Robert Hermanson

suomalainen poliitikko ja oikeustieteilijä

Robert Fredrik Hermanson (2. helmikuuta 1846 Oulu10. joulukuuta 1928 Helsinki)[1][2] oli suomalainen oikeustieteilijä ja valtiopäivämies. Hän toimi valtio-oikeuden professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1884–1908, osallistui Suomen suuriruhtinaskunnan asemasta osana Venäjän keisarikuntaa käytyyn oikeustaisteluun ja toimi puheenjohtajana komiteassa, joka valmisteli vuoden 1907 eduskuntauudistuksen.

Robert Hermanson.

Perhe, nuoruus ja akateeminen ura

muokkaa

Hermansonin vanhemmat olivat kruununvouti, kollegiasessori Herman Fredrik Hermanson ja Jakobina Matilda Hackzell. Hermanson kirjoitti ylioppilaaksi Helsingfors privatlyceumista vuonna 1861 ja valmistui Helsingin yliopistosta (silloinen Keisarillinen Aleksanterin-yliopisto) filosofian kandidaatiksi 1867 ja maisteriksi 1869 sekä molempain oikeuksien kandidaatiksi 1875.[1][2] Hän työskenteli yliopiston kirjaston ylimääräisenä amanuenssina vuosina 1867–1871 ja amanuenssina 1871–1878, ja sai varatuomarin arvon vuonna 1876. Hän suoritti tuomioistuinharjoittelun Kymin tuomiokunnassa kihlakunnantuomari Henrik August Wreden johdolla, ja nai vuonna 1877 tämän tyttären Anna Elisabeth Wrede af Elimän (1857–1912). Heille ei syntynyt lapsia.[2] Tunnettu oikeutieteilijä ja poliitikko R. A. Wrede oli Hermansonin lanko.[3]

Hermanson valmisteli vuosina 1878–1880 Strasbourgin yliopistossa Paul Labandin johdolla oikeustieteen väitöskirjan, jonka hän julkaisi vuonna 1881 saaden Helsingin yliopistosta molempain oikeuksien lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Vielä samana vuonna hänet nimitettiin valtio-oikeuden ja lainopin ensyklopedian dosentiksi. Hän päätti hakea kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professorin virkaa, joka vapautui Leo Mechelinin tultua nimitetyksi senaattiin. Hermanson julkaisi vuonna 1884 toisen väitöskirjan Om lagstiftningen, dess begrepp och förhållande till öfriga statliga funktioner, ja hänet nimitettiin samana vuonna professoriksi. Kun oppituoli vuonna 1907 jaettiin kahtia, hän toimi vielä vuoden ajan valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professorina, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1908. Hän oli myös yliopiston vararehtorina vuosina 1899–1902 ja lainopillisen tiedekunnan dekaanina vuosina 1905–1906.[2]

Professorinväitöskirjassaan Hermanson käsitteli lakien säätämistä teoreettiselta kannalta pyrkien luomaan pysyviä juridisia käsitteitä ja systematisoimaan ne. Hänen on sanottu antaneen Suomen julkisoikeudelle systemaattisen muodon. Hermanson julkaisi vuonna 1884 myös toisen suuren tutkimuksen, Suomen säätyvaltiopäivien asemaa käsittelevän Om Finlands ständer, deras förhållande till monarken och till folket. Hermansonin valtiosääntöoikeudelliset luennot julkaistiin neliosaisina koottuina teoksina vuosina 1890–1893. Myös hänen muita oikeuden aloja käsitelleiden luentojensa muistiinpanoja julkaistiin vuosisadan vaihteessa.[2]

Poliittisena vaikuttajana, komiteoiden jäsenenä ja Suomen aseman puolustajana

muokkaa

Hermanson puolusti Suomen perustuslaillista erityisasemaa Venäjän valtakunnassa valtiosääntöopillisilla argumenteilla julkaisemalla aiheesta useita kirjoja ja artikkeleita.[2] Hän ei kuitenkaan hyväksynyt Leo Mechelinin esittämää unioniteoriaa, jonka mukaan Suomi ja Venäjä olisivat olleet vain reaaliunionissa keskenään. Hermanson kuului vuosina 1885–1886 toimineeseen Weissenbergin komiteaan, jonka oli tarkoitus kodifioida Suomen perustuslait. Kun komitean muut jäsenet asettuivat unioniteorian kannalle, Hermanson jätti komiteamietintöön 143-sivuisen eriävän mielipiteen.[4][2] Hän esitti oman käsityksensä myös vuonna 1892 julkaisemassaan kirjassa Finlands statsrättsliga ställning. Hermansonin mukaan Suomen suuriruhtinaskunta oli autonominen valtio mutta Venäjän valtiolle alisteinen ja siten ei-suvereeni. Suomi oli Venäjän ”alusmaa” (lydland). J. V. Snellman oli kannattanut samanlaista tulkintaa.[4] Hermansonin mukaan Venäjän keisarin oli silti kunnioitettava Suomen valtiomuotoa ja noudatettava Suomen hallinnossa kustavilaisia perustuslakeja, joita ei voinut muuttaa ilman säätyvaltiopäivien hyväksyntää.[2][5]

