Boris Jeltsin

Venäjän presidentti

Boris Nikolajevitš Jeltsin (ven. Бори́с Никола́евич Е́льцин, 1. helmikuuta 1931 Butka, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto23. huhtikuuta 2007[1] Moskova, Venäjä) oli Venäjän ensimmäinen presidentti vuosina 1991–1999. Jeltsinillä oli myös keskeinen rooli Neuvostoliiton alasajossa, ja hänen presidenttikaudellaan Venäjällä tapahtui suuri joukko uudistuksia kohti markkinataloutta. Uudistusprosessi oli vaikea Neuvostoliiton lakkaamisen jätettyä jälkeensä suuria taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, jotka leimasivat Venäjän koko 1990-lukua. Jeltsinin kaudella syttyi Tšetšenian sota.

Boris Jeltsin
Борис Ельцин
Борис Николаевич Ельцин-1 (cropped) (cropped).jpg
Venäjän 1. presidentti
10.7.1991–31.12.1999
Pääministeri
Varapresidentti Aleksandr Rutskoi
(1991–1993)
Edeltäjä Mihail Gorbatšov
(Neuvostoliiton presidentti)
Seuraaja Vladimir Putin
Venäjän SFNT:n korkeimman neuvoston puheenjohtaja
29.5.1990–10.7.1991
Edeltäjä Vitali Vorotnikov
Seuraaja Ruslan Hasbulatov (vt.)
Henkilötiedot
Koko nimi Boris Nikolajevitš Jeltsin
Syntynyt1. helmikuuta 1931
Butka, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto
Kuollut23. huhtikuuta 2007 (76 vuotta)
Moskova, Venäjä
Puoliso Naina Jeltsina (vih. 1956)
Lapset 2
Tiedot
Puolue sitoutumaton
NKP (1961–1990)
Uskonto Venäjän ortodoksinen kirkko
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Ennen valtaannousuaMuokkaa

Jeltsin opiskeli Uralin polyteknisessä instituutissa ja työskenteli rakennusprojekteissa Sverdlovskissa vuosina 1955–1968. Hän liittyi kommunistiseen puolueeseen vuonna 1961. Vuodesta 1968 alkaen hän työskenteli puolueessa kokopäivätoimisesti, ja vuonna 1976 hänestä tuli Sverdlovskin oblastin puoluekomitean pääsihteeri.[2] Vuonna 1977 Jeltsin määrättiin toteuttamaan Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n murhapaikan Ipatjevin talon purkaminen.[3]

Kun Mihail Gorbatšovista oli tullut Neuvostoliiton johtaja 1980-luvulla, hän valitsi Jeltsinin siivoamaan Moskovan puolueorganisaatio korruptiosta. Jeltsinistä tuli vuonna 1986 Neuvostoliiton politbyroon jäsen, joskin ilman äänioikeutta.[2] Jeltsin oli puolueen Moskovan kaupunkikomitean ensimmäinen sihteeri eli Moskovan pormestari 24. joulukuuta 1985–1987. Sen jälkeen hänet erotettiin politbyroosta ja pormestarin virasta hänen kritisoituaan Gorbatšovia ja uudistusten tahtia. Jeltsin esiintyi tuolloin Moskovassa populistina ja uudistajana.[3]

Vuoden 1989 Neuvostoliiton kansanedustajien kongressin vapaissa vaaleissa Jeltsin esiintyi marttyyrinä ja kritisoi perestroikaa sen epäonnistumisessa parantaa ihmisten elämänlaatua. Jeltsin valittiin kongressiin suurella äänimäärällä.[3]

Venäjän federaation presidenttinäMuokkaa

Toukokuussa 1990 Venäjän parlamentti valitsi Jeltsinin Venäjän federaation presidentiksi, vaikka Gorbatšov oli tätä vastustanut. Venäjän presidenttinä Jeltsin vaati neuvostotasavalloille suurempaa autonomiaa ja edisti samalla Venäjän omaa autonomiaa. Hän ilmoitti kannattavansa markkinataloutta ja monipuoluejärjestelmää.[2]

Venäjän presidenttinäMuokkaa

Jeltsin erosi kommunistipuolueesta heinäkuussa 1990 ja voitti kesällä 1991 Venäjän presidentivaalin. Kun Gorbatšov joutui vallankaappausyrityksen kohteeksi elokuussa 1991, Jeltsin nousi kaappausyritystä vastaan Moskovassa ja vaati Gorbatšovin palauttamista valtaan. Kun yritys oli ohi, Jeltsin alettiin nähdä maan vahvimpana poliitikkona.[2]

Joulukuussa 1991 Jeltsin perusti Ukrainan ja Valko-Venäjän johtajien kanssa Itsenäisten valtioiden yhteisön, joka tulisi korvaamaan hajoamassa olleen Neuvostoliiton. Kun tämä tapahtui jo saman kuun lopulla ja Gorbatšov erosi, Jeltsinin johtama Venäjän hallitus otti Neuvostoliitolle kuuluneet velvollisuudet hoitaakseen.[2]

Jeltsin ryhtyi muuttamaan Venäjän talousjärjestelmää vapaisiin markkinoihin ja yksityisyritteliäisyyteen perustuvaksi. Hän muun muassa lakkautti hintatuet ja valtion kontrollin kuluttajatuotteisiin. Tässä hän ei saanut Venäjän parlamentin tukea taakseen, ja syyskuussa 1993 Jeltsin hajotti parlamentin ja julisti uudet parlamenttivaalit. Lokakuussa 1993 jotkut kovan linjan edustajat yrittivät vallankaappausta, mutta sen torjuivat Jeltsinille lojaalit armeijan joukot. Parlamenttivaalien yhteydessä Jeltsinin ehdotus perustuslaiksi hyväksyttiin niukasti kansanäänestyksessä, mutta parlamentin uusi koostumus pakotti Jeltsinin käyttämään valtaansa seuraavina vuosina usein presidentin asetusten kautta.[2]

