Komedia

huvittava näytelmä

Komedia on yleensä onnellisesti päättyvä näytelmä, jossa koomiset ainekset vallitsevat.[1] Komedian päätarkoitus nykyaikana on huvittaa katsojaa, mutta alun perin sen tarkoituksena oli parantaa yhteiskuntaa paljastamalla hölmöyksiä ja paheita.[2]

David Garrickin maalauksessa hymyilevä mieshenkilö päätyy Komedian (vasemmalla) viemäksi Tragedian (oikealla) sijaan. Komedia ja tragedia ovat draaman kaksi päälajia.[1]

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Kreikkalainen komedia

Antiikin Kreikassa ja Roomassa komedia oli näytelmäkirjallisuuden alalaji, joka sisälsi Aristoteleen mukaan kehnojen ihmisten naurettavien puolten jäljittelyä. Niissä pilkattiin esimerkiksi valtionjohtajia. Komedioiden esittäminen liittyi Ateenassa Dionysoksen kunniaksi vietettyihin Dionysia- ja Lenaia-juhliin. Niissä pidetyissä näytelmäkilpailuissa esitettiin joka vuosi uusia näytelmiä, joista vain hyvin harvoja on säilynyt - tiedetään vain kirjailijoiden nimiä. Kuuluisia miespuolisia komediakirjailijoita olivat muun muassa kreikkalaiset Aristofanes ja Menandros. Aristofaneen komediassa Akharnalaiset (425 eaa.) kuvataan tilannetta, jossa yksittäinen rauhanmies yrittää kansankokouksessa saada päätöksen rauhanneuvotteluista Ateenan ja Spartan kesken, mutta sotaintoilijat saattavat hänet vaikeuksiin, joista hän selviää vain rauhaa puolustavalla loppupuheellaan.[3]

Renessanssin aikana komediaa kirjoittivat esimerkiksi romanttisiin komedioihin erikoistunut William Shakespeare ja satiirisiin komedioihin erikoistunut Ben Jonson. Heitä seuranneina vuosisatoina komedian uusiksi alalajeiksi kehittyivät tapakomedia, luonnekomedia ja sentimentaalinen komedia.[1]

1900-luvulla komedian alalajeksi syntyivät muun muassa restauraatiokomedia, juonikomedia, puhdas komedia, korkea komedia, matala komedia, pastoraalikomedia ja tilannekomedia.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d komedia / huvinäytelmä Tieteen termipankki. Viitattu 17.3.2022.
  2. Cyrus Henry Hoy: comedy Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.3.2022.
  3. Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 187-189. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 

Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.