ilmassa -lähetyksellä on ollut otsikko eli teema. Tällaisia ovat olleet muun muassa hyvinvointivaltio, pyhyys, armeija, halu, Mongolia ja krapula. Ohjelman formaattiin on kuulunut, että kaikissa lähetyksissä itse teemaan ei välttämättä päästä. Tällöin teema on saatettu siirtää seuraavaan lähetykseen. Teemaa ei yleensä paljasteta heti ohjelman alussa vaan sitä lähestytään pikkuhiljaa.

Nevanlinnan tai Relanderin poissa ollessa heidän sijaisinaan ohjelmassa ovat esiintyneet muun muassa Silja Hiidenheimo, Kaarina Hazard, Juha Siltanen, Mikko Kuustonen, Jussi Tiihonen ja Tarja Roinila. Syksyllä 2008 Nevanlinna lähti vuodeksi Yhdysvaltoihin, minkä ajan ohjelma oli tauolla. Ohjelma oli tauolla myös kesäkuusta 2015 tammikuuhun 2016. Toukokuusta 2016 helmikuuhun 2019 sarja oli jälleen tauolla, joka päättyi "Vielä kerran!"-livekeskusteluun ravintola Pueblossa Helsingissä. Tapahtuma liittyi Tuomas Nevanlinnan eduskuntavaalikampanjaan.

Ohjelmaa lähetettiin tammikuuhun 2014 asti maanantai-iltapäivisin. Syksyyn 2006 asti lähetysaika oli kello 15-17, sen jälkeen kello 13-15. Tammikuusta 2014 alkaen ohjelmaa lähetettiin perjantai-iltapäivisin kello 13–15. Tammikuusta 2016 alkaen ohjelmaa lähetettiin sunnuntaisin kello 16-18. Ohjelma on saatavilla myös podcast-muodossa Radio Helsingin verkkosivuilta.

Luettelo jaksoista muokkaa

Kevät 2001 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat
5. maaliskuuta 2001 Ensimmäinen lähetys  
19. maaliskuuta 2001 Hyvinvointivaltio  
2. huhtikuuta 2001 Energia  
16. huhtikuuta 2001 Pyhyys  
30. huhtikuuta 2001 Vappu  
7. toukokuuta 2001 Suomi  
14. toukokuuta 2001 Luonto  
21. toukokuuta 2001 Kaupunki vs. maaseutu  

Kevät 2002 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat
8. huhtikuuta 2002 Kiire  
22. huhtikuuta 2002 Kopio  
29. huhtikuuta 2002 Armeija  
6. toukokuuta 2002 Halu  
20. toukokuuta 2002 Oikeisto vs. vasemmisto  

Syksy 2003 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat
11. elokuuta 2003 Luonne  
18. elokuuta 2003 Matkailu  
25. elokuuta 2003 Nauru  
1. syyskuuta 2003 Mongolia  
8. syyskuuta 2003 Itä-länsi  
15. syyskuuta 2003 Odottaminen  
29. syyskuuta 2003 Huuhaa  
6. lokakuuta 2003 Ateismi  
13. lokakuuta 2003 Subjekti  
20. lokakuuta 2003 Luovuus  
27. lokakuuta 2003 Vastuu  
3. marraskuuta 2003 Matrix  
10. marraskuuta 2003 Uusi työ  
17. marraskuuta 2003 Uusi työ 2  
24. marraskuuta 2003 Eurooppalainen kansalaisuus  
1. joulukuuta 2003 Jono  
8. joulukuuta 2003 Krapula  

Kevät 2004 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat
12. tammikuuta 2004 Välimerkit  
19. tammikuuta 2004 Takahuone  
26. tammikuuta 2004 Saalistaminen  
2. helmikuuta 2004 Salaisuus  
9. helmikuuta 2004 Virhe  
16. helmikuuta 2004 1950-luku  
1. maaliskuuta 2004 Omaisuus  
8. maaliskuuta 2004 Tulevaisuus  
15. maaliskuuta 2004 Auto  
22. maaliskuuta 2004 Ystävyys  
29. maaliskuuta 2004 Antropologia  
5. huhtikuuta 2004 Kiire  
19. huhtikuuta 2004 Kellari  
26. huhtikuuta 2004 Spontaanisuus  
3. toukokuuta 2004 Itsehallinta  
10. toukokuuta 2004 Jakaminen  
17. toukokuuta 2004 Taide ja moraali  
24. toukokuuta 2004 Verot  
31. toukokuuta 2004 Yliopisto innovaatioyliopisto, valmistuminen, yliopiston tarkoitus, totuuden etsintä, näkymätön yliopisto
7. kesäkuuta 2004 Revoluutio  
14. kesäkuuta 2004 Euro-... tanska-italia jalkapallo-ottelu, vitsi Itävalta-Unkari jalkapallo-ottelusta, Otto von Habsburg, euroviisut, euroviisuvoittajat, eurovaalit, eurovaalien uutisointi, anneli jäätteenmäki, europarlamentti, europarlamentin puolueet
21. kesäkuuta 2004 The Beatles  
28. kesäkuuta 2004 Sadut  

Syksy 2004 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat
9. elokuuta 2004 Onko maailmalla historia?  
17. elokuuta 2004 Ihmeet  
23. elokuuta 2004 Olympialaiset  
13. syyskuuta 2004 Luokka  
17. syyskuuta 2004 Uusinta edellisestä  
20. syyskuuta 2004 Ihminen  
27. syyskuuta 2004 Liioittelu  
4. lokakuuta 2004 Kirkko  
18. lokakuuta 2004 Koristeet  
25. lokakuuta 2004    
1. marraskuuta 2004 Jeesus ja Sokrates  
15. marraskuuta 2004 Arjen merkitys  
22. marraskuuta 2004 Pikaruoka  

