Avaa päävalikko
Vegaanisia ruokia.

Veganismi on elämäntapa, jossa pyritään välttämään kaikkea eläinten hyväksikäyttöä ja riistoa olemalla kuluttamatta tuotteita, joissa on eläinperäisiä ainesosia kuten esimerkiksi liha- ja maitotuotteita sekä nahkakenkiä ja villavaatteita[1]. Vegaanit pyrkivät olemaan käyttämättä myös eläimillä testattuja tuotteita kuten kodin puhdistusaineita tai kosmetiikkaa.

Vegaaniuteen kuuluu yleensä myös eläinten oikeuksien ajaminen ja eläinten viihdekäytön (kuten norsuratsastuksen, eläintarhojen, sirkusten, joskus myös lemmikkieläinten pitämisen) boikotointi.

Yleisimmät syyt vegaaniudelleMuokkaa

Vegaaniuden syyt ovat useimmiten eettisiä. Toiset ovat vegaaneja myös ekologisista, terveydellisistä tai uskonnollisista syistä. Veganismin sukuisia ajatuksia eläinten kunnioittamisesta esiintyy esimerkiksi jainalaisuuden, buddhalaisuuden sekä hindulaisuuden vaishnava-koulukunnasta polveutuvan Krishna-liikkeen opeissa. Viime vuosikymmeninä veganismia on puolusteltu länsimaisen moraalifilosofian keinoin, esimerkiksi oikeusajattelun näkökulmasta (Tom Regan) ja utilitarismista käsin (Peter Singer). Veganismilla itsellään on vasta muutamien vuosikymmenien pituinen historia, mutta se kytkeytyy läheisesti vanhempaan kasvissyöntiin.

Veganismin leviäminen on osa keskustelua nykyaikaisesta tehomaataloudesta. Eettinen veganismi perustuu spesisismin vastustamiseen tai ajatukseen eläinten oikeuksista – eläinten kyky tuntea kärsimystä ja mielihyvää velvoittaa kunnioittamaan niiden elämää siinä missä ihmistenkin. Munaa ja maitoa sisältävään kasvisravintoon siirtymistä vegaanit pitävät riittämättömänä ratkaisuna, koska maito- ja munateollisuudessa vallitsevat samat eläinten kohtelun epäkohdat kuin mistä lihateollisuutta usein arvostellaan. Myös maito- ja munateollisuuden eläimet elävät huonoissa olosuhteissa sekä eläimet teurastetaan luonnottoman nuorina (esimerkiksi lehmän luonnollinen elinikä on noin 20 vuotta, mutta tuotantoeläiminä ne tapetaan jo viiden vuoden iässä). Naudanlihateollisuutta ei voida erottaa maitotuotannosta, koska naudanliha saadaan muutaman vuoden ikäisenä teurastetuista maitolehmistä.

Vegaani-sanan alkuperäMuokkaa

 
Vegaaninen seitankinkku.

Sana vegaani on peräisin englannin kielestä. Alkuperäisen sanan vegan keksivät ensimmäisen vegaaniliiton perustajat Britanniassa vuonna 1944 halutessaan erottua eläinkunnan tuotteita käyttävistä kasvissyöjistä. Sana muodostettiin yhdistämällä sanan vegetarian (kasvissyöjä) alku ja loppu. Tällä pyrittiin ilmaisemaan, että yleinen kasvissyönti jättää muun muassa maitoteollisuutta tukiessaan eläinten arvostuksen puolitiehen ja vasta veganismi vie vegetarismin aatteen loppuun asti. Tässä määritelmässä myös muun muassa hunaja suljettiin pois vegaanisesta ruokavaliosta.[2]

 
Vegaaninen Beyond burgeri.

Vegaaninen ruokavalioMuokkaa

Vegaani ei käytä ruokavaliossaan lainkaan lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita, näiden johdannaisia tai muita eläimistä peräisin olevia tuotteita – lähtökohtana on kaiken elämän kunnioittaminen.

Vegaanille sopimattomia eli eläinperäisiä aineita sisältäviä ruokia ovat liha- ja kalaruokien lisäksi esimerkiksi monet kaupoissa myytävät makeiset (joiden valmistamisessa on käytetty esimerkiksi liivatetta tai karmiinia), kaikki maidosta valmistetut tuotteet (viilit, juustot, jogurtit, voi, jäätelö, suklaa), sekä leivonnaiset ja useimmat valmisruoat. Myös vain hieman eläinkunnan tuotteita (esimerkiksi kananmunankeltuaisjauhetta tai laktoosia) sisältävät tuotteet jäävät vegaanin ruokavalion ulkopuolelle – muun muassa useimmat kaupoissa myytävät keksit, perunalastut, viinit sekä purukumit. Vegaaniseen ruokavalioon eivät lähtökohtaisesti kuulu myöskään hyönteisperäiset aineet, kuten hunaja, mehiläisvaha tai sellakka, joskin jotkin vegaanijärjestöt, kuten Vegan Action ja Vegan Outreach, jättävät kysymyksen hyönteisten syönnistä jokaisen henkilökohtaisen harkinnan varaan. Eläinperäiset tuotteet voidaan kuitenkin korvata helposti vastaavilla mutta vegaanisilla tuotteilla, joita on nykyään saatavilla melkein kaikkein pienemmistäkin kaupoista.

