Sukulaisuus

(Ohjattu sivulta Sukulainen)

Sukulaisuus on sellaisten henkilöiden välinen suhde, jotka ovat keskenään sukua. Tästä voidaan käyttää myös nimityksiä sukulaissuhde ja sukulaisuussuhde. Toisilleen sukua olevia henkilöitä kutsutaan sukulaisiksi. Samaan sukuun kuuluvilla henkilöillä on yhteisiä esivanhempia tai he ovat tulleet sukuun avioliiton tai adoption kautta. Sukulaisuutta voidaan tarkastella sekä biologisena (geneettisenä) sukulaisuutena että niinä sosiaalisina rooleina, joiden mukaisesti ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan yhteisössään.[1] Eri kulttuureissa voidaan sukulaisuus määritellä eri tavoin: joskus voidaan laskea serkutkin omiksi sisariksi ja veljiksi tai lapset lasketaan kuuluvan vain joko isän tai äidin sukuun.

Sukupuu kuvaa sukulaissuhteita.

Sukulaisuus historiallisestiMuokkaa

Maan hallinta- ja omistusoikeuden käsitettiin menneinä aikoina kuuluvan suvuille. Vähitellen omistus rajattiin kuuluvan perheelle, kunnes siirryttiin täyteen yksityisomistukseen. Yhteisölle tärkeät päällikkyydet, arvonimet ja muut sosiaaliset tai uskonnolliset etuoikeudet kulkivat sukupolvelta toiselle samassa suvussa. Näin ovat syntyneet aatelissuvut, käsityöläissuvut, kauppiassuvut ja vastaavat.[1]

Toisaalta yksilö oli suvulle moraalisesti ja eettisesti vastuussa toiminnastaan. Hän oli suvulle joko kunniaksi tai häpeäksi. Suku valvoi siten jäsentensä normien mukaista käyttäytymistä. Suku teki päätöksiä myös jäsentensä avioliitoista. Sukukeskeisyys on johtanut myös epäasialliseen sukulaisten suosimiseen eli nepotismiin. Eri maiden välillä oli eroja siinä, katsottiinko myös äidin puoleiset sukulaiset samaan sukuun kuuluviksi. Tätä kutsutaan kaksipuoleiseksi (bilateriaaliseksi) sukulaisuudeksi. Suurin osa luontoiskulttuureista luki sukulaisiksi pelkästään isänpuoleiset (patrilineaariset) tai pelkästään äidinpuoleiset (matrilineaariset) jälkeläiset. Patrilineaarisia luontoiskulttuureja oli eniten Afrikassa ja bilateraalisia lähinnä vain Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Patrilineaarisuus liittyi usein paimentolaisuuteen ja matrilineaarisuus sellaiseen maatalouteen, jossa naiset tekivät peltotyöt.[1]

Paimentolaiskulttuureissa ei ollut keskitettyä valtiokoneiston apua yksilöille, joten suku suojasi häntä monin eri tavoin. Verikosto oli rikoksen tai loukkauksen kostamista tekijälle tai hänen sukulaisilleen.[2] Tästä tosin helposti syntyi koston kierre, kun kosto kostettiin.[3]

SukututkimusMuokkaa

Pääartikkeli: Sukututkimus

Sukulaisuus tarkoittaa sukututkimuksellisesti sitä, että sukulaiset sijaitsevat sukupuussa toisiaan lähelläselvennä. Puhutaan myös lähisukulaisista ja etäisistä tai kaukaisista sukulaisista sekä n:nnen polven sukulaisista. N:nnen polven sukulaisilla on ainakin yksi yhteinen n:nnen sukupolven takainen esi-isä tai äiti.

Sukulaisuuden vaikutuksiaMuokkaa

Sukulaisuussuhteilla on juridisesti merkitystä varsinkin lapsen huoltajuuden ja perimyksen kannalta. Sukuun kuuluvilla voi olla suojattu Sukunimi. Lähi­sukulaisuus on myös avioeste ja esimerkiksi tuomarien jääviysperuste. Sukulaisuus­suhteilla on merkitystä myös perintö- ja lahjaveron määräytymisessä.

Lääketiede tutkii sukulaisten perinnöllisiä sairauksia. Perinnöllisyystiede tutkii sukulaisten geenistöjä.