Kevät 2005 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat
10. tammikuuta 2005 Tsunami Sielu ja ruumis, alku, kuulijakysymyksiä (vasemmistolainen älymystö, usko, tekoäly, huumorintaju, kauneus ja filosofia), tsunami, katastrofi, järjestys, Jumala & luonto, syntipukki, pahuus
17. tammikuuta 2005 Luottamus Kuulijakysymyksiä (musiikki, itsekkyys & empatia, elämän tarkoitus, laatu), luottamus, pankki, uusliberalismi, radiojuontaminen, salaisuus, usko
31. tammikuuta 2005 Keskustelu Keskustelunavaus, viro, kuulijakysymyksiä (sielu, poikien ja tyttöjen värit), tosi-tv, juonne, Jukka Tarkka, keskustelu, Nato, rukous
14. helmikuuta 2005 Rikollisuus Kuulijakysymyksiä (hulluus, tavis), hyvä tapahtuma, rikos, laki, Freud, sosiologia, James Bond, kahlekuningas
21. helmikuuta 2005 Ehkä moraali  
28. helmikuuta 2005 Mielenterveys Kuulijakysymyksiä (porno, voiko epätosi olla tosi), lehmät & muisti, onneton Sokrates, hyve, kreikkalaisten mielenterveyskäsitys, ekstaasi, abduktiokokemus, psykoosi, Mel Gibson, rukoileminen, Freud, pornon etymologia, Napoleon-kompleksi
7. maaliskuuta 2005 Jotain mielenkiintoista  
14. maaliskuuta 2005 Mainos  
21. maaliskuuta 2005 Kiroilu  
4. huhtikuuta 2005 Puolustus  
11. huhtikuuta 2005 Kilpailu  
18. huhtikuuta 2005 Dokumentti  
25. huhtikuuta 2005 Luovuus  
2. toukokuuta 2005 Onni ja onnellisuus  
9. toukokuuta 2005 60- ja 70-luku  
6. kesäkuuta 2005 Salaliitot  
13. kesäkuuta 2005 Vastuu  

Syksy 2005 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat
29. elokuuta 2005 Kuulijakysymyksiä, "Työn sanoja" Uuden työn (talouden) termit, Työn sanat -teos (2006)
12. syyskuuta 2005 Ikävystyminen/ajanviete  
19. syyskuuta 2005 Kuvat  
26. syyskuuta 2005 Luxus  
17. lokakuuta 2005 Kuulijakysymyksiä  
24. lokakuuta 2005 Väline  
31. lokakuuta 2005 Henki  
7. marraskuuta 2005 Saari Kuulijakysymyksiä (huono vs. hyvä maku, yllättävyys), saaren etymologia, saaristolaisuus, kosmopoliittius, Malta, Lauttasaari, Britannia, rock, Amerikka, rajat
14. marraskuuta 2005 Kummi  
21. marraskuuta 2005 Kuulijakysymyksiä Krapula, liikkeen ongelma, eläimen moraali, täydellisyys, huono vs. hyvä maku, musiikin tarve, jatkuva kasvu, hännystely, kansalaisuus, totuus valtiossa
28. marraskuuta 2005 Jumala  
5. joulukuuta 2005 Nostalgia  
12. joulukuuta 2005 Lanzarote  

Kevät 2006 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat
9. tammikuuta 2006 Lupaus Tupakkateollisuus, systeemi, hyvä vihollinen, vulgääri-marxismi, luvattu maa
16. tammikuuta 2006 Tupakka  
23. tammikuuta 2006 Vaalit Äänestämisen traditiot, vastakkainasettelu, Mauno Koivisto, kuulijakysymys (uskonnot ja jumalat)
30. tammikuuta 2006 Pysähtyneisyys Vaalianalyysiä, tyylikäs vanheneminen, pysähtyneisyyden aika, taantumus, uusi vasemmistolainen liike, kansalaispalkka, politiikan ja talouden erottelu, vapaus
6. helmikuuta 2006 Uusinta edellisestä Samat kuin 30. tammikuuta 2006
13. helmikuuta 2006 Anteeksianto  
20. helmikuuta 2006 Curling Ajanotto, nimet, valppaus, olympialaisten ääntäminen, curling, olympialajien määrittely, urheilu vs. peli, Uusipaavalniemi, suomalaisuus
27. helmikuuta 2006 Ruotsi  
6. maaliskuuta 2006 Vastakkainasettelu  
13. maaliskuuta 2006 Kevät Espanja, hyvinvointiyhteiskunta, käsikirjoitus, pomo vs. asiakas, vuodenajat, kevään merkit, ajanlasku, kuulijakysymyksiä (rahat vai kolmipyörä, viikonloppu, rikkaus)
20. maaliskuuta 2006 Työrauha  
27. maaliskuuta 2006 Projekti  
24. huhtikuuta 2006 Suosio  
8. toukokuuta 2006 Populismi  
29. toukokuuta 2006 Yksilö  
12. kesäkuuta 2006 Universaali ja globaali  
19. kesäkuuta 2006 Skandaali  

