Avaa päävalikko

August Fellman

suomalainen poliitikko

August Abraham Fellman (16. syyskuuta 1839 Lappajärvi26. heinäkuuta 1912) oli lahtelainen yrittäjä, kapteeni ja hovineuvos. Hänen isänsä oli pappi Jaakko Fellman ja äiti Helena Tawaststjerna.

Nuoruus ja avioliittoMuokkaa

August Fellman valmistui vänrikiksi Helsingin junkkarikoulusta vuonna 1861. Valmistumisen jälkeen hän palveli Venäjällä tavallisessa jalkaväkipataljoonassa ja siirtyi sitten Suomen suuriruhtinaskunnan armeijaan. Myöhemmin hän ryhtyi maanviljelijäksi ja omisti maatilan Kortesjärvellä. Vuonna 1866 hän osti Hollolasta Lahden kylästä Kartanon tilan, jota hän laajensi ostamalla myös muita tiloja. Fellman oli mennyt samana vuonna naimisiin tupakkatehtailijan tyttären, Ida Klärichin kanssa. Heille syntyi kolme lasta: Aina, Lennart ja Arthur.

LiiketoimetMuokkaa

Vuonna 1871 August Fellman perusti kartanoonsa Lahden kylän kansakoulun. Samana vuonna hän perusti myös apteekkari K. E. Wahlstedtin kanssa oluttehtaan, josta luopui vuonna 1874 kauppias H. Mattsoin hyväksi. Vuonna 1883 hän oli perustamassa Lahden Polttimoa, jonka osuuden hän myi myöhemmin omistautuen 1874 perustamalleen Lahden sahalle, joka sijaitsi Jalkarannantien varrella. Vuosina 18771878 Fellman osallistui Turkin sotaan huolto-osastossa. Vuonna 1881 Fellman osti sahan konkurssipesästä sen laitokset ja kehitti siitä Hämeen suurimman sahan. Fellmanilla oli Lahden lisäksi Hovisaaren saha Kotkassa, jonka hän lopetti vuosisadan alussa. Vuonna 1907 hän perusti sahan yhteyteen sulfiittiselluloosatehtaan. Fellmanin omistaman Lahden Höyrysaha Osakeyhtiön paikalle on rakennettu Sibeliustalo.

ValtiopäiväedustajanaMuokkaa

Vuosina 1877–1878, 1891, 1894, 1897, 1899, 1900, 1904–1905 ja 1905–1906 August Fellmannista tuli säätyvaltiopäiväedustaja Hollolan kihlakunnasta. Hänet valittiin myöhemmille säätyvaltiopäiville uudestaan. Vuoden 1899 helmikuun manifestista alkaneen kehityksen aikana August Fellman ryhtyi ääriperustuslailliseksi vastustuspuolueen kannattajaksi, minkä vuoksi hänen kartanossaan järjestettiin pääsiäisenä 1903 noin 200 perustuslaillisen lakimiehen kokous. Myöhemmin Fellman oli poikiensa Arthur ja Lennart Fellmanin kanssa aktiivisesti mukana vastarintajärjestö Voimaliitossa.

Katso myösMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Taloforum.fi Lahden kuvia sisältävä forum, jossa useita kuvia Fellmanin mailta, sekä kartanosta.