Vastine eli vastaus tarkoittaa Suomen prosessioikeudessa vastaajan antamaa selitystä häntä vastaan tuomioistuimessa nostetun kanteen vuoksi. Vastaajan pitää vastineessaan ilmoittaa, myöntääkö hän kanteen oikeaksi vai vastustaako hän sitä. Vastineessa vastaaja voi esittää myös vaatimuksensa oikeudenkäyntikuluista.[1]

Vastaukseen voi sisältyä asiaväite, prosessiväite tai tunnustaminen. Asiaväitteitä ovat näyttöväite, oikeusväite ja vastatosiseikka. Asiaväitteen esittämällä vastaaja pyrkii siihen, että tuomioistuin hylkäisi kanteen. Prosessiväitteen tekemisellä hän pyrkii estämään tuomioistuinta ottamasta kannetta lainkaan tutkittavakseen.[2] Tunnustamisella vastaaja tunnustaa jonkun kantajan esittämän oikeustosiseikan eli toisin sanoen myöntää, että kantajan esittämä kannetta tukeva väite pitää paikkansa.[3]

Alioikeudessa vastaus annetaan kirjallisesti tai harvemmin suullisesti. Hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa vastine annetaan kirjallisena vastinekirjelmänä.[1][4] Vastineen antaminen ei ole pakollista, mutta mielipiteensä lausumatta jättäminen voi aikaansaada vastaajalle epäedullisen tuomion.[5] Oikeudenkäymiskaari käyttää vastineen sijasta sanaa vastaus.[6] Sanaa vastine voidaankin pitää hieman epätarkkana kielenkäyttönä, vaikka sana on yleisesti käytössä.

Vastaajaa kehotetaan vastauksessaan[7]

  1. ilmoittamaan myöntääkö vai vastustaako hän kannetta,
  2. vastustaessaan kannetta esittämään sellaiset perusteet vastustamiselle, joilla on merkitystä asian ratkaisemisen kannalta,
  3. ilmoittamaan mahdollisuuksien mukaan vastausta tukevat todisteet,
  4. esittämään vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta,
  5. liittämään vastaukseen tarpeelliset asiakirjat ja kirjalliset todisteet, sekä
  6. tekemään mahdollinen väitteensä siitä, ettei tuomioistuin voi ottaa asiaa tutkittavaksi.

LähteetMuokkaa

  1. a b Otavan iso tietosanakirja. Otava 1960–1966.
  2. Vuorenpää, Mikko: Prosessioikeuden perusteet, s. 103–105. Helsinki: Talentum, 2009. ISBN 978-952-14-1447-3.
  3. Vuorenpää 2009, s. 90.
  4. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  5. Encyclopædia iuridica Fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa IV palsta 830.
  6. Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta, 1052/1991, ja laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta, 768/2002.
  7. Oikeudenkäymiskaari 5 luku 9–10 §