Vegaanit välttävät myös nahasta, villasta, höyhenistä, untuvasta, luista ja silkistä tehtyjen vaatteiden käyttämistä ja eläimillä testattujen tuotteiden ostamista ja käyttöä. Jotkut katsovat lähiruoan olevan ekologisempaa ja pitävät ihanteenaan lähialueveganismia eli kotimaisiin tuotteisiin perustuvaa vegaanista ruokavaliota.

Ravitsemuksellisia näkökohtiaMuokkaa

 
Kuvan ruokapyramidi kuvaa suosituksia vegaanin ravitsemukseksi: pääosan ravinnon lähteistä muodostavat kasvikset/hedelmät, sitten tulevat viljat, sitten palkokasvit ja lehtivihannekset, ja lopuksi rasvat.

Yhdysvaltain ravitsemustieteilijöiden yhdistyksen (ADA) mukaan vegaaniruokavalio on oikein suunniteltuna terveellinen ja täyttää ravitsemusvaatimukset. Huonosti toteutettuna vegaaniruokavaliossa saattaa olla liian vähän kalsiumia, jodia, rautaa, B12-vitamiinia ja D-vitamiinia. Vegaanien tulisi siksi suunnitella ruokavalionsa huolellisesti ja ottaa ravinnelisiä tarpeen mukaan.[3] Jodin ja B12-vitamiinin saanti ovat kuitenkin väestötason ongelmia, jotka koskettavat myös sekasyöjiä, samoin D-vitamiinin saanti talviaikaan pohjoisilla ja eteläisillä leveysasteilla, kuten Suomessa.

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan aikuinen vegaani tarvitsee 5–6 täysipainoista ateriaa päivässä turvatakseen riittävän proteiinin- ja muun ravinnonsaannin[4]. Vuonna 2018 julkaistussa brittitutkimuksessa havaittiin, että yli puolet tutkimukseen osallistuneista miesvegaaneista kärsi B12-vitamiinin puutoksesta. Tutkijat epäilivät, että B12-vitamiinin puute selitti sen, että tutkimuksen miesvegaanit kärsivät kaksi kertaa tavallista useammin masennuksesta, joka oli sitä yleisempää, mitä pidempään vegaaniruokavaliota oli noudatettu. Tutkimuksen abstrakti:ssa kuitenkin mainittiin, että käänteistä syyn-yhteyttä ei voida sulkea pois, sillä ei voida tietää aiheuttiko masennus B12-vitamiinin puutoksen vai aiheuttiko B12-vitamiinin puutetila masennuksen. Huomioitavaa on myös se että tutkimukssessa kasvissyöjiä oli 311 ja vegaaneja vain 39.[5]

Vegaanisia proteiinin lähteitä ovat pavut, linssit,herneet, pähkinät, siemenet, ja täysjyvävilja. Kasviproteiinien aminohappokoostumus on pääsääntöisesti eläinproteiineja heikompi. Viljassa on usein vähän lysiiniä ja palkokasveissa metioniinia. Kaikkia aminohappoja ei tarvitse saada samalla aterialla, vaan riittää, kun syö päivän aikana monipuolisesti eri proteiinin lähteitä.[6] Ruoka-aineita, jotka sisältävät kaikki välttämättömät aminohapot, ovat muun muassa soija, kvinoa, kikherneet, mustapavut, kurpitsansiemenet, cashew- ja pistaasipähkinät, mustasilmäpavut sekä spelttivehnä.[7][8] Soijavalmisteet, kuten tofu, tempe ja soijarouhe ovat aminohappokoostumukseltaan erinomaisia proteiinin lähteitä.

Merkittävin ero sekasyöjän ravintoon on pieniä määriä tarvittava, mutta silti pitkällä aikavälillä tärkeä B12-vitamiini. Sitä vegaanit saavat luotettavimmin B12-vitamiinivalmisteesta, mutta myös käyttämällä päivittäin ja säännöllisesti riittäviä määriä B12-rikastettuja elintarvikkeita (esimerkiksi useimmat kasvimaidot ja kasvipohjaiset jogurtit), tai luonnostaan B12 vitamiineja sisältäviä elintarvikkeita, kuten oluthiiva. Vielä sekasyöjiä enemmän vegaanien tulee kiinnittää huomiota myös D-vitamiinin ja kalsiumin saantiin. D-vitamiinilisää suositellaan vegaaneille riittävän saannin turvaamiseksi.[9]

Kalsiumia saa monien kasvikunnan tuotteiden (soijatuotteet, palkokasvit, vihreät lehtivihannekset, siemenet, pähkinät, kaalit, kuivatut hedelmät) lisäksi kalsiumrikastetuista kasvimaidoista ja mehuista. Näissä juomissa on yleensä yhtä paljon kalsiumia kuin lehmänmaidossa (120 mg / 100 ml) eli noin kolme lasillista vastaa päivittäistä tarvetta.

