Omatunto on ihmisen henkilökohtainen tuntemus tai "sisäinen ääni", joka kertoo, onko teko moraalisesti hyvä tai oikein. Omantunnon ajatellaan antavan intuitiivisesti oikean vastauksen, kun yksilö pohtii jonkin toimensa moraalista oikeutusta.[1] Yhdistyneitten kansakuntien ihmisoikeuksien julistus vetoaa omatuntoon:

François Chifflart: Omatunto (1877)
Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.[2]

Melkein jokaisessa kulttuurissa esiintyy omaatuntoa vastaava käsite. Muinaiset egyptiläiset puhuivat sydämen äänestä, [1] ja sama sana esiintyy juutalaisten Vanhassa Testamentissa.[3] Hindut puhuivat näkymättömästä jumalasta, joka asuu ihmisen sisällä.[1]

Intuitionismiksi kutsutaan näkökantaa, jonka mukaan omatunto on ihmisen sisäinen kyky erottaa toisistaan oikea ja väärä. Empiristit taas katsovat, että omatunto on tulosta oppimisesta ja sen takia heijastelee henkilön ympäristössä vallitsevia arvoja.[1]

Omatunto uskonnoissaMuokkaa

KristinuskoMuokkaa

Kristillisen käsityksen mukaan omatunto on Jumalan ääni ihmisessä. Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa 1965 hyväksyttiin paavi Paavali VI:nnen pastoraalinen konstituutio Gaudium et spes, joka kuvaili omaatuntoa seuraavasti:

Ihminen löytää omantuntonsa syvyydestä lain, jota hän ei itse anna, vaan jota hänen tulee noudattaa ja jonka ääni kutsuu häntä aina rakastamaan ja tekemään hyvää ja pakenemaan pahaa -- Ihmisellä on todellisuudessa Jumalan kirjoittama laki sydämessään -- Omatunto on ihmisen salaisin ydin ja pyhäkkö, jossa hän on yksin Jumalan kanssa, jonka ääni kaikuu hänessä -- ."[4]

Luterilaisen kirkon käsitys omatunnosta on sama kuin katolisessa kirkossa.[3] Kristityn omatunto voi kuitenkin olla myös “heikko” eli “sairas” (1. Kor. 8:7, 10, 12), joten omantunnon ääneen ei voi ehdottomasti luottaa.[5]

IslamMuokkaa

Omatunnon käsite ei kuulu islaminuskoon,[6] sillä toisin kuin kristitty, muslimi löytää vastaukset moraalisiin ongelmiinsa Jumalan laista eli shariasta, Muslimin henkilökohtaisin ratkaisu on valinta islamin ja uskottomuuden välillä, minkä jälkeen islamin vaatimukset liittyvät lain noudattamiseen. Lain sisältöä ei kuitenkaan kussakin tilanteessa haeta omasta sydämestä, vaan sen tulkkeina ovat uskonoppineet, kuten imaamit tai muftit.[7]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Conscience Encyclopaedia Britannica. Viitattu 7.7.2022.
  2. Universal Declaration of Human Rights - Finnish United Nations. Viitattu 7.7.2022.
  3. a b Omatunto Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto. Suomen Evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 7.7.2022.
  4. PAOLO Vescovo della Chiesa Cattolica: Gaudium et spes vatican.va. 7.12.1965. Viitattu 7.7.2022.
  5. Omatunto 6.1.2018. Suomen Evankelis-luterilainen Lähetyshiippakunta. Viitattu 7.7.2022.
  6. Keller 2017
  7. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 69–70. Isaac Publishing, 2013.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.