Avaa päävalikko

Serkkuja ovat keskenään henkilöt, joilla on yhteinen isoäiti tai isoisä eli serkku on isän tai äidin sisaruksen lapsi. Äidinpuoleisesta serkusta voidaan käyttää myös vanhempaa nimitystä orpanalähde?, isänpuoleisesta vastaavasti nepaslähde?.

Serkkupuoliksi ihmisiä voidaan kutsua silloin, kun vanhempien vanhemmista toinen on eri, esimerkiksi sama isänisä mutta eri isänäiti. Serkkua voidaan käyttää nimityksenä myös jos ihmiset eivät ole biologisesti sukua mutta avioliiton kautta, esimerkiksi äitipuolen siskonpoika tai biologisen velipuolen biologinen serkku.

Kahden serkun lapset ovat keskenään pikkuserkkuja, heillä on yhteinen isoisoäiti ja isoisoisä. Pikkuserkkua sanotaan myös toiseksi serkuksi[1]. Tästä kaukaisempia, mutta toisiinsa samassa suhteessa olevia sukulaiset ovat kolmas serkku, neljäs serkku ja niin edelleen[2][3]. Kolmannen polven serkkuja kutsutaan myös sokeri- tai varttiserkuiksi,[4] neljännen polven taas sirpaleserkuiksilähde?.

KaksoisserkutMuokkaa

Kaksoisserkkuja ovat keskenään henkilöt, joilla on yhteiset isovanhemmat sekä isän että äidin puolelta. Kaksoisserkku jakaa henkilön kanssa kaikki isovanhemmat, tädit, enot, sedät ja serkut. Kun yhden perheen sisarukset saavat lapsia toisen sisarusparin kanssa, heidän lapsensa ovat keskenään kaksoisserkkuja. Kaksoisserkut ovat keskenään normaalia serkkuja genettisesti läheisempiä. Tavallisen serkun kanssa jaetaan keskimäärin 12,5 prosenttia geeneistä, mutta kaksoisserkun kanssa 25 prosenttia (olettaen, että sisarukset molemmissa perheissä ovat täyssisaruksia). Kaksoisserkukset ovat geneettisesti yhtä läheisiä sukulaisia kuin sisarpuolet.lähde?

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Nykysuomen sanakirja. Hakusana ”serkku”. Valtion toimeksiannosta teettänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Päätoimittaja: Matti Sadeniemi. 5. painos. Alkuperäinen julkaisu: 1951–1961. Helsinki: WSOY, 1976. ISBN 951-0-02766-9.
  2. Suomen murteiden sanakirja, 7 . Hakusana ’kolmas’. Helsinki:  Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2003. ISBN 951-746-524-6.
  3. Itkonen, T. I.: Suomen lappalaiset vuoteen 1945, s. 236. Helsinki:  , 1948. ISBN 951-746-524-6.
  4. Sokeriserkku, Kielikello 2/95