Syksy 2006 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat
14. elokuuta 2006 Vuorokausi suomennokset, b-sanat, nyt-hetki, nukkuminen, aamuihmiset vs. iltaihmiset, nokkaeläin, ajan viettäminen, Tuomaksen työ yövartijana
21. elokuuta 2006 Marginaali  
28. elokuuta 2006 Ero  
4. syyskuuta 2006 Israel  
11. syyskuuta 2006 Mies  
18. syyskuuta 2006 Päättyminen Loppu, poissaolo, läsnäolo, asioiden loppuminen, järjestys, katastrofi, onnettomuus...
25. syyskuuta 2006 Aktivismi kansa, hyvä ja paha aktivismi, pääoman aktivismi
2. lokakuuta 2006 Uskottavuus  
16. lokakuuta 2006 Poliittinen kenttä puolue, edistymö ja taantumo, Ranskan vallankumous, Boris Jeltsin, Karl Marx, perustuslaki, oikeisto ja vasemmisto, hyvä ja paha vasemmisto, universalismi, omantunnonkysymys, olkiukko
23. lokakuuta 2006 Ikä  
30. lokakuuta 2006 Kunnia  
13. marraskuuta 2006 Rikkaus  
20. marraskuuta 2006 Positiivisuus Mikko Kuustonen
4. joulukuuta 2006 Kalenteri perisynti, bilekalenteri, Dionysos-juhlat, luomiskertomus, joulukalenteri, järjestys, rytmi, suomenruotsalaiset lempinimet, fjonga, Franklin, sähköinen kalenteri
11. joulukuuta 2006 2056  
18. joulukuuta 2006 Puolueettomuus  

Kevät 2007 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
8. tammikuuta 2007 Lupaus   J.Relander & T.Nevanlinna
15. tammikuuta 2007 Suomi   J.Relander & T.Nevanlinna
22. tammikuuta 2007 Muisti   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
29. tammikuuta 2007 Lintu vai kala   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
5. helmikuuta 2007 Arki   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
12. helmikuuta 2007 Värit   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
19. helmikuuta 2007 Puhelin   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
26. helmikuuta 2007 Maski   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
5. maaliskuuta 2007 Mäki   T.Nevanlinna ja Kaarina Hazard
12. maaliskuuta 2007 Kiittäminen   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
19. maaliskuuta 2007 Puhelin   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
19. maaliskuuta 2007 Hiukset   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
26. maaliskuuta 2007 Uhkapelaaminen   T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
2. huhtikuuta 2007 Politiikka ja ehdokkaana oleminen   J.Relander ja T.Nevanlinna
16. huhtikuuta 2007 Helvetti maraton, ylösnousemus, Augustinus, Tuomas Akvinolainen, Paavali, kiirastuli, tuonela, taivas, Brianin elämä, sielu, ruumis, Merleau-Ponty, Jahve, sielunvaellus, Tertullianus, Antti Kylliäinen, deismi, Martti Luther, predestinaatio, armo, kalvinismi, Dante J.Relander ja T.Nevanlinna
23. huhtikuuta 2007 Demokratia   J.Relander ja T.Nevanlinna
30. huhtikuuta 2007 Nuoruus   J.Relander ja T.Nevanlinna
7. toukokuuta 2007 Patsaat Viron patsaskiista J.Relander ja T.Nevanlinna
14. toukokuuta 2007 Buumi, villitys ja muoti   J.Relander ja T.Nevanlinna
21. toukokuuta 2007 Klassikko assosiaatioleikki, urheiluruudun melankolia, limonadi, standardi, aikakaudet, traditio, suhteellisuusteoria, Tuntematon sotilas, suuri amerikkalainen romaani, vapa, futurismi J.Relander ja T.Nevanlinna
28. toukokuuta 2007 Anarkismi rationalismi, anarkia, terrorismi, stalinismi, valta, Augustinus, Hegel, kokoomus, konservatismi J.Relander ja T.Nevanlinna
4. kesäkuuta 2007 Ura   J.Relander ja T.Nevanlinna
11. kesäkuuta 2007 Muuttaminen Muuttopitsa, tavara J.Relander ja T.Nevanlinna
18. kesäkuuta 2007 Avioliitot monarkki, englantilaiset, ranskalaiset, skandaali, Thatcher, Mitterrand, Hoover, Räikkönen, alfauros, nainen, naaras, Hilton, kosmetiikka, Bush, Naisten historia, Jackson, Kekkonen, Koivisto, valta, Clinton, seksi, Nixon J.Relander ja T.Nevanlinna
25. kesäkuuta 2007 Pöllöt kohtalo, determinismi T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
1. lokakuuta 2007 sukulaisuus T.Nevanlinna ja Kaarina Hazard
5. lokakuuta 2007 myytit ja myyttien mutaminen J.Relander ja T.Nevanlinna
8. lokakuuta 2007 avaruus Sputnik J.Relander ja T.Nevanlinna
15. lokakuuta 2007 poliisi J.Relander ja T.Nevanlinna
22. lokakuuta 2007 maastamuutto J.Relander ja T.Nevanlinna
29. lokakuuta 2007 kuluttaja eettinen kuluttaminen, supermarket, tuote, tarve, markkinointi, ritari, kansantalous, valistusaika, hedonismi, kansalaisuus, parsek, kastilaitos, Rousseau, tuottaja, symboli, subjektiivinen idealismi, Koskenkorva, Dom Perignon, Turun Sinappia, työllisyys, Kalevi Sorsa, rationaalisen valinnan teoria, mainonta J.Relander ja T.Nevanlinna
12. marraskuuta 2007 internet J.Relander ja T.Nevanlinna
19. marraskuuta 2007 negaatio T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
26. marraskuuta 2007 kantakapakkuus ravintola J.Relander ja T.Nevanlinna
10. joulukuuta 2007 filosofiset paikallisradiolähetykset itsereflektio, radiomaisuus, paikallisuus, tosi-tv, totuus, diktatuurin ja totalitarismin ero J.Relander ja T.Nevanlinna

