Tämä artikkeli käsittelee korttipeliä. Elokuvasta kerrotaan artikkelissa Blackjack ja yhdysvaltalaisesta näyttelijästä artikkelissa Jack Black.

Blackjack on korttipeli, jossa tavoitteena on saada kahdella tai useammalla kortilla pelikäsi, jolla voittaa jakajan käden joko siten, että pelaajan käden pistemäärä on lähempänä kahtakymmentäyhtä kuin jakajan, tai siten, että jakajan käden pistemäärä menee yli kahdenkymmenenyhden. Ässä on arvoltaan joko yksi tai yksitoista, kaikki kuvakortit kymmenen ja muut kortit nimellisarvonsa verran. Blackjack on yksi suosituimmista kasinopeleistä ruletin ja pokerin ohella. Blackjack muistuttaa venttiä.

Blackjack
Muut nimet 21
Korttimäärä 52
Pelaajamäärä 2+

Pelin kulku

muokkaa

Blackjackia pelataan pankkia (eli jakajaa) vastaan. Ennen kierroksen alkamista pelaajat asettavat panoksensa pelipöydän panostusruutuihin.

Jakaja jakaa pelaajille kaksi korttia kuvapuoli ylöspäin sekä itselleen kaksi korttia, joista ensimmäisen kuvapuoli ylöspäin ja seuraavan kuvapuoli alaspäin. Ässä on 1 tai 11, kuvakortit 10 ja numerokortit samanarvoisia kuin mitä osoittavat. Pelikäden korttien yhteispistemäärä kertoo käden arvon, esimerkiksi jätkä ja kolmonen on 10+3=13. Ässän sisältävällä kädellä on taas kaksi arvoa, esimerkiksi ässä ja kutonen on sekä seitsemän että seitsemäntoista, kuitenkin aina tilanteeseen edullisemmin sopivaa pistemäärää käytetään.

Pelaajat aloittavat aina kierroksen, kun aloituskäsien kortit ovat jaettu. Halutessaan pelaaja voi ottaa lisäkortteja päästäkseen lähemmäksi kahtakymmentäyhtä, mutta häviää panoksensa mikäli ylittää kyseisen pistemäärän (engl. bust). Pelaajan vuoro päättyy, kun hän ei halua enää lisää kortteja tai saavuttaa vähintään pistemäärän 21. Kun jokainen pelaaja on tehnyt valintansa, jakaja paljastaa toisen korttinsa ja ottaa itselleen lisäkortteja, mikäli hänen kätensä arvo on 16 tai pienempi. Kun jakajalla on vähintään 17, hän ei saa ottaa enää lisää kortteja ja kierros on ohi. Pelaaja voittaa, mikäli hänen kätensä on arvoltaan suurempi kuin jakajan lopullinen käsi tai jakaja ylittää kahdenkymmenenyhden.

Kahdella ensimmäisellä kortilla saatu pistemäärä kaksikymmentäyksi (ässä ja kuvakortti/kymppi) on nimeltään blackjack ja sillä voittaa kaikki muut pelikädet, myös useammalla kuin kahdella kortilla saadun summan 21.

Pelaaja häviää aina, mikäli hänen kätensä ylittää pistemäärän 21. Pistevoitolla pelaajan pelipanos voittaa 1:1. Blackjack voittaa 3:2. Tasapistein tulos on tasapeli (engl. push).

Pelaaja voi pelin aikana tehdä myös jonkin seuraavista toiminnoista:

Tuplaus (Double)

muokkaa

Pelaaja voi halutessaan tuplata minkä tahansa alkujaossa saadun kahden kortin pelikäden blackjackia lukuun ottamatta. Tällöin pelaaja asettaa panoksensa viereen toisen samansuuruisen panoksen ja saa yhden lisäkortin, jonka jälkeen hänen pelivuoronsa päättyy. Säännöistä riippuen tuplausrajat voivat olla erisuuria ja tuplaus voi olla mahdollista myös jakamisen jälkeen (ks. seuraavaa).

Jakaminen (Split)

muokkaa

Jos pelaajan alkujaossa saadut kaksi korttia ovat pistemäärältään samanarvoiset, pelaajalla on mahdollisuus jakaa korttinsa kahdeksi erilliseksi kädeksi. Tällöin pelaajan on asetettava jakamista varten pelipaikkaansa toinen samansuuruinen panos, jolloin kumpaankin käteen pelataan oma pelinsä normaaliin tapaan.

Jos pelaaja saa jaettuun käteen jälleen samanarvoisen kortin, jako voidaan suorittaa uudelleen, toisaalta pelikäsien suurin sallittu määrä yhtä pelipaikkaa kohden voivat säännöistä riippuen vaihdella. Joissain tapauksissa samaan pelipaikkaan voi muodostaa enintään joko kaksi kättä, useamman käden tai jakojen määrällä ei välttämättä edes ole ylärajaa. Tuplauksesta poiketen pelaaja voi ottaa jaettuihin käsiin niin monta korttia lisää kuin haluaa, paitsi jos jaettu pari on ässät, jolloin molempiin käsiin tulee vain yksi lisäkortti. Muista kuin ässistä jaettu kahden kortin käsi on myös mahdollista tuplata.

