Peli

säännöillä rajattu kilpailu tai leikki, jossa voi olla mukana pelivälineitä

Peli on ajanvietteeksi harjoitettava määrämuotoinen ja -sääntöinen kilpailu tai leikki, jossa on välineenä esimerkiksi kortteja ja nappuloita.[1] Pelin aikana osallistujat toimivat peliä ohjaavien sääntöjen mukaan. Pelin kulkuun voivat lisäksi vaikuttaa pelaajien tekemät valinnat ja strategiat, sattuma sekä urheilullisissa peleissä pelaajien fyysiset kyvyt.

Pelaajat kilpailevat yksin tai joukkueina toisiaan vastaan. Voittajaksi julistetaan ensimmäisenä säännöissä määrätyn tavoitteen, kuten suurimman pistemäärän, saavuttanut osapuoli. Palkintona voi olla esimerkiksi rahasumman tai määräävän aseman toisiin pelaajiin nähden. On olemassa myös yksin pelattavia pelejä (pasianssit ja videopelit) ja pelejä, joissa ei ole voittajaa (roolipelit).

Pelejä tutkii pelitutkimus. Pelien, pelaajien ja kannattavien pelistrategioiden ominaisuuksia ja säännönmukaisuuksia tutkii peliteoria, joka on matematiikan ja taloustieteen osa-alue.

MäärittelyMuokkaa

Pelin käsitettä ei ole helppo rajata tarkasti, ja pelin eri määritelmät sisällyttävät ja sulkevat ulos erilaisia kilpailuja ja leikkejä. Erityisen tyypillisiä pelejä ovat esimerkiksi shakki ja hertta. Myös joitain peliksi vähemmän tyypillisiä lautapelejä ja sanapelejä kutsutaan peleiksi. Lisäksi joitakin urheilulajeja, kuten pallopelejä, kutsutaan peleiksi. Sen sijaan esimerkiksi juoksukilpailuja (sanan kirjaimellisessa merkityksessä), ristisanoja ja osakemarkkinoita ei kutsuta peleiksi, vaikka myös ne ovat pelimäisiä ja niitä voidaan tarkastella peleinä.[2]

Rajanveto pelin ja leikin välillä ei ole aina selkeää. Pelit ovat rajatumpia ja leikit vapaampia, mutta leikin ja pelin piirteet voivat myös sekoittua keskenään.[3]

YleispiirteitäMuokkaa

PituusMuokkaa

Pelin pituus tarkoittaa aikaa, joka yhden pelin pelaamiseen normaalisti kuluu. Pelin odotettu pituus määrää muun muassa sen, aloittavatko pelaajat pelin pelaamisen, sillä pelaajilla täytyy olla riittävästi aikaa peliin.[4]

Samaakin peliä voidaan pelata eri nopeuksilla. Esimerkiksi shakissa voidaan käyttää shakkikelloa, johon asetettu aika määrittää pelin maksimikeston, joka voi olla monesta tunnista muutamaan minuuttiin. Pelin nopeus voi muuttaa peliä vaikuttamalla esimerkiksi sen taitovaatimuksiin, satunnaisuuteen, kustannuksiin ja palkintoihin sekä viihdyttävyyteen.[4]

YksikötMuokkaa

Pelin kulku voidaan jakaa yksiköihin. Pelin lyhin yksikkö on alkeisyksikkö, jonka pelaaminen läpi antaa pelaajille tyydyttävän tunteen siitä, että he ovat todella pelanneet peliä. Esimerkiksi koripallossa alkeisyksikkö on molemminpuolinen pallonhallintajakso, tenniksessä yksi syöttövuoropari tai yksi erä, pokerissa yksi käsi, shakissa kokonainen peli, ja Donkey Kongissa yksi taso. Pelaaja saa sopivan tilaisuuden poistua pelistä tällaisen alkeisyksikön läpipelaamisen jälkeen.[5] Alkeisyksikön odotettu pituus määrää myös usein sen, katsooko peliin kutsuttu pelaaja itsellään olevan tarpeeksi aikaa ryhtyä peliin.[6]

Peli on kokonainen kierros, jolla on alku sekä loppu, jossa voittaja ratkeaa. Jalkapallossa tämä on 90 minuutin peli, tenniksessä sarja eriä, shakissa alkuasemasta loppuasemaan käyty siirtosarja, ja pokerissa se aika, jonka pelaaja viettää pöydässä.[5]

