Wikipedia

Säätyvaltiopäivät 1899

Säätyvaltiopäivät 1899 olivat ylimääräiset Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivät. Ne kutsuttiin koolle Suomen yleisen asevelvollisuuden laajentamiseksi koskemaan koko Venäjän keisarikuntaa siten,[2] että suomalaisten, joiden asevelvollisuus koko väestöön nähden oli suppeampi kuin Venäjän keisarikunnassa keskimäärin, olisi ollut välttämätöntä palvella Suomen suuriruhtinaskunnan armeijan sijaan Venäjän keisarikunnan armeijassa. Tällöin asevelvollisuus ei olisi enää koskenut pääasiassa Suomen suuriruhtinaskunnan aluetta sen puolustamiseksi, vaan mahdollisesti myös kaikkia muita Venäjän keisarikunnan alueita ja kaikkia sen käymiä sotia.

Suomen suuriruhtinaskunnan ylimääräiset valtiopäivät 1899
Kesto 19.1.1899–30.5.1899[1]
Aatelissääty Samuel Werner von Troil, Ritarihuone
Pappissääty Gustaf Johansson, Säätytalo
Porvarissääty Anders Joachim Kurtén, Säätytalo
Talonpoikaissääty Kaarle Wärri, Säätytalo

Säädyt eivät kuitenkaan taipuneet asevelvollisuuden laajentamiseen. Mielenkiinnon Suomen suuriruhtinaskunnan alueellisesti rajoittuneen armeijan purkamiseksi ja suomalaisten kiinnittämiseksi yleisvenäläisiin joukkoihin oli synnyttänyt Saksan aloittaman laivastokilpailun uhka, mitä vastaan Venäjän vuonna 1898 nimitetty uusi sotaministeri Aleksei Kuropatkin oli ryhtynyt toimimaan. Hankkeeseen Suomen osalta liittyi myös Nikolai Bobrikovin nimittäminen Suomen kenraalikuvernööriksi.[3] Ehdotus asevelvollisuuslaiksi venäläisten ehdottamassa muodossa kohtasi jyrkkää vastarintaa Suomessa.[4]

Koolle kutsuminen

muokkaa

Keisari Nikolai II kutsui 19. heinäkuuta 1898 annetulla käskyllä sotaministeri Aleksei Kuropatkinin pyynnöstä ylimääräiset valtiopäivät koolle tammikuun 19. päiväksi 1899.[5][4][6]

Edustajat

muokkaa

Aatelissääty

muokkaa

Aatelissäädyn puhemies eli maamarsalkka oli Samuel Werner von Troil. Aatelissäädyn valtiopäiväedustajia olivat hän mukaan luettuna seuraavat henkilöt:[7]

Pappissääty

muokkaa

Arkkipiispan virka oli avoinna ja nimitys tehtiin vasta 5. maaliskuuta 1899. Siksi säädyn puhemieheksi oli nimitetty Savonlinnan hiippakunnan piispa Gustaf Johansson. Varapuhemies oli Porvoon hiippakunnan piispa Herman Råbergh. Kolmas valtiopäiville osallistunut piispa oli Kuopion hiippakunnan piispa Otto Immanuel Colliander. Pappissäädyn valtiopäivämiehet olivat puhemies mukaan luettuna seuraavat:[8]

Piispat:

Papiston edustajat:

Säädyssä oli puhemies ja 47 jäsentä. Maallikkojäsenten määrä oli lisääntynyt, koska arkkihiippakunnan papisto nyt valitsi toisenkin maallikon ja säätyyn tuli Savonlinnan hiippakunnan koulunopettajien kaksi edustajaa. Maallikkoja oli säädyssä yhteensä kolmetoista. Kaksi pitkäaikaista valtiopäivämiestä oli jäänyt pois, Alfred Kihlman ja Anders Oskar Törnudd, joka oli kuollut 1898. Kumpikin oli ollut pappissäädyn valtiopäivämies valtiopäiviltä 1872 alkaen eli jäsen kahdeksilla valtiopäivillä.[9]

Porvarissääty

muokkaa

Porvarissäädyn puhemies oli Anders Joachim Kurtén ja sihteeri Axel Valdemar Lindberg. Säädyn jäsenet olivat puhemies mukaan luettuna seuraavat:[10]

Talonpoikaissääty

muokkaa

Talonpoikaissäädyssä valtiopäiville osallistuivat, puhemies Kaarle Wärri mukaan luettuna, seuraavat edustajat, tulkkina Emil Almberg ja sihteerinä Viktor Emil Liljeblad:[11]

Asevelvollisuuslaki

muokkaa

Lakiehdotuksen vaikutukset

muokkaa

Vuodesta 1878 voimassa olleen Suomen asevelvollisuuslain asetuksien mukaan Suomen armeijan tarkoitus oli Suomen puolustus, mutta maan ulkopuolelle sitä ei saanut viedä.