Jako-toiminnosta muodostunut kahden kortin pistemäärä 21 ei ole blackjack, vaan samanarvoinen kuin mikä tahansa useamman kuin kahden kortin pistesumma 21 ja näin häviää aina jakajan blackjackille.

Luovutus (Surrender)

muokkaa

Pelaaja voi halutessaan luovuttaa saatuaan kaksi ensimmäistä korttiaan. Tällöin pelaaja häviää puolet pelipanoksestaan ja saa pitää toisen puolikkaan.

Vakuutus (Insurance)

muokkaa

Jos jakajan ensimmäinen kortti on ässä, pelaaja voi vakuuttaa kätensä jakajan mahdollista blackjackia vastaan. Tavallisesti vakuutuspanoksen arvon on vastattava puolta alkuperäisestä panoksesta, mutta joillakin säännöillä vakuutus voi olla myös suurempi tai pienempi. Pelaajien on tehtävä päätöksensä vakuutuksesta ennen kuin jakaja jakaa heille lisää kortteja. Kun kaikki pelaajat ovat tehneet valintansa, jakaja ilmoittaa onko hänellä blackjack. Jos jakajan toinen kortti on arvoltaan kymmenen eli jakaja sai blackjackin, pelaajan alkuperäinen panos häviää (ellei myös pelaajalla ole blackjackia jolloin tulos on tasapeli) ja vakuutuspanos voittaa 2:1. Jos jakaja ei saanut blackjackia, vakuutuspanokset häviävät ja peli jatkuu normaalisti.

Tasaraha (Even money)

muokkaa

Jos jakajan ensimmäinen kortti on ässä ja pelaajalla on blackjack, jakaja voi kysyä pelaajalta, haluaako tämä tasarahan. Tasarahan hyväksymisestä blackjackille maksetaan välittömästi 1:1 voitto ja kierros päättyy. Jos pelaaja ei halua tasarahaa, on peli tasan mikäli myös jakaja saa blackjackin. Jos jakajan käsi ei ole blackjack, pelaajalle maksetaan 3:2 voitto normaaliin tapaan.

Mikäli pöydässä ei ole vaihtoehtona tasarahan ottamista, vakuutuksen ottaminen blackjack-kädelle ajaa täsmälleen saman asian.

Perusstrategia

muokkaa

Blackjackissa pelaajalle palautuu keskimäärin, säännöistä riippuen, 99,4-99,8 % pelipanoksesta. Tämä lukema on toisaalta realistinen ainoastaan silloin, kun pelaaja noudattaa pelin perusstrategiaa. Yksinkertaisimmin kiteytettynä tämä strategia pohjautuu siihen, että pelaaja voi aina olettaa jakajan seuraavan kortin olevan arvoltaan 10, sillä se on yleisin yksittäisen kortin arvo (koskemattomassa pakassa on aina 4/13 korteista kymppejä).

Tarkastellaan tilannetta käytännössä: jos jakajan ensimmäinen kortti on arvoltaan 7 tai suurempi, kannattaa pelaajan ottaa lisäkortteja niin kauan kunnes hänen kätensä arvo on vähintään 17. Vaikka pelaajalla on tässä usein riskinä hävitä jo pelkästään ylittämällä 21, seitsemäätoista pienempään summaan jääminen osoittautuukin pelaajan edun tavoittelun kannalta vielä huonommaksi vaihtoehdoksi, koska sillä voittaa ainoastaan mikäli jakaja menee yli; ensimmäisen jakajan kortin ollessa korkea tämä on epätodennäköistä. Pitkässä juoksussa pelaaja pienentää kasinon etua noudattamalla tällöin jakajan toimintamallia.

Toisaalta, jos jakajan ensimmäinen kortti on arvoltaan 7:ää pienempi, pelaajan kannattaa kieltäytyä ottamasta lisäkorttia aina kun 21:n ylittäminen on pelaajalla mahdollista. Vaikka jakajalla olisi jo valmiiksi pelaajaa isompi pistemäärä, se ei saa kuitenkaan olla 17:ää pienempi, toisin sanoen pelaajan käden arvo ei koskaan vaikuta jakajan toimintaohjeeseen. Kun jakajalla pistemäärä on välillä 12–16, tämä mahdollistaa hänelle 21:n ylittämisen, jolloin pelaajalla on paremmat mahdollisuudet kierroksen voittamiseen riippumatta oman käden pistemäärästä.

Niin sanottu "talon etu" Blackjackissa muodostuu siitä, että jakaja ottaa kortteja vasta pelaajien jälkeen, sillä pelissä aina ensimmäisenä pistemäärän 21 ylittänyt osapuoli häviää. Jos jakajan mennessä yli hävinneittenkin pelaajien panokset palautettaisiin, optimaalinen pelistrategia olisi sama, jota jakaja käyttää: ota kortti aina kuudestatoista tai vähemmässa ja jää aina seitsemääntoistaselvennä.

Populaarikulttuurissa

muokkaa

Blackjackista on tehty useita elokuvia, kuten 21.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. Real MIT Blackjack Team - 21 Movie True Story HistoryvsHollywood.com. Viitattu 27.12.2022.