PolveutuminenMuokkaa

Ihmisyhteisöt voidaan jakaa erityisesti antropologiassa sen mukaan, miten sukuun kuuluminen määritellään yhteisössä. Sukulaisuuden määrittelytapoja ovat esimerkiksi:[4]

  • Unilineaarinen eli yksilinjainen polveutuminen
  • Bilateraalinen, kognaattinen eli molemminpuoleinen polveutuminen: lapsi kuuluu sekä äidin että isän sukuun

SukulaisiaMuokkaa

  • Vanhemmat:
  • Lapsi:
    • Poika
    • Tytär
  • Sisarus:
  • Lapsenlapsi. Kutsumia eri sukupuolille: pojanpoika, pojantytär, tyttärenpoika, tyttärentytär. Murrekielinen nimitys lapsenlapselle on muun muassa vunukka
  • Lapsenlapsenlapsi
  • Eno – äidin veli, harvemmin myös äidin sisaren miestä kutsutaan enoksi.[5]
  • Setä – isän veli[5]
  • Täti – äidin tai isän sisar[5]
  • Veljenpoika
  • Sisarenpoika
  • Veljentytär
  • Sisarentytär
  • Isoisä – isän tai äidin isä. Isoisästä käytetään myös useita muita nimiä, kuten vaari, ukki, pappa tai harvinaisempi isovaari. Isoisää kutsutaan murteellisesti myös nimityksellä äiji sekä kansanomaisesti nimityksillä paappa, taata ja äijä.[5]
  • Isoäiti – isän- tai äidinäiti. Isoäidistä käytetään myös useita muita nimiä, kuten mummo, mummu, mummi ja mamma[6].. Murteellinen harvinaisempi nimitys on ämmi. [5] .
  • Isoisoisä – Isovanhemman isä.
  • Isoisoäiti – Isovanhemman äiti.
  • Isosetä – Isän tai äidin setä.
  • Isoeno – Isän tai äidin eno.
  • Isotäti – Isän tai äidin täti.
  • Serkku (orpana) – isän tai äidin sisaruksen lapsi[5]
  • Pikkuserkku (pikkuorpana) – isän tai äidin serkun lapsi. Joskus myös tätä kaukaisempia sukulaisia kutsutaan yleisesti pikkuserkuiksi.[5]
  • Suvunsuku – hyvin kaukaisesta sukulaisuudesta käytetty nimitys (Eino on minulle suvunsukua), käytetään myös erilleen kirjoitettua muotoa[5]

AviosukulaisiaMuokkaa

  • Käly – puolison sisar, veljen vaimo tai puolison veljen vaimo[5]
  • Lanko – puolison veli, sisaren mies tai puolison sisaren mies. Murteellinen langon nimitys on suoveri.[5]
  • Vävy – tyttären mies, nimitys kotivävy tarkoittaa vävyä, joka puolisoineen asuu vaimonsa kotitalossa. Vävyä voidaan kutsua tuttavallisesti myös vävymieheksi ja -pojaksi.[5]
  • Miniä – pojan vaimo[5]
  • Appi(ukko) – puolison isä[5]
  • Anoppi – puolison äiti[5]

Kansanrunoissa käytettyjä sukulaisnimityksiäMuokkaa

  • Kyty – aviomiehen veli[5]
  • Nato – aviomiehen sisar[5]
  • Näälämies – lanko[5]

LähteetMuokkaa

  1. a b c ”Sukulaisuus”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 6500–6503. Otava, 1980. ISBN 951-1-05637-9.
  2. Korpela, Jukka K.: vendetta Pienehkö sivistyssanakirja. Viitattu 1.9.2020.
  3. Suomalainen tietosanakirja 11, Pikatieto pj–ö. Espoo: Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-5152-0.
  4. Eriksen, Thomas Hylland.: Toista maata? : johdatus antropologiaan. Gaudeamus, 2004. 58367554. ISBN 951-662-916-4, 978-951-662-916-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.4.2020).
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q Sadeniemi, Matti (päätoimittaja): Nykysuomen sanakirja, osat 1–6. 14. painos. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-18261-3.
  6. Kielitoimiston sanakirja

Aiheesta muuallaMuokkaa

Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: sukulainen.