Hermanson oli säätyjen pankkivaltuuskunnan sihteerinä vuosina 1875–1882, laki- ja talousvaliokunnan sihteerinä vuosien 1877–1878 valtiopäivillä sekä edustajana pappissäädyssä valtiopäivillä 1897, 1899, 1900, 1904–1905 ja 1905–1906.[2] Hänet luettiin ruotsalaiseen puolueeseen ja sortovuosina perustuslaillisiin.[5] Hermanson oli vuoden 1899 ylimääräisillä valtiopäivillä lakivaliokunnan puheenjohtajana ja vaikutti huomattavasti valiokunnan helmikuun manifestia koskeneeseen mietintöön. Hän oli jäsenenä vuosien 1904–1905 Tagantsevin komiteassa, jonka oli tarkoitus määritellä rajat manifestin soveltamisalalle mutta jonka työ keskeytyi ensimmäisen sortokauden päättyessä.[6][2] Vuosien 1905–1906 viimeisillä säätyvaltiopäivillä Hermanson oli perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.[2]

Hermanson oli puheenjohtajana Mechelinin senaatin asettamassa, vuosina 1905–1906 toimineessa valtiopäivien uudistuskomiteassa, jossa valmisteltiin vuoden 1906 valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki marraskuun manifestissa esitettyjen suuntaviivojen pohjalta. Komitean esityksen mukaisesti säätyvaltiopäivät korvattiin yleisellä äänioikeudella valittavalla eduskunnalla.[2][5][7] Hermanson itse vastusti komiteassa sekä eduskunnan yksikamarisuutta että naisten äänioikeutta, josta hän ainoana jäsenenä myös jätti vastalauseen komitean mietintöön.[8]

Hermanson oli vuosina 1906–1909 muun uransa ohella Pietarissa Suomen valtiosihteerinviraston 4. luokan virkamiehenä erikoistehtävissä.[2][7] Hän laati juridisia selvityksiä ajankohtaisista sekä Suomen ja Venäjän suhteita koskeneista periaatteellisista kysymyksistä. Lakiasioista huonosti tuntenut uusi ministerivaltiosihteeri August Langhoff tarvitsi avukseen suomalaisia laintuntijoita, joista Hermansonilla oli suurin vaikutus Langhoffiin. Hermanson halusi keisarin tekevän Suomea koskevat päätökset vain suomalaisten neuvonantajien ja virkamiesten avulla, ja vielä vuoden 1908 uuden esittelyjärjestyksen jälkeenkin Langhoff yritti nojata Hermansonin tulkintaan, jonka mukaan Venäjän hallituksen lausunnot Suomea koskevista asioista olivat vain alustavia.[9] Hermanson avusti vuonna 1907 Mecheliniä tämän yrityksessä laatia Suomelle uusi hallitusmuoto, mutta hanke raukesi Venäjän hallituksen vastustukseen.[4]

Hermanson ei hyväksynyt yleisvaltakunnallista lainsäädäntöä helmikuun manifestin edustamassa muodossa.[9] Hän oli yksi suomalaisista jäsenistä vuonna 1909 asetetussa Haritonovin komiteassa, joka valmisteli lain yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä.[2] Komitean venäläinen enemmistö ei huomioinut lainkaan suomalaisjäsenten näkemyksiä, joten he jättivät siihen eriävän mielipiteen. Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksesta seuranneeseen niin sanottuun korkeimman vallan kysymykseen Hermanson esitti, että Venäjän keisarin rajattomat valtaoikeudet olivat siirtyneet Venäjän väliaikaiselle hallitukselle vain osittain ja tilannetta tulisi kompensoida Suomen eduksi esimerkiksi solmimalla sopimus, joka takaisi Suomelle täyden sisäisen itsenäisyyden.[4]

Toiminta uskonnollisissa organisaatioissa

muokkaa

Hermanson tunnettiin myös kristillisestä vakaumuksestaan. Hän oli Suomen Lähetysseuran hallituksen jäsen vuosina 1883–1896 ja vuodesta 1899 sekä seuran puheenjohtaja vuosina 1894–1896, 1899–1906 ja vuodesta 1911. Lisäksi hän oli edustajana kirkolliskokouksissa vuosina 1886, 1893, 1898 ja 1903.[2]

Hermanson ja hänen vaimonsa Anna olivat Helsingin Diakonissalaitoksen johtokunnan jäseniä. He omistivat Helsingin lähellä Haagan kauppalassa Villa Boet -nimisen huvilan, jonka he testamenttasivat Diakonissalaitokselle. Huvilan tontilla on nykyään Diakonissalaitoksen vuonna 2021 rakennuttama vuokratalo.[10]

Toiminta itsenäisessä Suomessa ja kunnianosoitukset

muokkaa

Hermanson kuului vielä itsenäisessä Suomessa arvostetuimpiin valtio-oikeuden asiantuntijoihin ja julkaisi vuonna 1923 Suomen valtiosäännön oppikirjan. Vuoden 1918 valtiomuotokiistassa hän lukeutui monarkisteihin.[5]

