Yleistys edellyttää joidenkin yksittäisten asioiden tai ilmiöiden käsittämistä ryhmäksi, joukoksi tai luokaksi, jonka jäsenillä on samankaltaisia piirteitä. Arkiajattelussa yleistys voidaan kokea kielteiseksi, kun sillä ajatellaan muodostetun liian samansisältöinen kuva kaikista jonkin ryhmän jäsenistä vain pienen otoksen perusteella. Tieteellisessä toiminnassa (erityisesti normaalitieteessä) tulosten luotettavuutta ja yleistysten tekemisen edellytyksiä pyritään arvioimaan systemaattisesti.[1]

Määrällisessä eli kvantitatiivisessa, tilastollisessa tutkimuksessa yleistämisen mahdollisuudet liittyvät otoksen eli tarkastellun osa-aineiston edustavuuteen: otoksen on on vastattava ominaisuuksiltaan perusjoukkoa.[2]

Laadullisessa tutkimuksessa käytetään yleistyksen kannalta relevanttia käsitettä saturaatio eli kyllästyminen, jolla viitataan saman tai samojen havaintojen toistumiseen. Tällöin pidetään mahdollisena, että toistuva havainto on teoreettisesti (ei siis välttämättä tilastollisesti) merkittävä.[3]

LähteetMuokkaa

  • Anttila, Pirkko: Ilmaisu, teos, tekeminen ja tutkiva toiminta. Hamina: Akatiimi, 2005. ISBN 952-5378-09-8.
  • Hirsjärvi, Sirkka, Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula: Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-4836-2.

ViitteetMuokkaa

  1. Anttila 2005, 107-108
  2. Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2013, 179-180
  3. Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2013, 182

Katso myösMuokkaa

Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.