Armeijassa saivat palvella ainoastaan Suomen kansalaiset. Kaksi ylintä päällikköä, Suomen kenraalikuvernööri ja Venäjän sotaministeri, olivat säännöissä sallittu poikkeus.[3][12]

Venäläisten ehdottama uusi asevelvollisuuslaki olisi alistanut Suomalaiset joukot kokonaan Venäjän sotilasviranomaisten alaisiksi, sekä olisi pidentänyt palvelusajan Venäjän sotaväen palvelusajan pituiseksi, eli viideksi vuodeksi. Upseereiksi suomalaisiin joukkoihin olisi voitu lain nojalla määrätä venäläisiä ja Suomen sotaväki olisi voitu sijoittaa myös rauhan aikana maan ulkopuolelle. Suomalaisia asevelvollisia olisi voitu komentaa venäläisiin joukkoihin ja venäläisiä suomalaisiin joukkoihin.[13][14][15][16][17][12]

Ehdotus merkitsi Suomen erillisen sotaväen täydellistä lakkauttamista ja yhdistämistä Venäjän sotaväkeen sekä Suomen valtiopäivien päätösvallan riistämistä sotalaitosta koskevissa kysymyksissä.[18]

Valtiopäivien avajaisissa 24. tammikuuta 1899 avajaispuheen piti kenraalikuvernööriksi nimitetty Nikolai Bobrikov. Hän sanoi: ”Erottomasti yhdistettynä Keisarikuntaan ja koko Venäjän valtakunnan suojan ja turvan alaisena Suomenmaa ei tarvitse Venäjän armeijasta erillään olevaa sotaväkeä. Asevelvollisuutta siellä koskeva laki on sen tähden saatettava yhdenmukaiseksi Keisarikunnassa voimassa olevan lain kanssa.”[3][19][16]

Lakiehdotuksessa sanottiin muun muassa: ”Keisarillisen valtaistuimen ja Venäjän valtakunnan puolustaminen on jokaisen Venäjän alamaisen pyhä velvollisuus, ja on siis miespuolinen asujamisto suomenmaalaisissa lääneissä, samoin kuin Venäjän muissa kuvernementeissä, säätyyn katsomatta, asevelvollinen.”[20]

Uusi asevelvollisuuslaki olisi lisännyt Suomen asevelvollisten määrää aikaisemmasta 5 600 miehestä 36 000 mieheen. Reservin määrä olisi noussut yli 90 000 mieheen. Lisäksi Suomi määrättiin maksamaan yhdeksän vuoden aikana 50 miljoonaa markkaa Venäjälle, koska Venäjällä oli yhä suhteellisesti suuremmat sotilasmenot.[21]

Käsittely

muokkaa
Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Sisältö perustuu yksinomaan aktivisti-lähteisiin, aikalaislähteet puuttuvat.

Valtiopäivillä oli esillä vain neljä esitystä asevelvollisuusasiasta. Esitysten tehostamiseksi keisari Nikolai II antoi niiden kestäessä valtiopäivien painostamiseksi niistä riippumatta helmikuun manifestin 15. helmikuuta 1899.[15]

Valtiopäivät käsittelivät näitä ehdotuksia kahdessa valiokunnassa, R. F. Hermansonin johtamassa lakivaliokunnassa ja Leo Mechelin johtamassa asevelvollisuusvaliokunnassa,[21][15][22]

Valtiopäiville annettiin oikeus antaa vain lausunto esitetystä asevelvollisuuslaista, mutta ei mahdollisuutta hylätä tai hyväksyä lakia.[13]

Suomen senaatti oli antamassaan lausunnossa ehdottanut asevelvollisuuslakiesityksestä poistettavaksi ne kohdat, jotka törkeästi loukkasivat Suomen erikoisasemaa ja oikeutta.[23][24]

Säädyt antoivat 27. toukokuuta keisarille myös oman ehdotuksensa asevelvollisuuslain muuttamiseksi, mutta Nikolai II ei hyväksynyt säätyjen eikä senaatin ehdotuksia, vaan jätti asian sotaministeri Kuropatkin johtaman komitean käsiteltäväksi. Komitea julkaisi 12. heinäkuuta 1901 keisarin vahvistaman uuden asevelvollisuuslain sekä armollisen julistuskirjan.[25][24][26]

Muut asiat

muokkaa

Valtiopäivillä 42 talonpoikaissäädyn edustajaa jätti senaatille kieltolakia valmistelevan juovutusjuomalainsäädäntöä koskevan anomuksen.[27]