2008 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
7. tammikuuta 2008 imperialismi, kolonialismi J.Relander ja T.Nevanlinna
14. tammikuuta 2008 hyöty insinööri, pragmatismi, Oswald Spengler, romantiikka, humanismi, rationalismi, NHL, DDR, tehokkuus, J.Relander ja T.Nevanlinna
21. tammikuuta 2008 maapallo ja maailmankaikkeus J.Relander ja T.Nevanlinna
28. tammikuuta 2008 diktatuuri J.Relander ja T.Nevanlinna
4. helmikuuta 2008 seikkailu T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
11. helmikuuta 2008 Aasia J.Relander ja T.Nevanlinna
18. helmikuuta 2008 onnellisuus J.Relander ja T.Nevanlinna
25. helmikuuta 2008 puolue J.Relander ja T.Nevanlinna
3. maaliskuuta 2008 Venäjä J.Relander ja T.Nevanlinna
10. maaliskuuta 2008 hulluus motot, ihmisoikeudet, Anti-Oidipus, "crazy", "mad", "ekstaasi" -sanojen etymologia, Steven Pinker, Jerry Fodor, šamanismi, psykoosi J.Relander ja T.Nevanlinna
17. maaliskuuta 2008 musiikki J.Relander ja T.Nevanlinna
31. maaliskuuta 2008 ylösalaisin T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
7. huhtikuuta 2008 "X on kuollut" J.Relander ja T.Nevanlinna
14. huhtikuuta 2008 camp J.Relander ja T.Nevanlinna
21. huhtikuuta 2008 pokeri J.Relander ja T.Nevanlinna
28. huhtikuuta 2008 Aikakausien erityisongelmat, erityisesti ilmastonmuutos J.Relander ja T.Nevanlinna
5. toukokuuta 2008 testi J.Relander ja T.Nevanlinna
19. toukokuuta 2008 lahjus T.Nevanlinna ja Kaarina Hazard
26. toukokuuta 2008 naapuruus J.Relander ja T.Nevanlinna
2. kesäkuuta 2008 kaupustelu J.Relander ja T.Nevanlinna
9. kesäkuuta 2008 muutos J.Relander ja T.Nevanlinna
16. kesäkuuta 2008 Presidentin valtaoikeudet J.Relander ja T.Nevanlinna
11. elokuuta 2008 olympialaiset J.Relander ja T.Nevanlinna
18. elokuuta 2008 virtuoosit J.Relander ja T.Nevanlinna
25. elokuuta 2008 pasifismi J.Relander ja T.Nevanlinna
8. syyskuuta 2008 kuolema J.Relander ja T.Nevanlinna

Syksy 2009 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
24. elokuuta 2009 Yhdysvallat J.Relander ja T.Nevanlinna
31. elokuuta 2009 vapaus J.Relander ja T.Nevanlinna
7. syyskuuta 2009 kuntoilu J.Relander ja T.Nevanlinna
14. syyskuuta 2009 selkä J.Relander ja Jaakko Heinimäki
21. syyskuuta 2009 paremmuus T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
28. syyskuuta 2009 korruptio J.Relander ja T.Nevanlinna
5. lokakuuta 2009 historia J.Relander ja T.Nevanlinna
19. lokakuuta 2009 Britannia J.Relander ja T.Nevanlinna
26. lokakuuta 2009 televisio J.Relander ja T.Nevanlinna
2. marraskuuta 2009 järjestys J.Relander ja T.Nevanlinna
9. marraskuuta 2009 pimeys J.Relander ja T.Nevanlinna
16. marraskuuta 2009 fanius T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
23. marraskuuta 2009 kansansanonnat J.Relander ja T.Nevanlinna
30. marraskuuta 2009 tasapeli T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
7. joulukuuta 2009 Pohjoismaat J.Relander ja T.Nevanlinna
14. joulukuuta 2009 tiedon intressit J.Relander ja T.Nevanlinna
21. joulukuuta 2009 vaihtoehtoinen joulu J.Relander ja T.Nevanlinna

Kevät 2010 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
11. tammikuuta 2010 talvi J.Relander ja T.Nevanlinna
18. tammikuuta 2010 katolilaisuus ja protestanttisuus J.Relander ja T.Nevanlinna
25. tammikuuta 2010 juutalaisuus ja kreikkalaisuus J.Relander ja T.Nevanlinna
1. helmikuuta 2010 fundamentalismi J.Relander ja T.Nevanlinna
8. helmikuuta 2010 marttyyrius J.Relander ja T.Nevanlinna
15. helmikuuta 2010 lapsuus J.Relander ja T.Nevanlinna
22. helmikuuta 2010 nationalismi J.Relander ja T.Nevanlinna
1. maaliskuuta 2010 oma suoritus J.Relander ja T.Nevanlinna
8. maaliskuuta 2010 kunnia T.Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
15. maaliskuuta 2010 tytöt ja pojat J.Relander ja T.Nevanlinna
22. maaliskuuta 2010 mausteet J.Relander ja T.Nevanlinna
29. maaliskuuta 2010 viinit J.Relander ja T.Nevanlinna
26. huhtikuuta 2010 matkustaminen J.Relander ja T.Nevanlinna
3. toukokuuta 2010 tekijänoikeudet J.Relander ja T.Nevanlinna
10. toukokuuta 2010 nimet J.Relander ja T.Nevanlinna
17. toukokuuta 2010 liittovaltio J.Relander ja T.Nevanlinna
24. toukokuuta 2010 asuminen J.Relander ja T.Nevanlinna
31. toukokuuta 2010 positiivisuus J.Relander ja T.Nevanlinna
14. kesäkuuta 2010 jalkapallo J.Relander ja T.Nevanlinna