Jeltsin sääti syyskuussa 1993 asetuksen, joka pidätti virasta varapresidentti Rutskoin. Parlamentin puhemies Ruslan Hasbulatov julisti asetuksen olevan perustuslain vastainen.[4]

Jeltsin lähetti joulukuussa 1994 armeijan joukot separatistiseen Tšetšeniaan. Sitä seurannut pitkittynyt sota heikensi Jeltsinin kannatusta Venäjällä, mihin vaikutti myös Jeltsinin talousuudistusten epäonnistumiset.[2] Jeltsin lähti kuitenkin presidentinvaaleihin, ja hyvin suunniteltu massiivinen vaalikampanja ja valtamedian, kuten oligarkki Boris Berezovskin mediaimperiumin tuki käänsi 54 % kansasta äänestämään Jeltsiniä. Samalla hänen terveytensä oli heikentynyt, ja sydänvaivat pakottivat hänet toistuvasti sairaslomalle. Jo marraskuussa 1996 Jeltsin joutui nelinkertaiseen ohitusleikkaukseen ja oli sairaalassa kuukausia.[5]

Kremliin syntynyttä Jeltsiniä tukevien oligarkkien ja muiden ryhmittymää kutsuttiin ”perheeksi”. Siihen kuuluivat presidentinhallintoa johtanut Alexander Vološin, presidentin tytär Tatjana Djatšenko ja tämän myöhempi mies Valentin Jumašev, Jeltsinin avustaja Pavel Borodin ja oligarkit Boris Berezovski ja Roman Abramovitš.[6]

 
Jeltsin ja Bill Clinton vuonna 1999.

Toisella presidenttikaudellaan Jeltsin suostui Tšetšeniassa tulitaukoon ja sen jälkeen rauhansopimukseen. Tšetšenian levottomuudet kuitenkin jatkuivat, ja pian Jeltsin lähetti maakuntaan jälleen joukkoja.[2]

Jeltsin erotti 1990-luvun lopulla neljä pääministeriä ja vuonna 1998 koko hallituksensa. Seuraavana vuonna parlamentti yritti asettaa presidentin syytteeseen siitä, että hän olisi muun muassa edesauttanut Neuvostoliiton hajoamista.[2] Jeltsin kuitenkin selvisi toukokuun 1999 epäluottamuslauseesta, jonka antoi duuman oppositio, demokraatit ja kommunistit.[7][8]

Jeltsin erotti 9. elokuuta 1999 hallituksensa, ja uudeksi pääministeriksi tuli Vladimir Putin. Jeltsin oli valtakautensa viimeiset kuukaudet epäsuosittu, vain kaksi prosenttia kansasta kannatti häntä.[8]

Terveysongelmista kärsinyt Jeltsin ilmoitti siirtyvänsä syrjään juuri ennen vuosituhannen vaihdetta 31. joulukuuta 1999 ja nimitti pääministeri Vladimir Putinin virkaatekeväksi presidentiksi kevään 2000 presidentinvaaliin saakka. Päästyään presidentiksi Putin varmisti ensitöikseen että Jeltsin sai täyden koskemattomuuden kaikista rikosoikeudellisista syytteistä.[9]

KuolemaMuokkaa

 
Jeltsinin hautajaiset 25. huhtikuuta 2007.

Jeltsin kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen 23. huhtikuuta 2007.[10] Jeltsinin ruumis oli näytillä Kristus Vapahtajan katedraalissa Moskovassa.[11] Hänet haudattiin Moskovaan Novodevitšin hautausmaalle. Presidentti Putin julisti Venäjälle Jeltsinin kuolinpäivänä kansallisen surupäivän.[10] Jeltsin oli ensimmäinen Venäjän valtionpäämies 113 vuoden jälkeen, joka haudattiin kirkollisin menoin sitten tsaari Aleksanteri III:n.[12]

Suomeksi käännettyjä kirjojaMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Luukkanen, Arto: Projekti Putin. WSOY, 2008. ISBN: 978-951-0-33079-1.

ViitteetMuokkaa

  1. "Boris Jeltsin on kuollut". Helsingin Sanomat, 23.4.2007. (luettu 23.4.2007)
  2. a b c d e f g h i Encyclopaedia Britannica Boris Yeltsin. Viitattu 4.12.2020.
  3. a b c Steele, Jonathan: Boris Yeltsin The Guardian. 23.4.2007. Guardian News and Media Limited. Viitattu 16.2.2013. (englanniksi)
  4. Lapola, Maija: Mitä Missä Milloin 1995, s. 8. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7.
  5. Russia's first President Yeltsin dies at 76 RIA. Viitattu 23.4.2007.
  6. Arto Luukkanen: Projekti Putin, s. 49.
  7. Yeltsin survives impeachment bid BBC. 15.5.1999. Viitattu 11.10.2018. (englanniksi)
  8. a b Hanke Jeltsinin erottamiseksi epäonnistui Helsingin Sanomat. 16.5.1999. Viitattu 11.10.2018.
  9. Yle Elävä arkisto
  10. a b Venäjän entinen presidentti Jeltsin on kuollut Yle uutiset. 30.10.2008. Viitattu 4.12.2020.
  11. Thousands gather to mourn Yeltsin BBC News. 24.4.2007. Viitattu 4.12.2020.
  12. Tony Halpin. "Yeltsin, the man who buried communism" The Times. 24. huhtikuuta 2007

Aiheesta muuallaMuokkaa