Päättäjäiset

muokkaa

Säätyvaltiopäivien viralliset päättäjäiset pidettiin 30. toukokuuta 1899. Päättäjäispuheet pitivät aatelissäädyn puolesta maamarsalkka von Troil, pappissäädyn edustajana arkkipiispaksi nimitetty Johansson, porvarissäädyn edustajana puhemies Kurtén ja talonpoikaissäädyn edustajana puhemies Wärri.[28]

Lähteet

muokkaa
  • Tommila, Päiviö (toim.): Venäläinen sortokausi Suomessa. WSOY, 1960.
  • Parmanen, Eino I.: Taistelujen kirja I-II. Wsoy, 1936, 1937.
  • Öhquist, Johannes: Leijonalippu. Suomen kansan nousu vapauteen. Otava, 1922.
  • Korhonen, Arvi (toim.): Suomen historian käsikirja II. Wsoy, 1949.
  • Rein, Th.: Muistelmia elämän varrelta I. Otava, 1918.
  • Tommila, Päiviö: Suuri adressi 1899. Wsoy, 1999. ISBN 951-0-23454-0
  • Zilliacus, Konni: Suomen uusimmasta historiasta. Tukholma: Wahlström & Widstrand, 1901.
  • Hjelt, Edvard: Itsenäinen Suomi. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1921.
  • Rein, Th.: Leo Mechelin elämä. Otava, 1915.
  • Raittiuden ystävät: Väkijuoma-asiassa. Lausuntoja ja toiveita. Helsinki: Raittiuden ystävät, 1899.
  • Juva, Einar W: Suomen kansan historia 5. Helsinki: Otava, 1967.
  • Helge Pohjolan-Pirhonen (toim.): Kansakunnan historia. 2, Autonomian aika. Porvoo: Wsoy, 1984. ISBN 951-0-12234-3

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Säätyvaltiopäivien ajankohdat ja kokoontumispaikat (Arkistoitu – Internet Archive) Eduskunnan arkisto. Viitattu 1.8.2012.
  2. ↑ Tommila: Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 64.
  3. ↑ a b c Öhquist, s. 29.
  4. ↑ a b Korhonen, Suomen historian käsikirja 2, s.302
  5. ↑ Zilliacus, Suomen uusimmasta historiasta 1, s. 61-62
  6. ↑ Öhquist, s. 28–29, 61–62.
    Tommila: Suuri adressi 1899, s. 48–50.
  7. ↑ Förteckning öfver Finlands till urtima landtdagen i Helsingfors år 1899 församlade Ridderskap och Adel. Protokoll fördt hos Finlands Ridderskap och Adel vid Urtima Landtdagen år 1899. Helsingfors: Helsingfors Centraltryckeri, 1899, ss. 207-215.
  8. ↑ Kaarlo Österbladh, 1934. Pappissääty Suomen valtiopäivillä 1809–1906. II 1885–1906. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia XXXVI, ss. 323–326.
  9. ↑ Österbladh 1934, s. 326.
  10. ↑ Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 3–384. Helsinki: Otava, 1921.
  11. ↑ Viljo Hytönen: Talonpoikaissäädyn historia. II Osa: Säädyn jäsenet, sihteerit ja tulkit, s. 7–315, 318. Helsinki: Otava, 1926.
  12. ↑ a b Kansakunnan historia. 2, s. 466
  13. ↑ a b Hjelt, Itsenäinen Suomi, s. 57.
  14. ↑ Korhonen: Suomen historian käsikirja 2, s. 318–319.
  15. ↑ a b c Rein, Leo Mechelin elämä, s. 130
  16. ↑ a b Suuri adressi, s. 52.
  17. ↑ Einar W. Juva, s. 26-27.
  18. ↑ Rein: Leo Mechelin elämä, s. 130–131.
    Suuri adressi, s. 51-52
  19. ↑ Einar W. Juva, s. 26.
  20. ↑ Korhonen, Suomen historian käsikirja 2, s. 318.
  21. ↑ a b Korhonen, Suomen historian käsikirja 2, s. 319.
  22. ↑ Einar W. Juva, s. 27-28.
  23. ↑ Hjelt, Itsenäinen Suomi, s. 56-57
  24. ↑ a b Einar W. Juva, s.28
  25. ↑ t. Tommila, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 63-64
    Korhonen, Suomen historian käsikirja 2, s. 322
    Parmanen,Taistelujen kirja 1, s. 294.
  26. ↑ Suomen Suuriruhtinaanmaan Asevelvollisuuslaki (26/1901).
  27. ↑ Raittiuden ystävät, 'Väkijuoma-asiassa, s. 1, 20–21.
  28. ↑ Parmanen: Taistelujen kirja 1, s. 273–274.
  Edeltäjä:
Säätyvaltiopäivät 1897 		Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivät
1899 		Seuraaja:
Säätyvaltiopäivät 1900
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Säätyvaltiopäivät_1899&oldid=23001985”