Syksy 2010 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
9. elokuuta 2010 sukupolvi J.Relander ja T.Nevanlinna
16. elokuuta 2010 eläimet J.Relander ja T.Nevanlinna
23. elokuuta 2010 kasvatus J.Relander ja T.Nevanlinna
30. elokuuta 2010 maaottelu J.Relander ja T.Nevanlinna
6. syyskuuta 2010 Urho Kekkonen J.Relander ja T.Nevanlinna
13. syyskuuta 2010 kuva J.Relander ja T.Nevanlinna
20. syyskuuta 2010 keskustelijoiden suhde Liechtensteiniin J.Relander ja T.Nevanlinna
27. syyskuuta 2010 porvaristo J.Relander ja T.Nevanlinna
4. lokakuuta 2010 kannustin hihke, terrorismi, nationalismi, oma suoritus, palkitseminen, luterilaisuus, kalvinismi, tunnustus, ihmisyys, kunnia, kateus J.Relander ja T.Nevanlinna
11. lokakuuta 2010 huoli J.Relander ja T.Nevanlinna
18. lokakuuta 2010 Chilen kaivostyöläiset J.Relander ja T.Nevanlinna
25. lokakuuta 2010 kulttuurisota J.Relander ja T.Nevanlinna
1. marraskuuta 2010 reilu peli J.Relander ja T.Nevanlinna
8. marraskuuta 2010 ikoni J.Relander ja T.Nevanlinna
15. marraskuuta 2010 ideologia J.Relander ja T.Nevanlinna
22. marraskuuta 2010 elämäkerrat T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
29. marraskuuta 2010 musiikin politiikka J.Relander ja T.Nevanlinna
13. joulukuuta 2010 Suomirock J.Relander ja T.Nevanlinna

Kevät 2011 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
17. tammikuuta 2011 ainutkertaisuus J.Relander ja T.Nevanlinna
24. tammikuuta 2011 media ja pikkukiva T.Nevanlinna ja Kaarina Hazard
31. tammikuuta 2011 ilmoitus veroilmoitus, jumalan ilmoitus ihmiselle, ilmoitusasia, ukaasi J.Relander ja T.Nevanlinna
7. helmikuuta 2011 Egypti J.Relander ja T.Nevanlinna
14. helmikuuta 2011 museot T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
28. helmikuuta 2011 koriste K.Hazard ja S.Hiidenheimo
7. maaliskuuta 2011 maisema T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
14. maaliskuuta 2011 tosi-tv T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
21. maaliskuuta 2011 apina T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
28. maaliskuuta 2011 dekkarit T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
4. huhtikuuta 2011 muoti T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
11. huhtikuuta 2011 patsas T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
2. toukokuuta 2011 komedia T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
9. toukokuuta 2011 postmoderni J. Relander ja T. Nevanlinna
16. toukokuuta 2011 voittaminen J. Relander ja T. Nevanlinna
6. kesäkuuta 2011 kaupankäynti J. Relander ja T. Nevanlinna
13. kesäkuuta 2011 perhejuhlat J. Relander ja T. Nevanlinna
20. kesäkuuta 2011 yö ja päivä lepokitka, uni, työ, vuorokausirytmi T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo

Syksy 2011 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
8. elokuuta 2011 joukkomurha J.Relander ja T.Nevanlinna
15. elokuuta 2011 koulu T.Nevanlinna ja K.Hazard
29. elokuuta 2011 luksus J.Relander ja T.Nevanlinna
5. syyskuuta 2011 urheilun lajit J.Relander ja T.Nevanlinna
12. syyskuuta 2011 kuuma ja kylmä Eurooppa J.Relander ja T.Nevanlinna
19. syyskuuta 2011 murha J.Relander ja T.Nevanlinna
26. syyskuuta 2011 nuorisokieli ja slangi murre, Riihimäki, hyperkorrektismi J.Relander ja T.Nevanlinna
10. lokakuuta 2011 ikä J.Relander ja T.Nevanlinna
17. lokakuuta 2011 ikävän lait T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
24. lokakuuta 2011 kaupunki J.Relander ja T.Nevanlinna
7. marraskuuta 2011 krapula J.Relander ja T.Nevanlinna
14. marraskuuta 2011 maku J.Relander ja T.Nevanlinna
21. marraskuuta 2011 velka J.Relander ja T.Nevanlinna
28. marraskuuta 2011 kohtalo J.Relander ja T.Nevanlinna
5. joulukuuta 2011 muuttaminen porvarilliset elämäntavat T.Nevanlinna ja S.Hiidenheimo
12. joulukuuta 2011 toisto J.Relander ja T.Nevanlinna
19. joulukuuta 2011 korvike tupakointi, sähkötupakka, tekoäly, sota, x ilman x:ää, soijajauheliha, korviketoiminta, joulupukki, kieli, oire, vastine J.Relander ja T.Nevanlinna

Kevät 2012 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
2. tammikuuta 2012 lupaus uudenvuodenlupaus, vuosi vs. lukuvuosi, Tukevasti ilmassa -ohjelmien kategoriat, välipäivät, sään lupaaminen, ennustaminen, aikomus, suuri (abstrakti) toinen, luvattu maa J. Relander ja T. Nevanlinna
9. tammikuuta 2012 taruolennot J. Relander ja T. Nevanlinna
16. tammikuuta 2012 museot kapitalistinen realismi, Guggenheim J. Relander ja T. Nevanlinna
23. tammikuuta 2012 taisteluparit J. Relander ja T. Nevanlinna
30. tammikuuta 2012 aikamatkailu J. Relander ja T. Nevanlinna
6. helmikuuta 2012 presidentinvaalit J. Relander ja T. Nevanlinna
13. helmikuuta 2012 ahneus raha, Björn Wahlroos, ay-liike, kannustimet, halu, vapaa-aika, 16-tuntiset työpäivät, riippumaton intellektuelli, melodican näköinen soitin, oikeistotaloustieteilijät, taistolaisuus, äänitarkkailijaharjoittelija, korko, keltainen lapio, itseintressi, työläiset, valtiontalous, equttaminen, köyhyys, lotto, itsekkyys, epäitsekkyys, pääoma, pääoman kasautuminen, kapitalismi, Girardin uhrikriisi, Karl Marx, osakeyhtiö, pahuus, Oliver Cromwell, kristinusko, Carl von Linné J. Relander ja T. Nevanlinna
5. maaliskuuta 2012 Guggenheim-museo J. Relander ja T. Nevanlinna
12. maaliskuuta 2012 improvisointi J. Relander ja T. Nevanlinna
19. maaliskuuta 2012 informaatio J. Relander ja T. Nevanlinna
26. maaliskuuta 2012 poliittiset skandaalit J. Relander ja T. Nevanlinna
2. huhtikuuta 2012 ennustukset T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
16. huhtikuuta 2012 liiallisuus J. Relander ja T. Nevanlinna
23. huhtikuuta 2012 aurinko J. Relander ja T. Nevanlinna
30. huhtikuuta 2012 supersankarit T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
7. toukokuuta 2012 kalastus J. Relander ja T. Nevanlinna
14. toukokuuta 2012 piraatit J. Relander ja T. Nevanlinna
21. toukokuuta 2012 koulu J. Relander ja T. Nevanlinna
28. toukokuuta 2012 etnisyys J. Relander ja T. Nevanlinna
4. kesäkuuta 2012 ihminen J. Relander ja T. Nevanlinna
11. kesäkuuta 2012 Paavo Väyrynen J. Relander ja T. Nevanlinna
18. kesäkuuta 2012 unet J. Relander ja T. Nevanlinna

