Tarhapapu

Tarhapapu (Phaseolus vulgaris) on hernekasvien (Fabaceae) heimoon kuuluva yksivuotinen kasvi. Tarhapapu on kotoisin Amerikasta, jossa sen kasvatus aloitettiin Mesoamerikassa ja Andeilla. Nykyään sitä viljellään maailmanlaajuisesti.

Tarhapapu
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Kasvit Plantae
Alakunta:	Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari:	Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari:	Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka:	Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko:	Fabales
Heimo:	Hernekasvit Fabaceae
Suku:	Pavut Phaseolus
Laji:	vulgaris
Kaksiosainen nimi
Phaseolus vulgaris L.
Katso myös
Tarhapapu Wikispeciesissä   Tarhapapu Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Tarhapavusta on kehitetty suuri joukko toisistaan huomattavasti eroavia viljelysmuotoja. Käyttötavaltaan ne jaetaan puutarhakasveina viljeltyihin vihreisiin papuihin (engl. snap beans, green beans, ransk. haricots verts), joiden palkoja syödään vihreinä vihanneksina, ja kuiviin papuihin, joiden tuleentuneet, kuivat siemenet ovat useissa maissa tärkeää, runsaasti proteiinia sisältävää perusravintoa. Suomenkielinen nimitys tarhapapu tarkoittaa varsinaisesti vihreitä papuja, jotka ovatkin Suomessa ja muutoinkin suuressa osassa Eurooppaa kasvin yleisin käyttötapa, mutta sanaa käytetään myös kasvilajin suomenkielisenä yleisnimenä.

Useimpien muiden palkokasvien tavoin myös tarhapavun juurissa on Rhizobia-suvun bakteereja, jotka kykenevät sitomaan typpeä ilmasta. Kasvi saakin tällä tällä tavoin tarvitsemansa typen.

Alkuperä ja levinneisyys

Tarhapavun kukintoja.

Kuvia tarhapavun eri lajikkeista Vilmorin-Andrieux'n ja Cien kirjasta vuodelta 1891.

Tarhapapua viljellään kaikissa maanosissa Etelämannerta lukuun ottamatta. Kuivien papujen suurimpia tuottajia ovat Brasilia ja Intia, kun taas vihreitä papuja tuotetaan ylivoimaisesti eniten Kiinassa. Maailmassa tuotettiin vuonna 2013 kaikkiaan 23,7 miljoonaa tonnia kuivia ja 21,3 miljoonaa tonnia vihreitä papuja.

Lajin villimuoto kasvaa Amerikan manterella. Se otettiin viljelykseen erikseen sekä Keski-Amerikassa että eteläisellä Andien alueella, minkä vuoksi viljellyllä tarhapavulla on kaksi nykyisinkin toisistaan selvästi erottuvaa geenipoolia. Nykyisin Euroopassa, Yhdysvaltojen itäosissa ja Afrikassa viljellyt lajikkeet polveutuvat enimmäkseen Andeilta peräisi olevista tyypeistä, kun taas keskiamerikkalaiset tyypit ovat levinneet pääasiassa Yhdysvaltojen eteläosiin sekä Etelä- Amerikan trooppisiin osiin.

Tarhapapu oli kurpitsan ja maissin ohella yksi "kolmesta sisaresta" eli kolmesta tärkeimmästä Pohjois-Amerikassa ennen eurooppalaisten saapumista viljellystä kasvista.

Ulkonäkö

Tarhapapulajikkeet ovat ulkonäöltään vaihtelevia. Kasvutavaltaan ne jaetaan pensasmaisesti kasvaviin pensaspapuihin (var. nanus) ja köynnösmäisesti kasvaviin salkopapuihin (var. vulgaris). Pensaspavut kasvavat 20–60 senttiä korkeiksi, salkopavut kasvavat 2–3 metriä pitkiksi köynnöksiksi. Lajin kaikki villimuodot ovat kuitenkin köynnöstäviä.

Tarhapavun lehdet ovat kolmisormiset. Kukat ovat valkoisia, vaaleanpunaisia tai purppuranvärisiä. Palko on väriltään vihreä, keltainen tai violetti, 8–20 cm pitkä. Palossa on 4–6 papua. Pavut ovat sileitä, pyöreähköjä, väriltään vaihtelevia, suurimmillaan 1,5 senttiä halkaisijaltaan.

Phaseolus vulgaris

Viljelysmuotoja

Pitkä- ja hentovartinen salkopapu on lajin alkuperäinen tyyppi. Se vaatii kasvaakseen tuen. Perinteisesti sitä on varsinkin Meksikossa viljelty maissin seassa, jolloin maissin varsi toimii tukikeppinä. Muissa olosuhteissa sen viljelys on varsin työvoimavaltaista ja pienimuotoista, ja suurin osa Euroopassa ammattimaisesti viljellyistä tarhapavuista onkin pensaspapuja, jotka eivät tällaista tukea tarvitse.

