Myöntäminen

Myöntäminen tarkoittaa suomalaisessa oikeustieteessä asianosaisen tuomioistuimessa selvästi antamaa ilmoitusta siitä, että vastapuolen oikeudenkäynnin aikana esittämä vaade on kokonaan tai joiltakin osin oikea. Yksityisoikeudellisessa riita-asiassa myöntäminen saa aikaan sen, että oikeuden tuomio on myöntämisen mukainen.[1][2] Myöntämisen vastakohta on kanteen vastustaminen.

Myöntämisen ja tunnustamisen erosta SuomessaMuokkaa

Myöntämisen suhde tunnustukseen on varsin kiistanalainen, sillä myöntämisen vaikutus ilmenee vain välillisesti oikeudenkäymiskaaren 12. luvun 12. pykälästä.[3] Myöntämisen kohteena on oikeussuhde ja tunnustus kohdistuu tosiseikkaan. Yleensä asianosaisen myöntäminen vastaa todellisuutta, mutta on täysin mahdollista myöntää todesta poikkeava väite oikeaksi. Tällöinkin myöntäminen toimii tuomion perusteena. Myöntäminen on mahdollista vain asioissa, joiden kohteesta asianosaisella on valta määrätä. Muulloin kyseeseen voi tulla vain tunnustus.[4]

Tunnustus tai tunnustaminen tarkoittaa asianomaisen tuomioistuimelle antamaa selitystä siitä, että jokin vastapuolen väittämä, yleensä asianosaiselle epäedullinen seikka on tosi. Tunnustamisen vastakohta on kyseisen seikan kieltäminen tai kiistäminen. Tunnustuksesta erotetaan myöntäminen, jolla tarkoitetaan asianomaisen tuomioistuimessa antamaa ilmoitusta siitä, että vastapuolen esittämä vaade on oikea.[5] Myöntämisen vastakohta on koko kanteen tai sen osan kiistäminen eli vastustaminen.

Sanaa myöntäminen käytetään kuitenkin yleisesti myös tunnustamisen synonyyminä siten, että vastaajan oikeudelle lähettämässä vastineessa tai oikeudenkäynnin aikana voidaan myöntää joku kanteessa esitetty vaatimus, väite tai tosiseikka oikeaksi (toisin sanoen tunnustaa se) ja kiistää muut väitteet. Tällöin voidaan sanoa vastaajan myöntävän osan kanteesta.[6][3]

HuomautuksiaMuokkaa

Myöntäminen on ruotsiksi 'medgivande' ja tunnustaminen 'erkännande'.[5]

LähteetMuokkaa

  1. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  2. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  3. a b Oikeudenkäymiskaari 12 luku 12 §. Finlex® – ajantasainen lainsäädäntö.
  4. Encyclopædia iuridica Fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9 (koko teos), osa IV palsta 300.
  5. a b Jokela, Antti: Rikosprosessi, 4. painos, s. 468. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1294-3.
  6. Norri, Matti: Oikeudenkäyntikirja eli miten voitan jutun kun päämies on oikeassa. Helsinki: Terra Cognita, 2008. ISBN 978-952-5697-17-9.