Syksy 2012 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
6. elokuuta 2012 kesätapahtumat J. Relander ja T. Nevanlinna
13. elokuuta 2012 kaanon olympialaiset, kirjallisuus, lukulista, narsismi T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
20. elokuuta 2012 kansanäänestys Itä-Pasila, luottamustehtävät, kirjastot, kansalaisyhteiskunta, kysymyksenasettajan valta, eliitti vs. kansa J. Relander ja T. Nevanlinna
27. elokuuta 2012 kaudet J. Relander ja T. Nevanlinna
3. syyskuuta 2012 realismi J. Relander ja T. Nevanlinna
10. syyskuuta 2012 syrjäytyminen J. Relander ja T. Nevanlinna
17. syyskuuta 2012 ennen vanhaan ikäkokemus, muutoshorisontti, setämäinen nostalgia J. Relander ja T. Nevanlinna
24. syyskuuta 2012 veikkaus J. Relander ja T. Nevanlinna
1. lokakuuta 2012 positiivisuus T. Nevanlinna ja K. Hazard
8. lokakuuta 2012 metsä metsäläisyys T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
15. lokakuuta 2012 puhtaus purismi, sauna, volapük, omatunto, oma ja vieras, järjestäminen ja puhdistaminen T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
22. lokakuuta 2012 Bond, James Bond T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
29. lokakuuta 2012 vaalit vaalivoitto, Ben Zyskowicz, virvoitusjuomat ja pizzat, vaalivalvojaiset (konkreettinen kehitysehdotus), tavallinen äänestäjä, vaalikoneet J. Relander ja T. Nevanlinna
5. marraskuuta 2012 oikea työ J. Relander ja T. Nevanlinna
12. marraskuuta 2012 Yhdysvaltain presidentit J. Relander ja T. Nevanlinna
19. marraskuuta 2012 Suomen uusi Nokia J. Relander ja T. Nevanlinna
26. marraskuuta 2012 vastustus Nietzsche, arvot, fundamentalismi, jakautunut kannattaminen, perverssi kannattaminen J. Relander ja T. Nevanlinna
3. joulukuuta 2012 poliittinen korrektius košer, musta J. Relander ja T. Nevanlinna
10. joulukuuta 2012 yksimielisyyden tylsyys konsensus, kieltolaki, suvaitsevaisuus, kylmä sota, humanismi, ihmisoikeudet, nuorisoradikalismi J. Relander ja T. Nevanlinna
17. joulukuuta 2012 Kanada Ruotsi, jääkiekko, nelikenttä, ei-Amerikka J. Relander ja T. Nevanlinna

Kevät 2013 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
7. tammikuuta 2013 viikonpäivät T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
14. tammikuuta 2013 sanakirjat T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
21. tammikuuta 2013 palvelus T. Nevanlinna ja J. Relander
28. tammikuuta 2013 asiantuntijuus T. Nevanlinna ja J. Relander
4. helmikuuta 2013 ulkomaat T. Nevanlinna ja J. Relander
11. helmikuuta 2013 provokaatio kakkakriisi, paavin eroaminen T. Nevanlinna ja J. Relander
25. helmikuuta 2013 säästöt T. Nevanlinna ja J. Relander
4. maaliskuuta 2013 tietäminen ja ymmärtäminen T. Nevanlinna ja J. Relander
11. maaliskuuta 2013 lama T. Nevanlinna ja J. Relander
18. maaliskuuta 2013 doping T. Nevanlinna ja J. Relander
25. maaliskuuta 2013 sanomalehdet T. Nevanlinna ja J. Relander
8. huhtikuuta 2013 kansan -etuliite G. Pula-aho, kansankulttuuri, kansantalous, kansanmetafysiikka T. Nevanlinna ja J. Relander
15. huhtikuuta 2013 toimisto lattiamanu, päävärit, toimi, abstrakti työ, verstas, konttori, itsetietoisuus, Hegel, byrokratia, Ludwig XIV, toimistohuumori, yhden hengen toimisto, kahvi, takapuolen valokopioiminen, ammatit ja ruokalajit, työhuone T. Nevanlinna ja J. Relander
22. huhtikuuta 2013 vallankumoukset kevään merkit, Pohjois-Korea, vallankumouksen lapset, taistolaisuus, lintujen imitointi, neoliittinen vallankumous, revoluutio (viittaus 7.6.2004 lähetykseen), murros, reformi, Ranskan vallankumous, Venäjän vallankumous, vallankaappaus, natsismi, vastavallankumous. Nuorten Ääni -toimitus vierailee, kysymyksenä miten tehdä vallankumous? T. Nevanlinna ja J. Relander
6. toukokuuta 2013 urheilukulttuuri Tami-patsas, hallikulttuuri, luomujääkiekko, juhliminen, melankolia, itse lajin merkitys, kollektiivinen trikoopylly, integriteetti, urheilujournalismi, urheilu ja politiikka, kunnollisuus, urheiluateismi, väkivalta, miesurheilun äijyys, homous T. Nevanlinna ja K. Hazard
20. toukokuuta 2013 romanttiset komediat hauska vs. ihana, hyväksyminen, juoni, Jane Austen T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
27. toukokuuta 2013 rappio Spengler, kulttuuri, sivilisaatio, rappioromantiikka, Uuno Turhapuro, rappiotaide, avantgarde T. Nevanlinna ja J. Relander
10. kesäkuuta 2013 keräily ajankohtaisuus, metsästäjä-keräilijät, eskimot, vaiheteoria, lätkäkortit, saiturin logiikka, puute T. Nevanlinna ja J. Relander
17. kesäkuuta 2013 valo Skotlannin kansalliskirjasto, pimeä valta, Punakhmerit, hyvyys, pahuus, valistus, romantiikka, kaupungin valot T. Nevanlinna ja J. Relander

