Robert Hermanson

suomalainen poliitikko ja oikeustieteilijä

Robert Fredrik Hermanson (2. helmikuuta 1846 Oulu10. joulukuuta 1928 Helsinki) oli suomalainen oikeusoppinut ja valtiopäivämies.

HenkilöhistoriaMuokkaa

Hermanson nimitettiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston valtio-oikeuden professoriksi 1884 Leo Mechelinin siirryttyä senaattiin. Autonomian ajan lopulla hän puolusti Suomen perustuslaillista erityisasemaa Venäjän valtakunnassa valtiosääntöopillisilla argumenteilla ja julkaisi ahkerasti kirjoituksia aiheesta. Oikeustieteilijänä hän kannatti myös lakipositivismia. Hermanson osallistui pappissäädyssä valtiopäiville 1897, 1899, 1900, 1904 ja 1905. Hän johti vuoden 1899 valtiopäivillä lakivaliokuntaa ja vuoden 1905 valtiopäivillä perustuslakivaliokuntaa. Hermanson oli myös jäsen useissa maan oikeudellista asemaa käsitelleissä komiteoissa ja hänen uransa huipennukseksi muodostui eduskuntauudistuksen suunnitelleen komitean johtaminen 19051906. Hermanson itse tosin vastusti komiteassa eduskunnan yksikamarisuutta sekä naisten äänioikeutta, josta hän ainoana jäsenenä myös jätti vastalauseen komitean mietintöön[1]. Hän jatkoi alansa arvostetuimpiin kuuluvana asiantuntijana vielä itsenäisessä Suomessa.

TeoksetMuokkaa

  • Om lagstiftingen, dess begrepp och förhållande till öfriga statliga funktioner. Helsingfors: Frenckell, 1881.
  • Om Finlands ständer, deras förhållande till monarken och till folket. Helsingfors: Frenckell, 1884.
  • Finlands statsrättsliga ställning. Helsingfors: Edlund, 1892.
  • Bemötande i frågan om Finlands statsrättsliga ställning. Helsingfors: Edlund, 1894.
  • Till förklaring och försvar i frågan om Finlands ställning. Helsingfors: Söderström, 1909.
  • Svensk konungamakt, parlamentariskt styrelsesätt och folkviljan. Helsingfors: Söderström, 1915.
  • Det rätta och dess samband med religiösa sanningar. Stockholm: Svenska kyrkans Diakonistyrelse, 1919.
  • I Ålandsfrågan. Helsingfors, 1920.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Juhani Mylly: Edustuksellisen kansanvallan läpimurto, Edita, Helsinki 2006, sivut 129, 143–147