Ottelu on kahdenvälisten pelien sarja, jonka voittaa se, joka voittaa enemmän pelejä. Ottelu voidaan käydä esimerkiksi ”paras kolmesta” -menetelmällä, jolloin ensimmäisenä kaksi peliä voittanut voittaa ottelun. Pitkiä otteluita käydään esimerkiksi shakissa ja gossa.[5]

Istunto tai sessio on yksittäinen jatkuva pelituokio, esimerkiksi peli-ilta. Istunnon aikana voidaan pelata useita pelejä tai otteluita, tai yksi peli tai ottelu voi jakautua useisiin peräkkäisiin istuntoihin.[5]

Useisiin istuntoihin jakautuvia toisiinsa liittyvien pelien sarjoja voidaan kutsua tapauksesta riippuen vakituisiksi peli-illoiksi, turnauksiksi tai pelikausiksi.[5]

Pelaajien määräMuokkaa

Pelissä voi olla pelistä riippuen pelaajia yhdestä jopa tuhansiin. Kaksinpelissä on vastakkain kaksi yksittäistä pelaajaa. Tämän erikoistapaus ovat joukkuepelit, joissa vastakkain on kaksi joukkuetta, joissa kummassakin on monta yhteistyössä keskenään toimivaa pelaajaa. Moninpelissä on vähintään kolme pelaajaa.[7]

Joitain pelejä voidaan pelata vaihtelevilla pelaajamäärillä. On kuitenkin tavallista, että yhdellä pelillä on jokin tietty määrä pelaajia, jolloin peli on nautittavimmillaan.[8]

Yhden pelaajan pelitMuokkaa

Yhden pelaajan peleissä pelaaja pelaa joko ”järjestelmää” vastaan tai kuvitteellista, simuloitua vastustajaa vastaan. Järjestelmää vastaan pelattavia pelejä ovat esimerkiksi Tetris, pasianssi, sanaristikko ja Zork. Simuloitua vastustajaa vastaan pelataan esimerkiksi Civilizationissa ja yhden pelaajan ammuntapeleissä. Tällaisia pelejä on kutsuttu myös ”puolentoista pelaajan” peleiksi.[7] Yhden joukkueen yksinpelejä kutsutaan yhteistyöpeleiksi. Niissä pelaajien muodostama joukkue pelaa usein yhteistyössä tekoälyä vastaan. Esimerkkejä näistä ovat Gauntlet, Lord of the Rings -lautapeli sekä jotkin World of Warcraftin tilanteet.[7]

KaksinpelitMuokkaa

Kaksinpelejä ovat esimerkiksi shakki, ginirommi, Battleship, scrabble, tennis sekä monet korttipelit ja sotapelit. Joillain niistä on monen pelaajan variantteja. Kahden joukkueen kaksinpelejä ovat esimerkiksi jalkapallo, Counter-Strike ja bridge.[7]

MoninpelitMuokkaa

Moninpelissä on vähintään kolme pelaajaa, jotka kaikki tavoittelevat omaa etuaan. Tällaisia pelejä ovat esimerkiksi golf, pokeri, Trivial Pursuit, scrabble, ammuntapelit, Risk ja Cluedo.[7]

Moninpeli voi olla muodoltaan ”kilpajuoksu” tai ”joukkotappelu”.[9] ”Kilpajuoksut”, kuten golf tai patsisi, eivät ole vuorovaikutteisia, eli pelaajat eivät vaikuta toisten pelaajien peliin. "Joukkotappelut" sen sijaan ovat vuorovaikutteisia. Joskus pelaaja voi valita, kenen vastapelaajan peliin hän vaikuttaa.[10]

Joissakin moninpeleissä esiintyy politikointia, eli pelaajat neuvottelevat keskenään ja juonivat toisia pelaajia vastaan. Joskus pelaajat muodostavat tiimejä ja tekevät yhteistyötä keskenään. Joissakin peleissä on äänestyksiä, eli pelaajat valitsevat keskuudestaan pelin voittajan.[11]

Moninpelit eroavat toisistaan siinä, mitä hävinneille pelaajille käy. Joissakin peleissä pelaajia putoaa pois yksi kerrallaan, ja peli jatkuu ilman heitä. Joskus hävinnyt pelaaja saa jatkaa pelissä mukana, vaikka hänen voitonmahdollisuutensa ovat menneet joko täysin tai käytännössä. Joissakin harvoissa peleissä jokaisella pelaajalla säilyy ainakin teoreettinen mahdollisuus voittaa peli sen loppuun asti; tällainen peli on esimerkiksi Trivial Pursuit. Koska hävinneenä pelaaminen ei yleensä tunnu hauskalta tai mielekkäältä, pelaaja voi joissain peleissä sääntöjen niin salliessa luovuttaa pelin. Joskus pelissä mukana roikkuva pelaaja voi vaikuttaa muiden peliin häiritsevästi, ja hänestä voi jopa tulla ”kuninkaantekijä”, jos hän saa mahdollisuuden ”valita” pelin voittajan.[9]