Erityisesti lasten osalta vanhempia kehotetaan tarkkailemaan ravintoaineiden saantia aktiivisesti ja keskustelemaan asiasta asiantuntijoiden kanssa. Vegaanilasten kasvusta tehtyjen tutkimusten mukaan lapsi pärjää hyvin suunnitellulla ja monipuolisella vegaaniruokavaliolla, kunhan B12-vitamiini annetaan vitamiinipillereinä ja kalsiumin saantiin kiinnitetään huomiota.[10]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Mikä on vegaani? Vegaaniliitto. http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/mika-on-vegaani
  2. Vegetarians in Paradise: 24 Carrot Award (Interview of Donald Watson, founder of the Vegan Society and originator of the word "vegan.") vegparadise.com.
  3. "Position of the American Dietetic Association: Vegetarian diets" (June 2003). J Am Diet Assoc 103 (6): 748–65. doi:10.1053/jada.2003.50142. PMID 12778049. 
  4. Perinteinen lautasmalli on kaikille tuttu – mutta tiesitkö, ettei se ole ainoa?. https://yle.fi/uutiset/3-9909240
  5. Vegetarian diets and depressive symptoms among men. 1.1.2018https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0165032716323916?via%3Dihub
  6. https://www.vegaaniravitsemus.fi/proteiini
  7. http://puolikiloa.fi/huomioitavat-ravintoaineet-kasvisruokavaliossa/
  8. https://www.birkkala.com/speltti/
  9. D-vitamiini vegaaniruokavaliossa Vegaaniliitto. Viitattu 14.12.2015.
  10. http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/raskausjalapset.html

KirjallisuuttaMuokkaa

Veganismi aatteenaMuokkaa

  • Juppi, Pirita & Peltokoski, Jukka & Pyykkönen, Miikka (toim.): Liike-elämää : Vastakulttuurinen radikalismi vuosituhannen vaihteessa. SoPhi 70. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2003. ISBN 952-5092-85-2.
  • Konttinen, Esa & Peltokoski, Jukka: Ympäristöprotestin neljäs aalto : Eläinoikeusliike ja uuden polven ympäristöradikalismi 1990-luvulla. SoPhi 85. Jyväskylä: Minerva: Jyväskylän yliopisto, 2004. ISBN 952-5478-21-1.
  • Niemi, Mari K. (toim.): Kiitos ei! Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa. Helsingissä: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7576-8.
  • Francione, Gary L. & Charlton, Anna (toim.): EAT LIKE YOU CARE An Examination of the Morality of Eating Animals. Exempla Press, 2003. ISBN 978-1-492-38651-3.

OppaatMuokkaa

  • Gould, Merkka; Voutilainen, Eeva: Kasvissyöjäksi : miksi ja miten. Helsinki: Art House, 2009. ISBN 978-951-884-450-4.
  • Gunnarsson, Karin: Eläinystävällisen kuluttajan opas. (Handla djurvänligt: En konsumentguide från förbundet djurens rätt.) Suomentanut ja Suomen oloihin soveltanut Helena Telkänranta. 3. korjattu painos. Helsinki: Eläinsuojeluliitto Animalia, 2006. ISBN 951-98700-7-5.
  • Jäntti, Eeva: Vegaanin käsikirja : Ravintoa ilman eläinkunnan tuotteita. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1997. ISBN 951-9455-59-0.
  • Kasvissyöntiä aloittelijoille. (Vegetarian starter kit.) Suomennos: Martti Bergestad. 10. painos. Helsinki: Vegaaniliitto, 2003.
  • Kettunen, Raisa: Puputyttö ja Vohvelisankari : Vegaanin herkkukirja. Vantaa: Moreeni, 2010. ISBN 978-952-254-001-0.
  • Muukkonen, Mirka & Särkisilta, Anna: Vegaanin kasviskeittokirja. 6. painos. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0095-7.
  • Rajakangas, Leena & Tainio, Riitta: Kasvisruokailijan ravinto-opas. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2825-0.
  • Somersalo, Inna: Yllin kyllin: Herkkuja isolle ja pienelle joukolle. Helsinki: Multikustannus, 2008. ISBN 978-952-468-167-4.

Aiheesta muuallaMuokkaa