Arpajaiset
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Arpajaisilla tarkoitetaan toimintaa, jonka yhteydessä yhdelle tai useammalle henkilölle luvataan maksua tai muuta suoranaista tai välillistä suoritusta vastaan joko arpomisella tai muulla sattumaan perustuvalla tavalla määrättävä voitto.
Arpajaislainsäädäntö
muokkaaOikeudesta toimeenpanna arpajaisia on säädetty arpajaislaissa (1047/2001) sekä asetuksessa (1345/2001).
Toiminta kuuluu arpajaislainsäädännön alaisuuteen, mikäli kaikki kolme seuraavaa ehtoa täyttyvät:
- arpajaisiin osallistuminen on vastikkeellista (maksullista)
- voittomahdollisuus perustuu kokonaan tai osittain sattumaan
- voitot ovat rahanarvoisia (rahaa, palveluita tai lahjakortteja)
Rahapelit
muokkaaYksinoikeus rahavoittoja jakaviin arpajaisiin (peleihin) oli vuoden 2016 loppuun annettu kolmelle taholle Raha-automaattiyhdistykselle (raha-automaatti- ja kasinopelit) Veikkaukselle (raha-arvat, lotto sekä veikkaus- ja vedonlyönti) ja Fintotolle (hevospelit). Vuoden 2017 alussa nämä yhdistyivät yhdeksi rahapeliyritykseksi nimeltään Veikkaus Oy.
Ahvenanmaan maakunnassa rahapelien toimeenpanosta vastaa Ålands Penningautomatförening. Internetissä toimii myös rahapelejä tarjoavia kansainvälisiä yhtiöitä, joilla ei ole toimilupaa Suomessa. Näistä osa palauttaa pelaajille suuremman osuuden pelatusta rahasta kuin kansalliset toimijat.
Tavara-arpajaiset
muokkaaYleishyödylliset yhdistykset voivat toimintansa tukemiseksi järjestää tavara-arpajaisia. Arpajaisia voi järjestää yhdistyksen jäsentapahtumissa, yleisötilaisuuksissa tai muuten vaan. Jakamalla arvat yhdistyksen jäsenten myytäviksi voidaan jäsenille tarjota mielekästä[lähde? ] tekemistä.
Lupa tavara-arpajaisten toimeenpanemiseen voidaan myöntää kotimaiselle yleishyödylliselle yhteisölle yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi. Luvan kihlakunnan alueella toimeenpantaviin arpajaisiin myöntää paikallinen poliisi ja laajempiin arpajaisiin luvan hakijan kotipaikan lääninhallitus. Tavara-arpajaislupaa haetaan kirjallisesti ja voidaan antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Voittoja tavara-arpajaisissa tulee olla vähintään 35 % arpojen yhteenlasketusta myyntihinnasta ja pienimmän voiton on oltava vähintään yhtä suuri, kuin arvan hinta.
Tavara-arpajaiset
muokkaaTavara-arpajaisia on perinteisesti järjestetty lista-arpojen, repäisyarpojen ja raaputusarpojen muodossa. Viime aikoina ovat yleistyneet myös puhelin-, tekstiviesti sekä internetarpajaiset.
Pien- ja miniatyyriarpajaiset
muokkaaArpajaislain mukaan yleishyödyllinen yhteisö tai säätiö saa toimeenpanna ilman lupaa tavara-arpajaiset (pienarpajaiset), joissa arpojen yhteenlaskettu myyntihinta on enintään 2000 euroa ja joissa arpojen myynti ja voittojen jako tapahtuu samassa tilaisuudessa.
Koululuokka tai sitä vastaava opintoryhmä voi opiskelun tai opiskelua tukevan harrastustoiminnan edistämiseksi toimeenpanna pienarpajaiset, jos arpajaisten toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä vastaa täysivaltainen henkilö.
Työyhteisö tai vakiintunut harrastusryhmä voi ilman lupaa ja tilitysvelvollisuutta toimeenpanna jäsentensä keskuudessa virkistys- tai harrastustoimintansa taikka yleishyödyllisen toiminnan edistämiseksi tavara-arpajaiset (miniatyyriarpajaiset), joissa arpojen yhteenlaskettu arvo ei ylitä 500 euroa ja joissa arpojen myynti ja voittojen jako tapahtuu samassa tilaisuudessa
Tavaravoittoautomaatti
muokkaaTavaravoittoautomaatilla tarkoitetaan peliautomaattia tai -laitetta, josta pelaaja voi voittona saada tavaraa. Tavaravoittoautomaattiluvan voi saada rekisteröity yhdistys, itsenäinen säätiö tai muu sellainen yhteisö, jolla on yleishyödyllinen tarkoitus ja jonka kotipaikka on Suomessa.