Pensaspapulajikkeet voidaan jakaa taitepapuihin, leikkopapuihin ja vahapapuihin. Pyöreäpalkoisista pensaspavuista käytetään nimeä taitepapu ja litteäpalkoisista leikkopapu.

Tarhapavun moniin viljelysmuotoihin kuuluvat myös kidneypavut (engl. kidney beans), valkoiset pavut (engl. navy beans) ja pintopavut (engl. pinto beans). Sitä vastoin esimerkiksi ruusupapu (Phaseolus coccineus) ja härkäpapu (Vicia faba) ovat eri lajeja.

Kuivat pavut

Erityyppisiä kuivia papuja.

Kuivissa pavuissa eli tuleentuneissa tarhapavun siemenissä on 20–24 % proteiinia, suunnilleen saman verran kuin naudanlihassa, sekä 45–58 % hiilihydraatteja ja 1–2 % rasvaa. Ne ovat myös erinomainen raudan, kaliumin, seleenin, molybdeenin, tiamiinin, B₆-vitamiinin ja folaatin lähde.

Kuivat pavut säilyvät kauan, jos niitä säilytetään viileässä, kuivassa paikassa, mutta ajan myötä niiden ravintoarvo ja maku heikkenevät ja niitä on ruoaksi valmistettaessa keitettävä yhä pitempi aika. Kuivat pavut lähes aina keitetään, ja usein niitä sitä ennen liotetaan vedessä useita tunteja. Liottaminen ei tosin ole välttämätöntä, mutta se lyhentä keittoaikaa ja parantaa papujen rakennetta. Lisäksi liottaminen poistaa 5–10 % kaasua muodostavista sokereista, jotka voivat joillekuille henkilöille aiheuttaa ilmavaivoja. Pavut voidaan joko jättää yöksi veteen tai voidaan käyttää teholiotusta, jolloin papuja keitetään ensin kolme minuuttia, minkä jälkeen ne jätetään sivuun 2–4 tunniksi. Ennen lopullista valmistusta liotusvesi kaadetaan pois. Kuivat pavut edellyttävät pidempää keittoaikaa kuin useimmat muut palkokasvikset: keittoaika vaihtelee yhdestä neljään tuntiin, mutta sitä voidaan huomattavasti lyhentää käyttämällä painekattilaa.

Meksikossa sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa papujen kanssa perinteisesti käytetty mauste on sitruunasavikka, jonka sanotaan myös auttavan ruoansulatuksessa. Itä-Aasiassa papujen mausteena käytetään vesikasvia kombua. Sokeri, suola ja happamat ravintoaineet kuten tomaatti voivat kovettaa keittämättömiä papuja, jolloin ne saattavat parantaa niiden makua, mutta papuja on tällöin keitettävä kauemmin.

Kuivia papuja myydään myös valmiiksi keitettyinä tai säilykkeinä, toisinaan myös suolattuina tai sokeroituina.

Vihreät pavut ja vahapavut

Pääartikkeli: Haricot vert

Vihreät pavut (ransk. Haricot vert) voidaan jakaa kahteen tyyppiin: säikeellisiin, joiden palko voi olla poikkileikkaukseltaan pyöreä tai sen alapinta voi olla tasainen, ja säikeettömiin. Säikeellisiä vihreitä papuja muistuttaa myös ruusupapu, jonka palko voi olla jopa 30 cm:n pituinen, mutta se kuuluu eri kasvilajiin, Phaseolus coccineus.

Vihreän pavun palko saattaa olla väriltään, paitsi vihreä, myös purppuranvärinen, jolloin se kuitenkin keitettäessä muuttuu vihreäksi. Vahapavut ovat tarhapavun lajikkeita, joilla on keltainen tai valkoinen palko. Ne ovat laajalti viljeltyjä, ja kasvutavaltaan ne ovat tavallisesti pensaspapuja.

Toisin kuin kuivissa pavuissa, vihreissä pavuissa on yleensä vain 2–3 % proteiinia ja 3–6 % hiilihydraattia, joskin nämä pitoisuudet vaihtelevat huomattavasti kehitysasteen ja kasvupaikan mukaan. Sitä vastoin niissä on enemmän A- C-vitamiinia. Niitä syödään keitettyinä tai paistettuina.

• 
  Kokonaisia vihreitä papuja myyntiä varten pakattuina.
• 
  Keitettyjä ja leikattuja vihreitä papuja.

