Kemiö

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Kemiönsaarta
Tämä artikkeli käsittelee entistä Suomen kuntaa. Kunta sijaitsi samannimisellä saarella.

Kemiö (ruots. Kimito) on Suomen entinen kunta ja vanha kirkkopitäjä, joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kunta oli kaksikielinen; enemmistö eli 64 prosenttia asukkaista puhui ruotsia ja 33 prosenttia puhui suomea. Kemiö sijaitsee samannimisellä saarella, jolla ovat sijainneet myös Dragsfjärdin ja Västanfjärdin kunnat. Kemiönsaari on Suomen rannikon suurin saari ja Suomen merialueiden toiseksi suurin saari Manner-Ahvenanmaan jälkeen.

Kemiö
Kimito
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Kemiönsaari
Kemiö.vaakuna.svg Kemiö.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 60°09′50″N, 022°43′40″E
Lääni Länsi-Suomen lääni
Maakunta Varsinais-Suomen maakunta
Seutukunta Turunmaan seutukunta
Kuntanumero 243
Hallinnollinen keskus Kemiön kirkonkylä
Perustettu 1863
Liitetty 2009
– liitoskunnat Dragsfjärd
Västanfjärd
Kemiö
– syntynyt kunta Kemiönsaari
Pinta-ala 403,72 km² [1]
(1.1.2008)
– maa 318,83 km²
– sisävesi 2,13 km²
– meri 82,76 km²
Väkiluku 3 235  [2]
(31.12.2008)
väestötiheys 10,15 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma 2007 [3]
– 0–14-v. 15,4 %
– 15–64-v. 61,6 %
– yli 64-v. 23,0 %

Kemiö liitettiin vuoden 2009 alussa uuteen Kemiönsaaren kuntaan, jonka muodostavat Kemiön lisäksi Dragsfjärdin ja Västanfjärdin kunnat. Asiasta päättivät kolmen kunnan valtuustot 26. kesäkuuta 2007.

Kemiön naapurikunnat olivat Dragsfjärd, Halikko, Parainen, Perniö, Sauvo, Särkisalo ja Västanfjärd. Entisiä naapurikuntia olivat Halikkoon vuonna 1967 liitetty Angelniemi, silloiseen Paraisten kauppalaan samana vuonna liitetty Paraisten maalaiskunta ja Sauvoon vuonna 1969 liitetty Karuna.

Kemiön ja Perniön rajalla sijaitseva vuonna 1844 rakennettu Strömman kanava on Suomen ainoa paikka, jossa vuorovesi-ilmiö on ilman apuvälineitä selvästi havaittavissa.

Kemiön vanha käräjätalo 2012.

HistoriaaMuokkaa

Kivikaudella Kemiö oli pieninä saarina, jotka ovat myöhemmin yhtyneet maankohoamisen myötä. Kemiön alueelta on löydetty yli 70 pronssikautista hautarauniota eli hiidenkiuasta. Tutkituista röykkiöistä on löytynyt vain palamisjätteitä ja säännöllisiä kivilatomuksia.[4]

Kemiö kuuluu Varsinais-Suomen vanhoihin emäpitäjiin; ensimmäinen asiakirjamaininta siitä on vuodelta 1325. Siitä erotettiin Dragsfjärd, Västanfjärd ja Hiittinen. Myöhemmin Kemiön hallintopitäjä jaettiin 19 verokuntaan. Vuoden 1571 hopeaveroluettelon mukaan pitäjässä oli 551 talollista, joiden lisäksi oli 12 aatelisten omistamaa kartanoa, verosta vapautettuja taloja sekä autiotiloja. Kemiöläiset tekivät kauppamatkoja Tukholmaan ja Tallinnaan, joihin vietiin varsinkin kalaa. Lisäksi vietiin 1600-luvulla marmoria Tukholmaan ja Upsalaan.[4]

Vuonna 1614 Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstierna sai Kemiöstä suuren läänityksen, joka laajennettiin vuonna 1627 kattamaan koko pitäjän. Tämä Kemiön vapaaherrakunta oli Vaasaporin kreivikunnan ohella Varsinais-Suomen ainoa suurläänitys. Oxenstierna perusti Tjudan kylään vuonna 1649 alkeiskoulun eli pedagogion, joka oli Suomen ensimmäinen maaseutukoulu.[4]