Lupaa haetaan kirjallisesti toimeenpanopaikan kihlakunnan poliisilaitokselta. Lupa voidaan antaa enintään yhdeksi vuodeksi.
Arvauskilpailu
muokkaaArvauskilpailulla tarkoitetaan tavara-arpajaisia, joihin osallistuvalla on mahdollisuus arvauskohteesta, ei kuitenkaan urheilu- ja muista kilpailuista, tekemiensä arvausten perusteella voittaa tavaraa tai tavaraan taikka palveluihin vaihdettavissa olevia lahja- tai ostokortteja.
Arvauskilpailun kohteena saa käyttää vain ennalta täsmällisesti ja tarkkarajaisesti määriteltävissä olevaa ilmiötä tai asiantilaa. Arvauskilpailun oikea vastaus ei saa olla kenenkään tiedossa arpojen myyntiaikana.
Arvauskilpailusta on tehtävä kirjallinen ilmoitus vähintään viisi päivää ennen arvauskilpailun toimeenpanon aloittamista joko paikalliselle poliisilaitokselle tai toimeenpanijan kotipaikan lääninhallitukselle riippuen siitä toimeenpannaanko arvauskilpailu yhden kihlakunnan alueella vai laajemmalla alueella.. Arvauskilpailun toimeenpanoaika saa olla enintään kuusi kuukautta.
Bingo
muokkaaBingopelillä tarkoitetaan arpajaisia, johon osallistutaan peliä varten hyväksytyssä paikassa ja jossa voittajia ovat ne, jotka pelin sääntöjen mukaisesti ilmaisevat, että heidän pelilipukkeessaan tai muussa sitä vastaavassa sähköisessä muodossa olevassa tositteessa on arvotut numerot pelin sääntöjen mukaisessa järjestyksessä ja jossa voi voittaa tavaraa tai tavaraan taikka palveluihin vaihdettavissa olevia lahja- tai ostokortteja.
Rekisteröity yhdistys, itsenäinen säätiö tai muu sellainen yhteisö, jolla on yleishyödyllinen tarkoitus ja jonka kotipaikka on Suomessa, voi saada bingoluvan. Lupaa haetaan kirjallisesti toimeenpanopaikan kihlakunnan poliisilaitokselta. Lupa voidaan antaa enintään kahdeksi vuodeksi. Suomen lain mukaan bingohalleissa ei saa jakaa palkintona rahaa.[1]
Arpajaisvero
muokkaaArpajaisista tulee suorittaa arpajaisveroa (arpajaisverolaki), joka on 1,5 % myytyjen arpojen yhteisarvosta. Vero tilitetään kuukausittain. Mikäli tilitettävä vero on alle 50 €, sitä ei tarvitse suorittaa.
Bingopelien osalta vero on 5 % jaettujen voittojen yhteenlasketusta arvosta, johon ei lueta uuteen peliin oikeuttavia voittoja sekä
Markkinointiarpajaiset
muokkaaArpajaislain säädökset eivät koske lehtien ajanvietekilpailuja, eikä tuotteiden ja palveluiden markkinoinnin yhteydessä toimeenpantavia markkinointiarpajaisia. Niitä kuitenkin koskee arpajaisverolaki. Näistä kuluttaja-asiamies on antanut erilliset ohjeet. Kesäkuusta 2011 lähtien markkinointiarpajaisiin ei ole enää ollut pakko järjestää mahdollisuutta osallistua arpajaisiin ilman tuotteen tai palvelun ostamista.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Lisätietoa palkinnoista. bingosivu.com. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 09.03.2016.
Kirjallisuutta
muokkaa- Varvio, Saaramia: Katsaus Suomen rahapelijärjestelmään. (Pohjautuu osin tekijän pro gradu-työhön. Stakes: Työpapereita 24/2007) Helsinki: Stakes, 2007. ISBN 978-951-33-2005-8 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)