Nuña eli popping-papu

Nuña (engl. Popping bean), Phaseolus vulgaris subsp. nunas) on Perun ja Kolumbian korkeilla ylängöillä viljelty tarhapavun tyyppi, jolla on pyöreät, moniväriset, kyyhkysen munaa muistuttavat siemenet. Kun niitä keitetään korkeassa lämpötilassa, siemenet räjähtävät samaan tapaan kuin paukkumaissi ja laajenevat pehmeiksi ja syömäkelpoisiksi. On arveltu, että se on tullut paikallisesti suosituksi juuri sen vuoksi, koska se on tällä tavoin nopeasti kypsennettävissä. Muutoinhan papuja on keitettävä jokseenkin kauan, ja korkealla vuoristossa, jossa vesi alemman ilmanpaineen vuoksi kiehuu tavallista alemmassa lämpötilassa, niitä olisi keitettävä vielä kauemmin kuin alavilla mailla.

Tyyppejä

Tähän lajiin kuuluu monia erityyppisiä viljelymuotoja, eikä alla oleva luettelo ole missään mielessä täydellinen. Mukana on sekä pensas- että salkopapuja. Palkojen ja siementen muoto ja väri vaihtelee suuresti.

Tyyppi	Kuva	Kuvailu
Mustapapu		Etelä-Amerikassa erityisen suosittuja, pieniä mustia papuja. Niitä käytetään mm. brasilialaiseen feijoada-pataan, burritoihin ja gallo pintoon.
Borlottipapu		Italian yleisin tarhapapulajike, jonka nimi tarkoittaa "riippuvaa". Englanniksi näitä kutsutaan nimillä Roman bean, roomanpapu, ja cranberry bean eli karpalopapu.
Flageolet-papu		Vaaleanvihreät flageolet- eli huilupavut ovat suosittua herkkua Ranskassa ja Italiassa.
Kidneypapu		Punaruskeiden kidneypapujen nimi tulee niiden ulkomuodosta, joka muistuttaa munuaista, engl. kidney. Niitä käytetään mm. chili con carnessa, pohjois-Intian ruokakulttuurissa, ja cajun-keittiössä New Orleansissa ja eteläisessä Louisianassa.
Pintopapu		Pintopavut ovat saaneet nimensä täplikkäästä (esp. pinto) kuorestaan.
Valkoinen papu		Hyvin suosittuja Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tunnetaan myös nimellä "navy bean" eli laivastopapu, koska Yhdysvaltain laivasto käytti niitä paljon ruoanlaitossa. Italiassa suosittuja ovat valkoisia kidneypapuja muistuttavat cannelini-pavut. Valkoisia papuja käytetään ranskalaiseen cassoulet-pataan.

Myrkyllisyys

Monet tarhapapulajikkeet sisältävät myrkyllistä, lektiineihin kuuluvaa fytohemagglutiniinia. Erityisen paljon sitä on punaisissa kidney-pavuissa. Valkoisissa kidney-pavuissa sitä on vain kolmasosa punaisissa olevasta määrästä, ja esimerkiksi härkäpavussa vain 5–10 % vastaavasta määrästä.

Fytohemagglutiniini hajoaa keitettäessä. Veden kiehumispisteessä (100 °C) se hajoaa suurelta osin vaarattomaksi noin kymmenessä minuutissa, mutta Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA suosittelee niitä keitettäväksi vähintään 30 minuuttia, jotta myrkky hajoaisi täysin. Kuivia papuja FDA suosittelee sitä paitsi liotettavaksi ennen keittämistä ainakin viisi tuntia vedessä, joka sitten kaadetaan pois. Eräiden myrkytystapausten on epäilty aiheutuneen haudutuspadassa keitetyistä kidney-pavuista.

Fytohemagglutiniinimyrkytyksen oireita ovat pahoinvointi, oksennus ja ripuli. Jos tarhapapuja ei ole asian­mukaisesti valmistettu, nämä oireet ilmenevät tavallisesti yhdestä kolmeen tunnin kuluttua niiden syömisestä ja jatkuvat muutaman tunnin ajan. Jo neljä tai viisi raakana syötyä papua voi aiheuttaa oireita. Säilykkeinä myydyistä punaisista kidney-pavuista myrkky kuitenkin on jo valmiiksi poistettu, joten ne ovat turvallisia.

Pavuissa on runsaasti puriinia, joka ihmisen aineenvaihdunnassa muuttuu virtsahapoksi. Virtsahappo ei sellaisenaan ole myrkyllistä, mutta se voi myötävaikuttaa kihdin kehittymiseen tai pahenemiseen. Sen vuoksi kihtipotilaita on ennen kehotettu välttämään papujen syömistä. Uudempi tutkimus on kuitenkin kyseenalaistanut tämän käsityksen eikä pidä puriinipitoisia ruokia kohtuullisesti käytettyinä kihdin riskitekijänä.