Kemiön kirkko on valmistunut vuoden 1469 tienoilla ja se on omistettu Pyhälle Andreakselle. Länsipään torni lisättiin kirkkoon vuonna 1781 sattuneen tulipalon jälkeen. Kirkon eteläsivulla oleva asehuone toimi Kemiön suomalaisen seurakunnan kirkkona vuosina 1781–1903.[4]

KylätMuokkaa

Albrektsböle, Berga, Bjensböle, Bogsböle, Branten, Brokärr, Båtkulla, Böle, Dalby, Dalkarlby, Degerdal, Ekniemi (Eknäs), Elmdal, Engelsby, Flugböle, Fröjdböle, Gammelby, Gräsböle, Gundby, Gästerby, Helgeboda, Hova, Hulta, Högmo, Kalkkila (Kalkila), Kaskärr, Kiila (Kila), Kirkonkylä (Kyrkoby), Koddböle, Koivuranta, Koustar, Kuggböle, Kvarnböle, Kylppylähde?, Kårkulla, Labböle, Lamkulla, Lappdal, Lemnäs, Lillvik, Linnarnäs, Länsiniemi (Västerudden), Lövböle, Mainiemi (Majniemi), Makila, Mattböle, Mattkärr, Mjösund, Måsa, Nordvik, Norrlångvik, Norrsundvik, Orrnäs, Pajböle, Pederså, Pungböle, Påvalsby, Reku, Rugnola, Santasaari (Sandö), Skarpböle, Skoböle, Skog, Skogsböle, Skålböle, Skäggböle, Smedaböle, Smedsböle, Småland, Stenmo, Strömma, Suomenkulma (Finnudden), Syvälahti (Sjölax), Tavasttrona, Tjuda, Tolfsnäs, Torsböle, Trotby, Träskö, Vestlahti[5] (Vestlax), Viksgård, Viksvidja, Villkärr, Vreta, Västankärr, Västermark, Östermark

LiikenneMuokkaa

Kemiön kirkonkylä on Kemiönsaaren maanteiden solmukohta, josta lähtevät tiet Sauvoon, Perniöön, Dragsfjärdiin ja Västanfjärdiin sekä entisen Angelniemen kautta Saloon. Kemiöstä on matkaa Saloon 40 kilometriä ja Turkuun 50 kilometriä.[4]

Vuoden 1967 lopulla alettiin rakentaa uutta Kemiön ja Sauvon välistä yhdystietä. Seututie 181, joka ylittää Kemiönsalmen Rungonsalmen siltaa pitkin, valmistui vuonna 1972, jolloin aiemmat kaksi lossia lopettivat liikennöintinsä.[4]

Uskonnolliset yhteisötMuokkaa

Suurin osa kemiöläisistä kuuluu evankelisluterilaiseen Kemiön seurakuntaan, johon kuuluu noin 3 000 jäsentä, joista kolmanneksen äidinkieli on suomi. Lisäksi kunnassa toimii Kemiönsaaren helluntaiseurakunta.

Tunnettuja kemiöläisiäMuokkaa

  • Amos Anderson (1878–1961), poliitikko, kulttuuri- ja talouselämän vaikuttaja
  • Fredrik Gabriel Hedberg (1811–1893), Kemiön kirkkoherra (1862–1893) ja evankelisen herätysliikkeen perustaja
  • Kjell Lagerroos (s. 1962), elokuvaaja
  • Edvin Wide (1896–1996), Kemiössä syntynyt, Ruotsiin muuttanut suurjuoksija 1920-luvulla

PitäjäruokaMuokkaa

Kemiön pitäjäruoaksi valittiin 1980-luvulla protto, joka on sianpotkasta, perunasta ja lantusta keitetty muhennos.[6]

LähteetMuokkaa

  1. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2008 1.1.2008. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.1.2009.
  2. Läänien, maistraattien, kihlakuntien ja kuntien asukaslukutiedot suuruusjärjestyksessä 31.12.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2009.
  3. Väestö iän ja sukupuolen mukaan alueittain 31.12.2007. Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.
  4. a b c d e f Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 3: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 238–244. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1970.
  5. Genealogia.fi
  6. Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 20. Helsinki: Patakolmonen Ky.

Aiheesta muuallaMuokkaa