Stereotyyppi

yksinkertainen yleistys jostakin ryhmästä
Hakusana ”stereotypia” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.

Stereotyyppi on jotain joukkoa, tavallisimmin ihmisryhmää, koskeva kaavamainen ja yleistävä näkemys. Stereotyypit perustuvat ryhmää koskevaan tietoon, uskomuksiin ja odotuksiin. Stereotyyppi voi olla vain yksittäisen ihmisen näkemys, tai se voi olla yleinen näkemys. Stereotyypit voivat olla totuudenmukaisia, tai ne voivat olla liiallisia ja virheellisiä yleistyksiä, jotka eivät päde ryhmän kaikkiin tai edes useimpiin yksittäisiin jäseniin. Tutkijoiden mielipiteet jakautuvat näissä suhteissa siinä, miten stereotyyppi tarkalleen määritellään.[1]

Kansallisia stereotyyppejä ulostustapoihin liittyen vuodelta 1796.

HistoriaMuokkaa

Termiä käytti ihmisryhmiin viitaten ensimmäisenä yhdysvaltalainen Walter Lippmann vuonna 1922 kirjassaan Public Opinion. Lippmann lainasi sanan painoalalta, jossa stereotyypillä tarkoitetaan kohokuvalaattaa.[1]

Jaottelu ja syntyminenMuokkaa

Yleisimpiä ja eniten tutkittuja stereotyyppejä ovat sukupuoleen, ikään ja rotuun liittyvät stereotyypit. Sukupuoli, ikä ja rotu ovat ihmisten paljon käyttämiä kategorioita, ja ne on myös helppo tunnistaa visuaalisesti.[1] Yleisiä stereotyyppejä ovat esimerkiksi stereotyypit naisista kiltteinä ja hoivaavina, mutta miehiä vähemmän osaavina, ja stereotyypit miehistä naisia osaavampina ja dominoivampina, mutta vähemmän kiltteinä. Vanhoja ihmisiä koskevia yleisiä stereotyyppejä ovat käsitykset vanhuksista seniileinä, toimintakyvyttöminä ja äreinä, mutta toisaalta myös viisaina ja anteliaina.[1]

Stereotyypin muodostuminen perustuu siihen, että ihmiset jaetaan ensin ryhmiin ja aletaan sitten nähdä kaikki saman ryhmän jäsenet keskenään samankaltaisina. Tämän ajattelumallin takana on sekä kognitiivisia syitä että motivaatiosyitä. Kognitiivinen syy on se, että koska ihmisten ajattelukapasiteetti ei riitä ryhmän kaikkien yksittäisten jäsenten tietojen erottelemiseen, yleistämisen avulla ihminen pystyy ajattelemaan tehokkaammin ja käytännöllisemmin, etenkin silloin, kun tarkempaa tietoa jäsenistä ei ole saatavilla. Tämän hyödyllisyys riippuu siitä, kuinka hyvin kyseinen stereotyyppi vastaa totuutta. Stereotyypin muodostumiseen vaikuttaa myös se kognitiivinen vinouma, joka saa ihmisen kiinnittämään kohtuuttoman paljon huomiota epätavallisiin ärsykkeisiin.[1]

Motivaatioon liittyvä syy stereotyypin synnylle perustuu siihen, että ihmiset pyrkivät vahvistamaan omaa itsearviointiaan omaan ryhmäänsä identifioitumisen kautta. Tämän seurauksena ihminen haluaa nähdä oman ryhmänsä mahdollisimman hyvänä ja verrata sitä suosiollisesti toisiin ryhmiin. Ihminen myös usein näkee ulkoryhmiin kuuluvat ihmiset keskenään enemmän samankaltaisina kuin oman sisäryhmänsä ihmiset.[1]