Tuotanto

Salkopapuja Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupungissa Kinshasassa.

Pensaspapupelto Laosissa.

Vuonna 2014 kuivien papujen viljelyala koko maailmassa oli yhteensä 30 miljoonaa hehtaaria, ja niitä tuotettiin kaikkiaan 23,7 miljoonaa tonnia. Vihreitä papuja tuotettiin noin 1,54 miljoonalla hehtaarilla 21,3 miljoonaa tonnia.

Kuivien papujen kymmenen suurinta tuottajaa (miljoonaa tonnia), 2013  Myanmar 3.70  Intia 3,63  Brasilia 2,89  Meksiko 1.29  Yhdysvallat 1.11  Tansania 1,11  Kiina 1.03  Uganda 0,94  Kenia 0.71  Kamerun 0.35 Koko maailma 23,70

Vihreiden papujen kymmenen suurinta tuottajaa (miljoonaa tonnia), 2013  Kiina 16,66  Indonesia 0,88  Turkki 0,63  Intia 0,62  Thaimaa 0,30  Egypti 0,26  Espanja 0,18  Italia 0,15  Marokko 0,15  Meksiko 0,08 Koko maailma 17,65

Kasvatus Suomessa

Tarhapapu on yksivuotinen kasvi. Sen vuoksi sitä on mahdollista viljellä jokseenkin viileässäkin ilmastossa, vaikka se on peräisin subtrooppiselta vyöhykkeeltä. Se vaatii kuitenkin itääkseen ja kehittyäkseen melko runsaasti lämpöä, ja se on hyvin hallanarka.

Suomessa lajin monista viljelymuodoista viljellään lähinnä vain vihreitä papuja. Eniten sitä viljellään Turun saaristossa ja sen läheisyydessä. Vuonna 2013 niitä tuotettiin Suomessa 63 tonnia. Suurin osa sen viljelyksestä on pakastetehtaiden sopimusviljelyä, sillä vihreä papu on suosittu pakastevihannes.

Vihreitä papuja viljellään paljon myös kotipuutarhoissa. Siemenet kylvetään lämpimään maahan, mieluusti vasta kesäkuussa. Pavut vaativat lämpimän kesän, jotta sato olisi runsas. Satoa saa vasta runsaan 2 kuukauden kuluttua kylvämisestä.

Aiheesta muualla

• ITIS: Phaseolus vulgaris (englanniksi)
• United States Department of Agriculture (USDA): Phaseolus vulgaris (englanniksi)
• Flora of China: Phaseolus vulgaris (englanniksi)
• Fact sheet with nutritional information on pinto beans at WHFoods.org.
• Introducing flageolet beans on the Multilingual Multiscript Plantname Database site.
• Plant lectins.
• USAID fact sheet with nutritional information on black beans. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Department of Agriculture Commodity Fact Sheet for Pinto Beans fns.usda.gov. Viitattu 29.12.2015.
• Dry bean nutritional comparison chart.
• Crops for the Future: Popping beans (Phaseolus vulgaris)
• Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Phaseolus vulgaris (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Phaseolus vulgaris (common bean) (englanniksi)

Kirjallisuutta

• E. Meers: Phytoavailability assessment of heavy metals in soils by single extractions and accumulation by Phaseolus vulgaris. Environmental and Experimental Botany, 2007, 60. vsk, nro 3, s. 385–396. doi:10.1016/j.envexpbot.2006.12.010.

Suomalaiset hyötypuutarhakasvit

Juurekset	lanttu mustajuuri nauris palsternakka porkkana piparjuuri punajuuri retiisi selleri
Kaalit	keräkaali kiinankaali kukkakaali kyssäkaali lehtikaali punakaali parsakaali ruusukaali kurttu- eli savoijinkaali
Kurkkukasvit	kurkku kesäkurpitsa kurpitsa spagettikurpitsa
Mausteet	basilika humala kirveli krassi kumina kurkkuyrtti kynteli lipstikka meirami minttu persilja rakuuna rosmariini salvia sitruunamelissa tilli timjami
Mukulakasvit	maa-artisokka peruna
Palkokasvit	herne härkäpapu tarhapapu
Sipulit	hillosipuli ilmasipuli jättisipuli purjo sipuli ruohosipuli ryvässipuli valkosipuli vihersipuli
Muut kasvikset	endiivi fenkoli latva-artisokka lehtisalaatti lehtiselleri mangoldi maissi paprika parsa pinaatti raparperi tomaatti