Massiivisesti moninpelattavassa pelissä pelaajia on niin paljon, että he eivät yleensä joudu tekemisiin kaikkien muiden pelaajien kanssa. Tällaisia pelejä ovat esimerkiksi World of Warcraft, Everquest ja Killer.[7]

Peli järjestelmänäMuokkaa

Pelin säännöt ovat kokoelma ohjeita, jotka kertovat pelaajille miten peliä pelataan ja mikä ovat pelissä tehtävien valintojen seuraukset ja pelin tavoite. Sääntöjä voivat valvoa pelaajat itse, pelituomari, tai peli itse. Esimerkki jälkimmäisestä ovat fysiikan lait, jotka säätelevät urheilua, sekä tietokonepelin koodi. Liian laajat ja monimutkaiset säännöt voivat muodostaa korkean kynnyksen aloittelijoille, ja ne voivat vähentää kokeneidenkin pelaajien nautintoa.[12]

Peliin voi kuulua myös tuttuja käytäntöjä, jotka helpottavat pelin opettelua. Esimerkiksi pallopelejä yhdistää se, että niissä pyritään yleensä saamaan pallo vastustajan maaliin. Eri korttipeleissä käytetään yleensä samanlaista korttipakkaa. Tietokonepeleissä käytetään usein samoja näppäinkomentoja.[13]

Pelin tavoite on yleensä löytää voittaja. Joissakin peleissä voitto voidaan jakaa useamman pelaajan kesken, kuten shakissa tai pallopelissä pelin päättyessä tasapeliin. Joissakin peleissä selviää vain häviäjä, ja kaikki muut voittavat. Joskus voittajia ovat kaikki voittaneen liittouman jäsenet. Joissakin peleissä saadaan lopputulokseksi rankinglista, ja joissakin peleissä kaikki pelaajat saavat pistemäärän. Joskus pelissä on kokonaan muita tavoitteita kuin voitto tai hyvä sijoitus, kuten The Simsin kaltaisissa yksinpeleissä.[14]

Pelaajilla voi olla pelistä riippuen pelin alussa symmetrinen lähtöasema, tai pelaajat voivat lähteä epäsymmetrisesti erilaisista lähtökohdista. Useimmat pelit ovat alkuasemaltaan melko lähellä symmetriaa. Suurta epäsymmetriaa on esimerkiksi roolipeleissä. Urheilussa epäsymmetriaa aiheutuu esimerkiksi kilpailijoiden erilaisista varusteista.[15]

Joissakin peleissä syntyy ”lumipallovaikutus”, jossa menestys ruokkii menestystä, ja johdossa olevan pelaajan on helppo kasvattaa johtoaan. Joihinkin peleihin on sen estämiseksi lisätty keinotekoisia toimintoja, jotka parantavat takaa-ajoasemassa olevan pelaajan mahdollisuuksia ottaa edellään olevia kiinni. Toisinaan tällainen etu aiheuttaa jopa sen, että pelissä on parempi olla toisella sijalla kuin johdossa.[16]

Kun pelissä on joka vuorolla useita vaihtoehtoja, syntyy pelin kompleksisuutta kuvaava pensasrakenne. Yleisimmin kompleksisuuspensas haaroittuu pelin kuluessa koko ajan laajemmaksi, kunnes pelin lopussa se karsiutuu jälleen yksinkertaisemmaksi. Aloittelijat tosin usein kokevat pelin alkuvaiheen kompleksisempana kuin kokeneet pelaajat. Ollakseen viihdyttävä pelissä täytyy olla riittävästi kompleksisuutta, mutta ei liiaksi. Joskus pelin kompleksisuus on vain näennäistä, sillä käytännössä pelikelpoisia vaihtoehtoja on jokaisella vuorolla vain vähän. Tällöin peliä voidaan kutsua epätasapainoiseksi.[17]

Peli voi päättyä yhtäkkisesti, kun voittaja selviää sääntöjen edellyttämällä tavalla, joita on monenlaisia. Shakissa voitto voi tulla esimerkiksi shakkimatilla. Toinen pelin päättymisen tapa on, kun jokin muu pelin päättymisen ehto täyttyy. Tällöin voittajaksi julistetaan se pelaaja, joka on keskeytyshetkellä johdossa.[18]