Syksy 2013 muokkaa

Päivämäärä Teema Avainsanat Keskustelijat
12. elokuuta 2013 eläke Radio Helsingin lopettamisuhka, harrastukset, luokkayhteiskunta, toimeentulo T. Nevanlinna ja J. Relander
19. elokuuta 2013 roska kesäkuulumiset, porvarillinen jätehuolto, turhaksi jäänyt esine, Toy Story, näkymätön jäte ja sen kosto, kierrätys, saaste, muutto, arkistointi, roskaväki T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
26. elokuuta 2013 epäpoliittisuus Singapore, kansalaisuus, vallanpito, politisointi, kulutusboikotti, hipit T. Nevanlinna ja J. Relander
2. syyskuuta 2013 pienet tabut T. Nevanlinna ja J. Relander
9. syyskuuta 2013 helppo T. Nevanlinna ja S. Hiidenheimo
16. syyskuuta 2013 selostus T. Nevanlinna ja J. Relander
23. syyskuuta 2013 agenda aikakäsitys, käkikello, Tohloppi, vallankumous, kokoukset, piiloagenda, agendan terminologia, epäsymmetrinen vastakkainasettelu, agendalle nostaminen, kuolemantuomio, kansallinen paradigman T. Nevanlinna ja J. Relander
7. lokakuuta 2013 liha vastakohta, rinnakkain ja vastakkain, kellon pysähtyneisyys, pahuus, heikkous, yksilön vajavaisuus T. Nevanlinna ja J. Relander
14. lokakuuta 2013 hyvä yritys viestintä, devalvaatio, bilateraalikauppa, kuluttajamarkkinat, osuustoiminta J. Relander ja Harri Saukkomaa
21. lokakuuta 2013 sairaus ja terveys Tuomaksen varvas, sairaala, taivas-metafora, sairausetu, synti, biopoliittisen terveyskoneiston ambivalentti faktanormi, syöpä, psykosomatiikka T. Nevanlinna ja J. Relander
28. lokakuuta 2013 uskonnonopetus alkumyytti, kasvatuksen vastuu T. Nevanlinna ja J. Relander
4. marraskuuta 2013 teoksen valmistuminen T. Nevanlinna ja J. Relander
11. marraskuuta 2013 common sense terve järki, brittiläisyys T. Nevanlinna ja J. Relander
18. marraskuuta 2013 vastuu velka, syyllisyys, lupaus kuulijoille, vastuun välttely, reaalinen, symbolinen ja imaginaarinen vastuu T. Nevanlinna ja J. Relander
25. marraskuuta 2013 hifistely lisäarvon muodostuminen, Hi-Fi, fiilistely, snobbailu, kerskakulutus, innostuminen T. Nevanlinna ja J. Relander
2. joulukuuta 2013 kulttuuri yllätys, teknologia, Matthew Arnold, valistuskampanjat, musiikki, saatavuus, niukkuus, yhteiskunnallinen asema, kukoistuskausi, vapaus T. Nevanlinna ja J. Relander
9. joulukuuta 2013 Mielenosoitus Nevanlinna ja Relander
16. joulukuuta 2013 Adventti Nevanlinna ja Relander

Kevät 2014 muokkaa

Päiväys Teema Asiasanat Keskustelijat
6. tammikuuta 2014 Loppu Tuomaksen myöhästyminen, jääkiekko Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander, Mikko Knutas (alussa)
10. tammikuuta 2014 Alku Ensimmäinen perjantailähetys, uusi Radio Helsinki, muoti, alkuräjähdys Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
17. tammikuuta 2014 Säännöt Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
24. tammikuuta 2014 Perjantai Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
31. tammikuuta 2014 Ikkuna Radio Helsingin juhlat, filosofien livekeskustelu Tuomas Nevanlinna ja Janne Porttikivi, Tuuli Hongisto (alussa)
7. helmikuuta 2014 Urheilu Kryptopallo, mäkihypyn kriisi, kilpa Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
14. helmikuuta 2014 Menestys Radio Helsingin ystäväklubi, ystävänpäivä Tuomas Nevanlinna ja Tomi Ruotimo, Tuuli Hongisto (alussa)
21. helmikuuta 2014 Jääkiekko Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
28. helmikuuta 2014 Propaganda Kolmas tie Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
7. maaliskuuta 2014 Kansa Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
14. maaliskuuta 2014 Ääni Tuomas Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
21. maaliskuuta 2014 Tieto Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
28. maaliskuuta 2014 Etiketti Objekti a, kamreeri Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
4. huhtikuuta 2014 Länsimaisen retoriikan traditio Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
11. huhtikuuta 2014 Sosiaalinen media Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
25. huhtikuuta 2014 "tätä päivää" liikunta Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
16. toukokuuta 2014 Kreikka Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
23. toukokuuta 2014 Valinnan vaikeus Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander, Kari Ketonen
30. toukokuuta 2014 Talkoot Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
13. kesäkuuta 2014 ulkopuoli T-paidat joissa on viesti, Turun murre nakkikioskin jonossa, boheemius Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander

Syksy 2014 muokkaa

Päiväys Teema Asiasanat Keskustelijat
15. elokuuta 2014 Kuohuviini Suomi-areena, samppanja, prosecco, traaginen valinta, aasinsilta, samppanjasosialismi Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
22. elokuuta 2014 Arjen koulukunnat Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
29. elokuuta 2014 Kokous Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
12. syyskuuta 2014 Kulttuurilainat Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
26. syyskuuta 2014 Ahdasmielisyys Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
10. lokakuuta 2014 Fysiikka Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
17. lokakuuta 2014 Vain elämää -sarjassa itkeminen Tuomas Nevanlinna ja Silja Hiidenheimo
31. lokakuuta 2014 Laki ja järjestys Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
7. marraskuuta 2014 Kahvikuppi Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
14. marraskuuta 2014 Työ Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
21. marraskuuta 2014 Virkamies Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
5. joulukuuta 2014 Keskiluokka luokkataistelu Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
12. joulukuuta 2014 Traditiot Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
19. joulukuuta 2014 Valmistautuminen Työhön tarttumisen vaikeus, deadline, inspiraatio, keskittyminen, pakkoneuroottisuus, hysteerisyys Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander

Kevät 2015 muokkaa

Päiväys Teema Asiasanat Keskustelijat
9. tammikuuta 2015 kustannustoimittajuus Silja Hiidenheimo, noljakointi, volapük Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
16. tammikuuta 2015 huono salatiede, Spinoza, pahuus, misantropia, aitous, Janos Valmunen, maku, Tuomas Nevanlinna ja Perttu Häkkinen
30. tammikuuta 2015 pureksittu kieli Tuomas Nevanlinna ja Jussi Tiihonen
6. helmikuuta 2015 sijaisuus Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
13. helmikuuta 2015 sankaruus Tuomas Nevanlinna ja Jussi Tiihonen
20. helmikuuta 2015 tulevaisuus Tuomas Nevanlinna ja Tarja Roinila
27. helmikuuta 2015 opettajat Tuomas Nevanlinna ja Tarja Roinila
6. maaliskuuta 2015 huijaus Tuomas Nevanlinna ja Jussi Tiihonen
13. maaliskuuta 2015 sopimus Tuomas Nevanlinna ja Tarja Roinila
20. maaliskuuta 2015 robotti Tuomas Nevanlinna ja Jussi Tiihonen
27. maaliskuuta 2015 englanti Tuomas Nevanlinna ja Tarja Roinila
3. huhtikuuta 2015 esineet Tuomas Nevanlinna ja Jussi Tiihonen
10. huhtikuuta 2015 harrastus Tuomas Nevanlinna ja Tarja Roinila
17. huhtikuuta 2015 mielipide Tuomas Nevanlinna ja Jussi Tiihonen
8. toukokuuta 2015 yleistys Tuomas Nevanlinna ja Tarja Roinila
15. toukokuuta 2015 salaisuus Tuomas Nevanlinna ja Jussi Tiihonen
29. toukokuuta 2015 soul Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
5. kesäkuuta 2015 ei Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
12. kesäkuuta 2015 seminaarit Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander

Kevät 2016 muokkaa

Päiväys Teema Asiasanat Keskustelijat
10. tammikuuta 2016 tauko valmistautuminen, erätauko, väliaika, katkos, loma, biisitauko Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
18. tammikuuta 2016 vesi ministerivuodet, viini, vesijauhe, elementit, vesitetty totuus, historiatiede, sade Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
31. tammikuuta 2016 printti matriisiprintteri, pyhittäminen, tabu, juoruilu, radio, paperiton toimisto, iltapäivälehti, pieni präntti, wikipedia, ikuinen syyskuu Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
8. helmikuuta 2016 lotto pelien aspektit ja erottelu, Neiti Aika, arvonta vaalimenetelmänä Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
22. helmikuuta 2016 kosmos gravitaatioaallot, ihme, Antti Hyry, antiikin kosmologia, ufot, elämän tarkoitus Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
28. helmikuuta 2016 maanviljelys small talk, saunasosiaalisuus, sivilisaation synty, Country Life, romantisointi Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
6. maaliskuuta 2016 Yleisradio vakavuus, musiikkikilpailut, tasapuolisuus, Reporadio, poliittisuus Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
14. maaliskuuta 2016 taiteilijat jalo villi, luolamaalaukset, Risto Rytin patsas, itsereflektio, taide ja filosofia Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
10. huhtikuuta 2016 Paratiisi Andalusia, puutarha, yltäkylläisyys, neoliittinen vallankumous, halu, lomaparatiisi Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
17. huhtikuuta 2016 Pyöräily 70-luku, macho, autoilu Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
1. toukokuuta 2016 valhe jääkiekko, eduskunta, illuusio, ideologia, Goodbye Lenin, mainokset Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander
22. toukokuuta 2016 Jättiläinen vs. lilliputti byrokratia, homeerinen fantasia, altavastaaja, sentimentalismi, kylmä sota Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander

Kevät 2019 muokkaa

Päiväys Teema Asiasanat Keskustelijat
3. helmikuuta 2019 politiikan sanat mallioppilas, vallankumous, lehmänkauppa, jakopolitiikka, taloustiede, tukiainen, ulkopolitiikka, natotus, sutkautukset, ontologia Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander

Aiheesta muualla muokkaa