Pavut
Pavut eli hyötypavut (Phaseolus) on hernekasvisuku, johon kuuluu noin 80 köynnöstävää ruohovartista lajia, jotka kasvavat luonnonvaraisena Keski- ja Etelä-Amerikassa. Lehdet ovat kolmisormiset, kärhettömät ja kukinto isokukkainen terttu.
| Pavut | |
|---|---|
 Tarhapapu (Phaseolus vulgaris) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Fabales |
| Heimo: | Hernekasvit Fabaceae |
| Suku: |
Pavut Phaseolus L. |
| Katso myös | |
Eurooppaan amerikkalaisia papuja tuotiin 1500-luvulla. Suomeen niitä tuotiin hiukan myöhemmin, 1600-luvulla, puna- tai valkoteriöinen tarhapapu (Phaseolus vulgaris), jolla on sileä vihreä, keltainen tai violetti, 8–16 cm pitkä palko. Sen viljelysmuotoja ovat muun muassa pensasmaisesti kasvava pensaspapu ja salkomainen salkopapu, joista kummastakin on olemassa useita lajikkeita. Pyöreäpalkoisista tarhapavuista käytetään nimeä taitepapu ja litteäpalkoisista leikkopapu. Pavut ovat yleensä pensaspapujen siemeniä, niitä on valkoisia, punaisia ja ruskeita. Punakukkainen, 3–4 metriä korkea ruusupapu on Suomessa yleinen koristekasvi, jonka pavut ovat myös syötäviä. Ulkomailla tunnetaan myös borlotto-, liman- ja adsukipapu.[1]
Suomen Elintarviketurvakeskuksen mukaan useimmat ruoanlaitossa käytettävistä hernekasvien siemenistä sisältävät huonostisulavia ja jopa myrkyllisiä lektiinejä ja muita vahingollisia proteiineja. Jotta ne saataisiin tehottomiksi, kuivatut ja raa’at pavut tulisi liottaa ja keittää ohjeiden mukaan. Vähäisempi käsittely voi johtaa ruoansulatusongelmiin ja jopa ruokamyrkytykseen.[2] Suomessa perinteisesti käytetyt herneet ja vihreät (tuoreet) pavut ovat kuitenkin turvallisia, samoin linssi[3][4]. Kuivattuna näidenkin keittoaikaa voidaan tosin liottamalla lyhentää.
LajejaMuokkaa
Pavut arkikielessäMuokkaa
Suomen papu-sana on alkuaan tarkoittanut vain härkäpapua, jota on Suomessa viljelty ainakin 600-luvulta eli merovingiajalta saakka. Biologit ovat kuitenkin myöhemmin kehittäneet kasvien tieteellistä luokittelua ja alkaneet käyttää papu-sanaa eri asiasta, joten härkäpapu ei nykyisessä kasvien biologisessa jaottelussa kuulu papujen sukuun.
Yleiskielessä papuja ovat yksinkertaisesti pavun näköiset kasvinosat, kasvien keskinäisistä biologisista suhteista välittämättä. Sanalla papu viitataan usein yhtä lailla kasvin palkoon kuin sen sisältä löytyviin siemenen- tai marjankaltaisiin osiin.
Eräissä murteissa myös tavallisia herneitä sanotaan pavuiksi.[5]
Yleiskielessä pavuiksi nimitetään näin ollen useita hernekasvilajeja ja niiden siemeniä, muun muassa härkäpapua ja soijaa, sekä mungopapua, joka aiemmin luokiteltiin papujen sukuun mutta nykyään omaansa. Lisäksi täysin eri heimoon kuuluvan kahvipensaan siemeniä nimitetään yleensä kahvipavuiksi ja kaakaopuun hedelmien siemeniä kaakaopavuiksi.
LähteetMuokkaa
- ↑ Rahola, Jaakko: Papu Raholan syötäviä sanoja P. 10.1.2007. Viitattu 20.6.2019.
- ↑ Papujen lektiini 3.11.2010. Evira.
- ↑ Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 123–125. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
- ↑ Hiitonen-Poijärvi: Retkeilykasvio
- ↑ Länsimäki, Maija: Laskiaisrokkaa Kotimaisten kielten keskus. 27.2.2001. Viitattu 20.6.2019.
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Phaseolus L. Funet.fi. Viitattu 20.6.2019.
- Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Phaseolus (TSN 203844) itis.gov. Viitattu 20.6.2019. (englanniksi)
- Phaseolus L. bean Natural Resources Conservation Service – USDA.gov. Viitattu 20.6.2019 (englanniksi).
- Phaseolus Flora of China. Viitattu 20.6.2019 (englanniksi).