HeuristiikkaMuokkaa

Heuristiikalla tarkoitetaan sääntöjä, joiden avulla pelaaja kehittyy paremmaksi pelaajaksi. Esimerkiksi shakin yleinen nyrkkisääntö on ”kehitä upseerisi”. Heuristiikat ovat pelaajille hyvin tärkeitä, ja niistä keskustellaan paljon. Heuristiikan olemassaolo ja havaitseminen pelissä on välttämätöntä, jotta pelaaja voisi nauttia pelaamisesta, sillä ilman heuristiikkaa peli on pelkkää arpapeliä, tai pelaajat eivät voi tietää, ovatko he voitolla vai häviöllä.[19]

Pelien heuristiikan voi jakaa kahteen tyyppiin. Tilannearviointiheuristiikka kertoo sen, kuka pelissä on voitolla. Juoksukilpailussa sen näkee juoksijoiden järjestyksestä, ja shakissa usein jäljellä olevien nappuloiden arvojen vertailusta. Suuntaa antava heuristiikka kertoo, mikä on oikea pelistrategia. Shakissa sellainen on esimerkiksi kehotus ottaa laudan keskusta haltuun. Pelin pelaaminen taitavasti vaatii yleensä kummankin heuristiikan käyttämistä yhdessä.[19]

Pelin heuristiikka muuttuu joskus aloittelijan tasosta ekspertin tasolle. Jos pelissä on aloittelijankin ymmärtämää yksinkertaista heuristiikkaa, peli on hänelle viihdyttävä heti alusta alkaen. Shakissa aloittelijalle on heti paljon heuristiikkaa, kuten selkeästi tunnistettava tapa voittaa peli shakkimatilla sekä edetä lyömällä vastustajan nappuloita pois. Myös Unossa on hyvä aloittelijan heuristiikka. Sen sijaan esimerkiksi gossa heuristiikka on aloittelijalle epäselvää, sillä aloittelija ei tiedä onko hän voitolla vai häviöllä, tai mitä hänen pitäisi tehdä.[19]

Jos pelin heuristiikka laajenee ja muuttuu vaativammaksi pelitaidon kasvaessa, peli voi viehättää vuosikausien ajan. Joissain peleissä heuristiikka on kuitenkin niin kehittynyt, että koko peli on ”ratkaistu”. Tällainen on esimerkiksi ristinolla, joka sen vuoksi voi viehättää vain lapsia.[19]

Onni ja taitoMuokkaa

Pelin lopputulos on aina vähintään jonkin verran epävarma. Onnen ja taidon merkitys tuloksessa vaihtelee pelien välillä huomattavasti. Onni tulee peleihin usein satunnaisten elementtien kuten nopan tai sekoitetun korttipakan vaikutuksesta. Myös esimerkiksi säätila tai onnekkaat pallon pomput tuovat peliin satunnaisuutta. Tietokonepeleissä, vakavissa lautapeleissä kuten shakissa, sekä urheilussa taidon osuus on suurempi kuin perinteisemmissä peleissä. Vakavat pelaajat suhtautuvatkin pelien satunnaisuuteen usein kielteisesti ja arvostavat pelinsä taitopuolta. Toisaalta satunnaisuus tuo peliin esimerkiksi vaihtelua, laajemman osanottajajoukon, voittomahdollisuuksia altavastaajille, vähemmän tarvetta tehdä päässälaskuja, arvonnan tuottamaa jännitystä, sekä tekosyitä häviäjille.[20]

Kustannukset ja palkinnotMuokkaa

Pelin aiheuttamiin kustannuksiin voidaan lukea muun muassa pelin aiheuttamat rahalliset kustannukset (kuten pelivälineiden hinta), pelin järjestelyyn ja pelaamiseen valmistautumiseen käytetty aika, pelin pelaamiseen käytetty aika (etenkin tehokkaan peliajan ulkopuolinen odottelu), pelissä vaadittujen taitojen kehittämiseen (opetteluun ja harjoitteluun) käytetty aika ja vaiva, pelissä syntyvät vammat sekä pelin vaatima tila. Nämä kustannukset vaihtelevat huomattavasti eri pelityyppien, pelien ja pelaajien mukaan.[21]

Pelin tuottama palkinto korvaa usein pelin kustannukset. Usein palkintona pelaamisesta on sen tuottama nautinto. Joskus nautinto tulee voittamisesta, joskus pelaamisesta hyvin tai omien taitojen kehittymisestä, joskus pelin tuottamasta haasteesta, esteettisestä, fyysisestä tai älyllisestä elämyksestä, jännityksestä tai adrenaliinimyrskystä, todellisuuspaosta, tai pelin sosiaalisesta puolesta. Joissakin peleissä on rahanarvoiset palkinnot.[22]