Hermanson kuului Suomen valtuuskuntaan Kansainliiton käsitellessä vuosina 1920–1921 Genevessä Ahvenanmaan kysymystä.[7][2] Hän osallistui aktiivisesti Ahvenanmaalle osana Suomea annettujen takeiden määrittelemiseen ja yritti turhaan saada samanlaisia takeita myös Neuvosto-Venäjän suomensukuiselle väestölle. Ollessaan vuonna 1923 Suomen ruotsinkielisen väestön asemaa ja oikeuksia tutkineen komitean jäsenenä Hermanson jätti jälleen mietintöön eriävän mielipiteen.[2]

Hermanson kutsuttiin Suomen Tiedeseuran jäseneksi vuonna 1909 ja vihittiin Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtoriksi vuonna 1923.[2] Kuoltuaan vuonna 1928 hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset.[7] Hänen hautansa on Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalla alueella.[11] Valtioneuvosto julkaisi Hermansonin kootut asiantuntijalausunnot postuumisti vuonna 1933.[2]

Hermansonin mukaan on nimetty Robert Hermansonin tie Helsingin Etelä-Haagassa vuonna 1952.[12]

Teoksia

muokkaa
  • Om lagstiftingen, dess begrepp och förhållande till öfriga statliga funktioner. Helsingfors: Frenckell, 1881. (tohtorinväitöskirja)
  • Om Finlands ständer, deras förhållande till monarken och till folket: ett bidrag. Helsingfors: Frenckell, 1884. (professorinväitöskirja)
  • Anteckningar i Finlands grundlagar: enligt prof. R. Hermansons föreläsningar. Helsingfors, 1890–1893 (neljä osaa).
  • Finlands statsrättsliga ställning. Helsingfors: Edlund, 1892.
  • Bemötande i frågan om Finlands statsrättsliga ställning. Helsingfors: Edlund, 1894.
  • Om straffet: föredrag. Helsingfors: Förf, 1901.
  • Till förklaring och försvar i frågan om Finlands ställning. Helsingfors: Söderström, 1909.
  • Svensk konungamakt, parlamentariskt styrelsesätt och folkviljan. Helsingfors: Söderström, 1915.
  • 1917 års landtdag: några anmärkningar. Helsinki: Söderström, 1917. (suomeksi nimellä Vuoden 1917 valtiopäivät)
  • Näkökohtia valtiosääntökysymyksessämme. Helsinki: Otava, 1918.
  • Det rätta och dess samband med religiösa sanningar. Stockholm: Svenska kyrkans Diakonistyrelse, 1919. (suomeksi nimellä Oikeus ja uskonnolliset totuudet: Olaus Petri-luennot Upsalan yliopistossa)
  • Åland: rättsvetenskapliga och historiska synpunkter. Helsingfors: Statsrådet, 1920.
  • Muistiinpanot professori R. F. Hermansonin Suomen finanssihallinto-oikeuden luennoista. Jyväskylä: WSOY, 1920.
  • Den svenska frågan i Finland: ett bidrag till dess utredande. Helsingfors : Söderström, 1921
  • Kansan oikeustajunta ja kristillisyys: esitelmiä. Porvoo: WSOY, 1922.
  • Suomen valtiosääntö. Porvoo: WSOY, 1923 (ruotsiksi 1924)
  • Epäkohtia Suomessa, maamme asema ja puolustus. Porvoo: WSOY, 1927.
  • Suomen valtiosääntö pääpiirteittäin. Porvoo: WSOY, 1928.
  • Lausuntoja ja mietintöjä. Helsinki: Valtioneuvosto, 1933.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Hermanson Robert Fredrik. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Modéen Tore: ”Hermanson, Robert (1846–1928)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 783–784. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4. Teoksen verkkoversio.
  3. Matti Klinge: Keisarin Suomi, s. 321 (suom. Marketta Klinge). Schildts, Helsinki 1997.
  4. a b c d Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917, s. 452, 488, 494–497, 548, 705, 726–726, 748. WSOY, Helsinki 2004.
  5. a b c d Hermanson, Robert Suomi 80 -sivusto. Viitattu 29.5.2023.
  6. Nordisk familjebok (1909), s. 519–520 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 30.5.2023.
  7. a b c d Hermanson, Robert hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  8. Juhani Mylly: Edustuksellisen kansanvallan läpimurto, s. 129, 143–147. Edita, Helsinki 2006.
  9. a b Osmo Jussila: ”Kenraalikuvernööri, ministerivaltiosihteeri ja senaatti”, s. 245–246 teoksessa Suomen keskushallinnon historia 1809–1996. Hallintohistoriakomitea/Edita, Helsinki 1996.
  10. Diakonissalaitokselle on haluttu lahjoittaa aina Diakonissalaitos 5.5.2020. Viitattu 2.6.2023.
  11. (Robert Hermansonin hauta) SukuHaku, Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 2.6.2023.
  12. Kenen mukaan Robert Hermanssonin tie on nimetty? Kysy museolta, Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 30.5.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Hermanson, Robert (ruotsiksi) Biografiskt lexikon för Finland (Kansallisbiografia-artikkeli ruotsiksi)