Kun ihminen on muodostanut mielessään sosiaalisia kategorioita, joihin sijoittaa ihmiset, hänelle alkaa kertyä tietoa, uskomuksia ja odotuksia näiden ryhmien jäsenistä. Kun tietyt tiedot, uskomukset ja odotukset yhdistetään eri ryhmiin, muodostuu stereotyyppejä. Sen jälkeen ihminen alkaa nähdä kyseisten ryhmien kaikissa jäsenissä samat ominaisuudet. Kun ihminen kohtaa henkilöitä, jotka eivät mahdu hänen muodostamaansa stereotyyppiin, hän saattaa sijoittaa kohteen johonkin ryhmänsä alaryhmään, joka eroaa hiukan pääryhmästä.[1]

Ihmisillä on tapana kiinnittää tavallista enemmän huomiota sellaiseen tietoon, joka vastaa heidän uskomuksiaan, tulkita ristiriitainen tieto omien uskomusten mukaisesti, ja ohittaa uskomusten vastainen tieto. Ihmiset etsivät kysymystensä asettelulla sellaista tietoa, joka vahvistaa heidän luomiaan stereotyyppejä. Ihmiset lisäksi selittävät ryhmän jäsenten käyttäytymistä stereotyypeillä. Kun ihminen ajattelee jotain ryhmää, hän palauttaa herkimmin mieleen stereotyyppiä vahvistavaa tietoa.[1]

Leviäminen ja pysyvyysMuokkaa

Stereotyypit leviävät vanhemmilta lapsille, ystävien kesken, etnisten vitsien kautta, tai laajemmin television, elokuvien ja lehtien kautta. Lisäksi jos jokin ryhmä on yliedustettuna joissain rooleissa, siitä voi syntyä virheellinen uskomus, että ryhmän jäsenillä olisi luontainen taipumus näihin rooleihin.[1]

Stereotyypit ovat melko pysyviä, eivätkä ne tavallisesti muutu ajan myötä. Joskus esimerkiksi sota voi aiheuttaa väliaikaisen stereotyypin muutoksen viholliskansallisuutta kohtaan. Ryhmien välisten kontaktien lisäämisellä on pyritty muuttamaan stereotyyppejä ja vähentämään vihamielisyyksiä. Tämä voi johtaa ryhmän näkemiseen aiempaa monimuotoisena. Joskus ryhmään tutustuminen voi johtaa vain uusien alaryhmästereotyyppien muodostumiseen, jolloin pääryhmän stereotyyppi säilyy ennallaan.[1]

VaikutuksiaMuokkaa

Ihmiset käyttäytyvät toisia ihmisiä kohtaan usein stereotyyppikäsitystensä mukaisesti. Joskus tästä seuraa se, että vastapuoli ryhtyy itsekin käyttäytymään itseensä kohdistuvien stereotyyppisten odotusten mukaisesti. Tämä puolestaan nähdään stereotyyppiä oikeuttavana todisteena, jolloin stereotyyppi vahvistuu.[1]

Professori Karmela Liebkindin mukaan luokittelu ja yleistäminen ovat välttämättömiä apuvälineitä, mutta hän tarkoittaa stereotypialla vain arvottavaa luokittelua, jossa ihmisryhmä arvotetaan hyväksi tai pahaksi. Se voi johtaa välttelyyn tai väkivaltaan.[2]

Tohtori Samuel Pihan mukaan stereotypioissa on kyse liian rohkeista yleistyksistä. Ne ovat silti voineet olla hyödyllisiä, esimerkiksi suuren, karskin ja miehisen olemuksen yhdistäminen uhkaavuuteen tai vieraiden piirteiden pitäminen arveluttavana. Siksi esimerkiksi pitkä mies voi kärsiä siitä, että ihmiset säikähtävät häntä. Myös Pihan mukaan selkeät päättelysäännöt ja luokitukset helpottavat maailman hallintaa. Siksi näemme ihmiset yliyksinkertaistavasti.[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k Hamilton, David L. & Uhles, A. Neville (toim. Kazdin, Alan E.): ”Stereotypes”, Encyclopedia of Psychology, s. osa 6, s. 466–470. Oxford University Press, 2000. ISBN 9781557981875.
  2. a b Minä ja ne muut Helsingin Sanomat. 12.3.2020.