PelityyppejäMuokkaa

LautapelitMuokkaa

 
Pelivälineitä.
Pääartikkeli: Lautapeli

Lautapeli on yhden tai useamman pelaajan peli, jota pelataan tyypillisesti pelilaudan ja pelinappuloiden tai muiden pelimerkkien avulla. Useimmiten lautapelejä kuvaa se, että pelimerkkien sijainti pelilaudalla (absoluuttisesti tai suhteessa toisiinsa) on pelin kannalta tärkeässä asemassa. Osassa uusia lautapelejä on satunnaisesti arvottu pelilauta, ja joissakin pelilauta itsessään voi muuttua pelin aikana.

VideopelitMuokkaa

Pääartikkeli: Videopeli

Videopeleissä pelataan tietokoneen tai pelikonsolin avulla tekoälyä tai toisia pelaajia vastaan. Toista pelaajaa vastaan saatetaan pelata joko Internetin välityksellä tai toisen samaan laitteeseen liitetyn ohjaimen avulla. Team Fortress 2 on esimerkki verkkopelistä.

PallopelitMuokkaa

Pääartikkeli: Pallopeli

Pallopeli on urheilullinen peli, jota pelataan pallolla. Pelaajia voi olla kaksi tai useampia. Usein pelissä on kaksi toisiaan vastaan pelaavaa joukkuetta.

KorttipelitMuokkaa

Pääartikkeli: Korttipeli

Korttipelejä voi pelata pelistä riippuen joko yksi tai useampi pelaaja. Korttipelejä pelataan pelikorteilla ja pelejä on suunniteltu lukematon määrä. Peleissä on erilaisia tavoitteita ja sääntöjä, joilla pelissä edetään.

Rahapelit ja uhkapelitMuokkaa

Pääartikkeli: Rahapeli

Rahapeli tarkoittaa peliä, jota pelataan maksua vastaan ja jossa pelaaja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahavoiton taikka hävitä pelaamansa panoksen. Suosittuja rahapelejä ovat muun muassa lotto, arpajaiset, bingo, urheiluvedonlyönti, pokeri, blackjack, ruletti ja onnenpyörä.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Elias, George Skaff & Garfield, Richard & Gutschera, K. Robert: Characteristics of Games. The MIT Press, 2012. ISBN 978-0-262-01713-8.

ViitteetMuokkaa

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004.
  2. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 5–7.
  3. Salminen, Antti: Sattuman voitto – historiallisen avantgarden leikkejä ja pelejä (PDF) Niin & Näin. 2012. Viitattu 7.12.2015.
  4. a b Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 11–13.
  5. a b c d e Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 12–15.
  6. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 20.
  7. a b c d e f Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 21–25.
  8. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 21, 28–29.
  9. a b Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 37–42.
  10. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 44–47.
  11. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 48–63.
  12. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 72–76.
  13. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 76–81.
  14. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 82–86.
  15. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 92–94.
  16. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 106–117.
  17. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 120–133.
  18. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 86.
  19. a b c d Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 29–36.
  20. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 137–147.
  21. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 167–174.
  22. Elias, Garfield & Gutschera 2012, s. 174–178.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Botermans, Jack ym.: Suuri pelikirja. 150 kiehtovaa peliä kaikkialta maailmasta: Pelisäännöt, valmistusohjeita, syntytarinoita. (Een wereld vol spelletjes, 1987.) Suomennos Raija Viitanen. Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 1990. ISBN 951-873-281-7.
  • Grunfeld, Frederic V. (toim.): Pelien kirja. (Games of the World, 1975.) Suomentaneet Kirsti Jaantila & Eero Mänttäri. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-02389-6.
  • Kurki-Suonio, Ilmo: Kaikki pelissä. Pelien käsikirja. Espoo: Weilin + Göös, 1992. ISBN 951-35-5423-6.
  • Whiter, Barb (koonnut): Kodin suuri pelikirja. (The Encyclopedia of Games, 2000.) Suomentanut Riitta Bergroth. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6140-6.
  • Huizinga, Johan: Leikkivä ihminen. Yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi. (Homo ludens: Vom Ursprung der Kultur im Spiel, 1938.) Suomentanut Sirkka Salomaa. 3. painos (1. painos 1947). Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12156-8.
  • Petri Kokko: Pelien parhaat; WSOY 1994; ISBN 951-0-19530-8

Aiheesta muuallaMuokkaa